IRC-Galleria

Jostain iski kokovartalokompleksi.
Olen siis tällä hetkellä ruma ja inhottavan näköinen.
Lyhyet tanakat jalat (semmoiset kuin bratz-babyzeilla), liian korkea osta, pysty nenä (ja hyppyridaisarit), katoavan pienet silmät, kapea suu, hiuksista en puhu, liian laihat kädet, suhteessa vartaloon liian pienet rinnat, liian leveä vyötärö, pömppis, lantio kulmikas, peppu liian kaukana, polvet kuhmuraiset, sääret ja muu vartalo niin karvainen ettei ole tosikaan, jaloissa liikaa rasvaa, olkapäät joko liian matalalla tai liian korkealla, sormet vanhan näköiset...

Silmien väri jännittävä, korvat ok, varpaistani tykkään.

Rose Sobolille ei varmaan enää voi kirjoittaa kirjettä siitä, miten paljon hänen kirjansa merkitsee minulle. Hän on luultavasti kuollut. Terhi Rantala ei ole, ja niinpä aion kertoa hänelle, kuinka raikas ja elämänmakuinen hänen kirjansa oli, kompastuskohdistaan huolimatta. Karo Hämäläinen ja Salla Simukka (kirjailijapariskunta, hä?) saivat uudella novellikokoelmallaan minut melkein naurun ja itkun partaalle, mutta kepäksi jäi. Miksei kirjoissa ole kirjailijoiden osoitetietoja valmiina?

Minulle on, vanhempien toimesta, luettu pienestä asti. Samaa tehdään nykyään nuorimmille sisaruksilleni, kyse ei ollut esikoisen hemmottelusta (vaikka sitä ääneenluku minusta on, hemmottelua). Lapsena kuuntelin satuja kaseteilta, vaikka tietysti enemmän radioteatteria (jota sinä olet kuunnellut hälyttävän vähän, eikö niin?). Viimeinen kirja, joka minulle on lettu ääneen, oli Harry Potter ja liekehtivä pikari. Sitä kuuntelivat toki myös Tou´o ja Viski. Sen jälkeen olen kuunnellut ääneenlukua vain kasetilta ja CD:ltä. Nyt on menossa Dan Brownin Murtumaton linnake, viimeisen CD:n loppu, mutten raaskinut kuunnella sitä puhki vaan tahdoin yrittää tällä lomalla ratkaista tuon murtamattoman koodin. Perjantai-iltana sitten loppuu. Kukahan vielä kuolee...

Luen paljon. Luultavasti millä tahansa nykymittapuulla. Eräs määrittämätön osittain tuntemani henkilö kertoi lukiotunnilta seuraavaa: opettaja oli kysynyt, kuinka moni paikallaolijoista oli kuluneen vuoden aikana lukenut esimerkiksi neljä kirjaa. Hyvin harvoja käsiä nousi, tuttavani muiden muassa. Hän oli olettanut, että opettaja nostaisi lukumäärää seuraavaksi, kysyisi kuinka moni on lukenut enemmän. Ei, ensin kysyttiin kolmea, sitten kahta, ja yhtä kysyttäessä käsiä nousi sitten lopulta. No tietysti siksi, että äidinkielen kurssilla oli pakko lukea se yksi kirja.

Tällä viikon lomalla minulla on mukana seitsemän kirjaa. Olen realisti; enempää ei mukaan mahdu kun on vaatteitakin ("Matkoilla inhoan vaatteita, ne vievät kirjoilta tilaa."), ja täällä on kirjahylly. En uskonut ehtiväni lukea kaikkia, mutta puolentoista kirjan päivävauhti näyttää muuta.

Kykenen lukemaan liikennevälinessä, kunnia ja ylistys. Täällä luen eteisessä, peiliä vastapäätä, se on paras paikka. On seuraa omasta kuvasta, jos tahtoo pohtia. Luen iltaisin sängyssä maaten, kunnes huonetoveri sammuttaa valot. Pöydän ääressä, puurokattila hellalla hännennettävänä, nojapuolissa pää alaspäin, jalat selkänojaa vasten. Kirja taipuu joka suuntaan, kaikkialle.

