IRC-Galleria

Kiitos ja anteeksi.Keskiviikko 18.11.2009 23:28

Kiitos vanhemmille, sisaruksille ja lähisukulaisille
.
Kiitos kun olette minua tukeneet ja vanhemmat hyvin kasvattaneet elämään. Kiitos huolenpidosta ja anteeksi tyhmistä teoistani ja sanoistani. Kiitos, kun ette ole minua hyljeksineet vaikka olen ollut piikikkäämpi kuin kaktus. Olette paras perhe jonka olisin voinut saada!
Kiitos parhaalle ystävälleni, Roosalle.
Kiitos, kun olen saanut tukeutua sinuun asiassa kuin asiassa, ilman että olisi tarvinnut hävetä mitään. Kiitos, kun olet hyväksynyt minut sellaisena kuin olen ja siten antanut minulle mahdollisuuden olla häpeilemättä omaitseni seurassasi. Kiitos mahtavista hetkistä ja myös niistä ei niin mahtavistakin. Anteeksi, että olen osannut olla myös tyhmä sinua kohtaan! Olet aina ollut ja tulet aina olemaan rakkain ja parhain ystäväni! Ilman sinua en olisi enää tässä!
Kiitos kihlatulleni, Teemulle.
Kiitos suuresta rakkaudestasi minua kohtaan. Kiitos suojelusta ja huolenpidosta. Kiitos, että olen saanut rakastaa sinua koko sydämestäni ja että saan rakastaa tästäkin eteenpäin! Kiitos, kun olet ymmärtänyt minua, vaikka olisinkin ollut typerä sinua kohtaan. Kiitos, kun jaksat pitää minun ajatukseni raiteillaan ja välillä saat ne pois raiteilta. Anteeksi, kun välillä haastan riitaa aivan turhaan ja kiukkuan sinulle, vaikket ole tehnyt juuri mitään! Rakastan sinua nyt ja aina, enkä päästä sinusta koskaan irti!
Kiitos ystävät ja kaverit.
Kiitos, kun olette jaksaneet tsempata minua eteenpäin ja olleet tukena kun on ollut tarvetta. Kiitos, kun olette minua jaksaneet päivästä toiseen ja ilmeisesti jaksatte tästä tulevaisuuteenkin. Kiitos ihanista hetkistä ja mahtavista jutuista. Kiitos, että olette olleet lähellä ja puhdistaneet ajatuksiani naurulla ja hauskanpidolla. Anteeksi, että olen ollut välillä todella ärsyttävä! Olette todella tärkeitä!
Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille!
Olette minun arvokkaimmat aarteeni ja toivon että kaikkien kanssa välit pysyisivät ennallaan, vaikka välillä ei nähdäkään niin usein! Mutta nyt saitte kuulla, miten minä ajattelen ja kuinka teitä arvostan!!<3
While your lips are still red
Sweet little words made for silence not talk
Young heart for love not heartache
Dark hair for catching the wind
Not to veil the sight of a cold world

Kiss while your lips are still red
While he's still silent
Rest while bosom is still untouched, unveiled
Hold another hand while the hand's still without a tool
Drown into eyes while they're still blind
Love while the night still hides the withering dawn

First day of love never comes back
A passionate hour's never a wasted one
The violin, the poet's hand
Every thawing heart plays your theme with care

Kiss while your lips are still red
While he's still silent
Rest while bosom is still untouched, unveiled
Hold another hand while the hand's still without a tool
Drown into eyes while they're still blind
Love while the night still hides the withering dawn


Kiss while your lips are still red
While he's still silent
Rest while bosom is still untouched, unveiled
Hold another hand while the hand's still without a tool
Drown into eyes while they're still blind
Love while the night still hides the withering dawnLove while the night still hides the withering dawn

