IRC-Galleria

RaskNaks

RaskNaks

, sisältää fenyylialaniinin lähteen

Selaa blogimerkintöjä

Levyarvostelu 2/30 - Punainen planeettaKeskiviikko 14.01.2015 18:52

Tuomari Nurmio - Punainen planeetta (1982)

Nurmion neljäs levy hyppää Nurmion musiikillisella kentällä aivan eri laitaan ja laittaa riman kuulijalle korkeammalle. Jo alkutahdit levyn nimikkoraidasta Punainen planeetta kertovat, että levy on musiikillisesti aavistuksen kunnianhimoisempi kuin edeltäjänsä, ja soitoltaan (tai ainakin äänitykseltään) parempi. Biisin alussa laulaja pyytää enoltaan anteeksi, tämä kun oli lähtenyt maaseudun hulinasta etsimään punaista planeettaa.

Eno hyvä, meitä kutsuu Punainen planeetta.
Siellä tyttösen laulavat: "Lalalaa! Jodolaidi Jodoleiduu!"


Levottomassa lapsessa Maija sulkeutuu huoneeseensa soittamaan levyjä ja mielestäni biisi onkin hyvä kuvaus sen ajan (kasarin alun) tyypillisestä teinitytöstä. Sävel myös on jopa korea! Ja niin on muuten seuraavassakin biisissä, Ota minut mukaan. Tässä hyväntuulen reggaessa (mitä ilmisimmin) poika tapaa tytön ja toteaa tämän olenvan "kuin unien puutarhasta karannut enkeli". Biisin lopussa poika toivoo, että tämä ottaisi hänet mukaansa.

Tässä vaiheessa levyä huomaan, että sehän sopisi oikein hyvin minkä tahansa sadun soundtrackiksi. Kappale Laaksossa on levyn kohokohta ehdottomasti, sävelkulku saa aikaan karmintaa selkäpiissä ja Nurmion laulusuoritus on kaunis. Viides raita Herttua puhuu antaa kuulijan hämääntyä alun marssikompilla, mutta lähteekin pian rempseään calypso-iloitteluun. Koska olen muinoin viehtynyt psykedeeliseen rockiin, ei liene yllätys, että On aika soittaa sinfonia lukeutuu myöskin suosikkeihini. Outo sävelkulku suorastaan uhkaavine tunnelmineen sulautuu puhutteleviin sanoihin täydellisesti

Säde räjäyttää pian vanhan kotiplaneetan.
On aika soittaa sinfonia, niin kuin sovittiin.


Rakkauden talossa on rytmikäs-sävelinen biisi, jossa kerrotaan mikä kaikki on turhaa ko. talossa. Pikku julmuri lienee levyn tylsin pala, eikä oikein sopeudu levyn musiikillisesti kehittyneeseen jatkumoon. Vielä yksi opetus on toiseksi viimeisen kappaleen nimi, mutta ymmärtääkseni biisissä kerrotaan useampikin opetus. Kuunnelkaapa itse! Väliosa tuo mieleen jopa Nintendon saundit!

Ainoastaan Tuomari Nurmio pystyy yhdistämään neljä erilaista sävellystä yhdeksi kokonaisuudeksi saumattomasti. Kokonaisuuden nimi on Siionin tyttäret, joka on säveleltään aina yhtä hämmästyttävä, sanoituksiltaan vähintäänkin synkkä.

Kauppiaiden talossa pilarien varjossa
he vahvistavat valansa ja heittävät kranaatit saliin.
Heidän vaatteilleen sataa verta kun räjähdys vaimenee.
Kaikki nuo arvokkaat vieraat ovat kuolleet ja silppoutuneet.


Tämä Punainen planeetta-lätty kuuluu ehdottomasti Nurmion parhaimmistoon ja monen aloittelevan Dumari-fanin kannattaakin ensiksi tsekata tämä.

