IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Eilen MonkissaPerjantai 11.11.2011 18:30

Taitaa suomessakin näkyä telkkarissa ihan nimellä Monk.

Los Angelesin kadut olivat hukkua roskiin roskakuskien lakon vuoksi. Kaduille nousi aina vaan korkeampia röykkiöitä haisevia muovikasseja täynnä ruuantähteitä, pakkauksia ja mitä nyt ihmiset pois heittävätkään.

Rotat villiintyivät, samoin poliitikot.

Ja mitä tekee kansa? Odottaa, että ne siellä ylhäällä selvittää asian. Ja jatkaa roskaamista ihan samaan malliin kuin ennen. Syötävää ruokaa heitetään yhä pois, kulutus pysyy huipussaan, kukaan ei pyri valitsemaan vähäpakkauksista pakettia, roskia ei lajitella, ei litistetä ennen säkittämistä eikä pakata tiiviisti. Pikaruuan saa yhä samalla jättipakkauksella.

Kellekään ei tunnu edes tulevan pieneen mieleen, että tähän jätteen määrään voi jokainen ihan itse vaikuttaa.

Roskakuskit on tietty tyytväisiä, vaatimuksethan saavat mukavasti pontta yleisestä kaaoksesta.

Mutta että kellekään ei tule edes mieleen ehdottaa, että mitäs jos yhteistuumin pienennetään roskavuoren kertymistä.
Olen oppinut kirkumaan aika myöhäisellä iällä. Oppinut, en tietoisesti, mutta alitajuisen tarpeen takia.

Muistan lapsuudestani kolme kirkumistilannetta, joissa en osannut äänellä oikein.

1. Noin seitsenvuotiaana minua viisi vuotta vanhempi tyttö kirkui nähdessään hämähäkin navetan parvella. Yritin ymmärtää miksi, ja kirkua teeskennellen mukana. En silloinkaan ollut mikään hämisten ylin ystävä, mutta kun karvajalalla on koko vähemmän kuin kenkäni pohja, ei sitä kirkumalla kohdata.

2. Ala-asteella kävin partiossa viikottain. Odotimme ryhmäni kanssa valvojia, yläaste/lukioikäisiä tyttöjä, partiokolon edessä. Niiden saapuessa koko lauma juoksi kirkuen kimppuun. Seisoin sivussa odottamassa sisälle pääsyä, enkä osallistunut tuohon yleiseen tervehdykseen. Mietin asiaa silloin monet illat, enkä kyennyt ymmärtämään toisten käytöstä.

3. Menin noin kymmenvuotiaana lintsillä vähingossa pikajunaan. Kauhusta kankeana puristaessani turvakaarta ihmettelin, miten kukaan voi siellä kirkua. Koetin kyllä, mutta minusta ei peloltani kyllä irronnut juuri pihinää kummempaa. Ja sitten vielä toinen kierros...

Ääntä minusta on kyllä halutessani lähtenyt. Esitelmiä pitäessäni ei, mutta näytellessä tarvittaessa. Omaani puolustaessa olen hyvin äänekäs, ja kassallakin se ääni löytyy aina hetken harjoittelun jälkeen.

Ylenmääräinen minun silmissäni turha kirkuminen ei oikein onnistu. Vieläkin sähkähtäessäni olen lähinnä hiljaa (mitä iloa siitä kirkumisesta olisi, monsterihan löytäisi minut helpommin, ei, paras olla hipihiljaa), kukaan henkilö ei saa minua kirkumaan (ehkä joskus solvauksia, mutta fanittaja en ole. Jos auton perässä juostaan, silloin juostaan ja jätetään energian tuhlaaminen kirkumalla pois) ja huvipuistoissa olen yhä hiljaa.

Vaaratilanteessa saatan kirkua varoituksen, ja kylmät kädet vartalolla saavat kirkumaan, mutta minä huudan, täyhään, kiljun, karjun ja muutenkin mekastan hyvin tahdonalaisesti, ja harvoin.

Enkä kestä kirkumista. Erityisesti pikkulasten suusta nousenva kirkuna saa niskavillat pystyyn. Kirkuna, joka päättyy nauruun, on jotain niin kummallista...

Äänimaailma on kuitenkin lopulta noussut osaksi minunkin repertuaariani. Ehkä tunsin syyllisyyttä, tai joukkoon kuulumattomuutta, niin vahvasti ollessani hiljaa muiden kirkuessa, että aivot omia aikojaan opettivat minut kirkumaan.
http://areena.yle.fi/audio/1320398052037

Aristoteleen kantapää on niin oivallista kielen kukintaa, ettei sitä voi sanoin kuvata.

