IRC-Galleria

Äiti lähti eilen mökille. Siivosin ja järjestelin huoneen uudestaa. Iso tanssilattia. <3 Vapussa ei oo kyllä mitään jännää. Eilen oli tylsää... tänää oli tylsää.. blaah. Kävin kävelyl kyl ja näin paljon niitä valkolakkisii. Eipä muuta.

täysi paniikki.
loputon hiljaisuus.

Irgh. Eih. Aih. Ih. Pong. Tätä edeltävässä merkinnässäkin mainittu tilani kiireellisyys oli vasta esimakua tulevasta.. voi elämä. Eilen tiesin että päivästä tulisi kiireinen mutta yllätyslisä teki siitä unohtumattoman hämmentävää ryntäilyä. Että näin... olen puhkikatkipoikkiväsyksissä.

perjantai.
Heräsin kissani pökkiessä, puskiessa ja töniessä minua. (Noustuani sängystä se käpertyi valmiiksi lämmitetylle paikalle nukkumaan.)
Käväisin isällä hakemassa tavaroita ja pyörän pihalta.
Ajoin Huoppikseen. Rauha. Lepäilin. Juttelin. Vahvistuin.
Ajoin Mannerheimintietä Idaa vastaan. Ida ajoi Mannerheimintietä minua vastaan.
Tajusin että täti tulee sillä kellonlyömällä Helsinkiin. Prkl. Tilanne vaati pikaisen aikataulunmuutoksen.
Valokuvasin kesäistä Stadionia ja Finlandia-taloa.
Pyöräilin Design-museoon, vaikken tiennyt missä Design-museo sijaitsee. Soitin isälle. En ollut paljoa eksyksissä.
Tapasin tädin ja menimme kahville Succesiin. Söin korvapuustin. O_o
Kiirehdin pyörällä Töölöön tapaamaan äitiäni, joka unohti tapaavansa minut. 40 minuutin odottelun ja edes takaisen pyöräilyn jälkeen hän suvaitsi saapua paikalle. Nauroin helpotuksesta.
Kävimme Medissä pikavisiitillä.
Vein pyörän kotiin ja laitoin hiuksiin lakkaa pullosta, joka oli tyhjentynyt.
Tapasimme kaksi tätiäni ja menimme syömään Simone Wok&jotaihin. Söin kasvisnuudelia. Nam. Join Cokista (isän kanssa saan aina vain tyytyä veteen). Jälkiuokana lämmintä suklaa-systeemiä ja vihreä tee-jäätelöä.
Kerroin hauskoja juttuja ja nauroimme kovaäänisesti vedet silmissä. Yksi juttu meni näin: Maailmanmestaruustasolla kirjeshakkia pelaava isäni kävi normaalilla diabetes-tarkastuskäynnillä terveyskeskuksessa:
hoitaja: " .. syö viimenen välipala sit yheltätoista, ku meet nukkumaan. Tai monelta sit yleensä meetki nukkumaan...?"
isäni: "No... siinä kolmen ja neljän välillä yleensä."
hoitaja (hätkähtää): Moneltakos sä sit yleensä heräät?"
isäni: "No tavallisesti siinä puol kaheksan ja kaheksan välillä."
hoitaja (ihmettelee): "Miksikäs sä sit valvot nii myöhään?"
isäni: "No.. mä pelaan shakkia."
hoitaja (katsoo kummastuneena): "Jaa... joo-o. Niin, no mitäs sä sit yleensä teet niinku päivisin?"
isäni: "No... mä pelaan sellasen 13-17 tuntia päivässä shakkia."
hoitaja (näyttää kauhistuneelta): Ahaa... Ootko sä koskaan harkinnu sellasta peliriippuvaisten terapiaa?"
isäni (hämmentyneenä ja yrittäen selittää asiaa): "E-en... siis tää on vähän sama asia kun vaikka viulisti joka soittaa useita tunteja päivässä viulua. Eihän me voida siitäkää sanoo et se kärsis jostain... mm... taideriippuvuudesta."
hoitaja: "Saanko mä merkitä ton tänne papereihin?"
isäni (nyökkää)
Että näin. Maukkaan aterian ja tuntien jutustelun jälkeen kiirehdin kotiin ja valmistauduin Korkkis-iltaa varten.
Tajusin, että kaupat ovat kiinni.
Päätimme jättää juhlimisen sunnuntaille ja lähdimme kalastamaan elokuvalippua. Se jäi vapaamme.
Kulutimme aikaa keskustassa yöllä.
Näimme vanhoja luokkatovereita.
Teimme mikropopcornia, laitoimme vadelmalimsaa lonkku-pulloon ja salakuljetimme edellämainitut teatteriin.
Elokuva oli siedettävä, vähän jännittävä, jokseenkin raaka.
Kiusasin Idaa pelottelemalla pimeydestä.
Nauroimme hysteerisesti minuuttikausia ennen nukahtamista. (Jolloin kello oli arviolta kolme)

