IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Lauantai 08.12.2007 22:46

eppu normaali - kaikki häipyy, on vain nyt

Lapsuuteni kesät
sumuun vajonneet,
palasiksi muistojeni läjään hajonneet
Palapelin kokosin
paksuin rukkasin,
ihmetellen minne kaikki palat hukkasin.
En unta saanut ja näin
jäin miettimään

Kaiken minkä muistan
aika kutistaa,
mä sitä pelkään,
sua tahdon rutistaa
Kuullut olen ikuisuuteen
kaiken piirtyvän
ja kaiken suhteen,
kaiken siirtyvän

Niinkuin kuuluu asiaan
kaikki tähdet,
kuu ja kaikki muu,
aikakin
Niin myös aikanaan
sinä lähdet
pois häipyy taikakin,
siksi rakastan sua nyt

Oli mielessäni elämäni olemattomuus,
kuun takaa mulle nauroi ikuisuus
Ei huomista, ei eilistä,
vain tämän hetken voi nähdä peilistä

Niinkuin kuuluu asiaan
kaikki tähdet,
kuu ja kaikki muu,
aikakin
Niin myös aikanaan
sinä lähdet
pois häipyy taikakin,
siksi rakastan sua nyt

Valovuosiensa takaa
tähdet vilkkuen
Unelmille ihmisen
hiljaa ilkkuen
Tiedänhän
että pieni oon,
kun siltä tuntuu
mahdun hyvin kainaloon

Niinkuin kuuluu asiaan
kaikki tähdet,
kuu ja kaikki muu,
aikakin
Niin myös aikanaan
sinä lähdet
pois häipyy taikakin,
siksi rakastan sua nyt

Aamu sarastaa,
öiset hetket varastaa,
meidät valoon hukuttaa,
meidät nukuttaa

[Ei aihetta]Lauantai 08.12.2007 17:53

oon vissii laittanu nää lyriikat tänne aikasemminki mut nyt tää kuvaa jotenki fiilistä tai emt.

This love, this heart, these arms to hold
So tight to you, I wont let go
Can this be real, or just some dream that feels so true
I wish you love, I wish you more
You are all that I live for
Ill never hurt you believe me
My heart beats just for you
It only beats for you

Ill keep the fire alight for you
Cant think of nothing else, what can I do
This lonely heart of mine, it only beats for you
It only beats for you

You bring me peace, you make me smile
You give me strength and all the while
You ask for nothing, only love
And my heart beats just for you
It only beats for you

Id say all these things to you
If you were here, but thats not gonna be
Cos you re not here at all
Theres only me
But I wont stop trying

I wont give up, Ill wait for you
til you come back, its all I can do
Ill be right here, Im going nowhere without you
Give me the chance, just make the call
Just say the words, Im waiting for
Just let this heart of mine show you
It only beats for you

Yes it only beats for you
It only beats for you
This love, this heart
These arms, theyre only for you
This love, this heart
These arms, theyre only for you
Theyre only for you

[Ei aihetta]Lauantai 08.12.2007 14:39

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
1. No en keksi.

LUETTELE 2 ASIAA MITÄ OLET TÄNÄÄN TEHNYT:
1. Datannu
2. juonu capuccinoa.

LUETTELE 3 LAUSETTA/SANAA JOTKA OLET TÄNÄÄN SANONUT:
1. Viimaa, tuu tänne
2. Ei vittu
3. Ai saatana!

