IRC-Galleria

Sallamaria^

Sallamaria^

SM äääsäm!

taidanpa lähteä töihin :))Torstai 08.05.2008 10:50



Olen pankkivirkailija. Tottahan toki minä tiedän jokaisen asiakkaan
etu-, suku-, ja tyttönimen ja osaan jo otsakurttujen perusteella
arvioida pitääkö asiakasta Teititellä tai sinutella.

Ja tottahan toki osaan jokaisen mummon ja vaarin
sosiaaliturvatunnuksen ulkoa ja tiedän myös heidän edunvalvojansa ja
olen henkilökohtaisesti tutustunut heidän lapsenlapsiinsa.

Olen pankkivirkailija. Sen tähden minulla on päässäni automaattinen
karttapalvelu. Toimin myös mielelläni yleisenä infopisteenä ja vastaan
kaikkiin kysymyksiin maan ja taivaan väliltä. Osaan myös ennustaa
huomisen sään.

Tietenkin olen saanut perusteellisen koulutuksen juuri Teidän vero-
asioihinne ja tiedän kaiken varainsiirto- ennakko- ja jälkiveroista
sekä kuolinpesistä ja perunkirjoituksista. Paljonko juuri Teille tulee
mätkyjä ensi vuonna ja kuinka paljon Teidän varainsiirtoveronne
kokonaisuudessaan on.

Ja jos en tätä kaikkea tiedä jostain syystä ulkoa, niin minun
tarvitsee vain vaivautua "katsomaan konetta" mistä tietenkin
kaikki tiedot maagisesti vaan ilmestyvät näytölle juuri Teidän
haluamallanne tavalla.

Olen pankkivirkailija ja tämän tähden voin tunnistaa Teidät vaikkapa
Lontoossa sijaitsevan kirjaston asiakaskortista, jossa ei ole kuvaa.
Minulla on suunnattomat näkijänlahjat joten sekin että vieressäsi
oleva pulu todistaa sinut oikeaksi henkilöksi antaa sinulle oikeuden
mennä kenen tahansa tilille ja nostaa sieltä minkä tahansa summan.

Et tarvitse henkkaria sillä muistan aivan selvästi kuinka puolivuotta
takaperin kävit luonani nostamassa rahaa tililtäsi. Teidän jälkeenne kun
ei ole käynyt kuin vain muutama tuhat asiakasta jotka muistan kaikki yhtä
helposti kuin kärpänen lentää.

Olen pankkivirkailija. Minulle voi huutaa ja räyhätä ihan mistä
asiasta tahansa sillä minut on koulutettu myös psykiatriksi. Haluan
kuulla moneen otteeseen juuri Teidän sotatarinanne ja
maailmanvalloituksenne, sillä minulla ei ole mitään muuta tekemistä.

Olen asiakaspalvelija ja sen takia voin konettani näpyttelemällä saada
osakekurssit nousuun niin että sinun osakesalkkusi tuotto nousee
ennennäkemättömän korkealle. Minulla on suora yhteys öljyn hintoihin
ja Osama Bin Ladeniin sekä George Bushiin ja voin muutenkin vaikuttaa
suoraan maailmanpolitiikkaan.

Voin ihan mielivaltaisesti polkea lainojen hintoja ja oikeastaan olla
ottamatta mitään korvausta siitä että päivästä toiseen sinulle
soittelen ja kirjoittelen vastuuesityksiä ja erilaisia tarjouksia otsa
hiessä.

Ja totta kai vika on minussa kun laina ei ole nostettavissa tunnin
sisällä ilmoituksestasi, vaikket ole edes lainahakemusta viitsinyt
täyttää etkä mitään papereita minulle toimittaa. Voin vain
mielivaltaisesti olettaa asioita ja käden käänteessä siirtää tilillesi
300. 000 euroa tunnistaen sinut puhelimen välityksellä, sillä olen
pankkivirkailija.

Olen pankkivirkailija ja sen takia osaan useimpia maailman kieliä ja
minulla on takataskussani juuri haluamasi valuuttaa mielin määrin.
Turha niitä on etukäteen tilata, jos ei muu auta niin muutun vaikkapa
itse haluamaksesi seteliksi.

Ja minä tiedän tietenkin kaikki maailman automaatit ja minulla on
niihin suora yhteys koneellani niin että voin käydä vaikkapa Kiinassa
"siinä kadunkulmassa missä on se korkea talo" ja samantien
hakea sieltä electron- korttisi minkä EHKÄ olet sinne jättänyt.

Minä olen myös vastuussa kaikista hinnoista mitä pankissa käytetään.
Voin henkilökohtaisesti poistaa kaikki hinnat kaikista palveluista
sillä en pidä omaa työpanostani minkään arvoisena.

Olen muutenkin ihan superihminen ja hymyilen ja kiittelen aina, vaikka
kuinka haukkuisit minut lyttyyn sillä viime kuussa ilman mitään syytä
kone on ottanut tililtäsi, missä sinulla on saldoa 35.000 euroa, 30
senttiä. Siitähän taloutesi kaatuu varmasti. Hyi, paha pankki.

Reagoin myös välittömästi kun ryntäät kassalleni ja sanot nopeassa
tahdissa epämääräisen numerorivin. Totta kai tiedän oitis että
tarkoitit numeroilla sosiaaliturvatunnuksesi loppuosaa ja
tilinumeroasi, sekä otaksuit, että koska olet viimeksikin nostanut sen
kakskymppiä niin haluat sen nytkin tehdä.

Minun tervehdykseeni ei tarvitse vastata ja kun heität henkkarisi ja
tilikorttisi minun syliin, katsot murhaavasti ja sanot "viiskymppiä "
niin minun tulee ymmärtää että olet liian tärkeä että voisin
sinulle mitään sanoa, vaan minun tulee kaikessa hiljaisuudessa
hymyillen tehdä mitä käsket, koska minusta on juuri tullut sinun
henkilökohtainen orjasi, ja olen siitä ylen iloinen.

Olen pankkivirkailija ja tämän tähden myös sivutoimena englannin
opettaja sekä mikrotukihenkilö ja tiedän tasan tarkkaan minkä virheen
eräs kone toisella puolella Suomea tai maailmaa teki kun korttinne imi.

Olen pankkivirkailija. Jos ette saa tahtoanne läpi niin Teidän tulee
vain huutaa minulle lujempaa niin että koko konttori kaikuu ja
uhkailla pankinvaihdolla, niin teen eteenne kaiken mitä pyydätte.

Olen pankkivirkailija ja tämän tähden minulla ei ole omaa elämää
ollenkaan. Haluan ehdottomasti tulla juhlapyhinä tyhjään ja pimeään
konttoriin maksamaan Teidän laskuanne, sillä aikaisemmin tilillä ei
ole rahaa. Ja tietenkin ilman mitään korvausta.

Olen pankkivirkailija ja tämän takia kela, sosiaalivirasto,
verovirasto, kaikki maailman pankit ja matkatoimistot sekä
pörssiyhtiöt ovat takataskussani ja minulla on kaikki tieto kaikesta
mikä Teitä tai teidän sukuanne koskee tai on ikinä koskenut.

Ja tämän kaiken teen mielelläni sillä nauttimani palkka on päätä
huimaava enkä tiedä mitä kaikella sillä käteisellä tekisin, sillä olen
pankkivirkailija.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.