IRC-Galleria

Heljä ja Dave erosivat. Sitä ei halua ajatella, eikä halua, että se on totta. Haluaa, että ne elävät onnellisena elämänsä loppuun asti niin kuin niiden piti. Haluaa, että ne saavat nyt vain jotenkin palaavat yhteen, saavat asiat kuntoon ja se siitä. Haluaa, että maailma olisi parempi paikka.

Isoveli, kaikessa muussa paitsi geneettisesti ja siten, että me ei kasvettu yhdessä. Se teki minulle poit ja vei niiden häissä piharakennuksen taakse juomaan rommia pullosta, joka oli paperipussissa. En tiedä, näenkö sitä enää ikinä. Viiden vuoden ajan olen seikkaillut niiden kanssa neljässä maassa ja kahdella mantereella, maalla, merellä ja ilmassa, kirjaimellisesti. Olen katsellut, miten ne välittävät toisistaan ja ottanut oppia. Ja aina tuntui, että tässä on nyt se onnellinen loppu, jotain kokonaista ja pysyvää. Saatana. Itkettää, mutta kun se ei sillä parane.

Ikävä jo nyt. Ikävä Davea, ikävä niitä kahta yhdessä, ikävä tietoa siitä, että mun siskolla on kaikki hyvin. Ikävä niiden lapsia, jotka nyt pakkaavat laukkunsa ja muuttavat tulevaisuudesta rinnakkaistodellisuuteen, futuurista imperfektin potentiaaliksi, enkä saanut kertaakaan edes nähdä niitä.