Jos tämän jakson heraldiikka-osio ei jostain syystä kiinnosta, etsi toinen jakso.

AlkukevennysSunnuntai 06.11.2011 17:29

"Haluaisin käydä rippikoulun ja liittyä kirkkoon.
Mitä minun pitää tehdä?

-äiti 35v. "

Suosittelin psykiatrikäyntiä, heillä kun on taito auttaa ihmisiä, jotka uskovat näkymättömiin hyyppäreihin.

Teinkö väärin, enkö saa nyt lahjoja jouluna?

Huonot kirjatSunnuntai 06.11.2011 17:18

Paolo Coelho (?) on surkea kirjailija. Suurin osa tekstistä on varastettu muualta, ja kaikki on niin laskelmoitua, että ällöttää. Suosio ei ihmetytä yhtään, näiden kirjojen idea on menestyä. Mukasyvällistä soopaa ja kirjailijan laittaa itsensä kirjoihin. Loppuhuipannus on selkesti ohjailtu, lukijaa viedään kuin pässiä narussa.

Mahtavia lauseita sieltä olen lukenut, eipä sillä. Mietityttää, mistä ne on varastettu. Mutta ihan näppäriä pätkiä. Ja ajatus kirjan takana on ajoittain hieno. Mutta kun sen ajatuksen voi tiivistää kahteen sivuun kunnon tekstiä, siitä ei tarvitsisi väkisin vääntää roskaa.

Niin, tämä on Minun Mielipiteeni. Jos olisin tavannut Coelhon teininä, olisi mielipiteeni ehkä eri. Kuka on sanomaan, mikä kirja on hyvä, mikä huono.

Minusta hyvä kirja on sellainen, josta lukija nauttii. Hyvin yksinkertaisesti näin. En siis voi sanoa, mikä on sinusta hyvä kirja, mikä huono. On ihmisiä, jotka sanovat sen. Tämä on hyvä kirja, tuo roskaa. Ei kellään oikeasti ole auktoriteettiä sanoa sitä. On kuin asettelisi värejä paremmuusjärjestykseen.

En suosittele kirjoja kellekään, useimmiten. Joskus siis kyllä, mutta vain huomatakseni, ettei kannata. Minun ystäväni harvoin nauttivat samoista kirjoita. Vain tietokirjatyyppisen kirjat ovat suosittelemisen arvoisia. Kerron kyllä lukemistani kirjoista, ja jos kuulostaa kinnostavalta, hankkikoon kaveri sen. Mutta en suosittele.

Kirjat ovat kuin porno - et tiedä, mistä nimeomaisesta tuttavasi juuri tässä kappaleessa pitää, ja kuitenkin se kertoo hänen persoonastaan hyvin paljon. Analysointi vain on vaikeaa. En suosittele pornoakaan, en edes jaa linkkejä pyydettäessä, sillä kyseessä on hyvin yksilöllinen ja yksityinen asia. Kirjat eivät kokemukseni mukaan poikkea tästä.

Twilight on surkea. Elokuvat, argh, mutta myös kirjat. Silti luin ensimmäisen osan useaan kertaan, ja palaan siihen takuulla kerta toisensa jälkeen. Se tuntuu hyvältä lukea. Siitä eteenpäin... viimeiset osat on ilmeisesti elokuvayhtiön toimesta painostettu nopeasti kirjoitetuiksi, ainakin siltä niitä lukiessa tuntuu. Todella heikkolaatuista.

Pottereita en juuri enää uskalla lukea. Mitä enemmän luen, sitä enemmän virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia huomaan. Sitä enemmän ärsyttää. Miksi Taikaministeriö antaisi Hermionelle vallan kääntää aikaa? Oli miten huippuoppilas, mutta kyseessä on lapsi, eikä koulutus ole niin tärkeää. Miksi Hermione ei kääntänyt aikaa taakse saadakseen lisää aikaa tehdä läksyjä ja nukkuakseen tuplayöunet? Surkein on tietysti se viimeinen luku. Olisi saanut jäädä lukematta. Onneksi kirjailija sentään käyttää rahojaan oikein, ettei mennyt ihan väärään osoitteeseen.

Minusta huonoja kirjoja tulee kirjoittaa, julkaista ja lukea. Harvoin niitä kyllä tulee luettua, koska ensilukemalta saan usein edes jotain irti. Todellinen roska paljastuu vasta useamman lukemisen jälkeen.
Nykyinen markkinatalous pakottaa roskan kirjoittamiseen, roska myy. Niin oli kyllä jo ammoisina aikoina. Sitä vaan pelkään, että lukemisen aloittavat lapset, että heille ei riitä hyviä kirjoja, uskomattomia kirjaelämyksiä, tarpeeksi hyviä kirjoja huomata huonot. Nykylastenkirjallisuus on välillä niin surkeaa, että itkettää.

