IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -
Buddha, Joker, Jenny ja LINN. Sanokaa se ääneen: ACE OF BASE! Yhtye, jota on ilmeisen kauniisti luonnehdittu lastentarhareaggeeksi, mutta joka käsitteenä kyllä kuulostaa paljon paremmalta kuin eurohumppakyhäelmä. Bändiä ei voi luonnehtia tavalliseksi poppihutuksi, sillä lapsekkaita reaggee ja funksoundeja on havaittavissa ja pelkästään musiikin keveys ei automaattisesti muuta arvioita ainakaan huonompaan suuntaan.

Nämä 90-luvun ihan ensimmäisenä vuotena aloittaneet ruotsalaiset silloiset kauniit nuoret, nykyiset kauniit muistot, esiintyivät siis juuri äsken Vantaan Flamingossa ja allekirjoittanut näki koko, hitusen ylihinnoitellun shown!

Jätän kaiken muun kuvailemisen ja keskityn vain tuntemuksiini keikan alettua. Tiesin, että LINN saattaa ennakkoon saadun tiedon perusteella olla hyvin poissa ja niin sitten kävikin! Ruotsalaisihanuus, jonka ääni on jotain niin mystisen mannaa, ei enää halunnut lähteä projektiin mukaan. Ymmärrän hyvin sillä itse pohdin, miksi tällainen musiikki sopii useimmiten soitettavaksi nuorille, mutta eritoten esittäväksi silloin kun on itse vielä maailmanparannusiässä. Toisaalta nuorten lisäksi maailmaa ovat nykyisin parantamassa myös muutamat keski-ikäiset, joille flowerpower on ikuinen arvo ja se tässä ideologioiden jälkeisessä maailmassa onkin niin erityistä. Vanha voi olla nuorta ja nuori vanhaa. Vieläkin heleät ja yltiöoptimistiset postikorttilauseet on kuitenkin hyvä esittää iässä, josta ei ole liian pitkä matka aikaan, kun samaisilla lauseilla varustettuja kortteja sai joka vuosi kakkukesteillä paperitötsä päässään. Ilmeisesti vanhempana alkaa kaivata katu-uskottavuutta. Toisin sanoen on aika masentua ja alkaa nihilistiksi.

Ace of Base laulaa lähinnä hetkestä ja miten siihen on hyvä tarttua! Toisaalta esimerkiksi ensimmäisen levyn Happy Nation -hittiin on sekoitettu filosofiaa, Ankh-tunnuksia ja hepreaa. Muuten kyse on vahvasti ysärilatautunutuneesta pikkukikkailusta ja Abbanostalgiasta, jotka tarjoavat minulle aina yhtä toivorikkaita, vapauteen ja yksilöllisyyteen vetoavia rajattomuuden väristyksiä. Silti Ace of Base on parhaimmillaan kun Joker, Buddha ja Jenny laulavat yhdessä ilman uusimpia Cascada -elementtejä. Joker, Jenny ja Linn:hän ovat sisaruksia ja eritoten tämä puoli on aina tehnyt Ace of Basen musiikille sellaisen yhteisöllisen elementin, joka on varmasti osa heidän salaisuuttaan. Siinä nämä neljä, paljon kokenutta sisarusta ja ystävystä kertovat tavalla tai toisella tarinaansa ja, vaikka kyse on tällaisesta musiikista, niin juuri tämä sisaruus, läheisyys, yhteisöllisyys tekee heistä niin aitoja, heidän tunteistaan niin todellisia!

Sympaattisin hahmo on ehdottomasti Joker, joka oli pullea jo Happy Nation -aikaan, silloin kun hänestä liikkui hurjia uusnatsisyytöksiä, jotka sopivat kyllä muuten silloiseen jenkkisiiliseen arjalaislookkiin. Mutta eihän tätä lutusta pullukkaa, joka laulaa kornilla tenoriäänellä harvoin ja huomaamattomasti, voi millään kuvitella SS-joukkoihin tai sanomassa saksaksi mitään muuta kuin "lucky love belongs in teenage heaven, I KNOW I KNOW 'cause I've been there with you tonight". Joker oli nimittäin lihonut jopa enemmän kuin Minde69, mutta tällä kertaa se teki hänestä vain entistä charmikkaamman. Jokerin jäykät sormijammailut ja ihan oikea kitara, jota hän halusi pitää olallaan lähes jokaisen biisin ajan, synnytti selkeän mielikuvan hänestä sohvalla samalla, kun kaksi kakaraa nykii lahkeesta ja huutaa "Isi!". Ja siitä, miten tuolla samaisella hetkellä Joker tietää mitä elämä voi parhaimmillaan olla. Onni kiteytyy vaimon sohvalle kärräämän pyttipannun ekstrakananmunaan.

