IRC-Galleria

Romanticide

Romanticide

Kripa Pimpanpää

Naamalle tuli ja palo kalustoMaanantai 31.07.2006 19:18

Sain tänään tietää Myyrällä olevan samoja mielenkiinnon kohteita kanssani, hän nimittäin selvästi pitää Nightwishista. Hän pitää myös Pauli Hanhiniemestä (Sorsaniemestä). Minun mielenkiintoni on viimeaikoina kuitenkin kohdistunut Mikkoon, jolta ei kuitenkaa heru vastakaikua. Ehkä siksi, että löin häntä haravalla päähän. Ja hän kertoi Ainolle vitsin eikä minulle. Ymmärrän häntä kuitenkin vähän, koska hänhän on juuri tullut jätetyksi, sillä hänen nyt jo ex-poikaystävänsä karkasi uuden rakkaansa kanssa kauas Anjalankoskelle lemmenlomalle. Tämä seuraava biisi onkin omistettu Mikolle. <3

Jos ei Mikko enää minusta piittaa, tuulet kääntyy luoteeseen.
Jos ei Mikko enää minua kaipaa, joudun yksin vuoteeseen.

Peiton käärin rullaksi, sen asettelen viereeni, kuvittelen että siinä Mikko on.
Aamuyö niin lohduton, sängyssäni yhä on peitto untuvilla täytetty.

Jos ei Mikko enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo.
Piha ilman sadettajaa, sitä minä olen jos Mikkoa en saa.
Jos ei Mikko enää minua huoli, olen puu jonka salama nuoli.
Palanut ja revitty maa, sitä minä olen jos Mikkoa en saa.

Jos ei Mikko enää minusta täyty, viikko vaihtuu seuraavaan.
Jos ei Mikko enää minua toivo, joudun yksin tiskaamaan.

Vastaan vaikka kysy Mikko ei, siirrän puhtaat lautaset kuivauskaappiin alahyllylle.
Aamupäivä laahustaa, täytyy iltaa taluttaa ja laittaa niinkuin vanhus nukkumaan.

Jos ei Mikko enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo.
Piha ilman sadettajaa, sitä minä olen jos Mikkoa en saa.
Jos ei Mikko enää minua huoli, olen puu jonka salama nuoli.
Palanut ja revitty maa, sitä minä olen jos Mikkoa en saa.

Tarvitsen Mikon, mä tarvitsen Mikon kun vaiti on pellon multa.
Tarvitsen Mikon, mä tarvitsen Mikon kun kelloista loppuu aika
ja ahtaana vyöryy ilma.

Jos ei Mikko enää minua tahdo, olen piha ilman sadettajaa.
Jos ei Mikko enää minua huoli, olen puu jonka salama nuoli.

Jos ei Mikko enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo.
Piha ilman sadettajaa, sitä minä olen jos Mikkoa en saa.
Sitä minä olen jos Mikkoa en saa.

Jos ei Mikko enää minua huoli, olen puu jonka salama nuoli.
Palanut ja revitty maa, sitä minä olen jos Mikkoa en saa.
Jos ei Mikko enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo.
Piha ilman sadettajaa, sitä minä olen jos Mikkoa en saa.

[[ulla

T:Mi Mikko Tohmo

P.S. Ja älkää sitten taaskaan kysykö, että mitä vittua oikein tässä taas selitän! :D

Tomi Metsäketo [[sadetSunnuntai 30.07.2006 22:37

Omistan Tomi Metsäkedon nimikirjoituksen. [[sadet :W

Voihan Kakko sentään taas :WSunnuntai 30.07.2006 01:12

"We 're not Iron Maiden and we are not from England, we are SONATA and we come from Finland!" PERKELE! :W:W:W

