IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

[Ei aihetta]Maanantai 18.06.2007 18:01

Taru päätti herätä henkiin maailmaan eräänä loskaisena iltana. Jo miltei heti näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli kuuluisa ja he kävivät vain ulkona syömässä. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä ihannoitiin rumista vanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan maastoautot, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli pakettiautot.

Taru kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin ahdasmieliseksi. Päähänsä hän sai vaaleanruskeat hiukset, sekä ruudulliset silmät.
Googletustaidoista huolimatta hän oli todella kiltti. Lempiruokaansa sipulirenkaita hän sai työskennellen haaskansyöjänä.

Taru tupakoi ja käyttää nuuskaa joka viikko. Alkoholia hän juo jotta uskaltaisi möykätä.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa luuli menevänsä naimisiin.

Sen pituinen se


Luotu Ihmisgeneraattori Webillä 14:58:38 18.06.07 Pikkupaprika.com

[Ei aihetta]Maanantai 18.06.2007 16:50

Nyt on maanantai, ja huono olo. On tullu laiminlyötyä aivoja. eikä edes pervopetteri päässyt uimaan, onneks tyyppi tykkää siitä että tehdään katteettomia lupauksia.
Jouduttiin paniikissa siivoamaan kun kämppiksen porukat tuli kylään.

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.04.2007 00:31

ikävä rastoja... :'(
Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.

Jos.... ([Cunnilingus]:lta viety)Tiistai 27.02.2007 17:58

jos....

jos olisit rikos, mikä seuraavista olisit
[ ] irtolaisuus
[ ] tappo
[ ] näpistely
[x] talousrikos
[ ] liikennerikos
[ ] itsensä paljastaminen

jos voisit matkata ajassa, mitä seuraavista tapahtumista haluaisit olla todistamassa
[ ] suomen mm-lätkävoittoa vuonna 95
[ ] kun omena putosi newtonin päähän
[x] kun mooses halkoi punaisen meren
[/] elviksen ensimmäistä livekonserttia
[ ] omaa syntymääsi
[ ] seuraavaa jalkapallon mm-finaalia

jos sinun pitäisi valita tapa, jolla juhlit vuodenvaihdetta, mikä seuraavista se olisi
[ ] nukkuminen klo 21
[ ] tähtitaivaan ihailu yksin
[ ] iloinen perhejuhla
[ ] balettiesitys ja cocktailtilaisuus
[x] rankka juhliminen ja sammuminen klo 23.59
[ ] tietokoneen seuraaminen uusia viruksia odotellessa

jos voisit valita lapsellesi yhden seuraavista olemuksista, mikä se olisi
[ ] luonnollinen liikkumishalu
[x] huumorintaju
[ ] rehellisyys
[ ] ylivoimainen älykkyys
[ ] bisnestaidot
[ ] palava halu tukea vanhempiaan taloudellisesti

jos olisit ruumiinosa, mikä olisit
[ ] kasvot
[x] takamus
[ ] maha
[ ] käsi
[ ] aivot
[ ] suu

jos ajaisit naapurin kissan yli, mitä seuraavista tekisit
[ ] hautaisit kissan ja olisit hiljaa
[x] tunnustaisit
[ ] ostaisit samanlaisen
[ ] jättäisit sen tielle ja jatkaisit matkaa
[ ] syyttäisit naapuria kissan päästämisestä tielle
[x] ajaisit toistamiseen sen päältä
[ ] syyttäisit jotakuta muuta

jos todistaisit pahoinpitelyä miten toimisit
[x] löisit pahoinpitelijän maahan
[ ] jatkaisit matkaasi
[ ] leikkisit poliisia
[x auttaisit uhria
[ ] kirkuisit hysteerisesti
[x] ottaisit valokuvan ja myisit medialle

jos voisit ratkaista mysteerin, minkä ratkaisisit
[ ] kuka murhasi JFK:n
[ ] miten voisi pysyä ikuisesti nuorena
[ ] onko avaruudessa elämää
[x] miten löydetään lääke AIDS:iin
[x] miksi maksat enemmän veroa, kuin donald trump
[ ] mitä tapahtuu kuoleman jälkeen