Mitä voi odottaa kahden päivän lähinnä danceen, vocal tranceen ja löysään houseen keskittyvältä musiikkifestivaalilta, joka järjestetään Helsingin kaapelitehtaalla? En tiedä odotinko, mutta ainakin toivoin vähän jotain muuta.

Lauantailta ei ole mitään pahaa sanottavaa koska kaapelitehdas pysyi silloin vielä aisoissa. Mukana oli ihmisiä, jotka olivat ilmeisesti tulleet myös kuuntelemaan musiikkia kaiken muun ohessa ja tietynlaista yhteisöllisyyttä oli vielä hyvin havaittavissa. Jotkut olivat uskaltaneet lähteä farkuissakin liikkeelle ja monet järjestivät omia kohtausten kaltaisia tanssihassutteluja areenoiden reunoilla.

Sunnuntaina kaikki muuttui. Saavuimme paikalle n. klo yhdeksän, jolloin halli oli varmaan kokonaisuudessaan noin puolillaan, mutta havaitsin jo selkeän eron eiliseen. Olin odottanut, että väki luultavasti vähän vaihtuu, mutta sillä hetkellä näkyvä areena ylitti pahimmatkin pelkoni. Tilannetta on vaikea kuvailla muuten kuin esittämällä itselle erilaisia tilastotieteellisiä kysymyksiä, jotta olisi helpompaa havaita mitä erityistä on siinä, että koko juhlakansasta 10 - 15% on n. 100 kiloisia, rasvattomia bodareita, 50% heidän vapaaehtoisia seinäkoristeitaan Onnelavetimissä, joihin on vain vähän lisätty neonmaalia, karvaa ja strassikoruja. Näistä eleganteista ruusunnupuista tuntui huokuavan tietoisuus omasta asemasta, mutta en keksinyt mikä tuo asema voisi olla. Ehkä he vain ovat onnellisia siitä, että wife beater -paitaiset herrasmiehet kantavat heille smirnoffbreezerenergiajuomia ihan niin paljon kuin napa vetää.

Ja tiedän kyllä, että kaadun tässä omaan ojaani, mutta en vain tarvitse muistutusta siitä millainen voisin olla pahimmillani. Kaapelitehtaan sunnuntai-ilta pakotti jälleen kohtaamaan kaikki ne piirteet, joita itsessäni eniten karsastan tai ainakin kyseenalaistan. Se jatkuva lyhytjännitteisyyden aalto, joka korkeintaan 10 - 20 vuotta terveenä olevista lihakasoista huokui, sai allekirjoittaneen huvittuneeksi ja sen jälkeen surulliseksi, sillä kuvittelin ja edelleen kuvittelen samastuvani heihin hyvin. Samalla tavalla he ovat tämän yksilön arvoa jumaloivan ajan uhreja ja sen arvojen tuotoksia. Heissä näkyy itsekontrollin ja itsekriittisyyden äärimmäinen muoto, joka on tietysti addiktio jo itsessään ja sitä liikunnan ja urheilun pitää toimiakseen aina jossain määrin ollakin, mutta joka saa epäterveellisen riippuvuuden muotoja heti jos ei ole tarkkana. Huomiota pitää kiinnittää ainakin siihen, että elämä olisi monimuotoista ja, että jatkuva halu kehittyä, kohdistuisi useammalle osa-alueelle kerrallaan. Tämä on ainoa tapa olla itsekriittinen ja se taas on mielestäni ainoa oikea tapa kehittyä, jopa bodauksessa.

