IRC-Galleria

REKLAMAATIO JOULUPUKILLEMaanantai 03.12.2007 14:15

Arvon Joulupukki. Lähestyn teitä nyt kirjallisesti huomauttaakseni teitä
muutamasta seikasta jotka saivat osakseen negatiivisen huomioni edellisen vuoden
Jouluna. Ensinnäkin teille lähettämäni lahjatilauksen mukaisista tuotteista kuuseni
alle saapui vain murto-osa. Lisäksi saapuneista sähköllä toimivista leluista puuttui
tuikitärkeät paristot joiden mukaan liittäminen olisi ollut ensiarvoisen tärkeää.

Toiseksi pyytäisin teitä hieman harkitsemaan käyttäytymistänne lahjojenjakotilanteessa.
Mielestäni ei ole suotavaa että samaan aikaan kun jaatte paketteja, flirttailette äitini
kanssa. Epäkohteliasta on myöskin aloittaa lahjojen jakaminen ennen isäni saapumista
paikalle, viitaten varsinkin edelliseen kohtaan.

Kolmantena ottaisin esiin saapumisaikanne. Pyytäisin tulevina jouluina ilmoittamaan
etukäteen, vähintään kahta päivää aikaisemmin tarkan saapumisaikanne sekä ajan
jonka aiotte asunnossamme viettää. Näin saataisiin eliminoitua se tilanne, että kaikki
perheemme jäsenistä eivät ole paikalla.

Pyytäisin myös ettette nauttisi alkoholia ennen saapumistanne, ainakaan huomattavaa
määrää. Käsittääkseni kuljette edelleen lentävillä poroilla joten rattijuopumuksesta
teitä ei voitane syyttää. On kuitenkin huomioitava käytöstavat varsinkin kun
asiakaskuntanne koostuu lähinnä alaikäisistä lapsista.


Ystävällisin terveisin,
Ville, 7v

7.11.2007 JokelassaPerjantai 09.11.2007 20:11

7.11.2007 Jokelassa, Tuusulan koulussa tapahtui traaginen ampumavälikohtaus. Kohtaus vaati ainakin 8 ihmisen hengen. Ota osaa ja laita nimesi tai nimimerkkisi tämän viestin perään, ja laita eteenpäin. : ) <3 JANSKU, Sandra,Sanni,Jenna, Miitta, Tuuli,Aki,miKO, Jönssi, ||JaFFa||, ssuz-, Tuhlaajatyttö, Heiskanen_, patkis,|Juustonen|,_bbyrr, Nicolette, Samperi84, _Jenni__ , ttuuliii, oqpo, ^feever^ henkka zimPer, Emm4- , emmihomo,hhattu,Bammssee],Dar--,esshi,jjonna--,judda|, DiiD, ankka__,tinnnja,pikkunanu,TIIA||^,Suttyra,Sal--,suskimo, jennalol, TAPP`,inkuaani, []tupsu[], ELLi^^^, ^n1na^^, anppari85, SaNze`
-Lasket mäkeä ylämäkeen.

-Saat ylinopeussakon pysäköidessäsi autoa.

-Juokset unissasi.

-Avaat oven ennen kuin sille koputetaan.

-Et ole räpäyttänyt silmääsi edellisen kuunpimennyksen jälkeen.

-Sait jälleen villapaidan valmiiksi, vaikka et osaa neuloa.

-Jauhat kahvipavut suussasi.

-Nukut silmät auki.

-Katselet videoita pikakatselulla.

-Seisot paikallasi ainoastaan maanjäristyksen aikana.

-Voit ottaa itsestäsi kameralla kuvan ilman ajastinta.

-Nuolet kahvipannun kuivaksi.

-Sinut nimitettiin "kuukauden työntekijäksi" paikallisessa kahvilassa, vaikka et ole siellä edes töissä.

-Kulutat loppuun kolmet kengät viikossa.

