IRC-Galleria

RomperStomper

RomperStomper

God called in sick today

Näädän pennutPerjantai 10.03.2006 01:54

Olin alkanut epäilemään että pöntössäni asustanut näätä oli saanut pentuja ennen kohtaamistaan kohtalon (vasara, tilattu postimyynnistä) kanssa.
Voi tietysti olla että olen tulossa hulluksi, mutta epäilempä sitäkin.
Uutisissa kerrottiin että Ruotsin näädästä (siitä yhdestä) oli löydetty lintuinfluenssaa (ja kyllä, näätäkin on eräänlainen lintueläin), joten ainakaan liian varovainen ei voi olla.
En ole uskaltanut suorittaa tarpeitani pöntöllä moneen kuukauteen koska näin siellä lillumassa epäilyttävän näköisiä könttejä, karvaisia ja vihreitä, ihan niinkuin näädätkin.
Vessan virkaa on toimittanut vaarin vanha olkihattu jota tuskin vaari enää haluaa takaisin.
Otin puhelinluettelon kauniiseen käteeni, tosin luettelo on hyödytön kun en aikoinani jaksanut opetella niinkin turhaa asiaa kuin lukeminen (kyllä, kirjoittaa osaan, mutta sitäkin välttävästi).
Palokunnan numero puhelimeni pikavalinta ykkösessä tuli jälleen "tarpeeseen".
Jälleen ystävällinen palomies asiani esitettyäni haukkui homoksi mutta korjattuani että olen nykyään naaras, pahoitteli ja kehoitti soittamaan lääkäriin.
Pahavaan ei ne siellä lääkärissäkään mitään mistään näädistä tiennyt, tosin lääkäri taisi muutenkin olla hiukan sekaisin koska vastasi "Esan kuppi ja kahva", tiedä sitten oliko urologi vai mikä.
Viimeisenä oljenkortena rimpautin eläinsuojeluyhdistykseen josta lähettivät salamana kaksi karvaista kreikkalaista kuulantyöntäjänaista tutkimaan vessani ihmeitä.
Hetken tongittuaan toinen näistä viehkeistä naaraista tuli luokseni ja pamautti minua ystävällisesti paskalapiolla suoraan nenänvarteen.
En tiedä miten tämä kaikki liittyi näädän poikasiin, mutta eläinten ystävät supisivat jotain vessan vetämisestä asioimisen jälkeen, en tosin kuullut sanatarkasti koska olin hiukan pihalla saamastani tillikasta.
Takaisin lähtöruutuun.
Mutta jos jotain pahaa niin jotain hyvääkin : naamani on nyt edes hiukan symmetrisempi kuin ennen!
Mutta mitä vittua tuo norsu tuossa hymyilee?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.