Missä maissa olet käynyt?
[x]Ruotsi
[x]Viro
[x]Venäjä
[x]Norja
[x]Tanska
[ ]Islanti
[x]Puola
[x]Saksa
[x]Hollanti
[x]Englanti
[ ]Irlanti
[ ]Skotlanti
[x]Latvia
[x]Liettua
[x]Ranska
[x]Sveitsi
[x]Italia
[ ]Kroatia
[ ]Bulgaria
[ ]Romania
[x]Unkari
[x]Espanja
[x]Portugali
[x]Kreikka
[x]Kanarian saaret
[x]Malesia
[x]Egypti
[ ]Tunisia
[x]Marokko
[ ]Algeria
[ ]Libya
[ ]Somalia
[ ]Etiopia
[ ]Gambia
[ ]Etelä-Afrikka
[ ]Nigeria
[ ]Madagaskar
[x]Mauritius
[ ]Australia
[ ]Uusi-Seelanti
[x]Indonesia
[ ]Thaimaa
[ ]Vietnam
[ ]Laos
[ ]Kambodza
[x]Kiina
[x]Japani
[ ]Filippiinit
[ ]Intia
[ ]Sri Lanka
[ ]Saudi-Arabia
[ ]Arabiemiirikunnat
[x]Israel
[ ]Jordania
[x]USA, missä siellä? ajettu ja kierrelty ympäriinsä
[x]Hawaii
[ ]Bora Bora
[x]Kanada
[ ]Grönlanti
[ ]Mexico
[ ]Kuuba
[x]Dominikaaninen tasavalta
[ ]Haiti
[ ]Jamaika
[ ]Panama
[x]Costa Rica
[ ]Brasilia
[ ]Argentiina
[ ]Chile

olen:
[x] maistellut tupakkaa
[x] maistellut sikaria
[x] maistellut siideriä
[x] maistellut kaljaa/olutta
[x] halannut tyttöä
[x] halannut poikaa
[x] tanssinut pojan kanssa valssia
[x] tanssinut pojan kanssa hitaita
[x] tanssinut tytön kanssa hitaita
[ ] jäänyt melkein junan alle
[x] jäänyt melkein mopon alle
[x] jäänyt melkein auton alle
[x] ollut ihastunut
[x] olen ollut rakastunut
[ ] vihannut jotakuta
[x] ollut mustasukkainen
[x] ollut kreikassa/kreetalla
[x] ollut ruotsissa
[x] ollut venäjällä
[x] ollut espanjassa
[x] metsässä
[x] uinut järvessä
[x] uinut meressä
[x] uinut lammessa
[x] ollut saunassa
[x] ollut höyrysaunassa
[x] ollut porealtaassa
[x] uima-altaassa
[x] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
[ ] tyttö jolla on (oli) sisko(ja)
[x] tyttö jolla on veli
[ ] tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
[ ] tyttö jolla on poneja
[x] tyttö jolla on kissa
[ ] tyttö jollla on koira
[x] tyttö joka tykkää eläimistä
[ ] tyttö joka tykkää autoista
[ ] tyttö joka tykkää shopata

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.01.2007 21:01

[x]