Levyarvostelu 1/30 - Raha ja rakkausLauantai 10.01.2015 00:43

Leevi and the Leavings - Raha ja rakkaus (1985)

Aluksi:
Päätin kuin päätinkin omistaa tämän vuoden rakkaimpien bändien/artistien erinomaisille levyille. Näitä mainioita kotimaisia bändejä/artisteja on nyt jo vuosien varrella kertynyt kuuntelun alle sen verran, että jokaiselta sain mukaan niin sanotun Top kolmen kärjen. Toki lempibiisit ja jopa lempilevytkin vaihtelee artistikohtaisesti, mutta olkoon tämä ajankuvaa tulevasta vuodesta 2015. Jos loppuvuoteen mennessä olen saanut nämä kaikki 30 levyarvostelua tänne tehtyä, voin taputtaa hyvillä mielin itseäni olalle.

Ja asiaan:
Kas, kas. Siitähän on jo tasan 30 vuotta kun Leevien neljäs lätty putkahti kuultavaksi. Raha ja rakkaus on niin kanneltaan kuin teemaltaankin tehty sensaatio-lehden muottiin, ja näin ollen voisin väittääkin ettei levy ole pahasti ajan patinoittama.

Todistajalausunnon antaa heti ensimmäinen raita Poika nimeltä Päivi, joka tosiaankin soi vielä tänäpäivänkin radioaalloilla. Biisi määrittelee välittömästi levyn tunnelman, joka on varsin synkeä ja pessimistinen(sekö tässä levyssä viehättääkin??). Päivi on jättänyt menneen elämänsä taakseen, jossa häntä tuijotettiin ja paheksuttiin. Ei liene lainkaan harkitsematonta, että biisissä lauletaan 'olin poika nimeltä Päivi'. Tästä on käyty rutkasti kiistaa, onko "Päivi" mies vai nainen, mutta itse miellän Päivin transvestiitti-pojaksi.

Sitten levy sukeltaa reggae-rytmeihin, joskin levylle uskollisena mollissa. Biisi on Ihmeiden kaupunki ja tässä on vähän kaikuja edellisestä biisistä; tämänkin laulun henkilö on matkannut pois, kaukaisiin maihin ja kaataa naista niin hiekka-aavikolla Egyptissä kuin Vietnamin bambuviidakoissa. Hannu ja Kerttu oli yksi niistä biiseistä, jotka kolisi kovaa vuosia sitten (jo). Tuttu tarina verhottuna raadolliseen realismiin Göstamaisella tavalla parhaimmillaan. (Niin nyt lienee jo aika kertoa, että en lähde pureutumaan syvemmälle suinkaan kaikkiin biiseihin).

Kun Kerttu lähti tansseihin,
me isän kanssa kotiin se haettiin.
Nuhruisessa hameessaan se kai muistutti enemmän huoraa.


Makeampi makeaa ja Palava rakkaus kuuluivat myös näihin maailmaa-avartaviin biiseihin silloin vuosia sitten. Ensinmainittu lainaa säveltä Roky Ericksonilta kertoen kundista, joka ei tunnu saavan tytöltään muuta kuin hiivasienen... Jälkimmäinen taas on kunnon kasari-rock jopa lähes kliseisillä sanoilla, vaikka biisin päähenkilö valeleekin niin itsensä kuin kumppaninsakin bensiinillä, koska "kun hän lähtee, hän haluaa ottaa kaiken mukaansa". Romanttista, eikö?

Baby Boy ja Laineen Pia ovat puolestaan ne raidat, jotka mieluiten skippaan, joten ei niistä sen enempää... Sen sijaan vuosien myötä Mary Jane on nostanut päätään Leevi-tuotannon suosikeissani. Aikoinaan Levyraadissa paheksuttu sanoitus kertoo itsemurhaa hautovasta tyttösestä. Mary Jane odottaa 'häntä' saapuvaksi, mutta kun pelastus ei saavu, jää itsemurha-kirjekin kesken ja Mary Jane avaa nyyhkyttäen kaasuhanan. Riipaisevaa! Ja sävel on kertakaikkisen hieno, uhkaava, pelottava tunnelma, jonka saksofoni-soolo maustaa kauniisti.

