IRC-Galleria

Joudun ehkä tappamaan itseni tämän irc-galleriauudistuksen takia. Ei jumalauta tämä on kamala.

Niin minäkin, kaiketi.

Täällä on hiljaista ja tyhjää kuin koulurakennuksessa kesälomien alettua. Kaikki ovat menneet Facebookiin.

Normaalien Maihinnousu virtaa poltteleviin aivoihin kuulokkeiden kautta kuin kylmä, raikas vesi. Taas kerran.

Se on niin hyvä cd! Paras ikinä! Jee!

Heljä ja Dave erosivat. Sitä ei halua ajatella, eikä halua, että se on totta. Haluaa, että ne elävät onnellisena elämänsä loppuun asti niin kuin niiden piti. Haluaa, että ne saavat nyt vain jotenkin palaavat yhteen, saavat asiat kuntoon ja se siitä. Haluaa, että maailma olisi parempi paikka.

Isoveli, kaikessa muussa paitsi geneettisesti ja siten, että me ei kasvettu yhdessä. Se teki minulle poit ja vei niiden häissä piharakennuksen taakse juomaan rommia pullosta, joka oli paperipussissa. En tiedä, näenkö sitä enää ikinä. Viiden vuoden ajan olen seikkaillut niiden kanssa neljässä maassa ja kahdella mantereella, maalla, merellä ja ilmassa, kirjaimellisesti. Olen katsellut, miten ne välittävät toisistaan ja ottanut oppia. Ja aina tuntui, että tässä on nyt se onnellinen loppu, jotain kokonaista ja pysyvää. Saatana. Itkettää, mutta kun se ei sillä parane.

Ikävä jo nyt. Ikävä Davea, ikävä niitä kahta yhdessä, ikävä tietoa siitä, että mun siskolla on kaikki hyvin. Ikävä niiden lapsia, jotka nyt pakkaavat laukkunsa ja muuttavat tulevaisuudesta rinnakkaistodellisuuteen, futuurista imperfektin potentiaaliksi, enkä saanut kertaakaan edes nähdä niitä.

Joulu on ohi ja se on hyvä se.

Jokainen joulu kääntää veistä siinä haavassa, etten ole enää lapsi. Laulut, kynttilät, Lumiukko, tutut koristeet, se kaikki avaa madonreiän kymmenen tai viidentoista vuoden taakse ja hetkittäin sitä tuntee selkeästi, millaista se oli. Eikä sitä halua muistaa ollenkaan niin hyvin.

Ihan kuin koettaisi liikkua nukkekodissa. Kaikki on kohdallaan, mutta minä olen liian iso enkä sovi tähän maailmaan enää ollenkaan. Haluaisin olla taas kuuden, askarrella punaisesta pahvista, hoilottaa joululauluja joka käänteessä, leikkiä Tomia ja Jerryä keittiössä ja maata telkkarin edessä ja katsella Piilomaan Pikkuaasia. Mutta kun ne kaikki laulut kertovat Jeesuksesta, Tom ja Jerry on sadistinen eikä meillä ole digiboksia.

Tilanne helpottanee, kun saan omia mukuloita ja katselen niiden jouluiloa, jonka perään ne sitten saavat haikailla lopun elämäänsä. Että sitäpaljon joulu ainainen.

Turhauttaa, väsyttää, vituttaa ja pitkästyttää. Mitä minä haluan elämältäni? Jaa-a kuule. Tylsää, niin tylsää on Katrilla tylsää. Pitäisi kirjoittaa, ei tahdo. Pitäisi tehdä koulujuttuja, ei tahdo. Tahtoisi matkustaa, ei ole rahaa. Paitsi Bremeniin talvilomalla <3

Roolipelaaminen on tosin kivaa ja Opistolla kämppisten kanssa on kivaa. Mutta silti. Haluaisin tehdä jotain, mutten jaksa enkä tiedä mitä.

Minä siis todella vihaan Taru Sormusten herrasta-elokuvia. Ne ovat minusta todella, todella huonoja.

Tämä asia on vaivannut minua kuusi vuotta ja nyt olen viimeinkin saanut siihen selkeyden. Ei auta toivoa eikä kuvitella, että ne olisivat parempia kuin ovat. Ei vaikka tiedänkin, että maisemat, paikat, lavasteet, puvusteet ja visuaalinen ilme ovat upeita eikä samanlaista luultavasti tulla koskaan enää tekemään. Siihen oli yksi mahdollisuus, se kustiin ja siinä se. Yritän oppia elämään tämän asian kanssa.

Hirveitä elokuvia ovat ne.


26.12.2008
Tai sitten eivät. Kolmannessa on paljon hyvää, etenkin loppupuolella. Ehkä jos niitä osaisi katsoa neutraalisti, kirjaan löyhästi sidottuneina geneerisinä fantasialeffoina, ne voisivat olla ok. Ehkä jos en olisi niin nörtti, että osaan kirjan ulkoa.

Mutta se pääkallovyöry on kyllä vitun dille. Tästä en tingi.

"Hansalaiset on valtakunnallisesti toimiva kokonaisvaltaisten siivous- ja toimitilapalveluiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Meitä Hansalaisia on jo yli 350, yhdistävänä tekijänä aito halu palvella jokaista asiakastamme paremmin kuin yksikään kilpailijamme."

Eipä kyllä meikäläisellä ainakaan ollut aitoa halua palvella jokaista asiakasta paremmin kuin yksikään kilpailija, silloin kun tuossa firmassa olin töissä. Ei ollut edes teeskenneltyä halua palvella jokaista asiakasta paremmin kuin yksikään kilpailija. Että sikäli ei se tekijä kyllä yhdistä minua niihin 349:n muuhun. Tai ehkä ne aloittivat haluamaan tuota vasta sen jälkeen kun olin lopettanut siellä, dunno.

"Meitä Hansalaisia on jo yli 350, yhdistävänä tekijänä aito halu saada hommat nopeasti tehtyä ja päästä vittuun täältä.", olisi lähempänä totuutta. Tai sitten: "Meitä Hansalaisia on jo yli 350, yhdistävänä tekijänä suurimmalla osalla aito halu pitää tupakkatauko."