lauantai. tänään siis.
Heräsimme väsymyksestä sekavina puoli seitsemältä (Kolmen ja puolen tunnin yöunien jälkeen.)
Menimme ulkoilmaan ja heräsimme uudestaan.
Nousin pyörän selkään ja heräsin.
Ajoin Töölöön, näin äitini ja olin täysin hereillä.
Pyyhin pölyjä, järjestin, moppasin, imuroin, kiillotin.
Yhdeksän jälkeen leipomon kautta kotiin.
Pika-aamiainen.
Tapasimme tädit ja menimme Kiasmaan muutamaksi tunniksi.
Pysähdyimme kahville Kampin keskuksen yläkerran kahvilaan. Tomaatti-pesto-mozzarella-leipää. O_o
Tallustelimme tennispalatsiin Intia-näyttelyyn.
Jalkamme painoivat kuin rautamöhkäleet.
Erosimme tädeistä ja etsimme äidille uimapukua.
Tajusin, että tämän kesän vaatetrendi on osaltani sporttinen.
Päätin, ettei poikkeuksia vegaaniudesta ainakaan toukokuun aikana.
Raahasin itseni isälle nettiiin.
Nyt... haluan vain lössähtää sängylle nukkumaan. (Mutta menen kotiin ja alan laskea matikkaa.)

Äkkiä sinne, äkkiä äkkiä, hopihopi, mitä vielä siellä kuhnailet? Vauhtia nyt, pitäisi jo olla täällä, reippaasti! ...jne... Sarjassamme: lyhyt kuvaus tästä päivästä ja huomisesta. Parasta niin. Sattuu ja tapahtuu. Kunnon actioni on paikallaan. Tämä päivä, täynnä kauniita muistoja (ja vähemmän kauniita, mutta ne jätettököön omaan arvoonsa), rutkasti kaksinkertaista naurua, uusia kasvoja ja sopivaa rääkkäystä + jokapäiväistä ravaamista tietty: "Hei... menisinksmä nyt kotiin ja tulisin sit takas kymmeneltä, vai jäisinkö tänne? Tai mitä jos menisin nyt kotiin ja tulisin tänne ja menisin kotiin ja tulisin sit takas tänne vai oisko parempi jos kuitenki nyt jäisin ja sit menisin vasta ja tulisin käymää sit viel tääl ennenku meen takas kotii?" Roflmao. Kumpula-Kivihaka- Seuris. Kumpula: "Patonki vai lämmin ruoka?" LoL. Toivottavasti oon muistanu sanoo ainaki tuhat kertaa et Sampo on maailman paras opettaan matikkaa (ja muutenki kun se hymyilee aina <3). Kaksi Sampon kaveria. Hum-hum. ^_^ Kivihaka: "Mä en kyl yhtään tiiä mis me ollaa..." "Onks sul kartta?" "Ei... eiku onhan mul! :D" Seuris: kuvailua. Oon lipsuvainen. Söin tänään tippaleipää. Mutta se johtui vapusta. Eikös vappuna syödä tippaleipää? Niin no tänään ei oo vappu, vaan torstai. Mut meil oli vappu...ja vähän pääsiäinen. Simaa, tippaleipää ja mignon-munaa. Yamiyam. Etin Enäjärven jäätilannetta netistä. Turha toivo. Yllätys, yllätys, olen hiljaa lämpimässä ja laitan silmät kiinni.

Eilen tuli sellainen ahdistava ja kummallinen olo, kuin joku olisi sitonut raajani kiinni narulla estäen minua liikkumasta. Stressi. Sekin vielä. Pitäisi saada nopeasti paljon rahaa kokoon yhden vanhemman tuki takanani työntämässä eteenpäin ja toisen vastustus edessäni pakottamassa palaamaan taaksepäin. Irgh.

Seuris, Kumpula-Huoppis, Seuris, Kontula... ei siitä sen enempää.