Teempä listan mukanaolevista, esimerkiksi siitä mitä yleensä luen (mutta tässä ei kyllä ole yhtään fantasiaa, mikä on ilmeisesti suosikkini, teinikirjojen vanavedessä):
Louise Rennison: Kauneusunia ja kilpakosioita, Georgia Nicolsonin salatut elämät 8 (kirjastosta)
Cecily von Ziegesar: Kukaan ei tee sitä paremmin, Gossip Girl 7 (kirjastosta)
Gavin Baddeley: Goth Chic (A Connoiseur´s Guide to Dark Culture) (pehmeäkantinen)
Brian J. Robb: Johnny Depp, kapinallinen (kolme valokuvaliitettä)
Martin Page: Kuinka minusta tuli tyhmä (pehmeäkantinen)
Kato Hämäläinen, Salla Simukka: Luokkakuva (novelleja) (kirjastosta)
Rose Sobol: Yksinäinen Tähti, tyttö josta tuli intiaanipäällikkö
+ Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä (täältä kirjastosta, Porin kirjastokortissa on Yyterin rannan kuva)

Minusta ei ole koskaan tullut musiikistia. En tiedä miksi vertaan juuri nätä (ei minusta tullut urheilijaakaan). Toukkis lukee kuin minä, enemmänkin joskus, mutta Viski ei. En ole kyennyt selittämään miksi. Samat lähtökohdat, mutta toinen antautui kirjoille, toinen musiikille. Kodin ulkopuolisista en ymmärrä heitä, jotka eivät lue, tai nauti lukemisesta. Miksei muka? Kirja käteen ja satumaahan, miksi ette tee sitä? Siellä on kivaa. "Henkilö, joka ei lue, ei ole lukutaidotonta korkeammalla."

En osaa suositella kirjoja. Jukka Parkkinen, Anstrid Lindgren, Martin Page, Eoin Colfer. Aloita heistä.

Kävelen kirjastossa yleensä lammasmaisesti nuortenkijahyllylle. Ensin oli lasten fantasiahylly (on yhä) ja satunnaisesti muuta (kirjastoautolla se yksi iso hylly kaikille ei-aikuisten ja ei-kuva -kirjoille), uutuushylly, ja sitten vihdoin nuortehylly. Pian olen kai lukenut sen puhki, onneksi tulee uutuuksia. Sitten olisi kai edessä aikuiset.

Waltari, Vladimir, Agatha, Page ja Brown ovat jo näyttäneet tietä. Pitäisi lukea Virginiaa.

Aikuisten kirjat vaikuttavat useimmiten tylsiltä. Olen yrittänyt lukea niitä, mutta jaarittelukirjat eivät tunnu omalta elämältäni (en voi samaistua kotivaimoihin) ja useimmat tyylilajit ahdistavat. Ne tuntuvat niin... aikuisten maailmalta. Pinnalliselta, ohuelta, kurjalta, tylsältä. Tietysti on myös pysätyttäviä, ihania poikkeuksia kuten vaikka Supernaivi.

Janne Teller on nainen. Poikkeustila, se olisi pitänyt ottaa tänne mukaan. Mutta ne ovat niin ahdistavia kirjoja (ja juuri siksi niin hyviä, kirjojen on pakotettava).

Luen koska nautin siitä. Nautin myös tästä kirjoittamisesta (tämäkin on taas jatkunut ja jatkunut, eikä ole kunnollinen, koska en tiedä mitä tahdon sanoa. Ehkä että "lue enemmän, luulet vähemmän"). Kirja on lojaali ystävä. "Kun luet kirjan, saan ystävän. Kun luet kirjan uudestaan, tapaat vanhan ystäväsi."

Olen lukenut kasan lesbokirjoja (tietääkseni kaikki aihetta käsittelevät nuortenkirjat, vinkatkaa jos on lisää). Salla Simukkaa, nyt yllättäen tuo Amsterdamkirja (ihanaa ettei sitä mainostettu tällä sävyllään, vaan tavallisena, mitä-se-onkin), Yksinäinen Tahtikin on. Seuraavaksi sitten se Anne Frank. Tunnen siis aimo pinon lesboja, vaikka "täällä reaalimaailmassa" en tiedä yhtään.
Sama toistuu monien muiden asioiden kanssa. "Hän joka lukee, elää monta elämää siinä, missä muut vain yhden."

Ja arvatkaa mita kaikkea tiedän. Yleissivistykseni on huima, vaikka (tai siis juuri siksi) luin koulukirjojen siaan fiktiota. No, se olisi yksi syy siirtyä aikuisten kirjoihin, päivitys omalle ikätasolle. Ei muuten ole yksi kerta kun saan koevastaukseen täydet pisteet kun kirjoitan kaiken minkä asiasta tiedän, vaikka taatusti puoletkaan ei ole opikirjoissa esiintyvää, vaan tiedonmuruja muualta. Puhumattakaan (synonyymi)sanavarastostani...

Haluaisin päätyä lukupiiriin. Perustaa ja pitää yllä. Mutten tiedä miten; sen pitäisi mieluusti olla tuntemattomista, osittain tuntemattomista ihmisitä, ja julkisella paikalla. Kaikkea kirjallisuutta. Yritin joskus, mutta siitä ei tullut mitään. Ja kuka lukisi niin monipuolisesti kuin minä, samalla viikolla teinihöttöä ja klassikoita, Lolitaa ja Bertin päiväkirjoja?