Voihan asian kääntää niinkin, että itsetuntoni ei kestä montaa itseni kanssa kilpailevaa mörrimöykkyä enkä vaan voi sietää itseni hukkumista massaan, mutta konemusiikkikestit ovat minulle edustaneet aina tiettyä yhteisöllisyyttä yhteiskunnassa, josta se on jo melkein kadonnut. Ihmiset löytävät kirjaimellisesti yhteisen sävelen, jonka avulla luodaan hetkellisiä, mutta pitkäkantoisempiakin siteitä samanhenkisiin ihmisiin. Kokemuksessa on läsnä sellainen esteettinen puoli, joka luo vahvan elämyksen ja aistimuksen siitä, että tyttö tai poika vierellä tuntee samoin.

Vi ses på Wasa Universitet! Lauantai 30.08.2008 02:12

Lähden kävelemään Hotelli Teklasta, pitkän palosaarentien varrella sijaitsevasta kodikkaasta huoneistohotellista kohti Wolffintietä, jossa pitäisi odottaa tuntematon tulevaisuus. Kuljen ilmeisesti kiertotietä, näen merenrannan ja käännyn kulman taakse, kun huomaan eriskummallisen muotoisen ja värisen talokompleksin, joka ei näytä ollenkaan laitokselta. Rakennuksessa risteilee erilaiset kirkkaan punaisen, keltaisen ja beigen sävyt ja se näyttääkin juuri pystytetyltä. Päättelen, että olen tullut upouuteen Kiasmaan. Tätä johtopäätöstä tukee sekin, että missään ei lue mitään yliopistosta tai muistakaan kouluista kuin vasta ihan ovella ja siinäkin niin pienellä, että tulee hyvin selväksi miten tänne ei haluta vanhoja ihmisiä.

Jo yliopiston pihalla huomasin kuinka siisti kampusalue voi olla. Olen käynyt Tampereen yliopistolle lukemattomia kertoja ja tiedän, että jos ovien nurkilta ei löydy luonnontuotteiden polttamiseen käytettävää öljylampun näköistä innovaatiota, niin ainakin muutama pahvimuki ja huonosti hoidettu nurmikko. Päättelin, että Vaasassa ei juoda kahvia koska on niin kiire leikkaamaan ja lannoittamaan luonnon omaa vihermattoa.

Jos joku on joskus nähnyt Smallvilleä, My so called lifeä, Cluelessia tai mitä tahansa muuta teinicollege/high school -sarjaa, hän tietää mitä seuraavalla tarkoitan. Astun sisään putipuhtaisiin, kiiltäviin valkoseinisiin sisätiloihin ja huomaan ensimmäisenä alas tulevat tutorit, joilla on punaiset haalarit käärittynä vyötäisille. Tämä ei sinänsä ole erikoista, mutta ainakin kahdella tytöllä on topit, joissa toisessa lukee suht isolla Prada ja toinen on ihan selvä Lacoste. Tytöille oli myös minun nähdäkseni paitojen merkkeihin mätsäävät laukut. Tutoreista melkein jokainen on vaaleahiuksinen, joka ainakin Tampereella jatkuvassa latinovillityksessä on todella harvinaista. Useimmmat hymyilevät tai nauravat. Tuntuu kuin he nyt jo tervehtisivät minua iloisina.

Keskiviikon ensimmäinen ohjelmanumero on yliopiston rehtorin Matti Jakobssonin puhe, jossa saan tietää, että Vaasan yliopisto keskittyy kaupan ja hallinnon alalle ja, että lähes puolet onkin kauppaopiskelijoita eli kokoomusnuoria. Sosiologia on hallintotieteiden oppiaine ja se Jakobssonin mukaan keskittyykin tuottamaan käyttökelpoista tietoa kokoomusnuorille. Ei se mitään, olenkin aina ollut niin tekopyhä ja kuvitellut, että voisin oikeasti olla hippi. Ihoa myötäilevä Gsuksen paitani ei paljastanut minua missään vaiheessa, muuksi kuin kokoomusnuoreksi.