-Silmäsi pysyvät auki silloinkin kun aivastat.

-Pureskelet toistenkin sormenkynnet.

-Konekirjoitusnopeutesi on 60 sanaa minuutissa, jos käytät vain jalkojasi.

-Et tarvitse vasaraa naulaamiseen.

-Suosikkimukistasi on korva kulunut pois.

-Käyt AA:n kokouksissa vain saadaksesi ilmaiset kahvit.

-Unohdat ottaa karkista käärepaperin ennen sen syömistä.

-Ihmisiä alkaa huimata kun he katselevat sinua.

-Kun löydät kymmenpennisen, sanot: vielä 64 lisää, niin saat kupillisen.

-Ihmiset testaavat paristoja sinun korvissasi.

-Pikakahvi on liian hidasta.

-Kun joku kysyy: "Mitä kuuluu?", vastaat: "Hyvää viimeiseen pisaraan."

-Haluat tulla polttohaudatuksi kahvipakettiin.

-Syntymäpäiväsi on Brasiliassa kansallinen vapaapäivä.

-Annat kissoillesi nimeksi "Kerma" ja "Sokeri".

-Puhut virheetöntä arabiaa opiskelematta sitä.

-Termoskannussasi on pyörät.

-Huulesi ovat pysyvästi jääneet ryystämisasentoon.

-Kahvimukisi kyljessä on kuva kahvimukistasi.

-Liiketunnistimet menevät oikosulkuun läheisyydessäsi.

-Et malta odottaa, että vesi kiehuisi.

-Richterin asteikko ei riitä mittaamaan vapinaasi.

-Kesällä et rusketu, vaan paahdut.

-Autat koiraasi häntänsä jahtaamisessa.

-Laitat hammasproteesisi yöksi mukilliseen kahvia.

-Kahvimukisi vakuutussumma on suurempi kuin perheesi henkivakuutukset.
Kymmenen käskyä - lasten suusta kuultuna

1. Älä varasta köyhiltä, jos he huomaavat. (Frida 6v.)
2. Älä anna vauvoille sipulia. Minä olen kerran kokeillut. (Thea 7v.)
3. Lyö toista vain jos on ihan pakko. (Henriette 7v.)
4. Älä puhu pahaa kenenkään selän vieressä. (Oscar 7v.)
5. Ole niin kiltti kuin pystyt, mutta muuten voit tehdä mitä haluat. (Glenn 6v.)
6. Kuuntele aina äitiä, ja sitä mitä äänensävyä hän käyttää. (Thomas 7v.)
7. Varjele itseäsi. (Kristin 8v.)
8. Jos joku lyö sinua, niin ole kuin et kuulisikaan. (Sebastian 6v.)
9. Rakasta Jumalaa tosi paljon, vaikka se on vaikeaa eikä häntä näy vaikka huutaisi "Tule esiin! " (Robin 6v.)
10.Älä himoitse aviopuolisosi asioita. Ja Äitienpäivänä pitää laulaa, muuten alkaa jumalaton meteli. (Tom 9v.)

[Ei aihetta]Lauantai 11.08.2007 22:38

vaimo paistoi miehelleen kananmunia aamiaiseksi. yhtäkkiä mies paukkaa keittiöön.

- varovasti! hän sanoo.

- VAROVASTI! laita lisää rasvaa! paistat liian monta kerralla. LIIAN MONTA! käännä niitä!
KÄÄNNÄ NIITÄ NYT! tarvitset lisää rasvaa. voih, herranjumala. MINNE saat tilaa RASVALLE?
ne tarttuvat kiinni! varovasti...VAROVASTI! MINÄ olen aina VAROVAINEN!
sinä et IKINÄ kuuntele minua, kun laita ruokaa! IKINÄ! käännä ne! kiirehdi!
oletko hullu? oletko menettänyt järkesi? älä unohda suolaa.
tiedät, että aina unohdat suolan. käytä suolaa. KÄYTÄ SUOLAA! SUOLAA!!!