Huoh, tämähän on valtava aihe. Olkoot nyt tuommoinen, rikkonainen teksti. Yksinäinen Tähti odottaa. Ei minua, vaan kuolemaa. Viimeiset sivut. Kirja loppuu usein liian pian, kesken vaikkei mikään jää. Tyttö josta tuli intiaanipäällikkö (tarina on muuten tosi, ja inspiroiva kuin mikä; niin se luultavasti inspiroi myös äitiäni aikanaan, ehkä samanikäisenä, kun hänelläkin oli menossa oranssi vaatekausi. Silloin hän tosin oli jo raskaana. Eli vielä loppuun, kirja on ikuinen, yhditävä, mutta jokainen kokee sen silti omalla tavallaan.)

(Klääh, millainen otsikkopari...)

Löysimme ystäväni Merin kanssa sisäisen parisuhteemme. Minä olen kotona kokkaamassa, kun hän tulee koulusta kotiin ja syömään. Herttaista. Laitan astiat tiskikoneeseen. Leivoin mokkapalojakin (en pidä siitä mokkaosasta, mutta hänen takiaan). Ja petäsin sänkynsä (omani nostetaan päiviksi seinää vasten). Molemmilla on lyhyeksi kynitty päälaki, ja kun kuljemme kaupungilla ihmiset pohtinevat, että mitähän sukupuolta edustamme. Minä olen kotona, hän töissä, mutta onko tuosta apua määrittelyssä? Ei toivottavasti. Unohdin hatun kotiin, joten lapsukaiset huutavat kadulla "toi nainen on kalju". Tekee mieli kääntyä ja kiljaista (sopraanoäänellä) että "ei kun olen mies hameella".
Lastentekoa emme ole vielä harjoitelleet, mutta täydennämme jo toistemme lauseet. "Laitaan siihen ruokaan vaikka..." "...vaihtelun vuoksi tomaattia, joo." Eli katsotaan, vielä on kolme yötä aikaa.


Kävelin pitkin raittia tänään (se siitä kotihengettärestä; no huomenna pesen ikkunoita), ja pohdin torin saavutettuani että onpa kumman tuttu. Paikallistin samanlaisen torikuvan jostain kaupungista, jonne olimme pysähtyneet matkalla Ilomantsiin viime kesänä. En tiedä sen paikan nimeä. Kävelin vähän lisää, ja alkoi epäilyttää... olen varmasti ollut täällä ennenkin. Kyllä, nimittäin häämatkallani. Naureskelin kyyneliä silmiini.


Mutta en minä tiedä missä olen (ollut).


Olisitpa täällä, täällä on kivaa.

...kato plutoniumkin joskus puolittuu, mutta viha ei lopu koskaan...

...kyllä pommitus loppuu aikanaan, mutta sota se jatkuu aina...

...vaikka hautajaiset loppuu hetkeksi, jatkuu tappaminen ikuisesti...


Ei, vaan sen Juicen biisin tahdoin, missä on sitä ranskalaista hilloa ja maailman ihanin nainen jota rakastetaan. Sen miehen voisin ottaa.

Eli jos en tässä kuussa laittaisi kuukuppimainosta, koska se on niin mukava, että unohdan kuukautiset täysin, ja niinpä mainoksen kirjoittaminen ei tule mieleen?

Ok, nyt puhelen itseni pussiin, ikävästi, mutta sanotaan että muistan asian koska masu kramppaa... paitsi ettei se kramppaa, tämä ihmekuppi kun pitää kivutkin poissa.

Meinasin unohtaa pussin tuttavan vessaan. Eikun ihan vahingossa, tosin nyt saattaisin unohtaa sen tahallani. Miten jostain niin ällöttäväksi ja likäiseksi teilatusta kuin kuukautisista voi puhua noin vaan kavereille? Opettelen...

Huomenna lähden Poriin. Siirryn siis taas kirjoittamaan enemmänkin paperiseen päiväkirjaani (ah mikä rauha, kuuluu sinun huokaista tässä). Sitä voi sitten tulla tänne meillehen lueskelemaan.

Hullut porilaiset, tuokaa itsenne esiin, niin nähdään.

Hiuksetkin jo Peppiksen mittauksen mukaan kuusi milliä.

