IRC-Galleria

Hallitus romahtaaLauantai 27.05.2006 17:45

Sakariaanian reaktoriskandaali alkaa selkeytyä epäselkeydeksi ja hallituksen aikaansaamattomuudeksi. Jos onkin ymmärrettävää, että kansa on hallitukseen tyytymätön, ei kansa sitä tajua, että itse se on sen valinnut, eikä enää käy vetoaminen edustuksellisen demokratian puolesta syrjään siirtyneisiin voimakkaisiin johtajiin. Joskin on myös ymmärrettävää, ettei kansalta tule olettaakaan, että se ymmärtäisi tehneensä huonoja päätöksiä. Yli kahden portaan järjestelmät ovat liian monimutkaisia käsitettäväksi henkilölle, jonka älykkyys ja/tai tietoisuustaso on vain keskivertoinen, ja jotta moniportaiset järjestelmät toimisivat, tulisi suurimman osan järjestelmän jäsenistä ymmärtää koko ketju.

Uskon jo vakaasti, että Sakarilan demokraattinen keskushallinto romahtaa ennen pitkää omaan mahdottomuuteensa. Erinäköiset yleiset ristiriidat, demokraattien kykenemättömyydet ja virallisen tiedonkulun hitaus ja kankeus ovat liian repiviä ylläpitämään jotain näin vanhanaikaista kuin demokraattista tasavaltaa*. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että koko tynkä-Sakariaania hajoaa. Luulen, että uuden sotilasjuntan sijaan tulee jotain maanläheistä niin kuin sakariaanien muuttumista nomadikansaksi, ja eipä se mikään hassumpi asia olisikaan.

* Demokraattinen tasavalta = selkeän enemmistön päättämä tasapäistäminen, eli tasasorto sekasorron sijaan.
Heräsin aamulla 4.57 suunnattomaan jysähdykseen, jonka kykenin unenpöpperöisyydessä paikallistamaan seinän taakse. Hämmennyin katsoessani aikaa, mutta päätin mennä katsomaan, sillä pelkäsin pahaa - simapullon räjähdystä. Oli sattunut pahempaa. Koko simavarasto yhtä lukuunottamatta oli räjähtänyt. En jäänyt siivoamaan, vaikka tiesin senkin virheeksi.

Päivällä sitten siivosin joka puolelle vessaa levinneet sirpaleet ja nesteet sikäli kuin kykenin. Onneksi vessan ovi oli vain raollaan. Neljät pullonpohjat saatoin löytää, muutoin olutpullot olivat korkkeja lukuunottamatta hajonneet pääosin alle 1 cm halkaisijaltaan oleviin sirpaleisiin, hyvin vähän oli yli 2 cm koon kappaleita säästynyt, eli kokonaispaine on muodostunut suureksi. Luonnollisestikaan sanomalehtipeitteet ovat olleet täysin yhdentekeviä. Alueelta löydettäneen saastuneita kappaleita vielä viikkojen jälkeen, joten suihkussakäynnissä on oltava erityisen varovainen.

Mielenkiintoista on kuitenkin tämä ilmeinen ketjureaktio, jossa oli noudatettu turvamääräysten mukaista väliä pullojen kesken. Voisiko olla niin, että juuri väli pullojen välillä aiheuttaa tilaa lyödä viereinen pullo rikki?

Viime aikojen onnettomuuksista on onneksi saatu runsaasti uutta tietoa. Turvajärjestelyjen parantaminen on tietenkin ilmeistä, ja esimerkiksi vastaisuudessa en usko olevan luvallista valmistaa oluttakaan ilman olutkoria (miten sitten tehtäneen puolen litran kärjillä). Oleellisempaa on kuitenkin ehkäistä onnettomuuksien tapahtumista. Ensinnäkin tietenkin hiivaa tulee simaan hiukan vähemmän - tai annetaan käydä pidempään ennen pullottamista. Toisekseen vielä tärkeämpi ja aidosti uusi huomio (ainakin hypoteesi):

!!! Yleisesti tiedetään, että sima pullossa on valmista, kun rusinat nousevat ylös. Sen sijaan kun paine simapullossa kasvaa vaaralliseksi, rusinat laskeutuvat takaisin alas pohjaan. Tässä vaiheessa on syytä raottaa korkkia. !!!

