IRC-Galleria

Sannaleinen

Sannaleinen

Muokkaan tilaani... Tila muokattu.

Selaa blogimerkintöjä

Luonnetesti ihmisilleTiistai 20.05.2008 02:15

Vaasalainen eläinlääkäri Kirsi Kentala on modifioinut ihmisille
luonnetestin. Julkaistu mm. Dobermannlehdessä.

Tässä viihdykkeeksi:

Luonnetesti

Luojan kiitos (?) ihmiset saavat lisääntyä lähes rajoituksetta itse
valitsemiensa partnereiden kanssa. Jos rodunjalostusopit olisivat
saaneet jalansijaa, olisi harvemmalla ihmisellä ollut oikeutta
lastensaantiin ("ei jalostukseen"-rekisteriin olisi joutunut
auttamatta muun muassa silmälaseja käyttävät, epätasaisen hammasrivin
omaavat, tyräiset, kierosilmäiset, liihan lyhyet tai pitkät,
huonokarvaiset, ontuvat, epätyypilliset yksilöt).

Kotieläinten –ainakin koirien- lisääntymisessä taas pyritään muun
muassa siihen, että saadaan niin ulkomuodoltaan, terveydeltään ja
luonteeltaan mahdollisimman täydellisten yksilöiden yhdistelmiä.
Humaanitapauksiin siirrettynä esimerkiksi tyyliin Tanja Karpela x
Göran Porvali. Tai Anne Pohtamo x Artsi Hietanen, Kirsi & Jukka
Kentala sekä Nicole Kidman x Tom Cruise.

Ihmisen perusluonteeseen kuuluu kuitenkin halu arvosteluun ja
vertailuun. Kauneutta ja terveyttäkin mitataan erilaisilla
kilpailuilla ja testeillä, mutta ihmisen luonteen arviointiin ei ole
kuitenkaan juuri puututtu, ellei kyseinen yksilö nyt ole syyllistynyt
henkirikoksiin... Siltä varalta, että jatkossa haluttaisiin vertailla
myös "sisäistä kauneutta", olen muotoillut palveluskoirien
luonnetestistä ns. humaanimallin vapaasti käytettäväksi esimerkiksi
seuraavassa Miss Suomi-mittelössä tai työhönottohaastattelussa.

I Toimintakyky
+3 Erittäin suuri. Yksilö pystyy tekemään päätöksiä ja tarttumaan toimeen
häiriötekijöistä huolimatta, esimerkiksi samaan aikaan ripustamaan
pyykkiä narulle, puhumaan kännykkään ja vahtimaan hiekkalaatikolla
leikkiviä lapsia. Luultavasti nainen. +10

+2 Suuri. Pystyy tekemään 2 asiaa yhtä aikaa. +5

+1 Kohtuullinen. Pystyy tekemään yhden asian kerrallaan. +0

-1 Pieni. Menee helposti sekaisin ja sotkeutuu omiin ajatuksiinsa. -5

-2 Riittämätön. Ei pysty itsenäiseen elämään. -10

-3 Toimintakyvytön. Perheenäiti klo 23 jälkeen illalla tai mies. -15

II Terävyys
+3 Kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua. Esimerkiksi
humalaisen örisijän tullessa haastamaan riitaa tyyliin "mikä v...n
pelle sä oot kun et anna markkaa v..u" yksilö kykenee tokaisemaan
nasevan vastarepliikin saaden örisijän hiljaiseksi.
+10

+2 Suuri ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua. Vetää örisijää yhden
kerran lättyyn. +5

+1 Pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua. Mykistyy ja tuhahtaa
vihaisesti kääntäen örisijälle selän. 0

-1 Pieni jäljelle jäävin puolustushaluin. Tuhisee ja miettii : "kohta
saat turpiin...". -5

-2 Kohtuullinen jäljelle jäävin puolustushaluin. Pitää örisijälle
puhuttelun käsi örvelön kurkussa. -10

-3 Suuri jäljelle jäävin puolustushaluin. Alkaa rettelöimään ja
lopettaa vasta poliisin sidonnassa. -15

III Puolustushalu
+3 Kohtuullinen hillitty. Naapurimaan hyökätessä omaan maahan käy
hakemassa asevarastosta pyssyn. +10

+2 Suuri hillitty. Ja lataa sen. +5

+1 Pieni. Laittaa aseen takaisin kaappiin. 0

-1 Haluton. Laittaa salkoon welcome-lipun. -5

-2 Erittäin suuri. Juoksee rajalle ja odottaa vihollista sormi liipasimella. -10

-3 Hillisemätön. Ampuu vahingossa itseään jalkaan. -15

IV Taisteluhalu
+3 Suuri. Harrastaa judoa, karatea ja potkunyrkkeilyä. +5

+2 Kohtuullinen. Harrastaa vain 2 lajia. +10

+1 Erittäin suuri. Harrastaa ultimate kickboxingia ja raskaansarjan
nyrkkeilyä. Tekohampaat ja litteänenäinen. -15