Mary Jane, istut hiljaa silmät ummistaen, kuin aavistaen
sen mitä tapahtuukaan jos hän ei saavukaan.


Ja levy loppuu murhaamiseen ja sodan jälkeisiin tunnelmiin. Kaivopuiston kuristajassa... niin, mitäs helvettiä siinä tapahtuukaan?! Tulee mieleen, että kuristaja toteuttaa tavalla tai toisella äitinsä tahtoa. Ensin hän peittää uhrinsa pensaaseen, mutta myöhemmin kuitenkin, hän kertoo sukeltavansa 'hänet' pensaasta esiin. Ristiriitainen ja kiinnostava sanoitus, jossa varmaan riittää pohdittavaa vielä toiseksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Tai sitten olen vain tyhmä.

Viimeinen raita Pölyä ja tuhkaa on levyn lopetusbiisiksi varsin sopiva. Tässä sota ja kauheudet ovat ohi, mutta silti 'kituvat kompuroivat raunioilla' ja 'tulipunainen taivaanranta valkenee'. Parempaan päin ollaan menossa.

Jäi vain pölyä ja tuhkaa, kaikki ilmaan kun lensi.
Jäi vain pölyä ja tuhkaa, toiset ehtivät ensin.


Lopuksi:
Noin! Tässäpä oli tämä ensimmäinen arvosteluni maanmainioista levyistä, joita tietenkin suosittelen itse kullekin kuultavaksi. Ja kuten huomasitte, rajoitin vähän ylenpalttista jaarittelua, jotta sain tekstin pysymään edes jonkinlaisissa aisoissa ja niin aion tehdä jatkossakin. Niin aion tehdä vuonna 2015.

Joulu on juhlista pisinLauantai 03.01.2015 00:45

Se vaarahan näissä kerran kuussa-teksteissä on ettei välttämättä jälkeenpäin muista kuukaudesta mehukkaimpia yksityiskohtia, etenkään jos on siunattu näin lyhyellä muistilla kuin minä.

Joulun suunnittelua ja toteutusta pääosin sisälsi joulukuuni 2014. Ensimmäistä yhteistä kotia sisustettiin jouluiseen kuosiin ja pohdittiin mitä jouluna tehdään.

Itsenäisyyspäivänä Aki ja Perttu pistäytyivät matalassa majassani, ja koimme eeppisen seikailun Järvenpään yöelämässä ensiksi mainitun kanssa. Emme saaneet karaoke-vuoroa Espessä, portsari ei olisi päästänyt meitä Koronaan sisään. Jep. Ryyppäjäisiä juhlittiin myös Palen synttäreiden merkeissä. Seuraavan päivän töihinmeno haittasi pahasti kuvioita, enkä viipynyt Fridassa kauaa. Silti tulee harvemmin juotua absinttia työpäivän aattona...

Niin aatosta puheenollen, jouluaaton vietimme Lindan vanhemmilla Lindan perheen parissa, joulupäivän rauhallisesti himassa ja Tapanina huristelimme mutsille syömään. Sekä jouluruokaa että suklaata tuli ahmittua niin että oikein ällöttää. Nyt on syytä pitää taas vuoden alusta pieni ryhtiliike.

Välipäivinäkin tuli otettua taas huikkaa. Akin, Jennan ja Lindan kanssa löysimme itsemme lopulta Milliklubilta ja minä löysin itseni huutelemasta nolouksia kebab-ravintolassa. Kuulemma. Eeppisten iltojen jatkoksi yhtyi vielä vastikään vietetty uusivuosi. Kuten edellisenkin, tämänkin vietimme Tialla, mutta tällä kertaa neidin asunnossa Kulosaaressa. Paikalle raahautui minun ja Lindan lisäksi Tia, Andy, Aki, Jenna, Tea, Netta, Taija, Reetta ja Irja. Oli erittäin mukava uusivuosi. Kevyessä maistissa, hyvässä seurassa.