Olimme menossa kolmen ihmisen luokse kylään, mutta sen sijaan pyöräilimme metroreittiä edestakaisin viiden tunnin ajan. Keinuimme ja juttelimme ja söpöilimme ja hippailimme. <3 Soittelimme puheluita. Kiitos. Miksi jotkut ihmiset ovat niin kilttejä toisille? Ja toisten on niin vaikeaa ymmärtää...

Tänään oli mukava päivä. :) Iloinen päivä, onnellinen päivä... mutta lyhyt päivä. Nukuin liian myöhään. Olin liian hidas. Kerrankin osasin edes arvoioida ajankäyttöäni tyydyttävästi. Tein johtopäätöksen että joka paikkaan ajaa pyörällä puoli tuntia. Ihan tosi. Olin opiskelemassa matikkaa. <3 Kumpulaan ajoin puoli tuntia kotoa. Sitten kävin Pikku-Huopalahdessa. Puoli tuntia Kumpulasta (koska eksyin vähän). Huoppiksessa oli kivaa pitkästä aikaa. Elämä hymyilee niiltäkin osin, Lassen vanhemmat <3<3. Illalla pimeän laskeutuessa ajoin isälle. Puoli tuntia. Illan galtsu- ja meseannos. Prkl kun ei oo toimivaa konetta kotona. Ei voi mitää.

Unohdin ruuan: "Anteeksi, äiti." Tavarat katosivat meiltä. Keskustelimme vakavasti. Keskustelimme innostuneesti. Paras ystävä ikinä. <3 Kävelimme kotiin. Kävimme pyöräretkellä Seuriksessa. Oli kevät. Kävimme kävelyllä. Juttelimme. Ilta viileni. V-ä-s-y-t-t-ä-ä.

On vaikeaa uskaltaa pyytää ystävää. Usein huomaan olevani allapäin, mutta luontaisesti salaan sen kaikilta. Uusia solmukohtia muodostuu, lisää sotkua ja lopulta vyyhti on auttamattomasti sekaisin. Olen nyt yrittänyt tukeutua ihmisiin. Osaan melkein ajatella että minulla on oikeus olla surullinen. Olen tavannut, jutellut, halannut ja itkenyt. Se auttaa aina hetkeksi. Viime yönä nukahdin juuri ennen kuin minut kutsuttiin ulkoiluttamaan jalkoja... harmittaa, mutta ainakin nukahdin. Tuntuu samaan aikaan iloiselta ja surulliselta, vahvalta ja voimattomalta. Äiti sanoi etten ole pitkään aikaan ollut yhtä iloinen kuin nyt (kun lauleskelin kotona mennen tullen), mutta enpä tiedä... kevät tekee ihmeitä. Ja kaverit. Eilen onnistuin hajottamaan kaksi tietokonetta ja päätin ostaa kannettavan.

Loppu. Piste. En enää seurustele ihmisen kanssa jota rakastan. Loppu. Piste.
Me ei enää seurustella. Ymmärtäkää se.
On hiljasta ja itken yksin.
Varmaan loppuelämäni.
Mutta paluuta ei enää ole.
Molemminpuolisessa väkivaltaisessa suhteessa on kidutusta elää.
Ottakaa osaa.

"Hiljaisuus on taidonnäyte, silloin kun kyse ei ole huilun soitosta", sanon minä.
Heräsin. Podin epämukavuutta. Pakkasin repun. Podin epämukavuutta mielessäni. Menin keltaiseen autoon. Jännitti. Menin urheiluliikkeeseen ja ostin bikinit kymmenessä minuutissa. Menin väsyneeseen autoon. Nukuin. Koko takapenkki nukkui. Menin Vaasaan ABC:lle. Söin leivän jossa ei todennäköisesti ollut mitään kiellettyä. Menin Tropiclandiaan uimaan. Podin päänsärkyä ja ahdistusta kloori-vedestä. Menin liukumäkiin. Ne olivat kuolettavan tylsiä. Menin ulos kylmään vaikka tukka oli märkä. Tulin kipeämmäksi. Menin eksyksiin. Se ei ollut omaa syytäni. Menin Raippaluodon sillalle. Oli sumuista. Menin syömään eväitä sillan toiseen päähän. Oli kylmä. Menin apina-autoon. En saanut nukuttua, joten tyydyin torkkumaan. Menin kotiin. Olin kuollut. Menin syömään kasviskeittoa, leipää ja kiisseliä. Ruoka oli maittavaa. Menin lukemaan kirjaa. Nukahdin. Menin koneelle. Tässä olen toistaiseksi.