IRC-Galleria

Toinen äiti.Maanantai 08.01.2007 21:45

Haha. Maailmankirjat on sekaisin.
Matias (11v) on saanut päähänsä, että on kivaa valittaa kaikesta mitä teen ja moralisoida koko ajan. No, ihan jees sen kannalta, mutta mä en mielelläni haluaisi mua 6 vuotta nuorempaa äitiä :D

Tänään taas ihana migreenikohtaus. Tulin kotiin, nukuin. Matias halusi väitellä jostain ihan oudosta asiasta ja sen pääteesi oli suurinpiirtein se, että minä "vääristelen totuutta" johon minä vstasin filosofian 1. kurssin tietojen pohjalta. Se meni lähinnä siihen, että Matias huusi asiansa julki. Kivaa, migreenissähän sitä haluaa kuunnella pikkuvelinsä karjuntaa.

Ihme tyyppi.

Ding.Sunnuntai 31.12.2006 21:00

Uudenvuodensuunnitelmat meni ihan perseelleen.
No, ei voi mitään. Lähden nyt sinne hiton Raisioon ja katson mitä illasta tulee...

Loma.Lauantai 23.12.2006 00:13

Joululoma alkoi.
Aamulla piti käväistä koulussa psykologian tunnilla. Tehtiin muutama aivoitustesti, katsottiin niitä ihme magic eye-kuvia sun muuta kiinnostavaa. Tunnin päästä ihmiset vyöryi (terästämättömälle) glögille (jossa oli liikaa mehua) ja (teolliselle) piparille. Lahjojen jako ja hihitys Suvin Kähköshiiri-reaktiolle (Hug meeeeeeee). Sillä keltaisella räsynukella on jo oma faniklubikin. Ja soundtrack. Ja kaikkea.

"Koulun" jälkeen mentiin Katin kanssa kahville ja pelattiin muutama erä Splitsiä. Joku venäläinen mummo oli tosi kiinnostunut ja kyyläsi meidän peliä koko ajan. Juteltiin niitä näitä ja nostalgioitiin (onko tuo sana?). Kaiken kaikkiaan ihana aamupäivä <3.

Kotiin. Matias aloittaa heti tavanomaisen pelleilynsä. Eilen tehtiin aivan selvä työnjako: Minä järjestelen ja imuroin kaikki huoneet, Matias ottaa keittiön ja oman huoneensa vastuukseen, leipoo piparit ja tiskaa. Eikös hän laista sopimuksesta, ilmeisesti koska poika tietää, että otan siitä herneen nenään. Saakohan Matias jotain sairasta tyydytystä siitä että huudan sille? Mä en ainakaan tykkäisi. Jos mulle huudetaan, minä huudan takaisin. Matias vaan hihittää ja yltyy vain. Kun yrittää kiltisti ignoorata, yltyy edelleen. Ihme häipe. Yritin ajaa sitä ulos tai kaverille, mutta ei mennyt. Kun tarjouduin tiskaamaan ja hoitamaan keittiön, sen piti olla hankala ja vänkätä vastaan. No, hän "tiskasi". Lähinnä leikki vedellä, jätti puolet tiskeistä pöydälle ja kasteli parkettilattian. Hermot menee? Ei suinkaan.

Ja mitä minä tein, paitsi huusin Matiakselle? SIIVOSIN. Helvetinmoista vauhtia. Järjestelin olohuoneen, vaihdoin liinat, laitoin kynttilät, pyyhin pölyt kaikilta hyllyiltä, lampuista ja koristeista, imuroin. Eteinen. Sama juttu. Vessat siisteiksi, uudet pyyhkeet, koko kämppä juhlakuntoon. Meinasin pestä lattiatkin, mutta iskä sanoi äitin hoitavan sen.
Kolmen-neljän tunnin puurtamisen jälkeen olin suhteellisen valmis. Koti näytti niin nätiltä. Olin ylpeä, että olin saanut homman tehtyä.