Nyt olemme vuodessa 2015, ja vuosi alkoi huonosti sillä myöhästyin tänään 2 tuntia duunista. Noh sellaista sattuu, ilman päähinettä. Nyt mietiskelen kirjoittaisinko tänä vuonna tänne jonkinasteisia levy-arvosteluja itselleni rakkaista levyistä ja jaksaisinko väsätä tänne jonkun lystikkään sonetin, ensimmäisen elämässäni.

Päivän biisi: Jarkko Martikainen - Halla-ahot

Harakka ja ilolintuLauantai 06.12.2014 14:44

Tämä on tarina harakasta,
joka näytteli herraa varakasta.
Oli vanhan mummon hän ryövännyt
koko omaisuuden, paitsi syövän. Nyt

arvonimi lähestyy kriminaalia,
ennen tahtoi vain hopeita haalia.

Ilolinnun löysi hän kujalta
ja ostovimma alkoi tuntua lujalta.
Kysy Harakka: "Paljonko kustantais?"
"Kosketus kympin, viiskyt jos pantais!"

Sisälle menivät, mut kohta jo karkaa
Harakka pakoon, voi sitä parkaa.
Huomasi nähkääs, että portto tämä
olikin mummo, Harakan ryöstämä.

Eilen torin laitaan kasvoi mandoliinipuuSunnuntai 30.11.2014 23:30

Jotenkin on tämä päiväkirja-inpis kaikonnut tai vähintään jäänyt taka-alalle. Tässä tekstissä on kuitenkin summausta marraskuustani, ja varmaan jatkossa käytän tätä 'teksti kuukaudessa'-metodiikkaa, ellei nyt satu jotain vallan mullistavaa.

Jaa mitäs sitä onkaan sattunut...?

Töitä olen tehnyt aina silloin kun niitä on tarjoutunut. Kolmen työpäivän viikkoja teen siis edelleen, vapaata on runsaasti, joka sopii kaltaiselleni laiskamadolle paremmin kuin hyvin. Tässä kuussa oli tarjolla myös vähän erilaista jopia. Äidin työkaverilta sain projektiksi tehdä (lue piirtää) kutsukortin tämän pippaloihin. Noh, tartuin toimeen, vaikka edellisistä oikeista piirustuksistani alkaa olemaan monia vuosia. Suoriuduin tehtävästä hyvin, parantelin kuvaa photarissa ja sain ansaitsemani liksan.

Toinen erikoinen työpyyntö sattui työpaikallani: sain pestin ei-enää-niin-salaisen kitaraharrastukseni takia Cittarin jouluparaatissa musisoijana. Hartaimmat ja itsellemieluisat joululaulut siis kaukuivat suustani kaupan käytävillä tuona sunnuntaina, ja olihan se vallan hieno kokemus.

Mäntsälässä käytiin Akin kanssa verestelemässä vanhoja muistoja, tehtiin vielä kaikki mitä tehtiin vanhoina aikoina aina pohjista kahden kapakan kautta nakkikiskalle. Ainoina uusina mausteina olivat Jarkko Martikaisen keikka sekä Akin valeidentiteetti. Hienoa!

Keikoilla on myös tullut käydyksi tässä marraskuun lopulla. Tuomari Nurmio heitti keikkaa Tavastialla. Hieno keikka ja satunnaiset jatkot: mukaamme Tavalta lyöttäytyi Porilainen Liitto-orava, Meiju Suvas raiskasi jazzia Storyvillessä ja Manalassa saimme luokattoman huonoa palvelua. Palaute on lähtenyt eteenpäin. Toinen keikka oli Hectorin 'Hauras'-rundin viimeinen keikka Hartwall Areenalla. Tädin kanssa vahtasimme keikan ja keikka oli suorastaan fantastinen. Ja kuriositeettina täytyy mainita, että Hectorin ensilevytyksestä tulee sentään kuluneeksi ensi vuonna 50 vuotta!

Olemme myös Lindan kanssa paaponeet Elmo-kissaamme. Tätä kissaa tosin on vähän vaikea paapoa, se kun tykkää vain ponnareista ja hiekan heittelemisestä. 80 euron raapimapuu suorastaan loistaa uutuuttaan, sen sijaan sohvamme täyttee pursuilevat pahemmin kuin Cheekin ego.

