IRC-Galleria

Tänään oli tylsä päivä. Kuolettavan tylsä. Jouduin tekemään asioita joita en olisi halunnut enkä saanut tehdä niitä mitä olisin halunnut. Otin pyynnöstä valokuvan jostain porukasta nuoria jotka oli juhlimassa jotain koulunalkajaisia. Lisäksi Seurasaaren sillalla kaksi japanilaista miestä antoi minulle loppupussin maapähkinöitä "for the birds". Great. Ida syötti ne oraville. Kävin uimassa, eikä vesi ollut edes kylmää ja lisäksi pyöräilin kotiin mikä oli kummallista ja epävakaata. Sain tiedot ihanasta perheestä ja menoni sinne varmistui... :)

Pöh. Aloitan lopusta. Pääsen siihen ihanaan perheeseen mitä todennäköisimmin! Olen ihan huippusuperhyberiloinen! Lapset ovat hieman vanhempia kuin luulin, mutta ei haittaa, paikka on muuten niin täydellinen! Pikkuinen 2500 asukkaan kylä metsien ja kukkuloiden ympäröimänä. Pääsen perheen mukana joululomalla Lontooseen viikoksi ja pääasiäislomalla Pariisiin. Tietysti perheen kustantamana. Lisäksi tiedossa viikonloppulomia ympäri maata. :D Voisivatko asiat enää olla paremmin? Tänään olin isällä ja kotona ja kaupungilla ja hoitamassa lapsia. Isällä odottelin ja olin sen kanssa kävelyllä ja syömässä. Kotona söin välipalaa. Kaupungilla kävelin ympäriinsä ja maistoin uutta Fazerin vadelma-karpalo-suklaata. Oli hyvää. Koostumuksesta tosin tuli mieleen liikaa rusinasuklaa, joka ei ole kovinkaan hyvää. Nyt odottelen puhelia Skotlannista. :)

aamulla heräsin tekstariin kun kännykässä olikin äänet päällä. tekstariin, kuudelta. möh. sen siitä saa kun poikaystävä on intissä. kuulin kun äiti kurlasi kylpyhuoneessa enkä saanut hetkeen unta. sitten OIKEASTI aamulla heräsin siihen kun pesukone linkosi keittiön seinää vasten niin, että koko mun huoneen sänky hetkui. ihmettelin ettei voi olla totta koska mä en laittanut pesukonetta päälle ja äiti on töissä. vai onko? no ei ollutkaan. sairaana, niinpä tietysti. meni koko päivän pasmat sitten sekaisin ja söin vaan vispipuuroa... ja sitten kuljin muutaman tunnin asuntoa ympäriinsä ja mietin mitä söisin. lopulta paistoin uunileipää. sitten luin vähän kirjaa ja nukahdin tietty. päikkärit piristää. heräsin ja söin lisää vispipuuroa. ja mainittakoon että molemmilla kerroilla haze lutki sekä maitoa että puuroa mun lautaselta. ruualle perso katti. lähdin pyöräilemään santikseen ja tapasin rakasta muutaman tunnin. <3 sodessa amppari ryömi mun paidanhihaan ja pisti kun ei löytänyt tietään ulos. vieläkin kirvelee. :( lähtiessä laskeutui äkkiä pimeä ja pian musta tuntu että pyöräilen säkissä. pääsin kuitenkin kotiin. tulin koneelle ja mun number 1 family oli lähettäny mailia. tästä se lähtee...matka tuntemattomaan. \o/ jei!

Waiting...waiting...waiting for what?! Life.

Jojo...

...zang hitah weto darmi. Dodarmi zang dalah dotinkura si zang tukuh. Dolakesh dalah okausali.
...zang digelah kamakum miraki domish. Konha dalah leto.
...zang dalah kendo dohomuna.
...zang tokuh nazang nakurnaus fuji olalu. Tanduridam.
...zang divah nawonga kuirimo.
...zang digelah tornei miraki nazang kurnaus.
...zang dowanah tenka miraki pomada dekonumiN, ton fong tri dalah lakesh domu zang otibih.

Lakesh dalah kamish kemaro, domu dalah tarattatam. :/

Kaupunki velloi pakokaasun katkussa. Rönsyileväreunaiset, roikkuvat pilvet peittivät yötaivaan ravistellen maanpintaa kalskeutta hohkaavalla otteellaan. Maanalaisissa verkostoissa, siellä minne pilvien hyinen kosketus ei yltänyt, haisi kitkerästi kalalle, mädäntyneille ruuantähteille, ummehtuneelle ullakkokomerolle ja homehtuneille viherkasveille. Rotat vikisivät viestejä toisilleen ja niiden pienet viikset väpättivät pimeässä. Poika katsoi sormiaan, ei nähnyt mitään, mutta haistettuaan niitä tunsi nenässään tupakan lähtemättömän, syvälle kiinnijuurtuneen hajun. Kerrosta ylempänä kerjäläinen istui liimautuneena pikkuruisen koiransa kylkeen, väristen kylmästä ja auton kirkkaat valot sokaisivat eksyneen kulkukissan sekunnin murto-osaksi.
Tytöllä oli kermanvärinen hellemekko päällään, ja hän lauloi meren pauheeseen katoavalla hiljaisella äänellään hymniä, jonka oli pikkuruisena oppinut isoäidiltään. Hänen varpaansa liikkuivat hitaasti, mutta määrätietoisesti, ja niiden punaiseksi lakatut kynnet saivat jokaisen liikkeen näyttämään ruusuiselta tanssilta. Ilma oli kostea, ja tytön hiukset kihartuivat luonnostaan. Ylämaan aluskasvillisuuden tuuheuttamilla kukkuloilla oli häikäisevän aurinkoista, vaikka loppulokakuun päivä alkoikin jo menettää otettaan ja väistyä harmanevan illan tieltä. Aallot löivät alhaalla syvyyksissä rantakallioihin ja tyttö kuuli niiden valtavan voiman ja periksiantamattomuuden, muttei uskaltanut vilkaista kielekkeen ylitse vaahtoisten kuohujen kehystämään, turkoosiin sinisenä kimmaltavaan vesimassaan. Hän pelkäsi. Ja hänen pelkonsa oli todellista.