By: Nightwish

tylsääSunnuntai 25.10.2009 18:43

VIIMEKSI:
1. Olit kotoa yön pois? • viime yön.
2. Joit alkoholia? • öö, viime vkl.
3. Söit pitsaa? • tänään :D
4. Oksensit? • en muista :D
5. Suutelit? • tänään.
6. Suutuit ihan tosissasi? • hmm, en ole varma.
7. Nauroit niin, että meinasit tukehtua? • en osaa sanoa :D
8. Puhuit puhelimessa vastakkaista sukupuolta olevan kanssa? • en muista.
9. Sait kokeesta kiitettävän? • viime jaksolla.
10. Ikävöit jotain ihmistä liikaa? • viime viikolla.
11. Itkit? • hmmm...
12. Huolestuit jostain ihmisestä? • viime viikolla.
13. Olit hautajaisissa? • en muista.
14. Olit ristiäisissä? • joskus vähä alle vuos sitten.
15. Olit häissä? • en voi muistaa.
MUUT:
1. Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? • Teemu.
2. Kuka soitti sinulle viimeksi? • Antti oli soittanu.
3. Kenelle soitit viimeksi? • Jennalle.
4. Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? • Teemu.
5. Keneen ärsyynnyt useimmiten? • No en tiiä, varmaan porukoihin.
6. Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? • Teemulle kai.
7. Kenelle viimeksi annoit/lainasit rahaa? • en muista.
8. Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? • Monia<3
9. Kenen luona olit viimeksi yötä? • Teemun.
10. Kuka huolestui sinusta viimeksi? • Teemu kai.
SINÄ ITSE
1. Minkä väriset hiukset sinulla on? • punamustat.
2. Minkä väriset silmät sinulla on? • vihreenkeltasenkukertavat
3. Oletko mielestäsi kaunis/komea? • No en.
4. Osaatko tehdä hyvin ruokaa? • No jaa, ihan ok.
5. Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? • on kai.
6. Suututko helposti? • riippuu asiasta.
7. Ilostutko helposti? • JOO :D
8. Stressaannutko helposti? • joskus.
9. Huolestutko muista ihmisisä helposti? • kyllä.
10. Luotatko helposti muihin ihmisiin? • riippuu vähän.
11. Meikkaatko? • joo.
12. Värjäätkö hiuksiasi? • en ku Roosa värjää miun hiuksia :P
13. Uskotko, että 13 on epäonnen luku? • kai se olevinaan on
14. Oletko muuten taikauskoinen? • joskus
15. Millaisista kukista pidät? • monista
16. Juotko kahvia? • en kovinkaan usein.
17. Millainen puhelin sinulla on? • Sony Ericsson W508
18. Kuunteletko musiikkia? • kyllä
20. Mitä sarjoja seuraat TV:stä? • en oikein mitään
21. Jutteletko helposti ihmisten kanssa? • no joo, ehkä
22. Oletko vainoharhainen/epäluuloinen? • tosiaankin olen aina välillä
Tyttö..
..pelkää usein että poika löytää toisen.
..haluaisi pojan tekevän aloitteen.
..pitää pojasta joka ei häpeä suhdetta.
..tykkää pitkistä suudelmista enemmän kuin poskipusuista.
..hymyilee jo ajatellessaan sinua tai vain katsoessaan sinua.

Tytöt tykkää kun poika..
..halaa häntä takaapäin.
..tarttuu hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi, eikä itse joudu tarttumaan.
..kietoo kätensä hänen ympärilleen, kun hän seisoo.
..halaa häntä, eikä päästä irti ennen kuin on pakko.
..on rehellinen, se palkitaan.
..ei valehtele, se tulee myöhemmin julki.
..suutelee pehmeästi, eikä työnnä kieltä kurkkuun.
..soittaa yhä uudestaan jos tyttö ei vastaa ekalla kerralla, sillä tyttö odottaa sitä.
..tekee aloitteen.
..itse tulee puhumaan.
..antaa suukkoja.
..on aito, eikä esitä edes kavereidensa seurassa.
..tekstaa yllättäen ilman syytäkin.
..pitää kädestä.
..haluaa viettää kahdenkeskisiä hetkiä.
..välittää tytöstä.

Silloin kun tyttö..
..katsoo sinua silmät täynnä kysymyksiä, hän ajattelee kuinka kauan olet hänen vieressä.
..makaa rintasi päällä, hän toivoo että olisit hänen ikuisesti.

Ja kun tyttö..
..laittaa tämän eteenpäin, hän haluaa sinun lukevan tämän.
..kävelee pois luotasi vihaisena, seuraa häntä.
..tuijottaa suutasi, suutele häntä.
..tönäisee tai lyö sinua, halaa tiukasti, äläkä päästä irti.
..alkaa kirota sinua, suutele ja kerro rakastavasi häntä, jos rakastat oikeasti.
..on hiljainen, kysy häneltä, mikä on hätänä.
..ei ole huomaavinaan sinua, anna hänelle huomiota.
..nojaa päänsä olkapäitäsi vasten, nosta hänen päänsä ja suutele häntä.
..kiusoittelee sinulle, kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan.
..tarttuu kiinni käteesi, pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan.
..tönäisee sinua, tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan.
..katsoo suoraan silmiisi, älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa.
..kaipaa sinua, häneen sattuu.