Tutustun heti johonkin kauppisopiskelijaan, joka onkirjoittanut kolme kieltä pitkänä. Itse valmistaudun ruotsin tasokokeisiin, jotka on tarkoitettu ämmää huonommin ruotsista kirjoittaneille. Olen kuitenkin aivan väärässä kuvitellessani, että suomalaiset ja suomenruotsalaiset eläisivät täällä kuin rikkaruohot ja ruusut samalla pellolla. Kieli on selvästi merkittävä tekijä ja sen perusteella Vaasassa jakaudutaankin ryhmiin, vaikkei se suoraan katukuvassa näykkään. Suomenruotsalaisuus vaikuttaa epäilemättä siihen, että koulu on kuin Kalifornian DreamCollege. Yhdessäkään laitoksessa en ole nähnyt yhtä paljon hyvännäköisiä, fiinejä ihmisiä, jotka kuitenkin samalla näyttävät pintapuolisesti ystävällisiltä ja hyväntuulisilta. Tämän lisäksi he haluavat oppia ja tutoritkin korostavat opiskelumoraalin tärkeyttä ja kertovat miten ehtivät suorittaa edellisenä vuonna täydet 60 opintopistettä, vaikka bilettivät kuin öö suomalaiset.

Keskiviikon ekat bileet ravintola Fontanassa ovat söpöt. Etkoilla olen temponut menemään käsittämätön filosofivaihde päällä, ilmeisesti ottaakseni pesäeroa muihin muka yhteiskuntatieteilijöihin ja Jyrki Kataisen seuraajiin. Onnistun mainitsemaan muutaman lauseen muusta kuin treenauksesta ja ravintolaelämästä, kaiken rikkiviisastelun ohella, ja olen hyvin tyytyväinen illan kulusta. Tutustun moneen hallintotieteiden opiskelijaan eli hallariin ja vaikka lähes jokainen on minua nuorempi, jotkut ovat jopa potentiaalista keskusteluseuraa, joiden kanssa voi ihan varmasti jutella molemmista, kapeasta penkkipunnerruksesta ja humalan lieveilmiöistä.

Mä vaan tallaan ristikan raittiaPerjantai 25.07.2008 20:59

Waasassa on pohjalaisia puukkojunkkareita. Waasassa on suomenruotsalaisia purjehdusseuroja. Se on myös mycket elävä tapahtumakaupunki, kansainvälinen teollisuskaupunki ja ennen kaikkea energinen opiskelijakaupunki. Kaksi ensimmäistä seikkaa tiesin itse, loput minulle kertoi Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumio yliopiston hyväksymiskirjeessä. Olisihan se kiva olla osa monikielistä ja kulttuurista yhteisöä ja siinä samalla kartuttaa omaa henkistä pääomaa muutaman ruotsinkielisen WC:n sijainnin opastetekstin verran, mutta kun se nyt sattuu olemaan niin, että eilen sain kuulla olevani varasijalla Tampereen yliopistoon, johon on ilmeisesti tullut vasta vähän peruutuksia! Käytännössä tämä tarkoittaa, että voisin aivan hyvin päästä sinne!

Lähetin Vaasaan opiskelupaikan hyväksymislomakkeen siinä luulossa, että Tampereen paikka ei enää ollut mahdollinen ja ruksasin tietysti kohdan, jossa ei jäädä jonottamaan toista opiskelupaikkaa. Vaasa nyt ei tietenkään halua menettää yhtään mahdollisuutta lisätä jo ennestäänkin tuppukylän kokoista väkilukuaan(58000) ja yliopiston kanslisti ilmoitti minulle: "voi voi, oma moka", vaikka opiskelupaikka pitää viimeistään varmistaa vasta viikon päästä! Onhan byrokratia tärkeää enkä vaadi erityisoikeuksia, mutta kyllä nyt tällainen yliopistojärjestelmään tutustumaton untuvikko ansaitsisi ainakin palkinnon tästä nopeasta heräämisestä. Jossain voisi myös lukea "Kandee muuten aina ruksata se viimeinen kohta, vaikka toisen paikan saaminen vaikuttaisi kuinka epätodennäköiseltä." Itsehän oletin, että kaikki haluaa opiskelemaan yhteiskuntatieteitä kaupunkiin, joka on kuitenkin elävä työläiskaupunki, jota koristavat monet poliittisesti ja vähemmän poliittisesti aktiiviset viherhipit, punkkarit ja muut Pispalan kommuunivähemmistöt. Oletin, että jos jonnekin tullaan lukemaan yhteiskuntatieteitä, niin tänne!

