IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 31.08.2008 20:32

Alkoholittomuus alkaa olemaan kohta puolivälissä. Tiistai 16 päivä olisi se, kun saa juoda. Meinaan hakea edellisenä päivänä vähän tummaa rommia ja vodkaa... Jos siis onnistuu. Nyt alkaa jo oikeasti vituttaa, kun ei saa ottaa...

Meditointi juoksulenkilläPerjantai 22.08.2008 16:13

Nyt kun kipsi on saatu pois, olen taas jaksanut lähteä juoksemaan. Joku varmaan ajattelee, ettei kädessä oleva kipsi haitaa, mutta luulen että varsinkin pidemmillä matkoilla ylimääräinen paino toisessa kädessä voi olla ikävä niskan/hartian lihaksia ajatellen. Ne tuppaavat oikeassa kädessä muutenkin jumittumaan. Nykyisin tosin vähemmän kun ennen. Tai sitte ei... En tiedä. Ehkä olen ollut vaan laiska.

Tuossa äskettäin aloin taas ajatelemaan juoksemisen henkistä puolta, kuinka se vaikuttaa mieleen. Ja tässä tapauksessa väliaikaisesti, eli lenkin aikana. Minusta vaikutus on hieman ristiriitainen, sillä paitsi että saa ajatella rauhassa asioita, se myös tyhjentää mielen kaikenlaisesta turhasta. Olet keskittyneempi ja samalla kaikki sujuu kun itsestään(?). Mieli ei "lörpöttele", kuten joku jossain ilmaisi. Toisessa asiayhteydessä luultavasti.

Tuossa äsken huomasin, että vasen reisi oli väsyneempi kuin oikea. Mietin mahdanko jotenkin enemmän laskea painoa vasemmalle jalalle. Sitten tietoisesti koitin siirtää enemmän painoa oikealle, ja hetken aikaan oikeastaan vain tunsin jalkojen rauhallisen liikkeen, enemmän voimaa oikeassa, pehmeän hiekan ja auringon paisteen. Jotenkin kaikki muu oli suljettu pois...

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.08.2008 22:35

Juon tässä kokista ja leikin että se on alkoholitonta rommikolaa, jossa ei maistu rommi.

Päivän hölmö uutinen: "Markku-liitto yrittää tehdä etunimikokoontumisen maailmanennätyksen. Tavoitteena on kerätä Helsingin Senaatintorille 30. elokuuta niin paljon Markkuja, että Dubaissa 2005 tehty Mohammedien tulos jää toiseksi." Lähteenä Iltalehti.

Yksi ihminen aikoo mennä luovuttamaan spermaa. Pitää kuulema olla kaksi viikkoa juomatta alkoholia, polttamatta ja vetämättä käteen (myös seksi on kiellettyä jos omistaa naisen). Itsekin innostuin. Idea tuntui aluksi niin päättömältä. Ilmeisesti sitä ei kuitenkaan voi helsingissä tehdä.

[Ei aihetta]Lauantai 16.08.2008 23:02

Nyt olisi tavoitteena niinkin mahdottomalta tuntuva koetus kun kuukausi ilman alkoholia. Viime kaksiviikkoinen ei osunut ihan kohdilleen, mutta tiedän että päätöksessä on helpompi pysyä jos siitä ilmoittaa näin julkisesti. Ei kehtaa enää...

[Ei aihetta]Maanantai 04.08.2008 01:53

Katsoin tänää Bram Stokerin Draculan. Viime kerrasta on pari vuotta jo varmaan. Visuaalisesti helvetin hieno elokuva. Sellaista samanlaista goottilaisella kauniilla synkkyydellä leikkimistä kun Päätön ratsumies...

Ehkä vähän akkamaista selittää mistään koskettavasta rakkaustarinasta, mutta tuo "kuoleman ja vuosisadat voittava" sellainen on vaikuttava myös. Myös Draculan kuolintapa oli hieno. Itsekin olen tahtonu tiedostaa sen. Mielummin hidas ja rauhallinen (vaikkakin äkkilopetuksella) kun vaikkapa huomaamatta luoti kalloon...