[Ei aihetta]Maanantai 21.09.2009 19:15

21.09.2009 Puolitoista vuotta täynnä!!<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.09.2009 17:26

JIPII, tänään pääsen kotiin ja oman nallukan kainaloon ;)<3

Rakas<3Tiistai 25.08.2009 21:39



1. Hänen ikänsä on
[ ] 12 tai alle
[ ] 13-14
[ ] 15-16
[ ] 17-18
[x] 19-20
[ ] 21-24
[ ] 25 tai yli

2. Hän on
[ ] Tyttö
[x] Poika

3. Mistä tunnet hänet?
[ ] olemme/olimme samassa koulussa
[ ] hän on sukua minulle
[ ] perhetuttuja
[ ] harrastuksista
[ ] tutustuimme toisiimme kaverin kautta
[x] tapasimme sattumalta
[ ] jotenkin muuten

4. Mistä asioista yleensä puhutte keskenänne?
[x] uutisista yms ajankohtaisista tapahtumista
[ ] jostakin harrastukseen liittyvästä
[x] säästä
[ ] tytöistä/pojista
[x] kaikista pervoista jutuista
[x] koulusta
[x] mistä milloinkin / aivan kaikesta

5. Mikä asia yhdistää teitä eniten? - En tiedä, varmaan se rakkaus.
6. Oletteko olleet yhdessä matkoilla yms reissuissa? - No miten sen nyt ottaa :D Eli ei oikeastaan.
7. Onko hän koulussa vai töissä? - Vähä molenpia, riippuu tilanteesta.
8. Onko/oliko hän hyvä koulussa? - No kyllä.
9. Kuka on hänen paras kaverinsa? - Paha sanoa.
10. Mainitse jokin asia jossa hän on hyvä. - Monissakin.
11. Jos teille tulisi riita, mikä olisi luultavammin syy? - Minä tiuskin.
12. Kuinka kaukana hän asuu sinusta? - Liian kaukana.
13. Mitä jos huomenna hän soittaisi sinulle ja sanoisi että on varannut teille kahden viikon matkan Alaskaan? - Voisin hieman ihmetellä ja kysyä että millä rahalla.
14. Mitkä laulun sanat muistuttavat sinua hänestä? - Monetkin.
15. Oletko halannut häntä? - Tottakai.
16. Miten hyvin tunnet hänen perheensä? - Ihan ok.
17. Avaudutko koskaan hänelle asioistasi? - Kyllä.
18. Milloin hän kävi viimeksi teillä? - Viime vkl.
19. Jos hän olisi nyt ovenne takana, miksi hän luultavasti olisi siellä? - Ois tullu yllätysvierailulle<3
20. Tietääkö hän pituutesi? - Joo.
21. Entä horoskooppisi? - Joo.
22. Ja vielä lopuksi, luuletko että tämän lukevat ihmiset tietävät kenestä kerroit? - Eiköhän.

SUHTEET:
seurusteleeko hän? - Kihloissa on.
rakastumisten lukumäärä? - En tiedä..
paras ystävä? - En osaa sanoa vieläkään.
onko hänen vanhempansa eronneet? - Kyllä.

ELÄMÄÄ:
harrastukset: Minun kanssa oleminen :D
onko hän hyvä harrastuksissaan: On! ;D
kuvaile hänen huonettaan: Semmonen, vähä liian pieni, liian ohuet seinät ainakin joissain tilanteissa.
onko hän onnellinen: Toivottavasti<3
yleisin lausahdus: Vittu. :D

ULKONÄKÖ:
hiukset: Yleensä tosi lyhyet, tai sitte ei ollenkaan hiuksia.
onko hän kaunis/komea: Todella komea.
pituus ja paino: Jotain 180cm, painosta en ole aivan varma.
onko hän pinnallinen: Ei.
parasta hänen ulkonäössään: Silmät.
arvosteleeko hän vastakkaista sukupuolta ulkonäön perusteella?: Kai se?
onko hän kateellinen sinulle jostakin ruumiinosasta: Ehei kai :D

SINÄ JA HÄN:
näettekö usein: Aika, mutta silti liian harvoin.
monestikko päivässä soitat hänelle: Hän soittaa yleensä minulle.
mitä teette: Mitä milloinkin.
vietättekö paljon aikaa yhdessä: Aina kun mahdollista.
oletko ollut hänen luonaan yökylässä: Olen.
voitko kertoa hänelle kaiken: Kyllä.
rakastatko häntä: Kyllä ja koko sydämestäni.<3
TUTKI PUHELINTASI JA TUO JULKI SEN SALAT:

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti? - Roosalta
2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti? - Tietoja
3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää? - En.
4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti? - sulla loppuu?
5. Montako saapunutta viestiä sinulla on? - En tiedä.

