IRC-Galleria

Anteeksi vaan pieni tauko kirjoittelussa, ei ollut tarkoitus... Sähelsin viikko sitten kuvatiedoston kanssa seuraavin seurauksin, kuvat menivät vääriin paikkoihin väärän kokoisina ja kun kirjoitin tänne päiväkirjaan ja yritin laittaa kuvan mukaan, niin juntturaanhan tämä koko stydeemi meni. Tämä kokeilu siis tapahtui kaksi kertaa ja tekstit hävisivät, enkä jaksanut kirjoittaa niitä uudelleen. Ette varmaankaan jääneet mistään kovin tärkeästä paitsi.

Sähellystä on muutenkin elämä viime päivinä ollut. Monenlaiset asiat ja ajatukset ovat sekoittaneet päätä. Oikein hullunmyllyä toisinaan. Useat myötätuntoiset ajatukset ovat täältä Käärmelahdesta lähteneet niin Nummelaan, Heinävedelle, Kouvolaan kuin ihan tähän lähellekin omalle kylälle. Mikähän ihmeen murrosaika nyt on menossa, tuntuu että monessa paikassa puhaltavat nyt muutoksen ja levottomuuden tuulet. Monia meistä koitellaan ja jaksaminen on kortilla. Huominen näyttää pelottavalta ja aamuisin ajattelee, mitenköhän tästäkin päivästä selviän tai mitähän ikävää tämäkin päivä tuo tullessaan.

Arki näyttää välillä toivottomalta, mutta kyllä me selviämme, siihen on vain uskottava. Tulee taas niitä seesteisiä aikoja, jolloin voi luottavaisena ja hyvään uskoen huokaista, että selvisin. Silloin ei tarvitse pelätä tulevaa päivää vaan jaksaa taas uskoa että elämä kantaa. Kun tämän vaan muistaisi niinä oikein mustina päivinä, jolloin usko onneen on koetuksella.

Olen jo vuosia yrittänyt hokea itselleni, että muutos on MAHDOLLISUUS ei uhka. Muutos ja siihen liittyvä henkinen paine kasvattaa minusta ja sinusta parempia ihmisiä, näin uskon ja kiitos kaikesta"kärsimyksestä" on jossakin edessäpäin odottamassa. Olen hyvin utelias näkemään mitä tulevaisuus on minulle tarkoittanut. Se ei voi olla enää kaukana.

Viikonlopun reissu takana, onnistunut sellainen. Lapset olivat matkaansa tyytyväisiä, samoin me vanhukset. Suosittelen, jos olette menossa Jyväskylään, niin menkää ihmeessä kaupungin teatteriin katsomaan näytelmää "aina joku eksyy". Esitys ei ole helppo, mutta hyvin puhutteleva ajan kuvaus, josta jää mietittävää pitkäksi aikaa.

Kävimme myös Viherlandiassa, tuossa isossa puutarha-alan keitaassa, josta saa muurikivistä siemeniin kaikea mahdollista joilla koristaa puutarhaansa. Onneksi meidän autoon ei mahtunut oikein mitään, sillä muuten muutama koristepossu ja purkki olisi tarttunut mukaan. Ostimme kuitenkin pientä ja kevyttä, eli siemeniä. Valikoima oli huikea ja harvinaisia siemeniä himoitsimme. Kymmenkunta pussia tuli ostettua ja osa tulee jo lähiaikoina kylvettyä (ainakin orvokit). Taas pääsee ihailemaan uuden kasvun ihmettä, voimaa jolla versot kilvan tunkevat kohti valoa.
Taidankin laittaa valkosipulin kynsiä ja herneitä ruukkuihin, jotta saan maukkaita versoja salaatteihin.

Kevään merkkejä on jo ilmassa. Linnut laulelee jo kevättä ja suojasääkin saa tuntumaan siltä. Pihavalot on ajastimella kytketty toimiviksi ja nyt sai jo siirtää iltapäivän aikaa myöhäisemmäksi kun päivä on pidentynyt, vähän mutta kuitenkin.

Tätä touhua nyt, muuta en oikein jaksakaan.

Lumimyrsky on takana. Ei tuo nyt niin hirveä ollut kun ennustettiin. Tuuli oli hetken melko kovaa, mutta lumitilanne ei paljoakaan parantunut, muutama sentti tuli lisää. Tuli kuitenkin sen verran, että lapset innostuivat.

