IRC-Galleria

Joskus näen unia maailman pelottavimmasta kirjasta. Unissa niitä on vain yksi maailmassa, ja sitä säilytetään katakombissa tai maanalaisessa lukitussa kirjastossa. En ole varma, onko se tosiaan pelkkä kirjaa, vai liikkuvatko henget ja aaveet sen sivujen välissä ja lähiympäristössä. Joka tapauksessa se on niin pelottava, ettei kukaan halua olla sen lähellä, koskea siihen, ajatella sitä. Siinä on jotain kylmää ja synkkää, siinä on jotain niin halvaannuttavan pelottavaa, siinä on kaikki maailman kauhutarinat.

Niissä unissa joudun kirjan läheisyyteen, tiedän lukeneeni sitä joskus, tiedän, etten halua lukea sitä enää kertaakaan. Sitä ei kuitenkaan pääse pakoon. Kirja ei tee mitään, mutta on hirveää olla sen lähellä, tietää, että se on ylipäätään olemassa.

Ei tällaisia pitäisi kirjoittaa. Nyt pelkään, etten näe niitä unia enää koskaan. Pelkään, että uskallan avata sen kirjan ja sivuilla onkin pelkkää sanahelinää. Mutta valveilla ollessani haluaisin hitosti tietää, mitä siinä lukee. Unessa tiedän, ja antaisin mitä vain, jotta en tietäisi.

Tästä kiitos Iikulle (ja tekijälle, kuka lieneekään :)

Minä vihaan elokuvia ja rakastan kirjoja.

Katsoin tänään taas Kaksi tornia kavereiden kanssa Opistolla. Se oli kuin tervan juontia. Vitutti niin paljon, ettei mitään rajaa. Siinä oli jotenkin uhrattu kaikki, ihan kaikki. Ne ottavat tarinan sielun ja runtelevat sen saadakseen kasan kauniita kuvia. Ne ottavat hahmot ja tekevät niistä epäinhimillisiä kaksiulotteisia silhuetteja, vain saadakseen kontrasteja ja ylikorostettuja pseudopsykologisia nokkeluuksia. Ne ottavat jotain elävää, iskevät siihen neulan ja laittvat sen laatikkoon, joka on varustettu nimilapulla "Suurta Draamaa".

Kahdessa tornissa henkilöt eivät ole olemassa itsekseen. Kaikki on vain lihaa, joka on koottu yksinkertaisten luiden ympärille. Mikään ei ole puhdasta, hienovaraista, todellista. On vain joukko perusväittämiä, jota kaiken muun täytyy tukea millä hinnalla hyvänsä.

Perusväittämä, Aragorn ja Legolas ovat maailman suurimpia ja cooleimpia sankareita. Tämän toteuttamiseksi elokuva on myynyt jo puolet sielustaan. Näillä kahdella ei voi olla heikkouksia eivätkä he voi tehdä virheitä. Lisäksi heidän ylivoimaisuuttaan täytyy nostaa polkemalla kaikki muut henkilöt lokaan. Tämän vuoksi sitkeästä, herkästä ja sotaisasta Gimlistä on täytynyt tehdä ärisevä seniili ja kävelevä kääpiövitsi. Tämän vuoksi uljaasta ja älykkäästä, joskin vanhevasta kuningas Theodenista on täytynyt tehdä päättämätön ja aikaansaamaton, säikky vätys. Elokuva tuntuu väittävän, että kukaan, jolla ei ole kiiltävää miekkaa ja suuria sinisiä silmiä ei voi tehdä mitään hyvää tai urheaa.

Minä en luota tarinankertojaan, joka lellittelee joitakin hahmoja ja nöyryyttää toisia, sen enempää kuin luotan opettajaan, jolla selkeästi on luokassa suosikkeja. Totta kai hahmoille saa tapahtua pahoja asioita ja he saavat tehdäkin pahaa, totta kai hahmot saavat joutua noloihin tilanteisiin. Totta kai hahmot saavat olla hyviä ja uljaita ja sankarillisia. Mutta älkää tehkö jakoa aina-cooleihin ja ei-koskaan-cooleihin, kiitos. Terry Pratchett ja japanilaiset ovat oppineet tämän jo.