LUETTELE 4 ASIAA MITKÄ AIOT VIELÄ TÄNÄÄN TEHDÄ:
1. Syödä
2. datailla
3. kattoa telkkaria
4. ihmetellä

LUETTELE 5 ASIAA MITÄ HUONEEN SEINILLÄ ON:
1. julisteita
2. peili
3. kalenteri
4. toinen kalenteri
5. lippuja

S I N Ä
Nimikirjaimesi?: EH
Minä viikonpäivänä synnyit?: olikoha se maanantai
Opiskeletko jotain?: joo
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen?: enn

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta?: lumisateesta!
Mistä musiikista pidät?: Melkee kaikki uppoo paitti räppi ja hevi
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?: Kesä, koska sillon on lämmin.
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon?: Ööö en
Minkälaisista elokuvista pidät?: vaihtelee

S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi?: äiti, minä, isä, koira ja kissa.
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?: Emtt isi.
Minkälaisessa seurassa viihdyt?: Ei mitää hissukkaporukkaaaa.
Tunnetko paljon ihmisiä?: Nojoo

R U O K A
Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt?: Moussaka
Onko sinulla erikoisruokavalio? eeip
Mistä juomista pidät?: limu. :p
Mitä ajattelit syödä tänään?: varmaa lasagnee
Pidätkö ruuanlaitosta?: ehh.

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä?: ju
Pyöräiletkö paljon?: kesäl joo
Mitä musiikki merkitsee sinulle?: paljo.
Harrastatko mitään vakituisesti?: ju
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen?: ju

K O T I
Asutko vanhempiesi luona?: ju
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi?: ju
Onko kotisi kodikas?: ju
Mitä muuttaisit kodissasi?: seinien väri
Millaisessa talossa asut?: omakotitalo

H A A V E E T
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?: no riippuu, nyt elän vaan tätä päivää ku ei oo mitää mitä odottaa.
Mihin suurin haaveesi liittyy?: ihmissuhteisiin tällä hetkellä
Kerro jokin pieni mukava toiveesi?: mennä johonki lämpimään maaha

T U R H A T
Onko sinulla hyvä ryhti?: juu
Oletko onnellinen?: e
Nautitko olla yksin?: Jep
Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän?: no tavallaa pimeästä.

H A L U A I S I N
Olla: jossaki muual
Syödä: en mtn
Juoda: teetä
Saada: rakkautta
Päästä: ulkomaille!

V I I M E K S I
Join: capuccinoa
Tipuin tuolilta: eile
Itkin: joku aika sitte
Nauroin: eile

K Y S Y M Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?: parilta tyypiltä
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa?: eee
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden?: no riippuu tilanteesta, useimmiten en
Oletko löytänyt netistä kavereita?: juuu
Mitä kappaletta kuuntelen nyt?: thanks for the memories.

S U O S I K K I
Huulikiiltosi: eeeeiole
Ripsivärisi: kanebo 38
Värisi: musta, oranssi, punanen
Liikuntalaji: ratsastus, sähly, koris jne

O L E T K O
Itsepäinen: ju
Ilkeä: sille päälle sattuessani
Viisas: joskus
Hyvä koulussa: joskus
Hyvä soutamaan: en
Satuttanut itseäsi: vahingossa
Huutanut jollekkin frendillesi: ju
Satuttanut ystävääsi: ju

O N K O
Vika aina sinussa?: ei
Sinulla lainkaan tapoja?: o
Sinua kohdeltu huonosti?: o
Sinulla pelkoja?: o

K Y S Y M Y K S I Ä
Rakastatko ystäviäsi?: nojoo
Kelle puhuit viimeksi messengerissä?: Emmi
Lause/sana jonka sanoit viimeksi?: tuu sisää
Oletko ihastunut?: jep
Katsotko Sinkkuelämää?: eile illal katoin joo

[Ei aihetta]Lauantai 08.12.2007 14:25

ei saatana mikä fiilis taas :p

[Ei aihetta]Perjantai 07.12.2007 21:09

eikse tyttö tullukkaan? :DDDDDDDD

[Ei aihetta]Torstai 06.12.2007 17:41

KUKA BB-FINALISTI OLET

KADI
[ ] olen virolainen
[ ] rakastan alkoholipitoisia juomia
[ ] yritän laihduttaa
[ ] ...mutta laihdutuskuurini alkaa aina vasta huomenna
[x] en voi sietää suomalaisia hittibiisejä
[ ] tykkään vetää perseet
[ ] ...ja monesti kaatuilen minne sattuu
[/] yritän säännöstellä kiroiluani käyttämällä korvikesanoja, kuten "kakka"
[x] mieheni tulee olla miehekäs, eikä mikään tyttöpoika
[ ] mieheni täytyy olla hyvä kokki
[x] ...koska en osaa kokata
[x] selitän paljon
[x] ...ja epäselvästi
[/] jännitän asioita ihan liikaa, saatan täristä
[ ] minulla on aika hirveät kiharat