Onhan mulle Vaasassa jo melko makea opiskelijakämppä varattuna rivitalosta ja joskus maisemanvaihto ja sosiaalinen laajentuminen tekee vaan hyvää. Varsinkin kun pääsen kulttuurien leikkauspisteeseen ja ottamaan selvää eritoten suomenruotsalaisuudesta, joka on tähän asti toiminut allekirjoittaneella niin kuin muillakin suomalaisilla lähinnä vitsin punch linenä.

Abba on muutakin kuin silliMaanantai 21.07.2008 07:52

Katsoin Mamma Mian! Kyseessä on näytelmästä muokattu elokuvamusikaali, jossa näytetään elämästä sellainen puoli, joka ei liity työntekoon tai ahertamiseen, luonnollisiin tragedioihin ja niiden kohtaamiseen eikä yleiseen olemassaoloa käsittelevään angstailuun. Musikaalin tarkoituksena on kertoa, että joskus on kivaakin ja toisinaan myös nautitaan. Nurjatkin puolet voi nähdä toisessa valossa eikä kaikki ole aina niin vakavaa. Elämään kuuluu spontaanisuus, hedonistiset piirteet ja se hetki, joka on mahdollinen vain jos sitä ei analysoi.

Itken musikaalissa siksi, että se on pelkkää tunnetta ja siksi täynnä hetkeä. Musikaalin näkeminen on varmaan henkilökohtaisesti lähimpänä taiteellista kokemusta, johon koskaan pääsen. Kerrankin en koe tarvetta analysoida jokaista mahdollista elokuvan sisältöön tai sen katsomiseen liittyvää tuntemusta tai ajatustani vaan kykenen irrottautumaan tuosta jatkuvasti läsnä olevasta suojamuurista ja olemaan neiti-ihminen vailla realiteetteja.

Mun frendiPerjantai 04.04.2008 19:45

Minulla on kaveri nimeltään Otso. Otso oli kiinnostunut yhteiskunnasta ja vaikuttamisesta jo pienenä poikana. Hän halusi olla mukana tekemässä parempaa huomista. Ei ollut ihme, että Otso ajautuikin lopulta eduskuntaan ja aina ministeriksi asti. Otso pärjäsi vaikuttajan pestissään loistavasti.

Otso on avoin ja sosiaalinen. Hänellä on paljon ystäviä ja erilaisia ihmissuhteita. Hän pyrkii aina työssään ja ihmissuhteissaan rehellisyyteen, mutta kokee oikeudekseen muodostaa sellaisia ihmissuhteita kuin itse haluaa. Nämä ihmissuhteet eivät aina vastaa toisten kuvaa tavoiteltavista suhteista.

Ministerinä Otso hoiti työnsä kunnialla, mutta tutustui taannoin thaihierojaan, jonka kanssa vaihtoi numeroita ja alkoi tekstailla. Otso ja thaihieroja vaihtoivat monta viestiä, joiden luonne oli henkilökohtainen. Otso tiesi, että thaihieroja saattaa käyttää hyväkseen Otson näkyvää virkaa mikäli olisi tarpeeksi julkisuudenhakuinen. Otso otti riskin, sillä hänestä myös valtion virkamiehillä täytyy olla yksityiselämä. Otso harkitsi ja päätti, että hänellä on oikeus tekstailla ja suhteilla kenen kanssa tahansa.

Muutama viikko sitten islantilaislehden haastattelussa Otsolta kysytään suhteestaan thaihierojaan. Paljastuu, että thaihieroja on kertonut kaiken Otson ja hänen suhteestaan punkalaitulaislehti Naurulle. Otso ei luonnollisestikaan kommentoi yksityisasiaansa ja toimittajat vain inttävät, johon Otso jatkaa edellistä linjaansa tokaisemalla "nei nei nei". Tästä islantilaistoimittajat kirjoittavat seuraavana päivänä Otson kieltäneen suhteen. Todellisuudessa hän vain halusi tehdä selväksi, ettei osallistu keskusteluun.