Tässäpä taisikin ne tärkeimmät merkkipaalut marraskuun ajalta olla. Jaa, mainittava on myös, että ostin uusia vaatteita! Se on minulle maininnan arvoinen seikka! Rauhaisaa joulun odotusta kaikille, huomenna availlaan kalenterin ekaa luukkua!!
Aamulla oikein tsemppasin itseäni, ettei aamu menisi mönkään kuten eilen. Loppujen lopuksi onnistuin tässä pirun hyvin. Positiivisella asenteella pääsee aika pitkälle!

Työt menivät hyvin ja nopeasti. Tein henkilöstötutkimuksen, jossa meni mukavasti 10 minuuttia työaikaa. Tarkoitukseni oli siis mennä junalla Haarajoelle, mutta Linda tulikin hakemaan minua Mäntsälästä, joka sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Matkalla Jäkeen Tea ilmoitteli itsestään ja lupauduimme hakemaan hänet asemalta. Kuitenkin tajusimme, että takapenkit oli vuorattu kesärenkailla, joten laitoimme tytön kävelemään. Tea tuli siis aluksi meille kissantarkastuskäynnille ja sitten lähdimme Black Poolin bilikselle. Mukaamme lyöttäytyi piakkoin Tia, Netta, Ode ja myöhemmin myös Taijakin.

Mukavaa höpöttelyä, juotavaa, biljardia, ihmisiä, kapakanvaihto ja illan pulkkaanlaittaminen hirvipelin ryydittämänä. Mukavata! Hyvästelyjen jälkeen palasimme kotiin kuulemaan naukumaisterimme yöllistä konserttoa.

Ja tähän päättyy sitten urakkani 30 peräkkäisen päiväni ylöskirjoittamisesta. Palaan kirjoittelemaan tänne taas harvemmin, aina kun jotain kirjoittamisen aihetta tulee eteen. Ja ehkä muutaman vuoden päästä kaivan taas tämän raskaan, mutta hauskan idean esiin ja kirjaan taas ylös elämääni. Ken tietää.
Voihan paska! Tänään oli taas sellainen aamu, jolloin olisi vain kannattanut jäädä kääntämään kylkeä punkan pohjalle. Toisaalta väsymys multiploi kaikki pienet ikävyydet, mutta silti.

Ensin hyppään pakkaseen ja säntään matkahuollolle. Bussikortin lataaminen tai sen odottelu kesti sen verran, että olin myöhästyä bussita. Bussi oli vähän myöhässä ja jouduin kiirehtimään mutsin kautta nopeasti töihin, että ehdin kauhoa vähän aamupalaa mukaani. Vihaan kiirettä! Vittu!

Töissä sain onneksi sumplittua huomisen päivän ja sain luvan tulla töihin puolituntia myöhässä. Sen sijaan huomasin, etten pääsekään bussilla takaisin Järvenpäähän! Perkele! Onneksi sovittiin, että Linda hakee minut Haarajoen asemalta. Säästyy aikaa, rahaa ja lämpöä.

Lindan äiti tuli laittamaan meille tiivisteitä, joten täällä ei tuule enää! Sitten lähdimme kauppaan, joka sekin tuntui jotenkin niin raskaalta toimenpiteeltä. Tänään olin miltein koko päivän väsynyt, nälkäinen ja kiukkuinen, eikä se lähtenyt minusta irti. Yöh!
Kuten usein ennenkin, myös tänään minut herätti oven kolahdus. Laittelin Elmolle mössöt ja itselleni kahvit. En ehtinyt kuitenkaan olla kuin muutamisen tuntia hereillä kun Linda soitti ja ilmoitti olevansa tulossa kotiin. Hän oli siis raahautunut kouluun vain yhdeksi tunniksi!

Minä aloin väkertämään lopullista vedosta kutsukortista ja siitä tuli päivän mittaan ihan kelpo. Negatiivi-kuvaa pyydettiin ja sellainen siitä tulikin. Nyt täytyy vain odotella huomiseen vastausta ja sitä tuleeko risuja vai ruusuja.

