IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 18.12.2006 02:54

No jei. Tänään (maanantaina) kaksi (2) tenttiä, joista ensimmäisen pituus neljä tuntia (4 h) ja toisen kolme tuntia (3 h). En minä turhaan ole matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa, kun osaan laskea että tuosta tulee yhteensä huomenna seitsemän tuntia (7 h) pelkästään tenttejä. Ja lisäksi huomenna (tiistaina) on yksi (1) tentti, jonka senkin pituus on neljä tuntia (4 h). Tästä yhtälöstä näemme suoraan, että kaikkiin noihin tentteihin osallistuva Leena tulee olemaan hyvin hyvin kuollut tiistaina yhden jälkeen. Lisäksi oletamme, että Leenan olisi pitänyt alkaa lukea noin moneen tenttiin tarpeeksi ajoissa, jotta hän ylipäätään pääsisi niistä läpi, koska ne ovat pirun vaikeita tenttejä. Mutta tässä tapauksessa oletus ei päde, koska Leena vain sattuu olemaan tosi laiska ja lusmu ja tehnyt koko viikonlopun jotain ihan muuta. Otamme siis mukaan yhtälöön yritteen, joka perustuu lähinnä käytännön havaintoihin ja joka kuuluu, että Leena on alkanut lukea kunnollakunnolla vasta sunnuntaina. Tästä voimme suoraan vetää johtopäätöksen, että yhtälö on mahdoton ratkaista niin että Leena sekä saisi nukuttua seuraavan puolentoista vuorokauden kuluessa yhtään että pääsisi tenteistä läpi.

Täydet kuusi (6) pistettä Leenalle tästä mahtavasta päättelyketjusta.

[Ei aihetta]Perjantai 01.12.2006 03:24

Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi ihmiset pitävät joulunalusaikaa stressaavana. Ja tänään on sentään vasta 1.12. Pitäisiköhän muuten avata kalenterinluukku? Ja kyllä, olen 19-vuotias ja olen ostanut itselleni suklaajoulukalenterin, mitä vikaa? ;)

Tänään illalla Tampereelle ja siellä sitten itsenäisyyspäivään asti. :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.11.2006 01:43

Olenko edelleenkin ainoa ainakin 19-vuotias, joka uskoo onnellisiin loppuihin myös tosielämässä, vaikka ei ole ikinä saanut niistä päteviä saati sitten omakohtaisia todisteita?

Olisi kiva saada Kaunotar ja hirviö ostettua DVD:llä jostain. Harmittaa kun kaikki Disneyn piirrettyni ovat videokaseteilla ja minulla ei tietenkään ole videonauhuria omassa kämpässäni. Täytyy siis tyytyä YouTuben antiin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.11.2006 00:44

Hiisi. Lankesin taas kerran pianomusiikkiin pahemman kerran. Pahus.

Näin ohimennen sitten aikanaan toivottavasti vastaankävelevän tulevan aviomieheni tai vastaavan on parasta olla ihan tajuttoman hyvä pianisti tai ainakin saada pianomusiikista samanlaisia fiiliksiä kuin minä, koska en luultavasti kestäisi, jos en voisi hehkuttaa tai kuunteluttaa tällaisia kappaleita ikinä hänellä. Nyt kyllä taas ottaa päähän, ettei minua joskus pienenä laitettu pianotunneille. :)

[Ei aihetta]Lauantai 04.11.2006 02:16

18,99

*shock*

Mikä ikäkriisi missä?

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.11.2006 00:19

Yay! Tulipahan todistettua, että yliopistossakin on mahdollista saada kurssista arvosana 3/5 vaikka ei olisi ikinä ymmärtänyt kurssiasioista mitään kunnolla! Go me!

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.10.2006 02:49

Jaahas, ja huomenna taas tentti luvassa. Mekaniikan perusteet on kurssin nimi. Ja jos joku kuvittelee, että lukiomekaniikkaa voi mitenkään verrata tuohon niin tietäkää, että koko lukion mekaniikan kurssin sisältö kerrattiin tuolla kurssilla ehkä yhteensä kolmella luennolla. ;) Argh, minä en selviä.

Mutta kun se tentti on ohi niin pääsenpähän taas pitkästä aikaa käymään Tampereella.

