IRC-Galleria

Oksennettuani tovin keinotekoista merivettä ja mätiä kalanpäitä, sain koottua ajatukseni ja itseni siihen kuntoon että uskaltauduin kysymään minut hetkisitten pelastaneelta miespuoliselta finninaamaiselta delfiininkouluttajalta että missä mahdoin olla.
Poika sopersi ilmeisesti ruotsiksi jotain mistä en saanut selvää ja manailin mielessäni niitä kaikkia ruotsintunteja jotka olin koulussa lintsannut ties millä verukkeilla.
“Ei oppi ojaan kaada, mutta mitä jos viihtyy ojassa?” oli argumenttini jos joku jaksoi valistaa opiskelun tärkeydestä, mutta nyt olisi ollut hyötyä tuostakin jo kauan sitten kuolleeksi luulemastani kielestä.
Poika sopersi jotain ‘Jag älskar dej’, mutta koska olin jo valmiiksi vittuuntunut tästä uudesta juonenkäänteestä, en jaksanut kuunnella minkäänlaista vittuilua ja poika sai maistaa silakkaämpäriä takaraivonsa kautta.
Jätin pojan keräilemään rillejään selvästi huumeissa olevien delfiinien huudellessa ja pyöriessä villisti altaan reunalla ja lähdin etsimään ulospääsyä mokomasta laitoksesta.
‘En siis ole särkänniemessä‘, pohdin, ja nousin ylös portaita delfinaarion aulaan.
Aulan vahtikopissa kuorsasi iso viiksekäs valkosipulille lemahtava vartijasetä, jonka puoliksi syöty patonki tarttui hihaani ja auttoi minut pahimmasta järkytyksestä takaisin tolkkuihini.
Ulos päästyäni olin paskantaa housuihini nähdessäni edessäni kohoavan kaltevan tornin.
‘Mitä vittua?!’
Oli pakko päästä jonnekin paskalle.