IRC-Galleria

Sadepeura

Sadepeura

Be happy while you're living, for you're a long time dead.
Tämä loma on nyt tähän mennessä ollut ihan jännittävä, vaikka nukuinkin koko lauantain ja eilisen. Tässä välissä olen sitten tehnytkin kaikenlaista. Sunnuntaina mm. hukkasin valmistujaismekkoni laskemalla sen kasaan, jonka joku vei kirpputorille. Kävin sitten pelastamassa sen sieltä ja vietinkin iltapäivän siivoamalla sitä kirppistä ja liimaamalla hintalappuja kippoihin ja kuppohin. Lähtiessäni kannoin ostamiani saappaita ja kirjoja sekä kaupan päälle saamaani valtavaa Harry Potter -julistetta, jossa ei onneksi ollut Daniel Radcliffen, Emma Watsonin eikä Rupert Grintin kuvaa. Vaikka ei mulla mitään Rupertia vastaan olisi ollut. En nyt ole ihan vielä ratkaissut miten laitan sen seinälleni tai mahtuuko se edes siihen.

Eilen olin kuusi tuntia hereillä, mutta päivän saavutus oli se, että kävin kylvyssä. Se oli kyllä mielenkiintoinen kokemus. En ole vieläkään ihan varma miten ennen vanhaan pärjättiin ilman suihkuja. Vähän kuin kävisi uimassa ja yrittäisi siinä tulla puhtaaksi.

Mutta tänäänpä keksin, että menen Ruotsiin Arkin keikalle! Mitäs on niiden Suomen keikat Ruisrockissa ja Ankkarockissa niin huonoihin aikoihin, että aina pitää jonkun mennä naimisiin tai mun olla Alaskassa. Kirunafestivalenkin kuulosti tosi kiinnostavalta, mutta silloin on Kertunmäen ensi-ilta ja haluaisin mukaan siihen näytelmään. Turhaan, vuorosanattomaan rooliin (vaikka näillä kahdella asialla ei olekaan suoranaisesti tekemistä toistensa kanssa), mutta silti olisi ihanaa päästä taas pitkästä aikaa mukaan teatterijuttuihin.

Nyt vain pohdin, jos joku haluaisi tulla mukaani Ruotsiin. Ei se mitään, ei mullakaan ole varaa mennä, mutta mulla on ikävä the Arkin keikalle. Facebookissa oli villitys, kun sanoin etsiväni idioottia kanssani Ruotsin matkalle, mutta The Arkin mainittuani se laantui huomattavasti. Mutta odotan nyt kesää innolla! Tykkään tästä tunteesta, että kaikki on mahdollista.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.