IRC-Galleria

Sefiroth

Sefiroth

antaa sulle pusun <3

Uusimmat blogimerkinnät

ElämäSunnuntai 02.12.2007 23:06

elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. päinvastoin, elämä on usein erittäin epäreilua ja perseestä. jos elämä potkii päähän, niin pitää tapella vastaan, ja potkia kaksi kertaa lujempaa takaisin. mutta ehkäpä elämässä onkin niitä vastoinkäymisiä juuri sen takia, että tajuaisi niiden hyvien asioiden arvon?

siihen on hyvä tottua että aina ei saa haluamaansa. ja aina ei voi olla onnellinen. joskus on oltava niitä huonojakin hetkiä, että voisi olla niitä hyviä hetkiä. virheistään pitää oppia. kerron teille nyt jotain hyviä elämänfilosofisia juttuja joita itsekkin yritän noudattaa, ja joista voisi olla apua =)

1. Keskity vain tähän päivään ja hetkeen, äläkkä mieti liikaa huomista.

2. Yritä joka hetki nauttia sen hetkisestä olostasi, ja yritä oppia nauttimaan niistä elämän pienistä hyvistä asioista.

3. Keskity vain tämän päivän murheisiin, huominen kyllä tuo mukanaan omat murheensa ja ilonsa, ja varmasti tämänhetkiset murheetkin ovat jo aivan tarpeeksi tälle päivälle.

4. Elämä on täynnä vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia. mutta muista että sateen jälkeen nousee aina aurinko. yritä myös oppia virheistäsi.

5. Elämä on täynnä paskoja asioita, ja vielä paskempia ihmisiä. haistata tälläisille ihmisille paskat ja jätä heidät omaan arvoonsa.

6. Anna ihmisille anteeksi, jos he aidosti pyytävät sitä

7. Usko rakkauteen ja sen voimaan. vaikka rakkaus joskus satuttaakin, niin rakkaus voi olla maailman ihanin tunne ja asia.

8. Anna uusille ihmisille mahdollisuus. älä tuomitse heitä ulkonäön tai ennakkoluulojen tai asioiden perusteella joita kuulet toisilta ihmisiltä. muodosta itse mielipiteesi henkilöstä. ties vaikka löytäisit uuden ja tärkeän ihmisen elämääsi.

9. Jos elämä potkii, potki vielä lujempaa takaisin.

10. Älä ikinä anna periksi tai luovuta. missään asiassa.

11. Muista että elät vain kerran. joten kannattaa yrittää elää elämä niin miellyttävästi ja nauttien kuin mahdollista.

12. Tee asioita joista aidosti tykkäät. niistä tulee aina hyvä mieli. jos mielesi tekee pelata tietokoneella, pelaa. jos tykkäät hengata kavereidesi kanssa, hengaa. jos saat mielihyvää tupakista, polta. jos sinusta on hauskaa hyppiä alasti sateessa, niin hypi.

13. Kuuntele paljon musiikkia, siinä piilee mittaamaton voima ja sinulle tulee parempi mieli. kuuntele musiikkia kun olet tylsistynyt, onnellinen, surullinen, tai ihan muuten vaan.

14. Muista kertoa aina vähän väliä sinulle tärkeille ihmisille, että välität heistä. pidä myös rakkaistasi huolta <3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.