6


NIKO
[x] riehun
[/] olen ylienerginen
[ ] minulla on mustaksi värjätyt hiukset
[ ] pukeudun kuin hoppari
[ ] omistan monia hiphop-lippiksiä
[/] panostan ulkonäkööni kympillä
[x] kadun sitä, kun annoin erään puolitutun leikata hiukseni rumaksi - joskus vuonna jotaki.
[/] teen efektiääniä
[x] osaan tehdä mitä hirveimpiä ilmeitä
[x] en muista tyttö-/poikaystäväni syntymäpäivää
[ ] minulla on kulmalävistys
[x] olen urheilullinen
[ ] ja lihaksikas
[ ] harrastan parkouria
[x] tykkään tehdä källejä

7½

RIITTA
[ ] olen keski-ikäinen
[x] ...mutta käyttäydyn kuin teini-ikäinen
[x] puhun epäselvästi
[ ] olen naimisissa
[ ] minulla on lapsia
[ ] ...jotka häpeävät minua
[x] hiukseni ovat pystyssä aamuisin
[x] omistan pehmolelun, joka on minulle tosi tärkeä
[ ] piereskelen paljon
[ ] olen kännissä rasittava
[ ] joudun yleensä källien kohteeksi
[x] olen hajamielinen
[ ] en osaa lausua "big brother"
[ ] puhun kännissä härskejä
[ ] sanon etten kiroile paljoa, mutta oikeasti kiroilen

5


SAULI
[ ] olen bi-/homoseksuaali
[ ] en voisi elää ilman suoristusrautaani
[/] panostan ulkonäkööni, varsinkin hiuksiin ja vaatteisiin
[ ] minulla on kaksoissisko
[ ] poltan tupakkaa
[ ] ...ja niin riippuvainen, että jos röökit on loppu, etsin niitä vaikka roskiksesta!
[x] laulan paljon ja tunteella suomalaisia karaokehittejä
[ ] minulla on kulmassa lovi
[ ] "iskä on kiva, mut äiti on lehmä"
[ ] jos minulta kysyttäisiin mikä minusta tulee isona, vastaisin: "no teeveestä tuttu!"
[x] saatan mielistellä
[ ] tykkään alkoholipitoisista juomista
[ ] vihaan hilarius hiirtä
[ ] en suostu hiihtämään rumissa vaatteissa
[ ] en tiedä mitä diktatuuri tarkoittaa

