IRC-Galleria

En ymmärrä. Nykyään nimi tulee tuohon muiden tietojen viereen. Mikä se lause siellä ruudun yläreunassa sitten on ja miten sitä voi enää muuttaa? Vai onko se vain iankaikkiseksi paikoilleen juuttunut jäänne kuin pihkaan takertunut hyttynen, josta ne uuttavat dinosauruksen DNA:ta Jurassic Parkissa?

Jurassic Park oli muuten ensimmäinen "rankempi" leffa, josta pidin. Siis rankempi sen säälittävän pikku herkistelijän mittapuulla, joka lapsena olin. Yksin kotona oli painajaismainen, en kestänyt nähdä kipua saati kuolemaa muuten kuin piirretyissä. 101:n Dalmatialaisen elokuvaversion sähköaitaan törmäävät konnatkin tuntuivat pahalta. Pikkuhiljaa tämä herkkyys sitten helpottui vuosien mittaan, ja joskus seiskaluokalla aloin olla jo normaali. Mitään Sahaa en tosin vieläkään katsoisi, vaikka tavallaan mieli tekisi. Kuolleista vauvoista kertovat vitsit ovat kuitenkin jo oikeasti hauskoja.

Muistan Jurassic Parkin ensimmäiseltä katsomiskerralta valtavan helpotuksen. Olin silloin yhdeksän tai kymmenen. Suurin osa siitä jäi näkemättä, koska pakenin Viivin keittiöön aina kun näytti siltä, että edessä saattaisi olla jonkun väkivaltainen kuolema. Viimeinen ihminen joka kuolee, on muistaakseni joku suurriistan metsästäjä, jonka velociraptorit tappavat metsässä. Sen katsoin, ja olin järjettömän helpottunut. Eihän tämä ollut niin paha. Mies kaatuu, kuuluu liskojen ääniä, kamera kuvaa heiluvia lehviä, jotka peittävät teurastuksen näkyvistä. Olin kai sitten luullut, että jos joku kuolee niin se kuvataan aina sitten viimeisen päälle splatterina.

Sen jälkeen katsoin sitä elokuvaa jatkuvasti, ja aina ylpeänä ja iloisena. Minähän kestin tämän. Minä pystyin katsomaan tämän, vaikka siinä kuolee monta ihmistä, ja vielä pitämään siitä, koska siinä on myös monta hyvää kohtaa.

Ei ollut kyllä yhtään tarkoitus kirjoittaa tästä jutusta, mutta tuli vain mieleen. Onpahan taas yksi lapsuuden neuroosi ikuistettuna jälkipolville Internetin ihmemaailmaan.