Täysin ministerin tehtäviin liittymättömästä haastattelusta alkaa hullunmylly, josta Suomen kaikki arvostetuimmatkin sanomalehdet kirjoittavat päivittäin etusivun juttuja. Palstatilaa saa otsikot "MinisteriOtso saattoi sanoa pippeli tekstaillessaan ulkomaalaisen miehiä työkseen koskettelevan naisen kanssa" ja "MinisteriOtso yhteydessä nuoreen(41) ja naimattomaan turistimiellyttäjään useammin kuin kerran". Käy ilmi, että thaihieroja on myynyt kaikki tekstiviestit Naurulle, joka aikoo julkaista ne seuraavassa numerossa. Otsolta kysytään viestien sisällöstä, johon hän on edelleen haluton vastaamaan, sillä hänestä viestit eivät kuulu muille. Koko juttu on kuitenkin paisunut niin suureksi, että hänen on pakko ottaa osaa keskusteluun. Otso vastaa mahdollisimman epämääräisesti, jotta yleisölle välittyisi miten henkilökohtaiseksi ministeri asian kokee.

Parin viikon painostuksen jälkeen paljastuu, että viesteissä todellakin puhutaan pippeleistä. Otso joutuu pian tämän jälkeen eroamaan. Otso tiesi, että näin voi käydä, mutta jotenkin hän silti luotti, että kansan enemmistön mielestä hän saisi lähettää henkilökohtaisia viestejä ulkomaalaiselle naiselle, jonka ammatti on hieroja.

Jatkuvuus ja ennustettavuusTiistai 12.02.2008 05:04

En halua perustaa ihmissuhteita vain jatkuvuudelle ja ennustettavuudelle vaan myös ihmisten väliselle yhteydelle, joka on muuttuva, kehittyvä, kasvava, hiipuva ja loppuvakin. En ole innostunut etsimään elämänkumppania jatkuvuuden takia, vaikka itsekin sitä kaipaan. En halua tyttöystävää saadakseni ennustettavan, tasaisen elämän, jonka elettyäni voin tasaisesti kuolla pois. Minua ei innosta rakentaa ihmissuhdetta sellaisen kaipuun varaan, joka usein estää ihmistä saavuttamasta kaikkea sitä mitä on ikinä halunnut. En ajattele sellaisen rakkauden olevan tärkeää, joka muuttaa elämän ja unelmien sisällöksi yksittäisen ihmissuhteen. Ajattelen rakkauden olevan tärkeää, mutta se liittyy enemmänkin ihmisiin yleensä ja sekä välittämiseen, ei perinteiseen romanttiseen rakkauteen. Romantiikka ja rakastuminen on kulttuuria, rakastaminen universaalia. Rakastumisen kokemus voi olla kuinka hienoa tahansa, mutta tuon tunnekokemuksen merkitykset ja niille laitetut arvot ovat kulttuuria ja siten myös yksilöllisiä. Jokaisen elämä ei muutu koettaessa upeita ja tajunnanräjäyttäviä tunne-elämyksiä, olivatpa ne kuinka sigamageita tahansa.

Minulle unelmat ovat tärkeitä ja niitä on monia. Yksi unelmistani on muodostaa upeita ihmissuhteita, jotka perustuvat molemminpuoliselle ajatusten ja tunteiden jakamiselle. Tällaiset ihmissuhteet ovat voimavara, eivät taakka tai vankila. Ne eivät vaadi hierarkkista järjestystä keskenään vaan niissä vallitsee oikea ymmärrys ja sympatia. Ihmissuhde käsittää kaksi persoonaa, joiden tarkoituksena on antaa toiselle pala itsestä vapaaehtoisesti, ei ottaa väkisin toisen elämää tai unelmia omille harteille ja päättää niiden kulusta.

En taida tietää ainuttakaan parisuhdetta, jota ohjaisi edellä mainitut periaatteet.