2½

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.12.2007 20:18

Elli. sanoo:
ÄLÄ MENE POIS, ÄLÄ MENE POIS, KUULE VIELÄ TÄÄ
Elli. sanoo:
VAIKKA MIKÄ OIS, VAIKKA MIKÄ OIS, KAIKKI SELVIÄÄ
Siiri Blues sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ! TUOMIOPÄIVÄ!!!
Elli. sanoo:
JA SYDÄN VIELÄ KERRAN ON
Elli. sanoo:
NUORI SEKÄ PAINOTON
Elli. sanoo:
ANNA POIS ITKUISTA PUOLET
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ!
ulla-setä sanoo:
*hajoilee*
Elli. sanoo:
HETKEKS VIELÄ TÄNNE JÄÄ
Elli. sanoo:
MENKOON POIS
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ
Elli. sanoo:
MURHEET JA HUOLET
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ
Siiri Blues sanoo:
...jos sydän on painoton, eikse meinaa, et ei voi oikee tuntee?
Elli. sanoo:
AHDAS LIEKA HELTIÄÄ
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ
Elli. sanoo:
TIEDÄN MITÄ ON, TIEDÄN MITÄ ON KANTAA UNELMAA
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ
Elli. sanoo:
JOSKUS TOIVOTON VAIKKAKIN SE ON
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ
Elli. sanoo:
TAIVAS KIMALTAA
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ
Elli. sanoo:
YLLÄ KAUAN OLLUT ON
Elli. sanoo:
SELKÄPUOLI AURINGON
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ
Elli. sanoo:
ANNA POIS
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ
Elli. sanoo:
ITKUISTA PUOLET
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ
Elli. sanoo:
HETKEKS VIELÄ TÄNNE JÄÄ
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ
Elli. sanoo:
MENKÖÖN POIS
ulla-setä sanoo:
TUOMIOPÄIVÄ
Elli. sanoo:
MURHEE JA HUOLET
ulla-setä sanoo:
:D
Elli. sanoo:
AHDAS LIEKA HELTIÄÄ
Elli. sanoo:
MÄ OLEN KYLLÄSTYNYT KUVIA KATSOMAAN
Elli. sanoo:
KYLLÄSTYNYT SIVUSTA SEURAAMAAN
Siiri Blues sanoo:
"Elli. sanoo (18:17):
MENKÖÖN POIS
ulla-setä sanoo (18:17):
TUOMIOPÄIVÄ"
Elli. sanoo:
JA ELÄMÄ JOSSAKIN
ulla-setä sanoo:
:D
Elli. sanoo:
MÄ EN VIELÄ OLE TOIVOA HEITTÄNYT
Elli. sanoo:
OLEN TÄSSÄ, KIINNI TARTU NYT
ulla-setä sanoo:
Elli. sanoo (18:16):
JOSKUS TOIVOTON VAIKKAKIN SE ON
ulla-setä sanoo (18:16):
TUOMIOPÄIVÄ

Elli. sanoo:
OOOO KIINNI TARTU NYT
Elli. sanoo:
TARTU KIINNI NYT
Siiri Blues sanoo:
"Elli. sanoo (18:17):
ANNA POIS
ulla-setä sanoo (18:17):
TUOMIOPÄIVÄ"
Elli. sanoo:
ANNA POIS ITKUISTA PUOLET
Elli. sanoo:
HETKEKS VIELÄ TÄNNE
Elli. sanoo:
JÄÄ
Elli. sanoo:
MENKÖÖN POIS
Elli. sanoo:
MURHEET JA HUOLET
Elli. sanoo:
AHDAS LIEKA HELTIÄÄ
Elli. sanoo:
ANNA POIS ITKUISTA PUOLET
Elli. sanoo:
HETKEKS VIELÄ TÄNNE JÄÄ
Elli. sanoo:
EI VITTU EI PYSTY
Elli. sanoo:
:D
ulla-setä sanoo:
:D
Siiri Blues sanoo:
MUTTA MITÄ TEKEE TENNISSUKAT KIRJAHYLLYSSÄ??????????????????????+
ulla-setä sanoo:
*REPS*
Siiri Blues sanoo:
:DD

nii kyllä pitäis tajuta!Keskiviikko 05.12.2007 19:56

Siiri Blues sanoo:
NO SEMMONE VILLAPAIDANPUNANEN
Siiri Blues sanoo:
KYL SÄ NYT TIIÄT

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.12.2007 17:19

'vittu tonttulakki!'
olin kyllä hieno itsenäisyyspäivän juhla :'D milena vastas parhaasta repliikistä :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.12.2007 17:11

