IRC-Galleria

"Falling through pages of martens on angels
Feeling my heart pull west
I saw the future dressed as a stranger
Love in a space-dye vest

Love is an act of blood and IÂ’m bleeding
A pool in the shape of a heart
Beauty projection in the reflection
Always the worst way to start..."
Dream Theater - Space-Dye-Vest

Ehkä yksi maailman surumielisimmistä kappaleista. Sopii minulle juuri nyt. Väsykin painaa.

Isä ilmoitti Trombin sunnuntaiksi Vaasaan. Oon itse töissä viikonlopun, joten en oo menossa matkaan. Joskohan miehet pärjäis keskenään ilman minuakin.
En jaksa mahdottomia. Eikä niin kiinnostakaan enää. Kyllä ne ravit saadaan ravattua ilman minuakin...

"ThereÂ’s no one to take my blame
If they wanted to
ThereÂ’s nothing to keep me sane
And itÂ’s all the same to you
ThereÂ’s nowhere to set my aim
So IÂ’m everywhere
Never come near me again
Do you really think I need you

IÂ’ll never be open again, I could never be open again.
IÂ’ll never be open again, I could never be open again.

And IÂ’ll smile and IÂ’ll learn to pretend
And IÂ’ll never be open again
And IÂ’ll have no more dreams to defend
And IÂ’ll never be open again"

Kuuntelis vielä kerran, sitten nukkumaan. Onnen unta. Onnellisia unia.
Unissa on onnellinen :)
Voisipa nukkua koko elämänsä lävitse. Ja olla onnellinen.

Vappu oli upeaa aikaa. Kaikki sitä ennen, suurin osa sen jälkeen.
Nämä ihmiset ... ovat sanoilla kuvaamattomia. Aika ei käy pitkäksi, levollisuus on läsnä heidän kanssaan, mutta hauskanpidon kipinä leimahtaa tuon tuostakin. Roihuun. Liekkeihin :D
Ja sitten ollaan taas liekeissä.

Paljon asioita, mitä voisi kertoa, mutta haluan pitää nämä muistot taskussani kuin karamellit, joita voi sujauttaa suuhun silloin kun arki vaikuttaa liian harmaalta.
Hymyilyttää, vieläkin. He hassut :)
He ovat niin läsnä jokaisessa aamussa, illassa, sekunnissa.
Ajatuksessa, haaveessa, muistossa.
He ovat niin läsnä. Minussa.


"You don't know, you don't know nothing yet
About the dreams I have
I will make you sleep ..."
Amorphis - House Of Sleep

"Gravenimage / Sonata Arctica

We met that night, when the sea ran high
And I craved for more of that nearlove experience
Those who the music hath then joined together,
Are now but asunderÂ…

Remember me, when I lit the fire
To Keep us warm
On a cold winter morning
Now I pass through the moment
Can I still recognize a beautiful melodyÂ…

I play a note, but hear no sound
Have I lost my love or the wings I found
When I was youngÂ…

Â…and eager to please anyone who had timeÂ…

Needed to sing the very notes I heard
Had to stay in the shadows and seek for the loneliness
Nevertheless, the price was higher than I realized
I was to live alone, ready to make the sacrifice
Was I in love with youÂ…

My old heart, little harder again
Once the light goes out, everything ends
It is timeÂ…
Ready to cause a scene, ready to make the sacrifice
Ready to play the note, ready to end the final show
The only thing I know

The Pain is here
To stay I fear
In my eyes
I can change one note and make you cry
In this state of mind
Silence is a crime

How can life be so feigned and cold
I´ve answered the call of every melody, lovingly
Did I find the answers to all my questions

Or a Gravenimage of meÂ…

If I found the hidden fountain
Drank the wisdom from it´s deep
Would I have the time to save me
Would I have them both to keep"

Pääsiäinen tuli, oli ja meni.
Ja oli mahtavaa, vaikka aivan kaikkea ei sitten ehtinytkään / jaksanut tehdä. Turnauskestävyys alkoi heitellä la-iltana ja loppuaika menikin nukkuessa. No wonder. Keikka Ouluun autolla, yöllä takas ja seuraavan päivän Diablollinen ilta, joka jatkui aamuseitsemään saakka vei mehut. :)
Plus edellisen viikonlopun Helsinkihässäkkä ja alkuviikon koulutus samaisessa pitäjässä. Oheisohjelmaa meinaan löytyi kiitettävästi :)

Nyt sitten taas töissä ahkerana kuljetaan ja toteutetaan "Hiton siisti elämä" -projektia. Ja hyvältä näyttää & ennen kaikkea tuntuu. Kiitos kuuluu monelle osatekijälle ;)

Vapuksi taas Helsinkiin. Ihanaa!!! EOU:ta oon odottanut kuin kuuta taivaalta. Parasta, mitä maailmalle on tarjota. Kuningasta, että näen sen viimein livenä. Perjantai vapaata, haaveilen, että ois mahis nähdä myös King Diamond Tavastialla. Maanantaisen Nilen keikan joudun varmaan jättää väliin, mutta kunhan EOU on plakkarissa, on elämä mallillaan.

