IRC-Galleria

Hyvä alku päivällePerjantai 04.01.2008 23:44

Kiitos kaikille kannustuksesta ja pystyistä peukuista ja varpaista. Niistä oli suuri apu. Teoriakoe meni läpi ekalla yrityksellä, hyvä minä !!!

Päivä on ollut tänään kylmä mutta kaunis. Aurinko on piristänyt päivää ja antanut toivoa tulevasta keväästä. Kun kokeesta aamulla selvisin, menimme miehen kanssa juhlan kunniaksi kahville, oikein pullan kanssa. Sitten pariin kauppaan täydentämään kaappeja. Meillä ostetaan joitakin perustavaroita, vessapaperia, tuoremehua, jauhoja jne... hieman suuremmissa erissä kuin tavallisen kokoisissa perheissä. Joten auto oli taas lähes täynnä kaikea perustarpeellista.

Kotiin saavuttua oli tavallista ruoanlaittoa, pyykkäämistä ja siivousta. Innoissani tein jo huomisenkin ruoan, jospa vaikka huomenissa lähtisimme loppiaistapahtumaan naapuripitäjään. Tarjolla on vaikka mitä mukavaa, curlingista, retkiluisteluun, issikkakyytiin ja puhallustikkaan (mitä lieneekään).

Illalla katselimme joululahjaelokuvan "Evan taivaanlahja" ja söimme joulukarkkeja, joita tuntuu useammalla olevan vielä roppakaupalla. Minäkin söin tervapiruja, niin että nyt oksettaa.

Loppuilta kuluu Juha Itkosen "Kohti" kirjan kanssa, jonka sain joululahjaksi. Kaksi muuta lahjakirjaa, Regina Raskin "Hyvä naapuri" ja Reidar Palmgrenin "Tunneli" on jo luettu. Tällä kertaa en oikein pitänyt Palmgrenin kirjasta, joka sai minut ahdistumaan. Jo kirjan nimi paljastaa mistä se kertoo ja kun omaan ahtaanpaikan kammon, niin ei kiva. Raskin kirjasta pidin. Sarjan kun on lukenut, niin hyvää jatkoa sille. Tarpeeksi simppeli, mutta ei liian.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.