vaimo tuijottaa miestään.
- mikä ihme sinua vaivaa?
luuletko etten tiedä, miten paria kananmunaa paistetaa?

mies vastaa rauhallisesti.
- halusin vain näyttää, miltä tuntuu, kun minä ajan autoa.

vitsiTorstai 14.06.2007 18:48

Eräänä päivänä pikku-kallen vanhemmat riitelivät ankarasti. He käyttivät varsin kovaa kieltä kuten
mies vaimostaa "narttu" ja vaimo miehestaan "retku". Pikku-kalle kuunteli ihmeissään ja tiedusteli mitähän nämä sanat tarkoittivat:
-sanontoja vain, jotka tarkoittavat nainen ja herra. sanoi isä.
Illalla pikku-kalle kuunteli vanhempiaan makuuhuoneen oven läpi,sieltä kuului:
"ota pois pikkupöksyt. nyt kortsu esiin."
pikku-kalle kyseli jälleen vanhemmiltaan mitä nämä kyseiset sanat tarkoittivat.
-ne tarkoittavat että päällysvaatteet sopii laittaa vaatekaappiin." vastasi äiti.
Iltapäivällä vanhemmat valmistautuivat juhliin,kylään oli tulossa isän pomo ja muita työkavereita vaimoineen.
Isä oli ajamassa partaansa kun hän viilsi haavan poskeensa. "paska!" häneltä pääsi. Äiti taas valmisti ruokaa juhlia varten, kunnes kuumaa rasvaa läikähti äidin syliin ja hän huudahti "saamarin sontaläjä!".
Pikku-kalle kyselemään jälleen mitä sanat tarkoittivat.
-ne tarkoittavat että isi on ajamassa partaansa ja äiti valmistamassa juhla ateriaa.
Pian ovikello soi. Pikku-kalle riensi avaamaan. Ovella olivat juhlavieraat, pikku-kalle julisti vieraille.

-Hyvät nartut ja retkut.
Ottakaa pois pikkupöksyt ja esiin kortsut.
Isä vielä hankaa paskaa naamaansa ja äiti tekee saamarin sontaläjää.

toivomus =)Keskiviikko 13.06.2007 23:46



Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi

Minun päiväniPerjantai 01.06.2007 19:29


Klikkaa satunnaista ja laita oletuskuvan kuvateksti lauseen perään. Toista tätä niin kauan kuin lauseita riittää.Jos oletuskuvassa ei lue mitään, ota uusi! :>

Heräsin ja näin edessäni paviaanin. kaikkien janoisten anti-sankari

Äitini juoksi katsomaan mitä oli tapahtunut ja tokaisi: mee pois..

Menin aamupalalle. Leipäni oli homeessa joten tokaisin: Sisko-Rakkaani kans Wapun veitos <3

Lähdin kouluun ja matkalla lauloin: vanha! etuelmeri ja takapano :D

Kaverini tulivat mukaan laulamaan ja yksi heistä kaatui ja huusi: Mie..:)

Koulussa oli liikuntaa. Kirosin opettajalle ja hän vastasi: "Arrive. Raise Hell. Leave." -Vectraider

Koulussa oli ruokana kaalikääryleitä, ne olivat lempiruokaani ihastelin: Näkyy punasena!

Koulun jälkeen menin baariin ja humalassa ollessani huutelin kaikille: Viime kesänen kuva

Minut haettiin putkaan ja sammuin sinne. Unessa tapasin kääpiön joka varoitti minua: Datis ;D

Heräsin ja lähdin kotiin. Matkalla pummi halusi rahaa ja keksi syyksi: Beneath A Summer Sky, Under A Glass Moon Light...