Minä olen kovin onnellinen. Niin kovin.

Perheessämme on nyt kolme kaveria, joilla on käpälässä "tilanne", kun minäkin vähän tuossa Hesan reissulla pistin vasempaa rystyssettiä uusiksi... Noh, kyllä tämä tästä.

Hesassa oli aivan taivaallista. Uusi reissu tilauksessa, Vappuna PAKKO päästä katsomaan EOU:n keikka viimeinkin. Jami näytti keikkapätkiä koneelta ja meikä oli kuin lapsi karkkikaupassa.
Iltaa jatkettiin porukalla Hevimestassa, jossa meikä tanssi itsensä taivaisiin. Jaloista päätellen.

Kotona on myös kivaa. Pääsiäisenä Diablot vierailulle ja saunomaan, lauantaina Raaheen kaverikekkereille ja su & ma pyhitetään pelkälle levolle ja nautinnolle.
Elämässä on uusi alku, uusi lehti. Voin hyvin ja olen onnellinen näistä rakkaimmistani ympärilläni.
He ovat parasta, mitä minulla on. Rakkainta, mitä maa päällään kantaa.

Ja tänään. Tänään Ouluun Teatrialle. Embrazea en missaa hinnastakaan. Varsinkin kun kuulen Racing Against Timen ensimmäistä kertaa.
Kiitos Late, että saan olla osa musiikkiasi.

np: End Of You - Liar

"I got to say
I need to say
I want you to hear me, is not too late
DonÂ’t walk away
Show me some faith
Just one more day and I show you the world
Because I will be
The one who cares
And I will be here just for you"

Ystävyys ja ystävällisyys voi olla muutakin, mitä niiden kuvittelisi olevan.
Niiden muodostamassa usvassa voi pälyillä käärme, joka ottaa ja ottaa.
Imee sinut tyhjiin.
Hylkäämisen uhalla haastaa sinut uusiin ja uusiin velvollisuuksiin, jotka yrität toteuttaa ystävällisyyden hedelmöittämiseksi,
mutta tuletkin tyhjäksi. Tyhjäksi. Ontoksi.

Huomaat, että ystävyys mitä näit, ei ollut sitä lainkaan.
Se oli kuva, verho, hahmo
Hahmo, kasvot, hymy.

Vaatimus
Se vaatimus minkä täytit.


Sitten

sait mennä. Tulit kuitatuksi sillä kakkosluokan kansalaisen leimalla.

Nyt he olivat väärässä. Minua heillä ei enää ollut.
Vain muisto minusta toteutti työn.
Minua ei enää ole.

Ei heillä.

Ei heidän elämässään.

Riittämättömyyden tunne nakersi hänen sisintään.
Vuoli siivuja hänen itsetunnostaan.
Paistoi niitä tuskaisuuden tulen hiljaisella liekillä rapeiksi lastuiksi.
Lastuiksi, jotka myrkyttäisivät pari muutakin sielua.

Hän istui. Istui ja oli.
Riittämättömyyden tunne nakersi hänen sisintään.

Kurjuus maximus. Lääkäriin tässä on pakko mennä.

- Minä tulen käymään, hän sanoi puhelimessa.
- Kunhan tämä on ohitse, niin minä tulen käymään.

Ja hän odotti.
Odotti, vaikka oli jo nähnyt lävitse ontoista lupauksista ja pettävistä, kuvitteellisista kuvista.
Hän odotti vielä silloinkin, kun kivissä kasvoi sammal ja lumikinos portaan vieressä oli noussut portaan tasolle.
Hän kulki portaan ja pihan väliä. Ja odotti.

Eräänä päivänä hän näki lisää. Ja lakkasi odottamasta.

Sitten hän katsoi sisimpäänsä. Näki, kuuli, muisti.
Hän antoi anteeksi kaiken, mitä oli pyydetty. Hän antoi anteeksi myös asiat, joita ei ollut pyydetty.
Hän antoi anteeksi kaiken sen, mihin hän ei edes itse liittynyt. Hän halusi edelleen vain toisen parasta.

Unohtaa hän ei kuitenkaan halunnut.
Hän oli nimittäin saanut niistä kipeistä hetkistä myös niin paljon hyvää mieltä. Kauniita sanoja - lempeitä muistoja. Pieniä perhosia elämän niityille. Hillankukkia elämän synkille soille.

Sillä jokin oli silti totta:
Hän, joka oli sielua koskettanut, ei koskaan poistuisi läheltä.
Hänen muistonsa oli tatuoitunut hiljalleen kylmenevään sydämeen, ikuisiksi ajoiksi.

Ei hän koskaan unohtuisi.

Flunssa tiukentaa otettaan, kuumetta öisin, muttei päivällä, että kehtais olla poissa töistä.
Noh sinnitellään.

Tänään julkaistiin (virallisesti) Kalmahin The Black Waltz. Huippulevy, kipinkapin levykauppaan siis. Luota minuun, tykkäät kumminki ;)