IRC-Galleria

Romanticide

Romanticide

Kripa Pimpanpää

En ymmärrä.Lauantai 04.04.2009 06:25

Viime yönä näin unta, että olin Liiton, Susannan ja Tinan, Sarin ja Jennin kanssa katsomassa Bodomia Pariisissa. Keikalla Alexi Laihon kitara katkesi -> Alexi Laiho masentui pahasti. Keikan jälkeen hän poistui autolla nopeasti paikalta. Olimme jossakin kyttäämässä bodomilaisia, ja Alexi tulikin autollaan takaisin. Hyökkäsimme Alexin luo ja jostain syystä vain Väpä jäi pelkääjän paikalle istumaan ja juttelemaan Alexin kanssa. Alexi ja Väpä juttelivat hetken, jonka jälkeen Alexi lähti pois ja Väpä tuli luoksemme. Hän kertoi, että Alexi sanoi olevansa hyvin masentunut ja väsynyt.

Tämän jälkeen menimme jonkun kerrostalon näköisen paikan parvekkeelle, ilmeisesti sinnekin kyttäämään bodomilaisia. Oli yö. Jossain vaiheessa minä ja Tina päätimme lähteä etsimään Notre Damea (keskellä yötä?!), koska olimme kuulleet sen sijaitsevan kyseisen paikan lähellä emmekä nähneet sitä viime reissulla.

Ennen kuin ehdimme lähteä Notre Damelle, luoksemme ilmestyi jostai joukko joulupukeiksi pukeutuneita tyyppejä, jotka lauloivat meille We wish you are merry christmas -laulua. Heidän mukanamme me lauloimme samaa kappaletta suomeksi.

Tämän jälkeen heräsin, joten en tiedä, löysimmekö minä ja Tina koskaan kuuluisaa Notre Damea ja näkivätkö muut enää bodomilaisia.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.