IRC-Galleria

Miksi?Lauantai 04.04.2009 07:27

Melkoinen määrä kysymyksiä pyörii päässä...
Ehkä kaikista eniten mietin vain, että miksi?

PalapeliTiistai 31.03.2009 06:00

Monien ihmisten elämän palapeli saattaa junnata pitkäänkin paikallaan, kun oikeita paloja ei tunnu löytyvän, tai pala väärässä paikassa on saanut tekijänsä hämilleen.

Toisten kuva tuntuisi olevan paljon valmiimpi kuin omani, joskus olen siitä kateellinen, vaikka en sanokaan sitä ääneen.

Entä jos paloja puuttuu, eikä kuva tule koskaan valmiiksi. Etsiminen on taitolaji, jota pitää harjoitella läpi elämän.

Pitäis mennä kauppaan...Tiistai 17.03.2009 22:29

Listaa alle niiden ihmisen nimet, jotka ovat viimeksi kommentoineet oletuskuvaasi ja haasta sitten heidät tähän samaan. Lopuksi vastaa kysymyksiin numeroiden perusteella.

1. -Lilo
2. Shinigami^
3. Haappis
4. pikkoloh
5. task`

Mistä tunnet nelosen
- No Mikosta oon kuullu juttuja Antilta (Mikon isi) ennen ku ollaan ees tutustuttu. Tavallaan voisin syyttää tutustumisesta Anttia ;) Mutta yhdellä nuortenleirillä siis tutustuttiin =)

Tiedätkö kakkosen sukunimen?
- Hyvinkin, koska sitä käytetään enemmän, kun kyseisen henkilön etunimee ;)

Onko kolmonen sinua vanhempi vai nuorempi?
- Nuorempi

Missä vitonen asuu?
- Ylöjärvellä

Oletko nähnyt ykkösen vanhempia
- Äidin oon nähnyt, isää en.

Oletko koskaan yöpynyt nelosen luona?
- No itse asiassa ensimmäisen kerran elämässäni juuri pari viikkoa sitten =)

Onko kakkonen koskaan yöpynyt sinun luonasi?
- Ai jai... nyt pitää kyllä miettiä... Sanoisin että on, mutta ei välttämättä nukkunut ;)

Oletko seurustellut kolmosen kanssa?
- En

Mikä on paras puoli vitosessa?
- Takapuoli :
D Hymy ;)

Muistatko miten ykkönen oli pukeutunut, kun ensimmäisen kerran tapasitte?
- En kyllä millään voi muistaa... oli niin paljon muitakin uusia ihmisiä ympärillä

Oletko koskaan itkenyt kakkosen nähden?
- Olen itkenyt

Kenet heistä tunnet parhaiten?
- Sanoisin et Sipola ja Mikko on aika tasoissa... Sipolan varmaan parhaiten :)

Entäs huonoiten?
- Haappis

Onko nelonen sinulle tärkeä?
- Kysy vaan kuinka <3

Mitä kolmonen tuo sinulle ekana mieleen?
- Anime, Manga, Koulu, Usko


En nyt erikseeen haasta... jos lukevat tän, niin tekevät sitten ;)

Sä sekoitat mun maailmanKeskiviikko 11.03.2009 16:01

Mä oon monella tasolla aika tiu tiu tiuuuu!
Oon valvonu liikaa, oon nukkunu liikaa
Oon nauranu liikaa, käyn ylikierroksilla koko ajan liikaa

Viikonloppua odotan =)

Meen Jyväskylään. Tapaan siellä komean random miehen (Oikeesti! Ü). Sen jälkeen menen bussilla Keltinmäkeen ja tapaan siellä en ehkä ihan niin komeeta, mutta sitäkin mukavemman Joksu-miehen ^^

Tänää oli 1,5 h koulua, huomenna on 3 h koulua, perjantai vapaa =) Ens viikolla taas Ylöjärvelle, itse asiassa varmaan viikon päästä. Voe tätä elämää.

En jaksa nyt kirjottaa muuta, vaikka oishan sitä kaiken laista purnattavaa aina.







P.s Mulla on uus kämppis

[Ei aihetta]Lauantai 07.03.2009 05:09

Ikkunan alla leikkivät lapset kurahaalarit päällä, naurun ja lammikon keskellä,
eivät riitä tuomaan riittävästi väriä muuhun harmaaseen maailmaan.
Kaikki on alkanut näyttämään kovin ankealta sen jälkeen, kun lakkasit olemasta minulle.