Mitä 23 vuodessa voi saada aikaan?Lauantai 15.12.2007 18:18

Tässä 23 vuoden aikana tapahtunut elämäni tiukassa pähkinänkuoressa: Äänekäs vauva, ennen syntymää eronneet äiti ja isä, jonka tapasin elämäni aikana noin 20 kertaa ja joka sittemmin kuoli oman mahtavan elämäntapansa aiheuttamiin sairauksiin. Lähiölapsuus, täsmälleen 19 muuttoa, paikkaansa etsivä yksinhuoltajaäiti, joka ei koskaan kokenut tarvitsevansa miestä rinnalleen. Ala-asteen lihavuuskompleksi, jonka seurauksena radikaali laihtuminen yläasteen kahdeksannella. Vaikea muutto Nokialle, puolittainen erakoituminen sekä eläminen virtuaalimaailmassa, ircin löytäminen. Myöhäinen äänenmurros sekä kiinnostuminen tytöistä. Narsististen piirteiden tiedostaminen lukiossa, koripallon lopettaminen, salillakäynnin aloittaminen.
Ristiriitaiset ylioppilaskirjoitukset, sekopäisin aika, elämän suurimmat ja kalleimmat mokat(2kpl), epämiellyttävä muutto Huittisiin, raskas siviilipalvelus -> ensimmäinen vastuun opettelu yläasteen auktoriteettihahmona. Ammattikorkean aloittaminen Huittisissa, vastahakoista heti alusta. Puolentoista kouluvuoden jälkeen ihana muutto Tampereelle omaan kotiin, vastuun opettelu jatkuu. Työelämä Astrologiakeskuksessa, Tampereeseen rakastuminen, Yhteiskunnallisen kiinnostuksen muuttuminen intohimoksi -> sosiologia. Ensimmäinen todellinen panostaminen ja uurastus ikinä mihinkään pääsykokeiden kanssa, katkera muutaman pisteen tappio, osaksi tiedostettu masentuminen, jatkuvasti alkavat ja loppuvat ihmissuhteet, elämänfilosofioiden jatkuva vaihtuminen, arvot ja moraali hakusessa, portsarityön aloittaminen, narsististen piirteiden korostuminen, vastuun opettelun kolmas osa ja auktoriteettirooliin sekä esillä olemiseen tykästyminen, avoin yliopisto, toivon pilke.

Mahtuihan tietysti kuvaan vielä muutama isähahmo, pari biletyskertaa, elämäni ainoa vakava seurustelusuhde ja erilaiset/väriset matkat päänsisäisiin paikkoihin. Niistä kertominen kuitenkin vaan hämärtää totuutta siitä miten kaikki johtuu mun vapaasta kasvatuksesta sekä oikean ja todellisen isähahmon puutteesta!12
Järjestysmiehen roolissa on paljon valinnanvaraa ja vapautta. Työhön kuuluvien tehtävien hoitamiseen jätetään kosolti omaan harkintakykyyn tukeutuvaa tilaa ja tämähän on ehdottomasti hyvä asia jos kyseessä on järjestysmies, joka ei ole a) rasistinen b) väkivaltainen c) typerä d) narsisti(tähän vaihtoehtoon voi kuulua kolme edellistä). Vaikka olisi kaikki neljä samaan aikaan, ei siltikään välttämättä joudu vaikeuksiin sillä portsarilta odotetaan juuri em. kaltaista käytöstä. Voi olla myös ystävällinen, kärsivällinen, avoin ja avulias eikä silloinkaan joudu välttämättä vaikeuksiin, mutta paljon helpommin kuin ensimmäisen listan luonneominaisuuksia komppaamalla. Armeijassa on särmä, järkkärifirmoissa on jämpti.

Narsistina voi myös muukalaisvihan ja kuristelun ohessa ilmentää muitakin järkkärin työssä olennaisia ominaisuuksia. Pissisten ja pubiruusujen järjestelmällinen mutta spontaani paneminen on hyvin suosittua ja ennen kaikkea mahdollista, niin hyvännäköisille kuin vähemmän hyvännäköisillekin järkkäreille. Melkein joka työilta avautuu mahdollisuus päästä tyrkkimään pahalta haisevaa yksinhuoltajaäitiä, jonka mielestä musta kauluspaita ja oletettu auktoriteettiarvo on niin seksikästä. Portsari on viimeinen mahdollinen lohduttaja, josta voi hyvässä tapauksessa saada muutamaksi viikoksi jopa vakipanon, mutta turha kuvitella enempää sillä nopeasti loppuun kuluvaan portsarielämään ei kuulu pitkäjänteisyys tai asioihin panostaminen, ei ihmissuhteissa eikä missään muussakaan. Ideana on panna ja sitten panna uudelleen eri tyttöä koska *tähän jotain perinteisiä suomalaismaskuliinisia arvoja ja evoluutio-opista poimittuja fraaseja*.

