IRC-Galleria

Luopumisen ihanuus ja raskausLauantai 24.03.2007 00:37

Viime aikoina olen aivojeni sopukoissa miettinyt luopumisen problematiikkaa. Viimeiset vaalit lisäsivät mietintääni, varsinkin kun moni kokenut poliitikko joutui luopumaan eduskuntapaikastaan, ei niinkään omasta halustaan vaan pakosta. Luopuminen jostakin, mistä tahansa on vaikeaa, oli se sitten vapaaehtoista tai ei.

Usein ihmisten on hyvin vaikea hyväksyä toisen ratkaisua luopua jostakin vapaaehtoisesti. Varsinkin jos luopuminen kohdistuu yleisesti hyväksyttyyn ja arvostettuun asiaan. Ihmistä joka jättää hyvän viran tai aseman, häntä pidetään ajattelemattomana tai höyrähtäneenä tai mietitään mitähän hänellä on takataskussa odottamassa. Naisen ollessa kyseessä mietitään, onko mies luopumisen takana tai onko perhe sittenkin uraa tärkeämpi. Kuitenkin syy voi olla ainoastaan se, että luopuja on halunnut elämäänsä jotakin muuta, mahdollisesti arvokkaampaa, kehittävämpää tai rauhallisempaa vaihetta. Luopuja ravistelee jälkeenjäävien elämää rohkeudellaan. Usein alkaa luopujan työn/arvon vähättely, jotta oma elämä näyttäisi elämisen arvoiselta ja työ ja tehtävät tärkeiltä.

Luopuminen unelmista on varmasti raskainta. Kuka unelmoi urasta, kuka rahasta, suurista teoista, perheestä tai rakkaudesta. Unelmien aiheita on lukematon määrä. Luulen että saavutetusta unelmasta luopuminen tuntuu ylivoimaiselta, oli se sitten kuinka järkevää tai vapaaehtoista tahansa. Samoin, jos oma elämä ja minuus on rakentunut jonkin tunteen ja/tai minäkäsityksen varaan ja joutuu siitä tavalla tai toisella luopumaan, on se tuskaa. Moni Suomalainen mies ja nainen tuntee olevansa hyvä työntekijä, ammattilainen alallaan, mutta kun firma menee alta ja uutta työtä ei löydy, joutuu moni heistä luopumaan käsityksistään omasta itsestään ja ammattitaidostaan. Tai kun nuoruuden haaveet omasta perheestä ja vanhemmuudesta ei kestäkään, vaan eron myötä vanhemmuus joutuu koetukselle, ei ole helppoa. Naiset jotka luovuttavat lapsensa vapaaehtoisesti, erossa tai muuten toisten hoidettaviksi, he saavat suurinta paheksuntaa tässä maailmassa, vaikka luovuttavat lapsilleen näin parasta.

Lopulta luopuminen elämästä on meillä kaikilla edessä. Tässä iässä sitä jo tietää, että ei elä ikuisesti. Hidas prosessi etenee ja opettaa meitä luopumaan. Voimille se kyllä toisinaan ottaa silloin jos luopumaan joutuu liian nopeasti, jotenkin raakileena. Luopuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, sen kun aina muistaisi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.