Aloimme puunata Lindan kanssa kämppää ja tiskaamaan, meille oli nimittäin tulossa vieraita. Työhaalarinen Viltsu saapuikin kotvasen kuluttua kahvikupposelle, mutta Järvenpäässä majailleet Jenna ja Paula eivät tulleetkaan kylään.

Me sen sijaan lähdimme kylään Lindan vanhemmille. Vanhempien ja siskojen lisäksi tervehdimme kissakatrasta (Lola-Muru-Vanda) sekä Cava-koiraa. Illemmalla tajusin, että en mitenkään onnistu pääsemään lauantaina töihin kello kahdeksaksi, ei kulje junia eikä busseja. Täytyykin huomenna sovitella töissä, mikä järjestely olisi parhain tässä tapauksessa.
Linda saapui yöllä ja nukuinkin siihen asti erittäin huonosti. Ei siis mikään ihme, että vetelimme tänään hirsiä aina yhteentoista asti. Tarkoituksemme oli viettää mukava sisäpäivä ja sellainen siitä tulikin.

Katselimme koko päivän televisiota ja lusimme peiton alla. Välissä söimme lihapullia ja makaroonia ja minä tein eilen mainittuja piirustustöitä. Jotenkin saimme myös loppuviikon buukattua täyteen: huomenna tulee Viltsu käymään ja illalla menemme Lindan vanhemmille, lauantaina juhlistamme varmaankin Tean tänäisiä syntymäpäiviä ja sunnuntaina suuntaamme tätini kanssa kirja-/musiikkimessuille.

Loppuviikosta riittää siis kirjoitettavaa, ei tästä päivästä. Samalla iloitsen, että jatkan tätä jokapäiväistä elämäni havainnoimista enää muutaman päivän. Nähdään taas!
Linda lähti jo ennen heräämistäni kouluun oppimaan. Minä jäin vielä nukkumaan, vaikka heräsinkin jo vähän ajan päästä. Vapaapäiväni livahti ohi lukiessa, musiikkia kuunnellessa ja tv:tä tuijottain.

Juicen Pyromaani palaa rikospaikalle-levy on yhä täyttä kultaa, soundit on komeat tänäkin päivänä ja sanoitukset suorastaan aatelisia. Aamulla sain myös jopin. Jostain syystä äitini työtoveri otti minuun yhteyttä ja pyysi erikoista palvelusta, minun pitäisi raapustaa hänelle sarjakuvapiirrustukselliset kuvat hänen joihinkin kutsukortteihinsa. Täytyy siis nostaa tuo vanha harrastus, joka on viime vuosina jäänyt vain muutamaan töherrykseen vuodessa, esille. Täytyy aloittaa varmaan jo huomenna, sillä deadline alkaa muuten painaa päälle. Kaikkea sitä tullekin eteen!

Ah, olen katsellut Pasilaa ja sen kultaista vitoskautta. Oikein surettaa miten ikävää katseltavaa tämä Pasila 2.0 onkaan. Pöystin ääni ei särähdä korvaan, tämä nimeltämuistamaton mies pääsee hyvin samoille desibelitasoille Jani Volasen kanssa. Sen sijaan käsikirjoitus tökkii ja pahasti. Se mitä Pasilassa ennen ihailin oli oiva huumori ja loisteliaan yhteiskunnallisesti kantaaottavat kässärit, vaan kaikki se on nyt poissa. Tilalla on harmaata pullapössöä täysin värittömillä scripteillä.

Ehdin nähdä Lindaa tänään vain muutaman tunnin, hän nimittäin lähti miltein suoraan koulusta firman pomonsa läksiäisiin. Viimeksi kun hänestä kuuli, hän oli Tavastialla. Tämä tosin tapahtui jo ennen viittä, ei siis harmainta hajua missä hän on, sanoi kyllä tulevansa mahdollisesti jopa tämän päivän puolella himaan. Vaan hyvinhän me täällä Elmon kanssa ollaan pärjätty, ei siinä mitään.