Iskä tulee kotiin ja pällistelee ympärilleen. Oon pistänyt tunnelmavalaistuksen, laittanut kukat pöydille, ja kääntänyt olohuoneen ruokapöydänkin (se pitää kääntää, että kuusi mahtuu). Selvästi positiivinen fiilis.

Äiti tulee kotiin. Se pyyhältää ympäri eikä sano mitään. Se heittää laukkunsa ja paperinsa juuri siivotuille pöydille eiikä tunnu vähääkään välittävän siitä, että meillä on kerrankin siistiä. Se käväisee mun huoneessa, jota en ehtinyt vielä siivota. Sitten alkaa huuto. "Minä sanoin, että siivoa oma huone, minä sanoin, että siivoa vaatehuone. Minä en käskenyt siivoamaan olohuonetta tai keittiötä, minun piti tehdä se. Hemmo, tule sinäkin katsomaan missä kunnossa Sallan huone on. Valivalivalivali."
Siinä vaiheessa kilahdin. Olen helvetti siivonnut neljä tuntia! MISSÄ VAIHEESSA MUKA OLISIN EHTINYT SIIVOTA OMAN HUONEEN? Haluaako rouva sanoa edes kiitos tehdystä työstä? Ei. Rouva tahtoo valittaa lisää. Se huutaa ja haukkuu, korostaa edelleen, että tein kaiken turhaan ja hän olisi tehnyt sen ja hän tuleekin tekemään kaiken sen uudelleen. Ai kiva. Kiitos. Mun työ ei sitten kelpaa täällä. Kerrankin tein jotain "vapaaehtoisesti". Sehän aina valittaa, ettei mua saa siivoamaan kirveelläkään. Quess what. Mä nautin siivoamisesta silloin kun kukaan ei höngi mun niskaan. Sillon kun voin olla tyytyväinen siitä, että oon saanut jotain aikaan ja meidän talossa vaihteeksi jopa viihtyy. Näin tein. Ja toinen tulee ja sanoo tehtyä työtä tarpeettomaksi ja haukkuu siksi, etten ole tehnyt asioita siinä järjestyksessä kun HÄN haluaa. Olisin jokatapauksessa saanut valitukset jos muun kämpän puolella ei olisi tapahtunut mitään. Kummin päin tahansa, olisin siis tehnyt tosi väärin.
MIHIN HELVETTIIN MÄ ÄITIN MIELESTÄ KELPAAN??? Pikkuhiljaa alkaa tuntua, etten mihinkään. Miksi tällainen johtopäätös? Se tekee sitä jatkuvasti. Ensin kannustaa olemaan itsenäinen ja pyrkivän hyvään ammattiin, sitten lähettää ristikkäisviestiä, etten kelpaa mihinkään, koska olen aivokuollut idiootti. Yay indeed.

Juu, että hyvää joulua vaan. Tällasta sotaa se on täällä joka vuosi. Nyt kun sisko muutti pois, äiti vaan joutuu suuntaamaan kaiken stressinsä muhun. En ole kestänyt sitä aiempina vuosina. Nyt kun haukutaan yhtä ihmistä kahden edestä, missä kunnossa luulette mun olevan? Oon hermorauniona. Tämän takia vihaan joskus joulua.

Puhe.Sunnuntai 17.12.2006 23:01

"Hyvät kuulijat. Esittelen teille evoluutioteorian.
Tässä on euroopanpystyihminen, homo antecessor [kalvo].
Verrataan tätä nykyihmiseen [kalvo]. Nähtävissä on eroa mm. pituudessa ja pään koossa sekä muodossa.
Mitä tapahtuu seuraavaksi? Jos ihmislajin kehitys jatkaa samaa rataa, tulee ihmisen aivojen tilavuus suurenemaan entisestään.
Leluvalmistajat ovat tajunneet asian aikoja sitten. Onkin arvioitu, että tulevaisuudessa näytämme tältä [bratz]. Kuten näkyy, pää on nykyihmiseen verrattuna suuri. Älykkyydestä voikin sitten olla toista mieltä.