Tänään...

...kaadoin vettä lattialle keittiössä, eteisessä ja kylppärissä.
...odotin isääni 6 tuntia kävelylle.
...hylkäsin ensimmäisen perhetarjouksen.
...sain neljän tunnin sudokun pohtimisen jälkeen paikoilleen yhden vitosen.
...katsoin perinteisesti isäni kanssa syksyn ensimmäisen Kotikadun.
...harmistuin liukuviin iltavapaisiin.
...tungin ruiskulla napakorua varten tehdystä toisesta reijästä sisään puhdistusnestettä, ja nauroin kun se tuli kaaressa toisesta ulos.
...vastailin kummallisiin kysymyksiin.
...tein sopimuksen.

Tasainen iiiiiiiiiiiiih-narsk-iiiiiiiiih sitten raps raps raps...ja kello oli puoli yksitoista. Kissa katseli pää kallellaan ikkunan takana heiluvia miehen käsivarsia. Teeskentelin kuollutta ainakin vartin ennenkun uskalsin hypätä sängystä ylös ja kiitää turvaan kylppäriin. Suihkun jälkeen menin keittiöön aamiaiselle, ja eikös tämä käheä-ääninen, kroonisesta tupakkayskästä kärsivä viisikymppinen remonttimiehen retjake ollutkin siirtynyt keittiön ikkunan taakse suorittamaan rappaustaan. Asettelin leivälle voin, juuston ja tomaatin tarkan valvonnan alaisena ja siirryin oman huoneeni puolelle lämpimän leipälautasen kanssa, eikä aikaakaan kun mies oli palannut vanhalle paikalleen ja pesi ikkunaani ulkopuolelta. Ilmeisesti hän viihtyi seurassani, vaikka samaa en voi sanoa hänen seuransa miellyttävyydestä.

Täällä on hiljaista. En kuule mitään, sano kovempaa, toista, huuda!
"Jokaikisenä päivänä rakastan sinua vielä edellistäkin enemmän!"

Upea viikonloppu. Aurinko nousi purppuranpunaiselta taivaalta, ja sen laskua en edes huomannut, niin keskittynyt olin.
Huurteinen, houreinen ja palavan kuuma. Sellainen olo tuli kun sairastuin vakavasti. Siis ei sillä tavalla kuin syöpään tai verenpainetautiin sairastuttaessa vaan esimerkiksi yleiseen tautiin nimeltä kuume. Lihakset olivat hervottomat ja kehon valtasi henkinen ja fyysinen väsymys. Nenäkin oli tukossa. Äiti pyykkäsi kasan kangasnenäliinoja, mutta unohti silittää ne.
Istuin siellä kaikkien roskasäkkien ja reppujen ja laukkujen ja koteloiden keskellä ja mietin että kyllä se olisi kiva jos meilläkin olisi iso limusiini. Sitten valo vaihtui punaiseksi ja päätinkin että minun teki enimmäkseen mieli mustaviinimarjamehua.
Kaikki oli hassua, mutta arkaa ja hiljaista. Nauroin Sobulille ja katsoin sotasarjaa, johon jäin välittömättömästi koukkuun. Todennäköisesti tosin kykenen irroittautumaan koukusta siinä vaiheessa kun ensimmäinen sotakohtaus saadaan aikaiseksi tuoda ensi-iltaan. Niitä ei koskaan esitetä tarpeeksi tyylillä.
Helmeilevät vesipisarat liukuivat auton tuulilasilla ilmavirran piiskatessa niitä matkoihinsa ja roskienkeräyspaikalla oli muutama auto. Lavat olivat likaisia ja täysinäisiä ja liikennettä risteili sinne tänne. Huoltoasemalla oli autiota. Me olimme kaksin. Suklaapaperi leijaili rapisten alas auton kumiselle jalkamatolle.
Hetki on lyhyt, elämä pitkä. Olin ihan hiljaa siinä sylissä ja itkin.
Kaikkialla oli niin paljon ruokaa että mietin niillä ruokittavan vaikka koko maailman aliravitut, heikot ja nälkäiset lapset. Ja myös ne yli-ravitut, läskiä pursuavat, kävelevät hampurilaismainokset.
Oli jo hämärää ja ihmisillä oli silmät ja korvat ja katukivillä myös ja katsoin kauhistuneena rautatieaseman tornin kelloa kun se oli jo melkein kahtakymmentä yli.

Hulvattominta hupia ja maukkainta makeaa: riidellä vihaisena ja nauraa vedet silmissä samaan aikaan.
Oudointa ounastelua ja pätevimpiä päätöksiä: hoiperrella kauppaan kuumeisena äidin painostamana vaikka on niin heikko että jalat eivät tahdo kantaa.
Kuuminta kummallista ja ihmeellisintä ihmettelyä: syödä lämmintä spagettiruokaa maistamatta tai haistamatta mitään.
Raastavinta rasittavaa ja jämerintä jännittävää: säikähtää herättyään syvästä unesta ensin tekstariin ja sitten tietokoneen ääniin.
Päivän koskaan-ennen-maistamaton-elintarvike: jogurttimustaherukat; liian makeita.