Perusväittämä, koska Sormus on paha, sen täytyy olla äärettömän ja jumalattoman paha aina ja kaikille. Faramir ei voi luopua siitä vain siksi, että on hyvä mies ja siksi, että se on oikein. Sormuksen esiintullessa täytyy kuulua sihiseviä ääniä ja Frodon täytyy saada kauhukohtauksia, kirjasta viis. Missä on hidas, hienovarainen rappeuttava vaikutus? Missä ovat henkilöiden vahvoina, itsenäisinä hahmoina tekemät valinnat pelkän "Sormus-on-paha-ja-se-on-niin-kamalan-paha-että-ei-voi-mitään" :n sijaan?

Kirjassa Faramir on aito, kokonainen hahmo, joka ei suuremmin kehity. Leffassa hän on yksiulotteinen, samaistumiskelvoton hahmo, joka kokee teennäisen ja epäaidon kasvun ihmisenä. Pidän kirjan versiosta enemmän.

Perusväittämä, meillä täytyy olla rakkaustarina ja se täytyy saada mukaan. Viis tarinasta, meillä täytyy olla rakkaustarina ja se täytyy saada mukaan. Viis loogisuudesta, meillä täytyy olla rakkaustarina ja se täytyy saada mukaan. Nämä kaverit silpovat tarinat kurjien sääntöjensä takia, heittävät lapsen pesuveden mukana. Nämä kaverit eivät ymmärrä tarinoista mitään. Tarina kootaan pala palalta, ei niin, että ensin tehdään kehikko ja sitten lyödään kangas päälle.

Ja aina on kiire, ja mitään ei voi kuvata kunnolla, paitsi taistelua, jolle riittää aikaa loputtomiin. "Mehän ollaan vähän vaihdeltu näiden repliikkien paikkoja ja puhujaa, kun meidän mielestä on tärkeää, että jotain sanotaan, eikä se, kuka sen sanoo." Otetaan kaikkea tekotaiteellista ja älysyvällistä ja liimataan se kasaan, ja unohdetaan tai ei koskaan ymmärretä, mikä on aitoa ja syvää ja todellista.

Jahas, tuli taas avauduttua. Aika lakonista tekstiä tuo näyttäisi olevan, mutta tulipahan parempi mieli. Vielä kerran ja kuuluvalla äänellä: "Minä vihaan elokuvia, minä vihaan Peter Jacksonia ja minä vihaan Kahta tornia."

Ni.

Olin hallilla töissä taas pitkästä aikaa. Tuli nostalginen olo, kävin siellä kuitenkin viikottain melkein kaksi vuotta. Samalla huomasin, ettei kiinnosta enää. Siellä on ylimeikattuja kireitä vinosti hymyileviä tyttöjä töissä, enkä jaksa enää piitata siitä mitä ne minusta ajattelevat. Siellä on hölmönoloinen pomo, joka tykkää pompottaa niitä tyttöjä ja suoda niille huomiotaan, mikä on loppujen lopuksi aika huvittavaa. Aikoinani pelkäsin menettäväni sen työn ja olin stressaantunut kaikesta, mikä meni pieleen. Nyt olin vain tuuraamassa ja ajattelin, että oho, löinpäs kassaan väärän tuotteen, ihan sama, ei voi mitään.

Kirjoittaminen sujuu hyvin, juttua ja ideoita irtoaa koko ajan. Tarvitsisin vain enemmän aikaa, pitää oppia priorisoimaan ja sanomaan: "en ehdi, koska kirjoitan." Se vain tuntuu vähän hölmöltä, niin kuin sanoisi: "en ehdi, pitää kaivaa vaikkua vanupuikolla korvista." Mutta sitä minä haluan tehdä, ei siitä mihinkään pääse.

Ensi viikonloppuna kuvaamaan leffaa.