Hasta la vista! Savupommi! Ulos luokasta [Copyright: Suvi]"

Seriously.

Liikaa.Lauantai 16.12.2006 00:52

Puhe. Siivous. Koulu. Puku. Lahjat. Rästit. Ihmiset. Helmikuu. Kaikki. Kaatuu. Päälle. Helvetti.
On se niin ihana kun on stressaantunut. Pitäisi tehdä 101 asiaa. Aikaa on, mutta turhaudun aina kun aloitan jonkun asian työstämisen.

Lisäksi on ne syyttävät katseet ja käskyt ja huudot, joita en jaksaisi kuunnella. Eivät ne auta asiaan. Nyt puhun sekä äidistä, pikkuvelistä että eräästä tietystä henkilöstä, joka teki tänään jotain, joka meni jo pikkusen hyvän maun rajan yli. Vaikka teko oli kyseiseltä henkilöltä jokseenkin tyypillinen en todellakaan halua sulattaa sellaista! Kaiken lisäksi kyseinen henkilö ei ymmärrä, että loukkaannuin. Kivaa.

Jatkan tän puheen kirjoittamista. Kunhan aiheenkin keksisi.

Wilma Wilma, oi Wilma.Tiistai 12.12.2006 21:18

Keskiarvo 8,93.
Lukuaineet 8,89.
Tuo puuttuva 0,07 pännii mua. Mistä lähtien ysi on ollut muka keskiverto?? :D
Oon mä kans yks outo ihminen.

No, MA7:n kymppi ja HI3& HI4:n ysit paransi mun päivää kummasti.

This is a dump.Lauantai 09.12.2006 01:29

Mikä mulla taas on, sen tietää tahtoisin. Poetic.
Äh. Taidan kärsiä taas burn outista. Mikään ei oikein tahdo sujua niinkuin tahtoisi, joka ei ole ihme, koska tunnun mielessäni elävän jossain satumaailmassa, jossa kaikki on täydellisesti. Stressi ei paina, suhteet, joihin joskus uskoin, eivät kariudu, ihmiset, joihin ihastun, eivät ole varattuja ja toimivat juuri niin kuin Disneyn saduissa. Kaikki menee hyvin eikä missään näy huolen häivää.
You wish.

Vanhojentanssikurssi alkoi virallisesti tänään. Olihan se ihan kivaa. Kovin moni poika ei osannut viedä valssissa ja yleensä myös huomautin siitä, tosin leikkimielisesti. Myöhemmin mietin että olikohan se nyt ihan viisasta, puolitutut ja -tuntemattomat kun eivät välttämättä ymmärrä mikä on mun suusta leikkiä ja mikä ei. Saiko ihmiset musta ylimielisen kuvan? Olenko muiden silmissä ilkeä perfektionisti? Tiedähäntä, mutta tunnen itseni ilkeäksi ihmiseksi. En tiedä onko se kuva, jonka annan itsestäni vai ei, mutta moni niistä asioista joita sanon leikillä puolitutuille loukkaisivat varmasti itseäni. Pyydän anteeksi jos olen loukannut jotakuta huolimattomalla kommentilla tai vastaavalla. Khyl.

Päässä suhisee paljon. Ehkä mä avaudun jossain vaiheessa lisää.

NenägallupLauantai 09.12.2006 00:15

Häröt Kysymykset OY. Mutkun aloin oikeen miettimään.
Onko mulla juutalaisnenä? :D

(Silmät on jo leimattu itämaisiksi. Mitäköhän seuraavaksi?)

Kupla.Keskiviikko 06.12.2006 23:30

Indeed. Helvetin unet.

Orjuutan aivonne.Torstai 21.09.2006 22:05

http://www.iqout.com/index.php?lang=FI

Tehkää tuo ja kertokaa tulos :P