IRC-Galleria

Uusi vuosi ja uudet kujeet ;)Sunnuntai 01.01.2006 16:15

Tälle vuodelle en tehnyt mitään lupauksia. Koska ei ne kuitenkaan pidä, se on nähty niin monta kertaa :)

Uutta vuotta tuli sitten otettua vastaan täällä S-joella. Ja tuli todellakin otettua ;) Tämä vastas aika pitkälti silti tuota peruskaavaa, eli baariinhan sitä tuli päädyttyä, Maija vilkkumaata katsomaan. Ei siis mitenkään erikoinen uusivuosi, mutta ihan onnistunut. Kerkeehän niitä tinoja vielä sitten valamaan kotona monena vuonna.

Mutta mä toivon että tästä vuodesta tulee edellisvuotta parempi jokasuhteessa. Yks juttu mitä todella odotan on tuo saksan reissu helmikuussa. Silloin tämä äidin pikkupoika karistaa härmän pölyt jaloistaan ja lähtee hakemaan hiukan henkistä kasvua sekä katsomaan maailmaa vähän eri kantilta.

Ja yks hyvä juttu on se et nuo opiskelut rupeaa pikkuhiljaa kääntymään loppua kohti. Ei mulla sinänsä mitään opiskelua vastaan ole, eikä todellakaan tota opiskelun oheistoimintaa vastaan. Päinvastoin tuon oheistoiminnan takiahan mä opiskelen...heh. Mutta aikansa kutakin. Sitten kun on saanut opinnot päätökseen, voi ruveta suunnittelemaan muita juttuja ja mennä elämässä eteenpäin. Myös rauhoittaa tätä elämäntyyliä, koska nyt on tullut muutettua niin monta kertaa tässä reilun parin vuoden aikana että tunnen oloni aika irtolaiseksi, ilman mitään "tukikohtaa" ;)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.