Oikeasti olen vaan iso lapsi ja leikin suuressa metsässä jossa on paljon kaikkea mahtavaa ja paljon kaikkea pelottavaa.

Miksiköhän en osaa enää kirjoittaa tänne kuin yksittäisiä lauseita?

Ette oikeasti uskoisi, miten vaikeaa on nykypäivänä löytää Tampereen kokoisesta kaupungista yhtä imukuppinuolia ampuvaa jousipyssyä. Niitähän pitäisi olla joka paikassa. Eivätkö muksut enää leiki intiaaneja?

Miksi juuri minulla pitää olla maailman hankalin harrastus?

Muumien suusta:

"Nyt minä tunnen kutsumusta vaaka-asentoon" - Muumipappa
"Miten voi olla jano vaikka on juonut koko yön?" - Muumipeikko
"Jos minä löytäisin jostakin tarpeeksi pienen poikaystävän, niin minäkin olisin kevytmielinen"
- Pikkumyy
"Vakiintunut elämä ei tarjoa minkäänlaista jännitystä" - Pikkumyy
"En ole lihava, olen täyteläinen" - Niiskuneiti
"Nämä pyöreät muodot kiihottavat minua" - Niisku
"Onpas kivaa kun talossamme on joku joka käyttää vaatteita!" - Muumimamma
Muumipeikko:"Niiskuneiti, puske kovemmin."Niiskuneiti: "Äh, uuh, äääh.. ei jaksa...."
"Oletko tosissasi? Aikooko Niisku näyttää meille härvelinsä?" - Muumipeikko
"Niiskun vehkeet toimivat aina." - Niiskuneiti
"Kun minä jysäytän, se ei todellakaan ole mikään kamelin pieru!" - Noita
"Kopeloikaa kaikin mokomin" - Posteljooni
"Lähtisitkö sittenkin minun kanssani, voisin hiukan harjoittaa ruumiinkuntoa?" - Muumipappa
"Kysy Nuuskamuikkuselta, jos sinua niin himottaa!!!!" - Pikkumyy

Tämä on tavallaan niin kuin kesäleiri, jolla ollaan koko vuosi.

Risto Ahti on vähän kuin Yoda tai jokin. Se puhuu viisaita torstaisin, ja yritän ehkä elää sen oppien mukaan jonkun verran ainakin. Vapauden vastakohta ei ole vastuu vaan kunnioitus, oma ja muiden. Sitä voi miettiä, kumpi painaa vaa'assa enemmän. Huckleberry Finnin seikkailujen typerät kaikkien vihaamat virallisesti huonoksi luokitellut loppuluvut ovat oikeasti sen kirjan nerokkain osio.

Sain idean.

On kivaa hengailla virran mukana missä lie viikonloput, kaikki välttämätön mukana. Erityisesti Särkänniemessä :) Kun tukki liukuu ylös, kuuluu klik-klok klik-klok. Olin unohtanut sen. Hei tie ja Unelmia ja toimistohommia.

En halua yliopistoon, tätäkin kestän vain nipin napin.

Viivi on Ähtärissä ja saa olla koko ajan metsässä ja oppia kaatamaan puita. Niiden koulussa 4/5 on poikia, meillä sama toisin päin. Ei yhtään haittaisi olla myös siellä, vaikka rakastankin tätä paikkaa.

Tampereelle meno täältä on outoa, kuin tulisi toiseen maailmaan.

Tupakkapaikalla on aina joku ja tänään paistaa aurinko.


(En kumminkaan lisää luokitteluja, en nyt enkä ikinä. Kattokaa kohta se kuitenkin ehdottaa sitä, tyhmä kun on. Sanokaa mun sanoneen.)

Neiti takkutukka, lumpeenkukka
kompuroiva raitasukka
laulaa kolikoita hattuun
Laulaa kuninkaista, sotilaista
liisoista ja ihmemaista
Ja siitä kuinka sattuu

Hei tie, vie mut kaupunkeihin kyliin
bensanhajuun valoviidakkoon

Maija Vilkkumaa - Hei tie

Nahkatakit hylätty :(