-1 Pieni. Lähtee judoon jos kaveri pyytää. 0

-2 Riittämätön. Ei pysty olemaan edes hippaa, tai alkaa itkettää. -10

-3 Haluton. Nukahtaa kesken kädenväännön. 0

V Hermorakenne
+3 Rauhallinen ja varma. Jäätyään kengästään kiinni junanraiteisiin ja
kuullessan junan pillin alkaa hyräillen aukoa kengännauhojaan. +10

+2 Suhteellisen rauhallinen. Ei hyräile.

+1 Hieman rauhaton. Jos nauhat ovat umpisolmussa, katselee
huolestuneena ympärilleen. 0

-1 Vähän hermostunut. Alkaa väännellä jalkaansa ja hikoilla. -5

-2 Hermostunut. Alkaa kiroilla. -10

-3 Erittäin hermostunut. Alkaa amputoida jalkaansa. -15

VI Temperamentti
+3 Vilkas. Hölöttää jokaisen vastaantulijan kanssa. +5

+2 Kohtuullisen vilkas. Juttelee naapureiden ja työtovereiden kanssa. +10

+1 Erittäin vilkas. Rasittava löpisijä, sinkoilee paikasta toiseen. 0

-1 Häiritsevän vilkas. Tutut karttelevat. -5

-2 Välinpitämätön. Ei tiedä naapurinsa sukunimeä. -10

-3 Apaattinen. Ei tiedä omaa nimeään. -15

VII Kovuus
+3 Kohtuullisen kova. Mummun jäädessä rekan alle kohauttaa olkapäitään
ja toteaa, että voi pahus. +10

+2 Kova. Ei huomaa asiassa mitään erikoista. +5

+1 Hieman pehmeä. Tarkistaa, onko mummussa elonmerkkejä. 0

-1 Erittäin kova. Ajoi rekkaa. -15

-2 Pehmeä. Soittaa mummun omaisille. -5

-3 Erittäin pehmeä. Ottaa mummun kissan hoitoon. -10

VIII Luoksepäästävyys
+3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin. Todennäköisesti vähän
höynäytettävä tyyppi. 0

+2 Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen. Nainen , joka on ihastunut
mieheen, mutta häpeilee hampaittensa värjäytymiä ennen Denivittiä. +10

+1 Mielistelevä. Mies, joka kuvittelee saavansa naisen esim. kehumalla
tämän ulkonäköä liikaa. Yksilö, joka on työpaikkahaastattelussa
haluten työpaikan mutta tuntematta pomoa vielä kunnolla. +5

-1 Selvästi pidättyväinen. Yksilö, joka painautuu hississä nurkkaan
katsellen lattiaan. 0

-2 Hyökkäävä. Mies yökerhossa vaimon jättämänä liian monen paukun jälkeen. -5

-3 Salakavala. Yksilö, joka kykenee esittämään luoksepäästävyyden
asteikkoa -3 - +3 eli ei ota pirukaan selvää. -15

Tulokset
+50- +80 p. Ns. hyvä ihminen. Edellytyksenä, ettei ole saanut mistään
ominaisuudesta täyttä -15 p. Jos jokin ominaisuus on -15 p, on
yksilöllä ns. mustat hetkensä.

-50 - + 50 p. Tavallinen tallaaja. Kenpä meistä olisi täydellinen?
Sinussa on paljon hyvääkin... ota huomioon, että ominaisuudet I, V ja
VI ovat periytyviä, eli jos sait jostain tai kaikista niistä -15 p,
harkitse uudelleen mahdollista lastenhankintaa. Jos vahinko on jo
tapahtunut, testaa myös toinen vanhemmista ja voit ennakoida lastesi
tulevaisuutta (molemmilla -15 p: lapset tod. näk. vankilaan).

-15- -120 p. Suositellaan testin uusintaa tarkemmin syventyen. Mikäli
uusinnassa pisteet ovat edelleen samaa luokkaa, suositellaan
ilmoittautumista lähimpään mielenterveystoimistoon tai toisena
vaihtoehtona koiran hankkimista, jotta voit soitella eläinlääkärille
ja purkaa mieltäsi hänelle. Hän on tottunut kaltaisiisi. (Siis
koiriin). Voit uskotella kertovasi koirasi ongelmista ja samalla
saatkin ratkaisun omiisi ! (Esim. mikähän meidän Pepellä on, kun se
pissaa sohvalle ja tappoi taas eilen naapurin.. siis kissan...)."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.