IRC-Galleria

PsyComa

PsyComa

siemailee Ginseng Oolongia

Vapaapäivän löytöMaanantai 15.09.2008 16:53

Löytyipä tässä sitten aamupalan yhteydessä nettiä selatessa aika mukavan kuuloista fiksua tanssimusiikki tyyliä edustava Vj Bolverk niminen artisti internetin ihmeellisestä maailmasta, youtube linkki tässä: http://www.youtube.com/watch?v=1BnXkL3mw5Y&feature=related

AamupuuroTorstai 11.09.2008 14:51

Parhainta aamupuuroa taitaa saada sekoittamalla keskenään ohra-, sekä ruishiutaleita.

Seikkailusta ja kaupunkien metsistäLauantai 06.09.2008 01:57

Vaik asuis kaupungissa, ni silti tääl on kyl metsiä, se on Suomessa hienoa.
Ne metsät osaa myös olla todella pimeitä.
Valaistulta kadulta kun astuu metsäpalstalle, jossa ei ole minkäänlaista valaistusta niin olo alkaa muistuttaa hyvin nopeasti liiallista annostusta huumeita.
On vain tajuttava - samoin kuin liiallisen annostelun jälkeen - ettei ole mitään pelättävää, aivot vain alkavat herätellä pelkoja mielen perukoilta ja mielikuvitus alkaa välittömästi niitä ruokkimaan, mikäli et laita vastaan ja koita jäsennellä ajatuksia jotenkin edes järkevästi.
Pimeässä et erota polkua, varsinkaan tuntemattomassa metsässä, et ole ollut siellä ikinä, et tiedä mistä metsään astuit, etkä minne polku sinua kuljettaa, astut lyhyitä ja arkoja askeleita tunnustellen metsän pohjaa, vähitellen alkaa järki sanoa, ettei ole pelättävää, unohdat pelot täysin, alat näyttiä varjojen ja täydellisen pimeyden leikistä, aivojen ja silmien yhteistyö ei tuota mitään selkeitä kuvia, vain väreilyä ja tummaa ja vielä tummempaa, mielihyvä kulkee kehossa väreillen sormissa, joita on jatkuvasti nosteltava, koska luulet niiden hipovan pensaita - mitä pensaita, et edes näe nenääsi, miten näkisit pensaita - , aaaaa, mikä ihana olo.
Yhtä äkillisesti kuin euforia alkoi hiipiä kehoosi, se myös pakotetaan sieltä ulos, asutuksen valot sohaisevat silmiisi, sokaistut täysin pimeydelle, ei enää varjoja, vain valo ja sitä vasten siluetteja, no nautitpa edes hetken.

Seikkailujen ja uusien alueiden tutkimisen tulisi kuulua jokaisen ihmisen, ellei päivittäisiin niin ainakin viikoittaisiin rutiineihin. Älkää ikinä kasvako liian aikuisiksi, siis niin aikuisiksi ettette löytäisi lähimetsästä peikkoja tai miekkoja maasta lojumasta.

Koko perheen sadonkorjuu viikonloppuTorstai 04.09.2008 19:08

http://ircpics.com/img.php?id=24729

ei tuota varmaa enempää tarvii kommentoida.

Twilight zoneTiistai 26.08.2008 13:36

Tossa toissa yönä kaiketi en saanut unta juuri laisinkaan.
Pyörin sängyssä, välillä torkahdellen, välillä täysin hereillä.
Jossai vaiheessa.
Huomaat, että olet orjarotua.
Tajuat, että kaikki ihmiset ovat jonkun suuremman isäntärodun orjia.
Alat hieman uneksia.
Mutta mistä unet tulevatkaan?
Unet saattaisivat tulla vaikka siitä, kun päästäsi imetään muistoja päivän tai parin ajalta.
Isäntien ottaessa itselleen muistojasi, osa muistoista karkaa, näet ne vilaukselta, mutta alat uneksia jo tutuista asioista.
Isännät ovat yrittäneet saada aivosi torjumaan mahdolliset lipsahdukset muistikuvien karkailuista päähäsi, välillä tuo suojaus tosin antaa periksi aivojen sitä todella tahtoessa, tai tahtomatta, silloin voit nähdä unia menneiltä päiviltä.

Jep joo, ja viimeyöki meni vähä hikoillessa ja pyöriessä, katellaa mitä ajatuksia päähän vielä putkahtelee tässä.