1. Monesko päivä sinulla on syntymäpäivä:

1: IhQ!<3
2: LOL!
3: Valmiina, paikoillanne, hep!:
4: LUE TÄÄ:
5: Tämä on sit salaisuus.
6: Lovetan tätä ihan sikan!
7: Mä vihaan tätä hetkeä..
8: Istukaa rauhassa, minulla on kerrottavaa teille.
9: Jou, miten menee?!
10: Kaikkien katseet TÄNNE kiitos!
11: Rakkain muistoni:
12: Älkää säikähtäkö, kerron teille iloisen tapahtuman.
13: Miten mä voin korvata tämän teille?:
14: Niih, nooh, ööh, mä, mä
15: Apuuva!
16: Sun on pakko kuulla tää!
17: Että mä repeen tälle aina!
18: Muistakaa oksennuspussit, kiitos.
19: Kadun tätä:
20: Vapiskaa!!!
21: Hihahehohiii!
22: Kauhutarinani:
23: Antakaa kaikki anteeksi, jos tunnistatte mut tästä!:
24: Ai noloin asiani? Kyl mä voin teille jotaki kertoo..
25: Rakas päiväkirja<3
26: Tosi siistii kertoo tää teille!
27: Unelmani toteutui!
28: Hyvät naiset ja herrat!
29: Än, Yy, Tee, NYT:
30: Mahtava muisto!:
31: Älä vaa kerro tätä mun äidille!


2. Missä kuussa olet syntynyt?

tammi: Surullisena
helmi: Pelottavana
maalis: Jännittävänä
huhti: Iloisena
touko: Sateisena
kesä: Rakeisena
heinä: Ärsyttävänä
elo: Paksuisena
syys: Maanjäristyksen aikaan
loka: Likaisena
marras: Haisevana
joulu: Tulvaveden aikaan


3. Onko sinulla poika/tyttöystävä?

on: yönä
on ollut: iltana
ei ole: aamuna
kiikareissa on: päivänä


4. Nimesi ensimmäinen kirjain:

a: oksensin kun
b: hotellissa
c: mummon luona
d: jääkaapissa
e: kallioilla
f: ullakolla
g: räjähtäneenä
h: veneessä
i: kännissä
j: väsyneenä
k: karkkikaupassa
l: asuntovaunussa
m: baarissa
n: saunassa
o: vessassa
p: kirkossa
q: bussissa
r: pissasin housuun kun
s: pahoinvoivaisena
t: kiukutellen
u: pesulassa
v: luolassa
w: vaatekaapissa
x: viidakossa
y: mielisairaalassa
z: kellarissa
Ã¥: iloisesti
ä: lapissa
ö: avaruudessa


5. Mitkä kaksi kuvaavat sinun ihastustasi parhaiten? (muista lisätä "ja" sana)

hauska: kättelin
tyhmä: nuolin
iloinen: haukuin
kovis: pelästyin
ujo: halasin
söpö: pussasin
ihana: valokuvasin
luotettava: syljin kohti
älykääpiö: löin
tavallinen: tuijotin
paras: potkaisin
cool: panin
jokin muu?: haastattelin


6. Olet omasta mielestäsi:

tyhmä: murhaajaa.
idiootti: spurgua.
hauska: paviaania.
kiltti: lumiukkoa.
mukava: bestistäni.
pelle: presidenttiä.
normaali: stripparia.
outo: variksenpelätintä.
oma itsesi: koiraa.
jokin muu?: patsasta.


7. Tämä "tehtävä" on sinun mielestäsi:

aikaa vievä: Ja enempää ette saa kuulla!
kiva: En tajua miksi tein noin..
tylsä: Se oli märkää puuhaa.
ärsyttävä: Se oli kauheinta mitä olen kokenut.
paras: Voisin tehdä sen uudestaan ja vaikka heti!
ok: Se oli kivaa!
outo: Olen ylpeä teostani!


8. Olotilasi nyt:

kummallinen: Repikää siitä!
tavallinen: Näkemiin kaikki, oli ilo jutella!
väsynyt: p i s t e
iloinen: tämä oli sitten ihan totta!
vihainen: Ja tämä tapahtuma vainoaa minua.. :/
surullinen: Ihania muistoja on kiva jakaa teille



Jou, Miten menee?! Ärsyttävänä päivänä kalliolla kättelin ja valokuvasin koiraa. En taju miksi tein noin... Tämä oli sitten ihan totta!