En antanut rahaa vaan juoksin kotiin ja äiti kysyi missä olin ollut, ja vastasin: täplä

Sitten menin omaan huoneeseeni, mutta se olikin täynnä hämähäkkejä! Kiljuin täyttä kurkkua: ihku peili kuva

Pikkuveljeni oli täyttänyt huoneen kumihämiksillä. Sain sydärin ja kuolin. Hautakiveeni kirjoitettiin: ei kauniita asioita ole olemassakaan

[Ei aihetta]Lauantai 29.07.2006 21:39

Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne.
HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.
Haasta lopuksi vielä neljä tyyppiä.


1. Mikä minun nimeni on?
- Ilmo.

2. Missä minä asun?
- Oman sänkysi alla.

3. Mikä olen?
- Sinä olet biofyysinen olento, jonka ego on painoosi nähden suhteettoman suuri.

4. Millainen olen?
-Musta kuule tuntuu että meillä ei oikein nyt synkkaa.

5. Kuka olen?
- Olet juuri se mikä tunnet olevasi.

6. Millaiset rinnat minulla on?
- Mitä isommat, sen paremmat.

7. Mikä on ollut kaikkein turhinta elämässäni?
- Juoppous.

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.

9. Miltä näytän?
- Hunajalta.

10. Miltä tunnun?
- Älä nyt intä.

11. Miltä maistun?
- Silakalta.

12. Miltä tuoksun?
- Raikkaalta.

13. Missä minun kuuluisi olla?
- Wc:ssa sinun siskon kanssa.

14. Mistä minut löytää?
- Talonmies Pikkaraisen luota.

15. Miten minut tavoittaa?
- En ylläpidä mitään osoiterekisteriä.

16. Kuinka vanha olen?
- Vanha kuin mikä, 11 v se täytti pari v sitten.

17. Mikä on minun sukupuoleni?
- On, on sehän näkyy päällepäin

18. Ovatko kaikki nämä kertomasi asiat totta?
- On, katso vaikka itse

oraakkeli=)Tiistai 20.06.2006 17:47

Esitä nämä kysymykset Oraakkelille osoitteessa: http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php ja tiedät seksielämästäsi enemmän, kuin ikinä haluaisitkaan tietää.

----Lämmittelykysymykset:----
-Mikä minun nimeni on
*iiro.

-Miltä näytän?
*maaseudulta.

-Mikä olen?
*Olet poikittainen bitti koodissani.

----Kunnon kysymykset =)

1. Minkä ikäisenä menetin neitsyyteni?
*Ootas ku tarkistan väestörekisteristä... joo, se on 30 v.

2. Kenelle minä neitsyyteni menetin?
*Joulupukille.

3. Montako seksipartneria minulla on ollut?
*Varmaan sata tuhatta.

4. Moniko seksipartnereistani on ollut samaa sukupuolta kuin minä?
*Kyllähän se näin on!

5. Missä harrastin seksiä viimeksi?
*Jääkiekkomatsissa.

6. Missä minun seuraavaksi pitäisi harrastaa seksiä?
*Eukonkantokisoissa.

7. Kenen kanssa minun tulisi seuraavaksi seksiä harrastaa?
*Nokian insinöörin

8. Ovatko kaikki seksikumppanini nauttineet seksistä kanssani?
*No ei missään nimessä! Hulluko sinä olet kun tommosia luulet?

9. Olenko minä hyvä sängyssä?
*Et ole.

10. Montako seksikumppania minulla elämäni aikana kaiken kaikkiaan tulee olemaan?
*No saa nähdä, tosin en olisi varma sinuna

11. Tarvitsenko minä kamasutraa?
*Kyllä niin on, että näin on!

12. Kuinka monen eläimen kanssa olen harrastanut seksiä?
*Suksisauvalla kannattaa kokeilla, jos et ole ennen yrittänyt.

13.Miksi minä edes harrastan seksiä?
*Sä et vaan osaa!

14.Minkä takia seksi on olemassa?
*Koska mieltäylentävän universaalit torvensoittajat ovat niin päättäneet!

voiluoja mitä vastauksia tuli :D