"Siksi sivut sivut sivut...!"Keskiviikko 25.02.2009 01:13

Oli monella tapaa mahtavaa olla Ylöjärvellä! =) Tapahtui paljon mukavia asioita ja tällä hetkellä melkein tuntuu että oon onnesta soikee :D

Olin to-pe välisen yön Honkkiloilla Joksun ja Mikon kanssa ja vaikka ei tehty mitään muuta ku oltiin ja löffittiin, se oli ihan mahtavaa! Oli kiva nähdä Mikkoakin pitkästä aikaa <3 Ja Joksua, Anttia ja Merjaakin tietysti! Ja kissoja :D

Perjantaina olin Trinitian keikalla laulussa tuuraamassa. Voin kertoo, et stressasin ja jännitin sitä koko viikon! Mutta oli siistiä päästä keikalle ja koska kaikki oli tuttuja keikan järjestäjästä miksaajaan, niin oli helppo keskittyä antaan itestään 110%! Kyllähän mä vähän omia sanoja keksin, mut onneks Joksu oli ainoo joka sen varmaan huomas ;) Ja keikkaa tuli kuuntelee pieni Ylöjärveläisjoukko, mut Pömppöö oli kyllä kiva nähdä <3 Ja Joveeki <3

La-su olin raamisviikonloppua lempsussa viettämässä. Siellä oli kaikkia tuttuja ^^ Oli kyllä arvokasta keskustelua ja mielenkiintosia juttuja! Ja ite sain vaan taas ihmetellä Jumalan toimintaa :D Ja kivaa oli sekin, kun juttelin Lindan kaa monta tuntia!!! Hihi, ja Tane <3

Sunnuntaina näin Hannia ja Klemppaa <3 Oli kiva kuulla niiden tulevaisuuden suunnitelmista ja muusta! Hihi, kiva et niillä menee hyvin ^^ Ja Sipolan kanssa avauduttiin samaisena iltana puolin ja toisin =)

Maanantai-illan kruunasi MTG med Mixsari, Sippe ja Seppä <3 Oih voi, hauskaa kyllä oli! Tätä lissää kiitos!

Nyt tulin tänää takasin P-mäelle ja mun kämppis oli muuttanu poies mun poissaolon aikana. Uus kämppis pitäs tulla sitten ens kuun alussa. Aika hiljasta ja autioo täällä kyllä on. Mut pari päivää koulua ja sit ylihuomenna tuunkin taas Ylölle!

Kai mäkin tän uskallan laittaa ;)Tiistai 10.02.2009 23:40

SAAT KYSYÄ MINULTA YHDEN MINKÄ VAAN KYSYMYKSEN JA LUPAAN VASTATA REHELLISESTI !!

Laita sitten tämä omaan päiväkirjaasi, jos siis haluat tietää mitä muut haluavat sinulta kysyä.

Juuret on? Juureton?Sunnuntai 08.02.2009 04:34

No eipä oo tehtävä vieläkään valmiina, kun oon tässä kaks päivää harrastanut espanjalaista mañana-ajattelua =)

On ollu kyllä aivan kummallinen päivä, kerta kaikkiaa outo :D Ensinnäkin nukuin viime yönä reilu neljä tuntia ja oon ollu pirtee koko päivän! Tai siis että ei oo väsyttäny. Koulutehtävääkin tein kolme tuntia, kunnes ajatus meni aika paljon nopeempaa, ku mitä pystyin kirjottaa.

Oon mietiskelly tänään kyllä kaiken näköisiä juttuja... Rankkoja juttuja, jotka on kyllä vieny henkisesti mut aika rajoille. Mutta on siis mukavaakin ollu. Oon datannu tässä kuitenkin 16 tuntia :P Telkkarinki avasin äsken ensimmäisen kerran "tänään" ja katoin tähtiportin =)

Hm... Onkohan Paulin tuparit menny hyvin...? Harmittaa ehkä vähän, kun en ite päässy lähtee. Sain tänään muuten sellasen viestin, mikä sai mut kyllä vuolaasti kyynelehtimään, kiitos pulu <3 Ja sain tänään myös mesessä purettua tuntojani yhestä jutusta, joka on mietityttäny mua jo reilun kuukauden.