Mene vastaamattomiin puheiluihin.
1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi? - Ei ole.
2. Onko vastaamaton 10. sinulle sukua? - On.

Listaa tähän eri 5 henkilöä jotka ovat laittaneet sinulle viimeksi viestiä ja vastaa kysymyksiin.
1. Marjo
2. Teemu
3. Roosa
4. Äiti
5. Jenna


1: Marjo
Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - Mukava.
Mikä hänessä on kaikkein parasta? - Hyvät jutut.
Kuolisitko hänen vuokseen? - En osaa sanoa.
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - Öö, en muista.
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - En mitään.
Onko hänellä kuvia galleriassa? - On.
Oletteko kommentoineet toisillenne? - Kyllä, joskus.
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - En muista.

2: Teemu
Milloin tutustuit häneen ? - Joskus 1,5vuotta sitten.
Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta? - Ensisuudelma.
Mistä sait hänen puhelinnumeronsa? - Antoi sen minulle itse.
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - Kyllä, valitettavasti.
Miksi tunnette toisenne? - Koska löydettiin toisemme ja nyt ollaan kihloissa.
Minkä ikäinen hän on? - 20v.

3: Roosa
Oletko itkenyt hänen nähden? - Kyllä.
Entä nauranut hänen kanssaan? - Joo.
Voisitko kuvitella menettäväsi häntä? - En.
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? - Kun hän oli soittanut minulle.
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - Kyllä.
Tai onko hän koskaan pelastanut sinua pulasta? - On.
Mikä muistuttaa sinua hänestä? - Monet asiat.

4: Äiti
Missä tapasit hänet ensi kerran? - Sairaalassa.
Millaista silloin oli? - En voi muistaa.
Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? - No joo.
Millainen musiikkimaku hänellä on? - Iskelmää, eli hyvä.
Missä hän asuu? - Valtimolla.
Kuinka vanha hän on? - 46v.

5: Jenna
Milloin tapasitte ensi kerran? - Joskus pikkutyttönä! :D
Riitelettekö usein? - Ei.
Onko hänellä kuvia internetissä? - Juu.
Mitä luulet pitääkö hän sinusta? - Kai se edes vähä.
Oletteko saman ikäisiä? - Joo.
Onko hän tärkeä sinulle? - On.

[Ei aihetta]Maanantai 24.08.2009 11:05



Jos et kopioi tätä kuolet yöllä !

Poltatko ? - Kyllä
Asutko yksin ? - En
Silmien väri? - Vihreä
Lemmikit ? - Koira
Horoskooppi ? - Leijona
Seurusteletko ? - Kyllä!
Lempijuoma ? - Juissi.
Parhaat TV-ohjelmat ? - Monia.
Paras vuodenaika ? - Kesä
Voisitko tappaa ihmisen jolle huusit viimeks ? - EN!
Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi ? - En muista.
Kuka on paras ystäväsi ? -...
Oletko herkkä ? - Joo
Sukulainen jota et koskaan unohda ? - Serkut
Mitä kyselet yleensä ihmisiltä ? - Kaikkee, riippuu tilanteesta.
Paras asia syksyssä ? - Pimeää, viileetä.
Oletko hyvä koulussa ? - No ihan ok.
Mikä saa sinut suuttumaan ? - Semmoset ihmiset.
Kolme ärsytystä tänään ? - Piti herätä aikaseen, kun piti palata asuntolaan, enkä voi enää olla siellä missä haluaisin.
Mitä ajattelet nyt ? - Herrasmietäni.
Oletko koskaan oksentanut kännissä ? - Joo.
Minkä nimistä lehteä luit viimeksi ? - En muista.
Paras näyttelijä ? - Likaa lueteltavaksi.
Miten hiuksesi ovat juuri nyt ? - Normisti.
Suututko helposti ? - Riippuu..
Oletko pitkävihainen ? - En.
Oletko hyvä laulamaan - Joo, tosi ;D