Vaikutuksen tekeminenMaanantai 18.08.2008 19:08

Kun olet nähnyt ensimmäisen kerran avopuolisosi isän ja hän vierailun päätteeksi kättelee ja toteaa "Oli todella kiva nähdä.", voit ottaa mallia minusta ja vastata lyhyen ytimekkäästi "Niin.". En oo kovin vakuuttunut nyt siitä, et hoidinko ton tilanteen ihan kaikkien etikettisääntöjen mukaisesti.

[Ei aihetta]Maanantai 18.08.2008 16:43

Kolme viikkoa oltua sairaslomalla on kiva kuunnella kolmelta eri esimieheltä vittuilua siitä kun on "vieläkin sairaslomalla", onko jumalauta vaikeaa tajuta, et oon varmaa syystä sairaslomalla, en todallekaan nauti siitä et oon kotona 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivää viikossa, tekemättä oikeen mitään, istun, mietin miten saisin taas tämän päivän kulutettua.

Onnekseni perjantaina sain nuhan, yskän, sekä kuumeen, onpahan kunnolla kipeä olo, tarvii murehtia et olisin syyllinen, koska oon pois töistä "vain" sen takia että yksi käsi ei toimi kunnolla ja on kipeä.

Huomasin että tupakan sisältämistä aineista joku masentaa todella pahasti (epäilen nikotiinia pikaisen googlen käytön tuloksena), aina parvekkeella aloin miettiä miksi poltan ja olin todella apaattinen ja surullinen kun tupakka loppui, tästä ja yskän aiheuttamasta verenmausta suussa viisastuneena (?) olen nyt ollut jokusen päivän ilman tupakkaa.

Mitähän muuta? No ainakin se et meillä on nyt sitten kotona jotain 170 pokkaria ja reilu 100 kirjaa, ei lopu sentään lukeminen kesken, mut ei sekää oikee jaksa kiinnostaa ympärivuorokauden. Onneksi on ihmisiä jotka sitkeästi jaksavat muistaa viesteillä, vaikka itse olen kohtalaisen laiska vastaamaan viesteihin, kiitos kaikille jaksajille, ja muillekkin jotka joskus ajatuksen uhraavat ystävien, tuttujen, vihamiestin tai ihastustensa suuntaan.

Käytiin eilen keräämässä marjoja, 20 litraa karviaisia, ja vajaa 30litraa herukoita, tälläkin hetkellä pitäis olla tekemässä hilloja, piirasta ja mehuja, mutta en oo päässy viel kauppaan ostamaa korkkeja pulloihin tai sokeria säilömiseen ja mehuihin, joten vähän on projekti jäässä vielä, no pitää toivoa et saan armon aikaa tehdä illalla noita vaikka Eeva oiski kotona. (:

Näillä näkymin torstaina saattas päästä takas töihin ja treenaamaan, sit alkaaki semmone rääkki, mikäli tupakkalakko kestää, töitä ja treeniä, lihaksia ja luoteja, peace and love.

Sulkuturvasta(?) päivääMaanantai 14.07.2008 18:52

Joku keijo soitteli jostain turvallisuudesta ja kysyi olisiko pari minuuttia aikaa, sanoin et ei oikeesti kyl kiinnosta, vaik aikaa kyl olis. Sitten tapahtui jotain mitä en oo ennen kokenu, puhelinmyyjä tokasee "aha" ja lyö luurin korvaa, aika brutaalia toimintaa ja itekki kuiteki iha asiallisesti sanoin mitää kiukuttelematta.

Hyi hyi!
Eile meni sen verra putkee keikka ja baareilut et tänää lähtee lapasesta ja tähän tähdätää:
http://www.youtube.com/watch?v=yulRmH41yCk&eurl=http://apps.facebook.com/superwall/view.php?id=804307010&owner_id=597939973

mut eka lämmitellää tällä: http://www.youtube.com/watch?v=ocvuhjW1nXY

TunneälytestiKeskiviikko 23.04.2008 16:35

Älä luovuta! Tunneälysi voi kohentua! Tarvitset vain harjoittelua. Sinulla on taipumus antaa tunteidesi vaikuttaa käytökseesi, ja joskus et ota muiden tunteita huomioon. Toisinaan et usko itseesi tai tunnet syyllisyyttä. Voit harjoittaa tunneälyäsi siten, että et heti toimi tunnekuohusi mukaan, vaan mietit ensin tunteitasi ja sitä, miksi tunnet juuri sillä tavalla ja onko välttämätöntä tuntea juuri niin. Yritä miettiä asioita toisen näkökulmasta ja yritä olla joustavampi. Yritä löytää itsesi ja aseta tavoitteita, jotka saavat sinut ottamaan kaiken irti itsestäsi. Usko itseesi ja hyväksy huonotkin puolesi. Ole optimistinen ja nauti elämästäsi!