Mahtoi mahdollisilla ohikulkijoilla olla hauskaa, kun sattui kulkemaan ikkunani alta minun fiilistellessäni Kakko Arctican Qstockin keikan suoraa lähetystä. Ja mahtaa mahdollisia ohikulkijoita nyt vaivata päänsärky. Ei vain sen vuoksi, miltä ääneni yleensä kuulostaa, vaan myös sen vuoksi, että tällä hetkellä olen menettänyt sen lähes kokonaan minua vaivanneen myyräkuumeen ansiosta ja se vasta onkin kaunista kuunneltavaa. Joka tapauksessa odotan ensi lauantaita (ja sunnuntaita, mutta nyt emme puhu siitä) AIVAN HELVETISTI, mutta sitä enemmän tapahtumaa, jossa minun sukunimeni muuttuu Kakoksi. 'Cause I'm Arvilommi no more. Kyseisestä kappaleesta (Ulla no more) puheenollen luulempa, että herra Kakko ei laittanut lasejaan päähänsä siksi, että hän ei olisi enää sokea, vaan siksi, että häntä ullatti eikä hän halunnut olla enää ulla ja päätti sen kunniaksi laulaa koskettavan kappaleen Ulla no more. Nyt kakkoilemaan.

[[kripa [[kakko

P.S. Äiti ajoitti täydellisesti puhelunsa minulle. Miksi juuri samalla sekunnilla Sonatan keikan alun kanssa täytyy soittaa?! Ymmärtäisin jos kysymys olisi elämästä ja kuolemasta, mutta ei ole.

porkkanaLauantai 29.07.2006 22:57

lakanaLauantai 29.07.2006 22:41

Johtajan laulu <3Lauantai 29.07.2006 15:00

Tehtaan rantaan käveltiin
Kerroit lähteväsi pois
Mä hiljaa itkin, pelkäsin
En irti päästää voinut ois

Aa-aa
Aa-aa-aa

Johtaja nousee siivilleen
Se lentää suoraan valkoiseen
Valoon auringon sen laulu katoaa
Syliin taivaan valkoisen
Syliin tähtien ja kuun
Hellään huomaan nukahtaakin voit

Kerroit, uskot unelmaan, joka valkoisena soi
Se uni meidät yhdistää
Sen syliin nukahtaakin voi

Aa-aa
Aa-aa-aa

Johtaja nousee siivilleen
Se lentää suoraan valkoiseen
Valoon auringon sen laulu katoaa
Syliin taivaan valkoisen
Syliin tähtien ja kuun
Hellään huomaan nukahtaakin voit

WHITE POWEEEEEEEEEEEEEEEEEER!!!

[[ulla

HUOM! Emme oikeasti ole natseja, tämä on vain rooli!

-extaasLauantai 29.07.2006 11:50

Oi Daim -kahvi, miksi olet niin hyvää?
Oi sininen Marianne, miksi olet niin hyvää?
Oi valkoinen Toblerone, miksi olet niin hyvää?

MyyräkuumePerjantai 28.07.2006 17:38

Olen epäonnekseni sairastunut myyräkuumeeseen. Myös Ainolla alkoi tänään samaan tautiin viittaavat oireet. Onko se mahtanut tarttua myyristä? Jos ei, niin mistä sitten?

?!Torstai 27.07.2006 19:47

Olemme vihdoinkin päässeet Vaipan ja Myyrän kanssa yhteisymmärrykseen! Tänään saimme olla haavit auki (naamalle tulee), kun meitä kehuttiin, mutta poikia ei (lol) ja kaiken lisäksi saimme lähteä kotiin puoli tuntia aikaisemmin. Ehkä he ovat vihdoinkin huomanneet ymmärtäneensä meidät väärin. Ehkä he ovat vihdoinkin huomanneet, että muistakin kuin Jennistä on tekemään hyvää työtä. He alkavat pikkuhiljaa myös osallistua insideihimme, kertoivat nimittäin olleensa mm. MYYRÄjahdissa ja sanoivat meidän tehneen jotain, mistä MYYRÄTKIN tykkäävät. Näimme heidän myös nauravan, molempien! Tänään oli myös kauan odotettu kohtaaminen Johtajan kanssa.

[kieritKeskiviikko 26.07.2006 19:40

"Ku näkee noi Laalaa -asut, ni on muna pystys seuraavan viikon." - Aino

P.S. Vaippa & Myyrä <3<3
P.P.S. NAAMALLE TULEE!
P.P.P.S. 26.07.06 21:46 <Aainoo> Laa-Laa. se kirjoitetaan noin.