[x] uinut avannossa
[x] käynyt Lontoossa
[x] mennyt vahingossa väärään junaan
[x] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] nukkunut veneessä
[x] tehnyt runoa
[x] lyönyt jotakuta
[x] ollut lempiartistisi keikalla
[ ] harrastanut balettia
[x] varastanut mitään
[ ] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] värjännyt hiukseni
[x] lintsannut
[x] saanut jälki-istuntoa
[x] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] matkustanut pummilla
[x] lukenut Raamattua
[x] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] soittanut pilapuhelua
[x]kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[x] pyörtynyt
[x] haaveillut näyttelijän urasta
[x] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheisen ihmisen
[ ] ollut isosena jollain leirillä
[x] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[ ] harrastanut näyttelemistä
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia
[ ] katsonut Stand by me-leffaa
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] liftannut
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[x] ollut ambulanssin kyydissä
[x] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[x] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[x] soittanut/laulanut bändissä
[x] ajanut autoa
[x] ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnille
[x] saanut aivotärähdystä
[x] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[ ] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[x] maalannut taulua
[x] ollut yli kuukautta pois kotoa
[x] ollut kesätöissä
[x] maistanut mustekalaa
[ ] unohtanut parhaan kaverini syntymäpäivän
[x] ollut festareilla
[x] karannut kotoa
[x] luntannut kokeessa
[x] saanut ampiaisenpistoa
[x] saanut murtumaa
[x ] antanut rahaa katusoittajalle
[x] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] käynyt Irlannissa
[x] käynyt Ukrainassa
[ ] pelannut twisteriä
[x] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] hukannut kirjastonkirjan
[x] kulkenut alasti kotona
[x] ollut galleriassa päivän kuvana
[x] opetellut elvyttämistä
[x] ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] polttanut tupakkaa
[x] ollut sairaalassa yötä
[x] vuokrannut asunnon
[x] ollut lapissa
[x] esiintynyt oikeassa teatterissa (Komediateatterissa)
[x] saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[ ] pelannut cs:ää
[x] ollut lehdessä
[ ] tilannut jotain netistä
[x] ollut tappelussa
[ ] lukenut kirjan ruotsiksi
[x] käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[ ] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[x] kuvitellut olevani kala
[x] itkenyt itseni uneen
[ ] soittanut kirkon kelloja
[x] kerännyt kolehtia
[x] teipannut suuni kiinni
[x] palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[x] pessyt hampaani joka ilta
[x] saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[x] olen tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[x] olen saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[x] tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[x] ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[ ] käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana
[x] rakastunut

Jos...Keskiviikko 31.01.2007 18:18


Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla iha mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.

tunnetko mut kuinka hyvin?Keskiviikko 31.01.2007 18:08


Vastatkaa oman Tietämyksenne perusteella!! ennenkuin menette ja katsotte edellisistä merkinnöistäni vastauksia. rehellysyys maan perii :D

1. (2 Points) Nimeni:
2. (6 Points) Sukunimeni:
3. (4 Points) Kehen olen rakastunut:
4. (1 Points) Missä tapasin hänet:
5. (4 Points) Arvaus toisesta nimestäni:
6. (1 Points) Missä olen töissä/koulussa:
7. (3 Points) Mitä pelkään:
8. (2 Points) Poltanko:
9. (2 Points) Juonko:
10. (1 Point) Onko minulla sisaruksia:
11. (2 Points) Montako:
12. (2 Points) Mainitse yksi harrastukseni:
13. (1 Point) Kuinka monta lävistystä minulla on:
14. (2 Points) Millaista on mielimusiikkini:
15. (3 Points) Olenko ujo vai ulospäinsuuntautunut:
16. (2 Points) Olenko "kapinallinen" vai noudatanko sääntöjä:
17. (2 Points) Lempivärini:
18. (3 Points) Mainitse jotain, mitä vihaan:
19. (4 Points) Yksi taitoni:
20. (4 Points) sähköposti osoite (ei saa katsoa profiilista!):
21. (4 Points) Millaiset kengät minulla on:
22. (4 Points) Onko minulla lemmikkejä:
23. (2 Points) Kehen olen ihastunut tällä hetkellä:
24. (5 Points) Kauanko olen ollut ihastuneena häneen?:
25. (3 points) onko hän lesbo, hetero vai bi?
26. (2 Points) Mikä on huonoin tapani:
27. (2 Points) Mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle?
28. (1 points) minkä pelialustan omistan?
29. (7 points) ketä exää rakastan yhä vieläkin?
30. (2 points) Onko minulla muksuja?
31. (2 points) Montako?

Kommentoin vastauksiesi perään pisteesi! Kommentoi yksityisesti mikäli sinulla on siihen mahdollisuus, ettei muut kopioi vastauksiasi

80-85 Points; <3
70-79 Points; Ystävä.
40-69 Points; Kaveri
20-39 Points; Hengaa mun kaa lisää!
00-19 Points; You don't know a shit about me.


« Uudemmat - Vanhemmat »