Jos taas ei halua oikein olla ihmisiä hakkaava kusipää tai kaikkea liikkuvaa pökkivä playboykaan, järkkärintyöstä voi löytää hyviä puolia siitä mitä se kaiken vääntämisen, säätämisen ja valittamisen jälkeen pitäisi olla. Kyseessä on asiakaspalveluala puhtaimmassa muodossaan ja suora kontakti ihmisiin on todella piristävää ja toiminnan vapaus luo oikeaa vuorovaikutusta ja seurallisuutta. Tässä työssä on todellinen mahdollisuus tutustua ihmisiin ja samalla hoitaa annetut työtehtävät kiitettävästi. Vaikea sanoa kovin monesta palvelutyöstä samaa, jossa liukuhihnamaisuus varjostaa kaikkea kontaktia asiakkaisiin. On upeaa muistaa jonkun kasvot, tietää millainen ihminen on kyseessä ja oppia hänen nimensäkin. Tuntuu hyvältä nähdä aitoa iloa ja odotuksen sekaista innostusta siitä mitä baari-iltana tulee tapahtumaan. Ihmiset tulevat virkistäytymään, unohtavat työminänsä, etsivät itsestään hyviä puolia ja korostavat niitä. Ennen kaikkea he etsivät kuitenkin muita ihmisiä, uusia tuttavuuksia. Sellaista avoimuutta ei vieläkään tapaa suomalaisessa yhteiskunnassa muualla kuin baareissa.

Raksalle vai portsariksiPerjantai 03.08.2007 13:47

Niin, muutama piste jäi sosiologian opiskelupaikasta. Mihin tahansa muualle kaupunkiin olisin luultavasti päässyt, mutta Tampereelle sosiologia oli tänä vuonna hankalin yhteiskuntatiede. Jossiteltavaa jäi todella paljon sen jo aikaisemmin mainitun ajan loppumisen takia. Nyt kohtaan kuitenkin todellisuuden niin toiveikkaana ja innostuneena kuin vain kykenen. Työpaikan hankkiminen on pakollista enkä oikeastaan enää kestäisikään tätä rahattomuutta. Vaikka en halua keskittyä pelkkään materiaan, olisi silti kiva saada sopivassa määrin ruokaa sekä kulttuuria.

Tällä hetkellä näyttäisi olevan kaksi mahdollista työpaikkaa, joihin pääsisin suurella todennäköisyydellä. Kävin juuri äsken raksahaastattelussa, johon ko. firman pomo ei ollut edes vaivautunut paikalle. Rakennushommat epäilyttävät ensinnäkin niiden kuluttavuuden takia, jonka epäilen vievän fyysisen jaksamisen lisäksi henkistäkin puhtiani ja analysointi-innokkuuttani. Tämän lisäksi äskeisessä firmassa minua katsottiin kieroon ja epäilemättä näiden "oikeiden miesten" mielikuvissa liikkuivat ajatukset aina homosta narsistibodariin. Kummassakin tapauksessa arvostusta ei varmaan kovin älyttömästi liikene. Enhän minäkään heihin osaa kovin vahvasti samastua. Niin ja tässä kohtaahan on hyvä huomauttaa itselle kuinka fiksua on tehdä ammattialastereotypioita ja ajatella kaikkien raksamiesten olevan keskenään identtisiä! ;O

Ajattelin käydä järjestysmieskortin, sillä uuden "kaveripiirini" ansiosta pääsisin varmasti aika nopeasti jonkin viihdejuottolan ovelle. Mieluiten tietysti menisin sellaisten paikkojen POKEKSI, joissa itsekin käyn, sillä niissä lienee vähiten oikeasti vaarallisia tilanteita ja änkyttäviä urpoja. Toisaalta minulla on taas mielessä kaikki pokestereotypiatkin enkä tiedä sovinko sellaiseen. En osaa olla väkivalta-auktoriteetti, vaikka tietysti portsarin aseman voisi ajatella vastuun opetteluna ja mukavana asiakaspalveluhommana, vielä yötyönä, joka on minulle ehdottomasti mieluisa. Olisinhan muutenkin hereillä.

Odotan jumalallista johdatusta, joka kertoo minun KUTSUMUKSENI täksi vuodeksi. Sen jälkeen näytän keskaria Jumalalle ja elän omaa unelmaani!
« Uudemmat -