Pitkä seikkailu-uniPerjantai 21.04.2006 14:52

Näin toissapäivänä unen, josta muistan poikkeuksellisen paljon.

Uni alkoi yllättäen sotatilanteesta, jossa olin upseerina johtamassa alle kahdenkymmenen hengen osastoani väijyttääksemme saattuetta. Oli talvi. Kun saattueväkeä alkoi kulkea edessämme olleen aukion takana kulkevaa tietä pitkin (etäisyyttä ehkä 100-150 metriä, aukion leveys ehkä 50 m), avasimme luonnollisesti tulen. Jalkamiehet tietenkin lakosivat, mutta ajoneuvot olivat pääkohteena. Niitä oli ainakin kuorma-autoja, panssarivaunuja ja kevyempiä panssariajoneuvoja. Ongelmaksi muodostuivat kuitenkin singot - ne olivat vanhoja KES 75 -kertasinkoja (eli amerikkalaisia LAW 72 -sinkoja, joita käytettiin Vietnamissa), emmekä muistaneet kuinka niillä tähdättiin. Kukaan ei osunut, etäisyydet arvioitiin päin honkia eikä ennakkoa osattu ottaa lainkaan, ja useat saivat aseen ampumakuntoon vasta kohteen jo mentyä aukion ohi. Nappasin itsekin singon, mutta hyvä että muistin kuinka ase laitetaan ampumakuntoon. Kaikki olivat todella hitaita, kuin vahvassa rauhoittavassa lääkityksessä, ja tajusin sen johtuvan unesta. Tajusin, että näen unta, ja siksi kaikki on hidasta. Uneni siis oli myös valveuni.

Ryhdyin korjaamaan asiaa (osumatarkkuutta), arvelin itse kykeneväni parhaiten, ja ammuin singon toisen perään, ja vähitellen aloin saada otetta muistikuvista kuinka tähdätä - etäisyys alkoi olla kohdallaan ja aloin saada liikkuvan kohteen ennakoinninkin lähemmäksi. Puhumattakaan siitä, että aloin ehtiä saada asetta kantokunnosta ampumakuntoon ennen kuin kohdeajoneuvo oli puolivälissä aukiota. Ennen pitkää kuitenkin (tässä vaiheessa olimme jo muuten viidakossa tai metsässä ainakin, kesäisesti) saattue oli mennyt varsin vahingoittumattomana ohitse ja perässä tuli valtava määrä siviileitä. Karnevaaliväki kulki ylitsemme ja kaikkialle ja huomasimme olevamme humussa. Vähän aikaa huilattuani sekavan väen keskellä käskin ottamaan touhun kokonaan alusta, kun ei toiminut.

Tällä kertaa sain jo osumia singoilla johonkin rekan peräosaan, mutta en riittävän hyviä osumia. Singot loppuivat. Päätin rynnäköidä yksin yllättävällä eleellä pelkkä rynnäkkökivääri kädessä rynnäkköpanssaria vastaan. Hyppäsin vaunun päälle, koputin luukkua ja laskettelin sarjan sisälle luukun auetessa. Valtasin vaunun, joskaan en ihan tiennyt miten sitä käytetään ja kutsuin osastoani mukaan suojaamaan ja katsomaan löytöä. Karnevaaliväki palasi, ja tällä kertaa jäimme juhlaan.

Aikamme juhlittuamme, tapasin täällä muun muassa hemaisevan nymfomaanin, joka kiehnäsi kimpussani kiltisti sanottuna ehdotellen yhtä sun toista ja jolla oli mielenkiintoisen tunnistettavat piirteet. Voisin miltei piirtää hänen kasvot, jos osaisin. Siis aikamme juhlittuamme vedimme haarniskat niskaan ja käteen miekat ja kilvet. En ole varma muutuinko jo tässä vaiheessa parrakkaaksi kääpiöksi.

