IRC-Galleria

Selvittyäni nipin napin tullimiehen hellävaraisesta käsittelystä ja vältettyäni ananaksensalakuljetus syytteet, matkani tyssäsi portilla muotoseikkaan nimeltään passi, jota minulla ei tietysti ollut kun en tajuttomana kaappaukseni yhteydessä ollut sitä tajunnut mukaani napata.
Matkustajakoneeseen minulla ei siis ollut mitään asiaa.
Onnekseni lentokenttää ei vartioitu turhantarkasti ja pääsin kuin pääsinkin livahtamaan sinitarralla ja jeesusteipillä paikkailtuun koinsyömään rahtikoneeseen.
Kömmin lähimpään ruumassa olevaan laatikkoon ja suureksi ilokseni päädyin parinkymmenen kuolleen paviaanin kanssa viettämään mukavaa kotimatkaa metri kertaa metri olevassa koirankopissa.
Lento kesti ikuisuuden ja koneemme taisi pudotakin muutaman kerran matkan aikana, mutta pääsin kuin pääsinkin kotosuomeen korkeasaaren paviaanilinnaan.
Vietettyäni tovin apinoiden kanssa kirppuja syöden ja kuningaspaviaanin raiskausyrityksiä vältellen, päätin palata takaisin Itä-Helsingin ihmeitä täynnä olevaan ilmapiiriin hinnalla millä hyvänsä.
Laadittuani parin paviaanineidon kanssa pakosuunnitelman jonka panimme täytäntöön kello kolme aamuyöllä kuningaspaviaanin raiskatessa puolustuskyvytöntä kantoa, pääsin kuin ihmeen kaupalla uimaan korkeasaaren vastarannalle.
Paviaanineitokaiset eivät olleet yhtä onnekkaita, heidät ammuttiin korkeasaaren rantaan kun he pysähtyivät leikkimään sorsien kuivilla kakkakikkareilla.
Tirautin heidän muistolleen yhden krokotiilinkyyneleen ja juostessani invataksin alle mietin elämääni ja kaikkea sitä mitä olin sen aikana saavuttanut, ja koska saavutukseni eivät olleet kovinkaan hurjia, tajusin että vielä ei ollut aikani mennä.
Valitettavasti invataksi ajoi kahtasataa ja kuski oli kännissä, eli väistäminen oli mahdotonta. Silmissäni sumeni ja heräsin kreikkalaisesta salaatista fetajuustot silmieni alla ja yltä päältä oksennuksessa joka ei ollut omaani.
Pakko lopettaa ryyppääminen.