Mika Waltarin Sinuhe, egyptiläinen on hyvä kirja. Tästä olemme yhtä mieltä.

LinssiruokapäivitysPerjantai 04.11.2011 11:11

Pilkoin kaalia, parsakaalia (varsinkin vartta), ruusukaalia, porkkanaa ja sipulia pannulle. Paistoin hetken, ja lisäsin -liotetut- punaiset ja ruskeat linssit sekä riisiä. Paistelin hetken, ja lisäsin purkin kuorittuja tomaatteja. Maustoin. Kaivattu tomaattisuus ei toteutunut, joten lisäsin purkillisen paseerattua tomaattia. Riisi jäi vähän raa´aksi, al dente sano, mutten viitsinyt enää hauduttaa.

Illallisvieraat olivat haltioissaan, kerrankin ruokaa johon tabasco ja muut myrkyt suorastaan kuuluvat, ja kuulema sopi suuhun jotenkin todella hyvin. Itse en ole tällaisen sapuskan ystävä, joskin syön sitä kyllä.

Tämä ei tuntunut lihaa jäävän kaipaamaan, ja linssejäkin katosi pöperöön aika paljon, silti ei ollut liian linssistä.

Toinen, mitä vihdoin kokeilin, oli itse tehty "margariini". Voihan on aika suurelta osin kovaa rasvaa, mikä on huono juttu. Saksassa se on tuon lisäksi suolatonta, yyyh. Sekotin 50g huoneenlämpöistä voita, puoli desiä rypsiöljyä, pari ruokalusikallista vettä ja mausteita (mustapippuria, sitä suolaa, kuivattua ruohosipulia ja paprikajauhetta) entisessä voipurkissa. Ei siitä ihan sileää tullut (vesi tosin katosi kummasti), ja aluksi sitä annosteli aivan liikaa, mutta kun käyttää kuin voita, niin on todella hyvää.

Hintasäästöä ei kannata miettiä, ainakaan jos lisää mausteita, mutta ainakin osa kovista rasvahapoista vaihtuu huomaamatta pehmeisiin. Mikä tärkeintä, tätä tököttiä voi säilyttää jääkaapissa, eikä tarvitse aina odottaa paria tuntia että on levittämiskelposta. Maistuu jopa paremmalta kuin perusvoi.
Tein nakkikeiton tällä kertaa linsseillä ryyditettynä. Ei ollut hyvää, vaikka katosi kyllä taloudessani alta aikayksikön. Muille siis maistui kyllä. Jotenkin tylsäksi se jäi, en tiedä miksi.

En juuri osaa proteiinikasviksia käyttää.

Haluaisin nyt kokeilla tomaattia sisältävää linssikastiketta (riisille), koska noita linssejä on pussillinen, ja kyllä minä ne vielä kesytän joksikin gourmeeksi. Osaako joku sanoa, miten niistä saisi maittavaa sapuskaa? Kyseessä siis ruskeat linssit, ostaessa jo mietin, että eikös näiden pitäisi punaisia olla... makuerosta en ole varma, mutta tosiaan, ei ne samalta maistu kuin äitin linssiruuat.

Suomesta toin pussin herneitä, kun painostivat, ja tuolla se on melkein vuoden ollut kaapissa. Ehkä vihdoin saisin keiton niistä aikaan... Soijarouhetta en ole löytänyt, pitää taas katsella kun menee kauppaan. Sita voisi sitten lisäillä kaikkiin niihin ruokiin, joista juuri olen soveltanut jauhellihattomat kasvisversiot työllä ja tuskalla.

Veljeni, joka on hulk ruumiinrakenteeltaan (mainitsen tämän paitsi ylpeydestä, myös siksi, että ituhippejä väitetään epäraavaiksi), syö nykyään aika vähän lihaa. Se on luonnollinen jatkumo, sillä hän ei syö enää tehotuotettuja elukkaparkoja, eli juuri mikään liha ei kelpaa. Kotona meillä on kyllä ajoittain itseteurastettua, mutta esimerkiksi koulussa tarjolla on vain kasvisvaihtoehto. Veljeni korvaa tämän yleensä pavuilla, joita hän lobbaa joka välissä (mm. pizzan päällä härkäpavut on yllättävän hyviä). Nyt vain jäin miettimään, että tekeekö hän huonon valinnan, kun syö lähinnä purkkipapuja; eivätkö kuivatut pavut olisi parempi vaihtoehto ympäristön kannalta. Varsinkin tietysti juuttikangassäkissä.