Kävimme luolastoihin, ne olivat hyvin onkaloisia ja pyöreäseinäisiä, paljon tasanteita ja kumma kyllä oli myös valoista. Ensimmäisessä kerroksessa (tämä luola nousi ylöspäin) oli valtava auditorio. Sisäinen mentori, joka ilmestyi minulle jokaisen kerroksen kynnyksellä, kertoi minulle tästä muinaisesta koskemattomasta paikasta. Auditorion sali oli tyhjä, mutta paikkoja oli varmaan tuhat. Meitä oli useita kymmeniä seikkailijoita. Kivisille istuimille ei tulisi istua, sillä silloin nukahtaisi ikuisiksi ajoiksi, ellei joku käy herättämään. Jotkut meistä kävivät istumaan ja nukahtivat. En herättänyt ketään vaan jatkoin matkaa seuraavaan kerrokseen.

Toisessa kerroksessa piti olla vihreä lohikäärme, mutta sitä kukaan ei löytänyt. Kaikki luulivat tätä viimeiseksi kerrokseksi (pitää huomioida, että tämä oli erityinen kerrostuma pitkän luolastomatkan takana) ja etsivät lohikäärmettä. Minä tunsin kuitenkin, että tämä ei ole edes toiseksi viimeinen kerros ja päätin etsiä tieni kolmanteen kerrokseen. Löysinkin sen, ja nousin yksin ylös.

Kolmanteen kerrokseen tajusin tietyn tyhmyyden. Olin yksin ja täällä olisi omakotitalon kokoinen musta ötökkä, hiukan muurahaisen ja Starship Troopersin ötököiden välimuoto. Itsekseni en sille pärjäisi ja arvelin piileskellä kunnes keksisin parempaa. Ötökkä näytti välillä hyvinkin pikselöityneeltä, kuin se olisi ollut otus muinaisen Commodore 64:n pelistä. Uni katkesi, kun kelloni soi. Kovin mieluusti olisin jatkanut unessa, vaikka niin kauan kuin vain se jatkuisi.

Huomioitavana seikkana mainitsen vielä, että lopussa välillä heräilin, katsoin kelloa ja todettuani että aikaa on, päätin jatkaa samaa unta.

Kaikki olutpullot eivät räjähdäMaanantai 17.04.2006 22:23

Jo muinoin on tullut todettua, ettei kannata käyttää yli 0,5 litraisia pulloja valmistettaessa olutta, sillä paine saattaa käydä sietämättömäksi. Tänään kuului taas POKS! Halusin kokeilla onko LIDL:n olutpulloista pullotukseen, ei ole. Kruunukorkit menevät huonommin kiinni ja ennen kaikkea ohut lasi ei välttämättä kestä painetta. Vastaavanasteista reaktorivuotoa ei ole tapahtunut Sakariaaniassa vuosikausiin, mutta onnettomuus oli silti pieni, sillä vuoto pääsi ainoastaan turvallisesti kammioon. Ainoastaan pelastusmiehistö sai lieviä säteilyvammoja. Räjähdys ei kantanut kammion ulkopuolelle.

Sain myös pelastettua vihdoinkin kaikki runoni 1999-2005 maaliskuuhun saakka vanhoista tiedostoista, jotka eivät enää avaudu nykyohjelmillani. Reilu 300 sivua 10 fonttikoolla sisältää ~ 1181 runoa.
Tein eilen jotain, mitä en ole tehnyt aikoihin. Laitoin puhelimen äänelliselle ja jätin sen sille tielle. Oleellinen mietintä liekin, onko tämä seurausta jollekin henkilökohtaiselle muutokselle, vai tulosta pitkän ajan syklimuutoksesta. Jotenkin se ei tunnu niin ärsyttävältä mölyapinalta juuri nyt, tuo kännykkä.

