IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -

Gonakuskin karmea TJ 305Maanantai 03.03.2008 21:37

P-kausi takana (viimeinen viikko pelkkää rötväystä ja hajoilua, lomaa odotellessa) ja kuskin nakki sieltä sitten napsahti. Kyllähän sitä kuskipulaa jo kutsunnoissa toitotettiin ja kaverikin jo piti meikäläisen paikkaa autokomppaniassa varmana, mutta luulin kiertäneeni sen pääsemällä vaunukomppaniaan. No, oli syy mikä hyvänsä, meikäläinen palvelee vuoden E-kuskina, kuskaten kai lähinnä tväl-materiaalia, panoksia sun muita. Autokoulu alkaa parin viikon päästä ja edessä on EHKÄ muutto autokomppaniaan. Siihen asti kulutan aikaa kasarmilla ja ehkä hallilla, paskanakkeja tehden. Tilanteen kruunaa vielä huomenna alkava virka-apunakki, jonka ansiosta en pääse mihinkään vapaalle ennen 12. päivää.

Onhan tässä puolensa. Meikäläinen asuu samassa tuvassa toisen tulevan kuskin ja viiden vanhan varusmiehen kanssa - ja lonnii vanhojen huoltojoukkueen mukana suoraan ruokalaan, kun koksut vielä juoksuttaa vaunumiehiä takaisin tupiin. Kuskeille on taattu uni ja homma on muutenkin lepiä. Kai se E-kortti siviiliin on ihan hyödyllinen juttu (enemmän olisin kyllä arvostanut johtajakoulutusta). Pitää vaan hommata riittävästi lukemista ym. ajanvietettä ja mielekästä tekemistä siviiliin. Autokoulukurssi on parissa kuukaudessa ohi ja loppuvuosi ajetaan sen verran kuin ajetaan. Vaunumiehet kuittasi tänään vajaat tuhat sivua opiskelumateriaalia, ne opettelee vaunun rakennetta, ammuskelee pistooleilla ja niillä kurssi kestää juhannukseen asti. Pitää sitten puolen vuoden päästä kysyä, onko se Lepardi nyt NIIN hieno vehje. Kyllä niihinkin purkkeihin ehtii kyllästyä, luulisin.

Vaan pääseekö kuskit koskaan kokemaan tällaista toimintaa?
http://www.youtube.com/watch?v=yfiRWBpTLQY
http://www.youtube.com/watch?v=H65tZ2IfRLk

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.