[Ei aihetta]Maanantai 23.10.2006 03:19

Apua. Huomenna matemaattisten apuneuvojen tentti. Minä ehkä kuolen. Tai no en, mutta nolottaa hirveästi, että on käynyt 14 kurssia pitkää matematiikkaa lukiossa ja kirjoittanut M:n ja olen silti edelleen ihan pihalla noista jutuista. :S

Thank you for the musicLauantai 14.10.2006 04:16

Tytön musiikkimaku on nykyään suhteellisen pomppivaa laatua. En nyt osaa tehdä mitään päiväkohtaista listaa siitä, millä tavalla kuuntelemani musiikki on viime aikoina vaihdellut, mutta voin kertoa, että aamulla minun on kenties ollut pakko kuunnella joku tietty kappale joltain tietyltä bändiltä, mutta illalla en olekaan voinut kestää koko bändin tuotantoa edes sen yhden kappaleen vertaa. Mitä kaikkea sitten olen tämänkin viikon aikana kuunnellut? Tehdäänpä jonkinlaista listaa, josta tosin saattaa puuttua moniakin artisteja tai bändejä, koska inhimillisellä muistikapasiteetilla kaikkea ei vain voi muistaa.

Zen Café -vaihe oli itse asiassa joskus viime viikon lopussa. Luultavasti sunnuntaina. Se kesti ehkä kuutisen tuntia? Sitä taisi seurata Maija Vilkkumaa, joka kestikin sitten siinä muiden vaiheiden sivussa useamman päivän. Olikohan se tällä viikolla vai viime viikolla, kun minulla oli intensiivinen Sonata-vaihe? Ei sekään kestänyt tosin kuin yhden tai kaksi iltaa. Queen oli ihan ehdoton muutaman päivän ajan. Yötä kuuntelin myöskin yhtenä iltana. Celtic Circleäni kuuntelin useampanakin päivänä ihan puhtaana taustamusiikkina. The Ark oli muutaman päivän aika vahvana. Evanescence toimi pari iltaa. Moulin Rougen soundtrack soi minulla ennen viime viikonloppuna, kunnes minun oli pakko katsoa kyseinen leffa ja se sitten veikin kyseisen vaiheen mukanaan. Bon Jovia kulutin taaskin ihan muutaman tunnin. Disney-kappaleet ovat tulleet ja menneet aika laajalti. Jopa PMMP on soinut (tyttöbändit ja naisartistit taitavat olla ikuinen vähemmän salainen juttuni :D). Enyaa tuli kuunneltua ehkäpä eilen aika mukavasti. Apulanta oli jossain vaiheessa ja samoin Tehosekoitin. Alice Cooperin meinasinkin jo melkein unohtaa. Spice Girlsin jotain hittejä ja muita ysäreitä kuuntelin jonkun illan. Natalie Imbrulgia -vaihe on luultavasti tulossa ihan lähipäivinä tai -tunteina.

En tietääkseni ole tehnyt mitään, mikä selittäisi tämän musiikkityyliheittelyn noin laajalla skaalalla. En ole ihastunut, kun sitä kuitenkin joku aina kysyy, kiitos vain. On vain kaiketi vähän outo kausi ja sen mukana sitten outo musiikkimakukin. Ehkä se siitä taas.

[Ei aihetta]Maanantai 18.09.2006 23:32

Unohdinpa täällä tiedottaa, että saan nykyään ajaa vähän isompaakin kapistusta. Kuorma-autokortti tuli niin että napsahti. :) Be afraid, be very afraid.

Tervetuloa lapset akateemiselle uralle. Ei tarvitsekaan paljon mitään tehdä. Se myönnettäköön, ettei tarvitse kovin aikaisin herätä, mutta siinä vaiheessa kun lukujärjestys alkaa olla sellaista tasoa, että kahtena päivänä olen kuuteen asti koulussa ja yhtenä seitsemään niin eipä paljoa naurata. Tosin perjantaina on sitten tasan kaksi tuntia, mutta... Ja nuo laskuharjoitukset tappavat minut vielä jossain vaiheessa. Kahdet sellaiset takana ja toisista en meinannut tajuta mitään. En minä niitä olisi yksin osannut, mutta onneksi on fiksumpia, joilta voi kysyä apua. :) Tosin matemaattisten apuvälineiden kurssilla kaikki muutkit tuntuvat olevan lähes yhtä pihalla kuin minä, mutta ehkä sen kanssa pystyy elämään. Ei se mekaniikkakaan mitään ihan helpoimmasta päästä ole.

Koko ajan on pikkuisen ikävä. Ikävä Tykkiin, ikävä tykkiläisiä, ikävä Tamperetta ja ikävä erityisesti eräitä ihmisiä. Jatkuva ikävä ihan mihin tahansa ulkomaille. Sitten taas kun käy Tampereella niin on ikävä Helsinkiin. Ei ole elämä helppoa.

Lisäksi unimaailmani on ottanut asiakseen kiusata minua taas vaihteeksi. Olisikohan ollut toissaöinen uneni, kun lisäsi minun ikävääni taas muutamia kymmeniä prosentteja. *huokaus*