Dan Brown käristyköön hitaasti helvetissä. Mokoma isänmaallinen mukakiero tappaja. Arvatkaa vaan kuka on syyllinen: tietty se, kuka on kivoin ja kenestä tykkäät eniten (hän taita osata ihmisen mielen liikkeet tosi hyvin).

c=2

Kun Gandhi eräänä päivänä nousi junaan, hänen toinen kenkänsä putosi raiteille junan alle. Ja koska juna oli jo lähtenyt liikkeelle, hän ei ehtinyt saada kenkäänsä sieltä pois. Muiden ällistykseski hän riisui myös toisen kenkänsä ja heitti senkin kiskoille, toisen viereen.
Kun yksi matkustaja ihmetteli, miksi Gandhi oli niin tehnyt, tämä sanoi hymyillen: "Minulle ei ole mitään hyötyä yhdestä kengästä, ja luultavasti on paljon hyödyllisempää löytää kenkäpari kuin vain toinen kenkä."

Tapasin yhden tuttavani. Siinä iltapäivän mittaan pohdin, onko roolini ystävilleni jonkinlainen seksiguruilu (no, seksuaaliguruilu). Esimerkkejä:
"Hei Puntti, lähdetkö mun kanssa seksikauppaan?" No tietty, mennään vaan.
"Hei, osaisitsä sanoa, miten mä saisin mun rinnat näyttämään isommilta?" Joo, toki tiedän, mutta hei, en omasta kokemuksesta. Minestronekeitto toimii kuulema hyvin, oletko koittanut sukkia, ja sitten on sellaisia ihan tarkoituksen tehtyjä...

Puhumattaaan toki Lady Chaterleystä, "ai onko sulla Deep Troath, saanksmä lainaan sen", ja muutenkin värikkäistä joululahjoistani. On mulla muuten puputyttökuteetkin, jos niitä kaipaat.

"Kun se mun puoliso, se ei oo kovin innostunut ehkäisystä, niin osaisitsä sanoa millä kondomeilla mä saisin sitä houkuteltua, mitkä olis kivoja?"
"Hei onko normaalia jos..."
"Ootko sä koskaan kokeillu tai tiedätsä..."
"Mitähän maksais..."
"Olenkohan raskaana kun..."
"Kun sä tiiät niin..."

Nojaa, minähän tiedän kyllä, eipä sillä. Ja kerron toki, vaikka mitä jos säästettäis ton hyllyn takana olevan hermoja, niin en kerro ihan niin laveasti kovaan ääneen tässä. Mennään tännepäin, muistaakseni tämä kauppa pitää ehkäisyvälineensä täällä... ja alahyllyllä tietty. Haetaanko urheiluvälineosastolta tuolit ja käydään nämä kaikki läpi.

En muuten liiottele. Niin on tehty.

Ps: "Olisitsä päällä kun sä oot niinku kokeneempi?"

Jokainen hyvä jossain, minä kyselen heiltä sitten jotain muuta... en vaan ole vielä tietoinen mitä.

Tänään mietin
kaiken muun muassa
Että miten hienoja kirjeystäviä olenkaan yhtäkkiä saanut
vielä niin monta upeaa!
Ja pohdin samalla
eikö heillä muuta tekemistä
miksi tuhlaavat aikaansa kirjeisiin minulle
(tietysti toivoisin, ettei se olisi tuhlausta...)

Siitä olen onnellisin, että sähkäpostit on vaihtuneet kirjeeksi.

Puran nyt paperivuoristoa hygieniapassin löytymisen toivossa.

Silmiini osuu nipuittain entisten poikaystävien rakkaudentunnustuksia. Miten suloista epävarmuutta! Miten vahvaa antautumista! Miten suoria sanoja! Miten herkkää kieltä!

Miten kovin pohdin, kuinka muka olen tuollaisiin antanut syyn. Miksi, miten muka? Minä kun olen muistaakseni ollut todella hirveä. Ja jos en, vaan jos olenkin ollut ihana, miksi en sitten ole noiden kanssa yhä? En aina ihan ymärrä maailmaa...

Mutta Sa, Tu, Valt, niin minäkin teitä. Moninkertasesti.

Vaikka ette minua kai tunne kovin hyvin, että olette väärä ykeisö kertomaan, olenko minä sellainen pelottva itsenäinen itsetietoinen harpyija, jonka seurassa ei uskalla edes hengittää luvatta? Harva se päivä näet samaistun semmoisiin, ja ihmettelen miksei ne saa miestä.

PS: Olen ilemisesti vihdoin sekoamassa. Antamassa sille kädet. Meinaan olen alkanut miettiä, että "joo, Augusta olisi tosi kiva tavata useamminkin" ja että "Lotaltahan voisi kysyä tätä" ja sitä rataa. Mikäs siinä, elleivät he molemmat, ja monet muut, olisi fiktiivisiä lukemieni kirjojen henkilöitä...

Ensi viikolla Poriin, ehkä.