IRC-Galleria

Eilen se sitten tapahtu mitä oon aina pelänny, nimittäin sitä, että mun paras ystävä vietäisiin pois.. Lääkäri kävi eilen laskemassa Donnan levolle. En vaan käsitä, että miks jo nyt kun se olis vielä voinu muutaman vuoden elää..Donnalla oli kuulemma syöpä mikä oli vissiin levinny keuhkoista ympäri sen kehoa, sen takia sen jalatki alko pettää ja takapuolesta tuli verta(me luultiin,että sillä oli juoksut) Se oli vielä niin hyvässä kunnossa muutama päivä sitten, söi kaiken mitä käsiinsä sai ( niinku aina) ja riehu ulkona.. sitten vaan seuraavana päivänä se ei syöny ruokaansa, no emmä siintä niin hätääntyny, ku se välillä teki sitä, kuumina päivinä, tai sitten joskus muuten vaan.. aloin kyllä ihmettelemään kun sille ei kelvannu mikään, ei mitkään herkut , mitä se tavallisesti vois syödä kasoittain...ja sitten siitä huomas,että se on alakuloinen ja sen silmistä hävis se elämän ilo ja kirkkaus.. sitten huomattiin ,ettei kaikki ollu ihan kunnossa.. mut mä en luovuttanu, en ees seuraavana päivänäkään vaikka se koira ei syöny sillonkaan, rukoilin sitä syömään, mut se ei kattonu muhun päin.. se vaan makas.. Niin kauan mä luotin ja uskoin, et toi olis ohimenevää, kunnes näin ku äitiki itki, sillon tajusin, et nyt ihan oikeesti joku mättää. Ja se sano että pitää oikeesti alkaa varautumaan, täällä ei oo kukaan ikuisesti. Nytkin ku se toissailtana tuli sisään, tuli mun luo, ja yhtäkkiä siltä lähti takajalat alta, ja kun se katto mua silmiin ja tajus itekki et sen jalat ei kanna ni se tuntu vaaan niiin sairaan pahalta... Eilen sitten se laskettiin juoksentelemaan muiden koirien kanssa vihreille niityille missä sen on hyvä olla, siellä Idi ( Donnan poikaystävä,) jo Donnaa on ollu odottelemassa <3 Ja kun tiedän, että Donnalla on hyvä olla, niin kyllä mullakin vielä jonain päivänä on, kunhan aikaa kuluu.. tää on vaan niin hirmu epäreilua.. En käyny eilen enää Donnaa katsomassa sen jälkeen kun lääkäri oli käyny, harkitsin kyllä pitkään, ja en tiie tuunko vielä joskus sitä katumaan, mutta päätin kumminkin että kivempi muistaa se terveenä ja iloisena kuin ikuisessa unessa. Aamulla ennenku menin töihin, halasin sitä ja sanoin sille että Rakastan sitä, koska en voinu tietää mitä päivä tuo tullessaan... Lääkäri oli käyny joskus kolmen maissa, mä sain tietää siitä reilu tunti sen jälkeen.. se oli shokki, se oli vaan niin hirvee tunne, mä en tienny miten päin siinä ois pitäny olla, ja kun henkikään ei meinannu kulkea..En edes menny eilen kotiin, en vaan voinu.. Kaikkialla siellä kaikki muistuttaa mua siintä niin ihanasta ja kiltistä ja kultasesta olennosta. Mutta kyllä mä vielä joku päivä sen nään, sitten ku mun on itteniki aika nukahtaaa, siellä se karvapallo mua odottaa :) <3 MEITÄ EI EROTA MIKÄÄN! Ois vaan niin paljon sanottavaa, mutta kun ei tiedä ,että mitä enää sanois, ei se kumminka enää auta.. Donna matkusti eilen mummin&ukin kanssa puumalaan, siellä se saa olla luonnon äärellä, ja se sitten kesällä temmeltää meidän muitten mukana siellä,vaikkei me sitä nähdäkkä,mutta tunnetaan <3 RAKASTAN SINUA DONNA, kukaan ei tuu koskaan korvaamaan sua , ja meidän välistä ystävyyttä, uskollisuutta ja luottavaisuutta! REST IN PEACE!!!! <3<3<3<3<3