Tuleekohan mun kämppis tänään vai vasta maanantaina? Oon meinaan kyllä levittäytyny pitkin kämppää tavaroineni ja voisin kyllä vähän siivota, ennen ku kämppis tulee =) Melkeinpä tässä jo odotan seuraa, koska oon kohta viettäny kolme vrk keskenäni ja se on kyllä mulle aika pitkä aika ;) Mut jotta jaksan huomenna pohtia ja kirjottaa juuriani, niin taidan kömpiä sängyn puolelle....kohta ^^

Operaatio Juureni-tehtävä!Torstai 05.02.2009 14:59

Jahas jahas... Melkein kaikki muut meidän luokkalaiset lähti tänään viettämään viikonloppua kotikulmilleen ja mä jäin tänne. Jee. Mut ei se mitään, koska tiistaiksi pitäs tehdä Juureni-tehtävä, joka tuskin kotona onnistuisi. Niinpä siis näpytän täällä koko viikonlopun (+ tän päivän ja maanantain) tekstiä omista juuristani, suvusta, kasvuympäristöstä ja niiden vaikutuksesta!
Mun suurin ongelma vaan on se, et maksimi sivumäärä on viisi sivua!!!! Ja siihen pitäis mahduttaa niin paljon asiaa + sisällyttää viittauksia kahteen megapaksuun kirjaan (joista kyllä toista mulla ei edes ole)! Täytynee siis kirjottaa sellasta tiivistyksen tiivistystä ;)

Tuskin tuohon koko viikonloppua uppoo, varmaan saan sen viimestään lauantaina valmiiksi, ellen jo(kikunnas) huomenna =) Noh, onpahan aikaa sitten puurtaa vielä kahden tunnin ruotsin läksyt ja äiinkielen, tai no kirjallisen viestinnän hepreankielinen monistenippu.

Jos sulla on tulossa yhtä tylsä viikonloppu, niin poikkee toki kahvilla, kyllä multa tuolla homeisia leipiäkin löytyy kyytipojaksi ;)

P.S Ystävänpäivä on ens viikolla...ja mä oon täällä. Yksin. Angst :D Mut jos jotakin kiinnostaa, niin mun osote on Kaunokkikuja 2 c 15 76150 Pieksämäki.
Voit lähettää mulle vaikka kortin tai itsesi piristykseksi <3

Fiiliksiä osa 2309Torstai 05.02.2009 02:46

Aika on kulunu hirmu nopeesti! Vitsi kohta oon asustellut täällä P-mäellä kuukauden.
Eka tenttikin on jo takanapäin ja uudet übertehtävät odottaa tekijäänsä.
Huone on alkanut tuntua enemmän omalta, päivä päivältä se tuntuu oikeesti MUN huoneelta,
MUN kämpältä.
Koulussa on ihan mukavaa, iltapäivisin suorastaan hauskaa, koska yleensä nauran ihan vedet silmissä :D Lisäksi meidän koulussa on yks ilopilleri ^^ Ja tänään yks poika kiitti mua japaniksi, kun avasin sille oven ja menin ihan lukkoon, ku yritin muistaa, et mikä on japaniksi ole hyvä. En muistanu.
Opiskelijana on tosi köyhää, olisin päässyt tänään lähteen taas Ylölle, mut jätin väliin, et pääsen sitten rahallisesti ajatellen tulemaan loppukuusta. Kutsun Terapiaankin (en oo ihan viä sekoomassa, Bub Terapiasta on siis kyse) hyllytin, toki siinä oli muitakin syitä.
Tänään tuntui tosi kummalta kun olin kävelemässä kaupasta kotiin. Se oli oikeestikin aika kummaa... tavallaan tuntu vähän niinku siltä, et joku ois halunnu puhua mulle tai jotain??! Tai tuli niinku sellanen fiilis, et jollain on asiaa mulle, mut en yhtään tienny että kenellä ja mitä asiaa :D
Musta on tullut telkkarin orja. Argh.
Mua ei väsytä, mutta se kai nyt ei oo mitään uutta.
Tänään urakoin galleriassa monessa suhteessa ja voin kertoo, et melkein menetin järkeni :D