Kun haimme kuopuksen tänään koulusta lähteäksemme kaupunkiin kirppispöytää täydentämään ja ruokakauppaan, astui autoon huonotuulinen poika. Ensimmäiset sanat olivat "tänään ei sitten ollut hyvä päivä". Kun kysyin syytä lykkäsi poika käteeni monisteen, joka viime syksyn aikana on ehtinyt tulla tutuksi toisen lapsen osalta turhankin usein, ilmoitus huoltajalle oppilaan ojentamisesta. Jälki-istuntoa oli määrätty 45 minuuttia ensi maanantaiksi syynä lumipallojen heittely. Positiivista paperissa oli, että poika oli itse myöntänyt teon. Kun kysyin olitko ollut ainoa heittelijä, niin pojalla oli pitkä lista nimiä, jotka istuvat maanantaina samasta syystä.
Miestä ja minua hieman hymyilytti koko juttu. Lapset olivat selvästi innostuneet sataneesta lumesta ja sopimukset unohtuneet saman tien. En selittele etteikö aihetta olisi, mutta mieleeni tulivat omat jälki-istuntoni tuon ikäisenä ja miltä ne nyt tuntuvat. Ei mitenkään ikäviltä, sattuihan sitä ja nyt niille voi nauraa. Sanoin pojalle, että viikonloppua ei kannata moisen takia pilata, mökötä sitten maanantaina.

Kerroin autossa kuinka tappelin kuopuksen ikäisenä Makkosen Lassen kanssa aika usein ja me molemmat saimme jälkkäriä. Jälki-istunnot olivat keskitetysti perjantaina iltapäivällä ja puukässäluokassa. Sain tehdä siellä kaikenlaista ja tuloksia syntyi mm. katajainen avaimenperä, löylykauha ja puukapustoja. Joskus minusta tuntui, että oikein odotin että Lasse olisi vähän kiusannut, jotta olisin päässyt tinttaamaan ja jälkkäriin. Yläasteella valitsinkin puutyöt tekstiilitöiden sijaan (olin ainut tyttö).

Tänään on pakattu autoa ja järjestetty asioita. Huomen aamulla auton nokka kohti Himosta, jonne neljä mukulaa lähtee viettämään viikonloppua lasketellen ja lautaillen. Me vanhemmat menemme Jyväskylään teatteriin ja viettämään kolmestaan (mies, minä ja koira) hotelliaikaa.

Joten hyvää viikonloppua teille kaikille, nauttikaa lumesta, mutta varokaa ettette saa jälkkäriä.

Älkää pelästykö ystävät emme ole muuttamassa Käärmelahdesta minnekään.

Anopin 84v. tavaroita pakkasimme ja kuljetimme tänään kotiin. Palvelutalon huone piti saada tyhjennettyä, sillä anopin kunto ei enää riitä siellä asumiseen ja nyt mietitään uutta asumismuotoa. Keskussairaalassa hän nyt odottaa paikan vapautumista terveyskeskuksen vuodeosastolta. Huomenna muuttaa palvelutaloon uusi mummo tai pappa, lottovoiton saanut jonottaja.

Uskomattoman paljon tavaraa sitä mammalla olikin. Nyt niitä läpikäydään ja mietitään mitä voi ja pystyy ottamaan mukaan vuodeosastolle ja mitä varastoidaan Aapiskukkoon.

Minusta vähän tuntuu, että anoppia harmittaa aika paljon. Ei ole kivaa tulla sellaiseen kuntoon, että on täysin toisten autettava, niin kuin hän nyt on. Onneksi auttajia vielä on, vaikka tiukoilla hekin tänä päivänä ovat, ei käy kateeksi.

Kun päästän miehen kirjastoon lainaa hän minulle kirjoja, joihin en välttämättä itse tarttuisi. Yksi tällainen on kirja "Paksu täti rokkaa tykimmin". Jo kirjan nimi ja varsinkin kansi saa minut epäilemään kirjan sopivuutta itselleni. Vaaleanpunaisessa kannessa lihava nainen keikistelee pienessä baby doll asussa.

Mutta jutut ovat hauskoja ja niille olen naureskellut. Jostainhan sitä on revittävä huumoria, jotta jaksaa tätä arjen rutistusta.
Jutut käsittelevät melko paljon painoasioita, mutta tilaa saavat myös mm. vanhenemisen vaikutukset kehossa, äidit, urheilu, anoppi, kirppikset, isovanhemmat, rakkaus, matkustaminen ja lopulta kuolema.