Oikeaa Draculaahan pidetään julmana ihmishirviönä, joka kidutti kymmeniä tuhansia ihmisiä hengiltä, mutta jotkin historioitsiajat uskovat, että maine oli suurimmaksi osin vastustajien pilaama. Kukapa tietää...

[Ei aihetta]Lauantai 02.08.2008 23:03

Tein tänää hauskaa ruokaa. Laitoin normaalin pirkan mausteisen riisipadan sekaan 300g paloteltuja nakkeja, paloteltuja perunoita, soijarouhetta, mausteita ja paprikasuikaleita.. tuli turhan suolasta, mut muuten loistavaa.

Lääkärin mukaan tarviisi napsia pillereitä ainaki seuraava puoli vuotta. Eipä siinä mitään. Vielä kun unilääkkeitä saisi lisää. Veera sitten pisti välit poikki. En tajuu sen naisen
ajatusten juoksua, mutta eipä sekää tajuu mua sen paremmin. Ehkä ihan hyvä.

http://www.youtube.com/watch?v=H5aGHfNTZIw&feature=related

[Ei aihetta]Torstai 24.07.2008 12:35

Oon taas ollu esimerkillisen viisas. Mitä ilmeisemmin löin eilen seinää, ja oikea käsi on niin saatanan kipeä nyt. Pitää kysyä niiltä jotka muistaa paremmin...

päivitys 16:57. murtunuthan se on.

[Ei aihetta]Lauantai 19.07.2008 17:15

Löysin sivun jossa on ihan vitun hyviä sarjakuvia :) Suuri osa aivan loistavia. Vain pari vähän ihmeellisempää...

http://www.pbfcomics.com/?cid=PBF084-No_Survivors.gif
http://www.pbfcomics.com/?cid=PBF240-Return_of_the_Ghost.gif
http://www.pbfcomics.com/?cid=PBF130-Book_World.gif
http://www.pbfcomics.com/?cid=PBF106-Billy_the_Bunny.jpg
http://www.pbfcomics.com/?cid=PBF205-Robin_Hood.jpg

Joskus aikaisemminki olen nähny, mutta en niin tarkasti kattonu.

[Ei aihetta]Perjantai 11.07.2008 14:38

Aika outo ilta. Olin ilmeisesti jutellu jonkun tytön kanssa facebookissa. En kehdannu ihan kaikkia juttuja enää lueskella, kun oikeinkirjoituskin alkoi menemään miten sattuu. Olin tosiaan ajatellut saunan jälkeen ottaa yksi rentouttava kalja. Otin sitten toisenkin. Otin myös unilääkkeen, että saisin nukutuksi enemmän kun viimeöisen tunnin. Sitten sainkin kuningasidiksen juoda kannabisabsintti loppun!

Olin vissiin aika sekaisin, kun anniinan kanssa puhelimessa olin selittänyt jostain vitun paholaisista, jotka kiipeilee täällä seinillä. En muista varmasti. Pitäisi soittaa ja kysyä. Se sitten halusi roudata mut kotiinsa.. Heräsin aamulla kauniaisista ja hoipertelin töihin.

Olo tosiaan oli aika sekava. Esimieskin huomasi sen ja otti puhutteluun. Selitin ihan mielestäni totuudenmukaisesti, että lääke se varmaan vähän vielä nupissa vaikuttaa. Käski lääkäriin, kun en hänestä ollut työkunnossa.

Lääkärissä tapahtui jotain outoa. Työpaikkalääkäri katseli vanhoja juttuja, ja alkoi epäillä masennusta. Sain lähetteen Peijaksen sairaalan psykiatriselle. Ja päivän sairasloman masennuksesta :) Olisin kai saanu enemmänki, mutta sanoin ettei tarvita kun kesäloma alkaa. Lopuksi vielä puhalsin 0,54.

[Ei aihetta]Perjantai 11.07.2008 01:14

Haha... Oikeasti sitten menin ensitapaamisella selittää hautausmaista ja sellasista. Ei ne normijututkaan ole tehonneet.

PS. En tiedä mitä tossa olin selittäny!