Kaikissa reseptihaussani ja pussien kyljissä sanotaan aina, että näitä kuivatuotteita tulee keittää niin ja niin kauan. Useimmiten jopa tunti, vähintään kuitenkin neljäkymmentä minuuttia. Laitoin viimeksi linssit likoamaan yön yli, ja keitin keiton normaalisti, vartin ehkä (pilkon aina kaiken hyvin pieneksi, ja haudutan levyn päältälaiton jälkeen vielä parikymmentäkin minuuttia), ja hyvin olivat kypsiä eli pehmeitä. Mietin, että miksi näissä resepteissä ei koskaan kehoteta liotukseen. Onko se liian vaivanloista? Söitpä linssejä säästömielessä tai ekoillaksesi, eikö molempien eduksi ole lyhyt keittoaika eli energiansäästö?

Nyt lähden penkomaan suuren kaupan proteiinikasvistarjontaa. Tänään siis jonkinlaista linssikastiketta/soppaa/pataa, pian hernekeittoa ja viimeistään ensi viikolla soijarouhekastiketta.

Puuro on hyvääKeskiviikko 02.11.2011 12:08

Vedenkeitin on näppärä juttu. Aamuisin keitän puuroa useastikin, mutta olen yksin syömässä. Tiskiä säästääkseni, samoin energiaa, olen kehitellyt seuraavan taktiikan; keitän vedenkeittimellä yhteen annokseen tarvittavan vesimäärän. Kaadan kulhoon hiutaleita (tästä surkeasta maasta ei saa kuin kauraa, en siis tiedä muista hiutaleista) itseäni varten, kaadan kiehuneen veden päälle ja laitan tassin kanneksi. Odottelen pari minuuttia, sekoitan ja lisään mahdollisen suolan, maidon, hillon, ananaksen... Valmis tarjottavaksi. On huippuruokaa. Joskus syön illalla. Yleensä salamiviipaleen kanssa, koska muuten on vaarana, että vatsa kiukuttelee.

Miksi kellekään näytetään synnytysvideoita? Ts. ehkä niitä tulisi näyttää teineille varoitukseksi, ja alan opiskelijoille, mutta kun se lapsi on jo sikiövaiheessa, mitä hyötyä niistä videoista on? Sen jättimasun takaa kun tuskin kuitenkaan näkee, mitä siellä jälkovälissä tapahtuu, niin että eikö olisi hyödyllisempää näyttää jotain animaatio-lapileikkauksia tai jotain. En kyllä aio eläissäni koskaan katsoa synnytysvideota mistään syystä, sellaista horroria takuulla.

Taas saman aiheen parissaKeskiviikko 26.10.2011 17:28

Aina vaan jaksaa ihmetyttää nämä naiset, jotka marisevat siitä, miten miespuoliso ei osallistu kotitöihin. Ymmärrän, että tilanteissa, joissa toinen (useimmiten siis nainen hoitovapaalla) on kaiket päivät kotona, hän myös hoitaa suuren osan kotitöistä. Mutta tämä tulee tasoittaa välittömästi kodin ulkopuolella tehtyjen työtuntien mukaan. Tämähän siis on selvä juttu (yksityiskohtaisempaa ohjausta tarjoan kommenttilaatikon kautta).

Minulle se on niin selvä, että asiasta ei edes tulisi mieleen keskustella. En pariudu, enkä varsinkaan lisäänny, sellaisen tyypin kanssa, jolta ei suju yhteisen kodin hoito automaattisesti. Jos minä juttelen kotitöistä, on se joko a) miten jokin homma tehdään b) mitä toinen haluaa tehdä, eli miten hommat jaetaan.

Nykyisen kanssa onneksi on kaikki sujunut toistaiseksi helposti. Kumpikaan meistä ei juuri välitä tehdä mitään turhaa, eli kämppä pysyy asumiskuntoisena, muttei ehkä esittelykelpoisena. Vaatteita löytyy puhtaana kaapista, ruokaa valmistuu nälän mukaan ja laskut tulee maksetuksi. Jos joku haluaa nähdä sen niin, kyllä meillä osa töistä jakautuu perinteisen sukupuolimallin mukaan. Toisaalta, sitä ei kai voi välttää, ellei tarkoituksella. Hän maksaa laskut ja minä pesen pyykkiä. Niinno, öh, se onkin ainut mitä keksin. Tuo johtuu siitä, että minulla kielimuuri tekee laskunmaksusta hankalaa - hän inhoaa pyykin pesua, kun taas minusta se on yksi helpommista hommista. uudet verhot ompeli hän, kun näytin miten kone toimii. Ja niin edelleen. Eipä ole tarvinnut imuroida kuin yhdesti yhdessäolomme aikana.