Löysin illalla inspiraation ja hankin itselleni ensin Commodore 64 -emulaattorin ja sitten keksin, että onhan olemassa myös Amiga-emulaattoreitakin. Meni siinä koko päivä säätäessä ja testaillessa, tutkiessa mitä löytyy. Amigaan en ole koskenut vuosikausiin, Kuusnelonenhan miulla on kaapissa. Jännittävä autenttisuuden illuusio kehittyy, kun emulaattorit myös lataavat pääosin alkuperäisellä hitaudella, ja Amigan levyasema raksuttaa. Ihan kuin digitaaliset kirkon kellot.

Runojen kieliLauantai 25.03.2006 23:29

Olen ajatellut runojen kieltä viime aikoina. Siis sikäli, että ilmaisuun vakiintuu tai juurtuu niin helposti ja siitä on sitten hankala irtautua. Onko se edes mahdollista? Voinko puhua käyttämättä omaa kieltäni? Hankalaa se ainakin on. Sikäli tyhmältä tuntuu kirjoittaa, että olen ikään kuin ajatellut asian päässäni niin pitkälle, etten viitsisi kirjoittaa siitä. Kun kirjoitus ei ole enää prosessia, siitä tulee raporttia, mutta sitä pitäisi tehdä toisin.

[Ei aihetta]Tiistai 21.03.2006 00:20

Tajusinpa vielä, että olen tainnut vihdoin löytää taas yhden nykyrunoilijan, jota on ilo lukea. Hän on Juha Siro. Siinä missä Tuli&SavuNetissä (http://tuli-savu.nihil.fi/kirjat.asp?c=35&ts_arvosteluid=60) arvostellaan Siron filosofista raskautta, minä nimenomaan pidän siitä. Niinpä niin, ihmiset (näemmä koiratkin) pitävät kaltaisistaan... Ymmärrän hyvin, jos monelle runoni ovat vähemmän innostavaa ja raskasta luettavaa.

Aika rientää, minä enMaanantai 20.03.2006 23:56

Kirjoitan ihan lämpimikseni. Minun pitää saada itseni taas tekstien pariin, sillä mitä enemmän joudun tekemään, sitä enemmän ehdin tehdä ylimääräistäkin.

Aikahan on sellainen mielenkiintoinen seikka, että sen kulkunopeus vaihtelee suuresti niin yksilöittäin kuin yksilöiden sisäisestikin. Minun aikani kulkee ajatuksen nopeudella ja itse pyrin jatkuvasti nopeuttamaan omaa ajatuksenkulkua, mutta siitä huolimatta yritän juosta eteenpäin joutumatta oravanpyörään. Vaatii tiettyä valppautta, ja sitäkin, että opettelee irtautumaan satunnaisiin transseihin valumista ja kykenee siirtymään transsiin halutessaan.

Usein olisin muutoin valmis kadehtimaan niitä, joiden mielestä aika mataa, mutta en halua kadehtia ketään tai mitään, mikäli se ei motivoi itseäni saavuttamaan kadehtimaani tilaa. Ennemmin olen tyytyväisen kiireinen kuin pitkästynyt. Vähitellen poisopin kiireen tuntemuksen.

Tällä hetkellä, kuten useinkin olen inspiroitunut. Haluan kuitenkin ennen kaikkea lukea nyt. Sitten voisin kirjoittaa. Sarjakuvia saan piirtää milloin haluan, mitä enemmän, sitä suotavampaa. Mistähän saisin palkattua orjapiiskurin orjakseni? Surkeaa tämä nykyajan keskiaikaisuus, kun pitää ryhtyä flagellantiksi saadakseen virkistävästi ruoskaa.

Laiskuudesta on muutakin hyötyäPerjantai 24.02.2006 01:40

Ei viitsi lähteä meinaan ravintolaankaan, vaikka varaa olisi.

Laiskuus saa aikaanKeskiviikko 22.02.2006 00:29

Mikseriin kirjautuminen tuntuu jotenkin äärettömän työläältä. Joten en jaksa mennä sinne olemaan kirjoittamatta tätä. Tiedä sitten jaksanko vastaisuudessa taas.