Mutta takaisin asiaan. Miksi nämä naiset antavat homman valua tähän. Miksi ei tehdä heti selväksi, että yhteinen koti hoidetaan yhdessä? Toki on niitä, jotka himoputsaavat kaikki paikat, ja sitten valittavat, kun puoliso ei tee samaa. Mutta perusjutut. Mistä ne oikein miehensä löytävät, äidin helmoista passattuina? Tässä valossa armeija ei ole niin huono juttu, vähän omatoimisuutta ja ymmärrystä.

Paras vinkki muuten, jonka olen lukenut, on jättää kaikki kotityöt viikoksi tekemättä. Kokeilin sitä huvikseni pyykkien kohdalla, pesin vain valkoista (työvaatteet), ja kyllä hän sieltä lopulta ryhtyi koneen täyttöön, kun alusvaatteet alkoivat loppua. Naureskeli vaan, kun kaikki piti käydä kysymässä minulta (missä se pesuaine on, ai meillähän käytetäänkin pähkinöitä, missä lämpötilassa meillä pestiinkään jne.), että eipä ole näköjään hetkeen pessyt. Ilmeisesti kertaus oli siis paikallaan, vaikka minä en tehnyt tätä tarpeesta, vaan huvikseni. Otin vastuuni takaisin, see syyt above.

PS: http://www.iltalehti.fi/terveys/2011101014544002_tr.shtml
Syön tällä hetkellä magnesiumia jalkakramppeihin, rautaa satunnaisesti veriarvojen parannukseen, ja vaihdellen kahta eri monivitamiinivalmistetta. Lääkäri käskee, muuten ei juuri kiinnostaisi. Näitäkään en muista syödä säännöllisesti, ja nurisen vastaan. Sinkkiä ja D-vitamiinia tosin voisi kokeilla. Nykytilassani tosin yritän saada ravinnosta sen kaiken, mitä saattaisin tarvita. Ei se ole kovin vaikeaa, etsii tiedon, missä on runsaasti ainetta jota tarvitset, ja sitten lisää kyseistä tuotetta tietoisesti käyttöön.

[Ei aihetta]Lauantai 22.10.2011 21:52

Herää aamulla kuudelta suihkuun ja pukeutumaan. Ulkona on kylmä kun joudut kulkusi bussiin. Rautatieasemalla odotat hytisten junaa ja kiroat mielessäsi. Istut kolme tuntia epämieluisassa seurassa vailla mitään tekemistä. Päivän ehdittyä jo pitkälle olet vihdoin perillä, puoli tuntia myöhässä. Se ei suinkaan tarkoita, että muut olisivat perillä. ensin odottelet ulkona terveyttä hapertavassa tupakansavussa (ei suinkaan lämmitä) myöhäisiä, revit naamalle tekohymyä heidän saapuessaan. Sisälla kursailette kilpaa istumapaikkojen kanssa, sinulla ei ole mitään sanottavaa kellekään, mutta sinun terveydentilaasi ruoditaan julkisesti jokseenkin epäsivistynein termein. ruokaa saat yhä odottaa, sillä koollekutsuja ei ole vielä paikalla. Listalta ei löytyisikään mitään, puitteet eivät ole hääppöiset eikä omenamehu ole omenaa nähnyt. kun ruoka lopulta kaikkien saavuttua paikalle (jokaista varten tietysti könyät pitkän pöydän takaa tervehtimään) tuodaan pöytään, pihvi maistuu raa'alta ja perunoille on ripoteltu natriumglutamaattia. Huolimatta pyynnöstäsi, vedessä on kivennäistä. Jätät tapasi vastaisesti valittamatta, olethan vieras. Hiljaa mietit, tulusiko purkkisäilykkeitä kutsua salaatiksi. Pöydän ympärillä olijat tuijottavat ajoittain. penkki on epämukava. Ruokailun loputtua siirtyminen toiseen huoneeseen kakulle ja kahville. alkaa olla aika lähteä. ohimennen sinulle selviää, että jokainen maksaa omat ruokansa.
jäljellä on vielä kolme tuntia kotiin seurassa, jonka kanssa hengataan ulkona tupakalla joka välissä. Sen kruunaa muisto launasta ihmisiä änkemässä aivan liian lähelle hyvästelemään.

Sellainen sukulaisvisiitti minulla. Toiste en mene, jollei joku heistä kutsu kotiinsa ilmaisille ruuikle kohtuullisen matkan päähän. Siten se meillä suomessa hoidetaan.