Tässä muutama kohta kirjasta:
Täti osti askelmittarin. "Tänään kävelin 9070 askelta" sanoi täti ylpeänä naapurilleen, kun he kohtasivat portilla. "Olen kävellyt 6 km ja kuluttanut 616 kaloria." "Onneksi olkoon, se on puolikkaan korvapuustin verran", sanoi naapuri hiukan happamasti ja kiirehti bussille.

Täti kuuli puhuttavan laihdutuskuurista, jossa ruoka oksennetaan pois. Hänestä se kuulosti tosi fiksulta. Silloinhan saattoi sekä säästää että syödä kakun. Mutta miten saisi oksennuksen aikaiseksi ?
Hän istui vessassa ja mietti. Silloin iski ajatus. Kylpyhuoneessa olevan jalkasuolapaketin kyljestä hän oli lukenut varoitustekstin jossa sanottiin, että suolaa ei missään nimessä pidä käyttää ruoanvalmistuksessa, sillä se saattaa aiheuttaa oksentelua.
Täti otti kourallisen jalkasuolaa ja huuhteli sen alas vesilitralla. Tsiisus kuinka hän oksensikaan ! Hän makasi kipeänä päivätolkulla ja vieläkin hänen tekee pahaa kun hän näkee jalkasuolapurkin.

Yksi ehdottomasti varmimmista tanttamerkeistä on hankkia vetokärry, tätikärry ostoksia varten. Kun sen on tehnyt voi samalla varata paikan vanhainkodista, ostaa nypläyslankaa ja alkaa jahdata rollaattoriukkoja.

Lisää tätimerkkejä, tunnistatko itsesi ?
Punaiset varpaankynnet, panostaa lyhyisiin ja helppohoitoisiin hiuksiin, polveen asti ulottuvat shortsit, istuu mielellään varjossa, katsoo TV:stä Lintsi laulaa/Tammerkosken sillalla ohjelmia, käyttää liikavarvaslaastareita, ostaa suklaarasioita lahjaksi, mutta syö ne itse, omistaa kaikki kanta-asiakaskortit, enemmän pulloja lääke-kuin baarikaapissa, kahvitermos, jos puhelin soi yhdeksän jälkeen on varmasti tapahtunut jotakin kamalaa, sanoo lapsille "oletpa sinä kasvanut", puhuu itsekseen, käyttää pullapussit ja joulupaperit moneen kertaan, ostaa arpoja ja tarkistaa oven lukon yhä uudelleen.

Apua taidan olla aika täti.

Tässä on mennyt pari päivää sulatellessa elämän totuuksia, puhistua vihaa ja vähän itkeä tirautettukin. En oikein tiedä mitä kirjoittaisin loppuviikon tunnelmista, mutta jotakin yritän saada aikaan.

Minulla oli torstaina inssi. Jännitti aivan kamalasti. Autoon tulee mies joka ei tervehdi, ei esittele itseään, toteaa vain minne pitää ajaa. Ei mene homma niinkuin autokoulussa kerrottiin. Keli on liukas ja taivaalta tulee räntää, sanon olevani varovainen, en kuitenkaan ole tientukko.
Mielestäni ajo meni kuitenkin hyvin, oikeastaan se oli paras ajoni, mitä olen autokoulussa tai muutenkaan koskaan ajanut. Ei yhtään virhettä, päästin suojatiellä kulkijoita ystävällisesti yli ja hiljensin vesilätäkön kohdalla ettei nainen lastenvaunuineen kastuisi. Kun tulin katsastusaseman pihaan olin innoissani kuin ilmapallo, läpi menisi. Inssi kysyy miten mielestäni ajo meni ? sanoin että olen tosi tyytyväinen ja minusta ajo meni hyvin. Huomaan ilmeestä, että hän on toista mieltä. Ei mennyt läpi. Hämmästykseni todella ISO.
Syynä reppuihin epäsosiaalisuuteni liikenteessä ja liian hiljainen vauhti, virheitä ei ollut. Kysyn perusteluja ja inssi vastaa ilkeästi, etkö sinä sanoja ymmärrä. Ei sen enempää perusteluja tarvita. Olet saanut huonoa opetusta, jos sinut on noin opetettu ajamaan.
Nyöryyttävää ja epäammatillista kohtelua. Pienen miehen pullistelua ajattelen.

Soitan autokouluuni jossa kuulen että en ole ainut. Omistaja on jo aiemmin valittanut ko.inssistä, joka muuten on ollut autokoulun entinen opettaja (onkohán jäänyt jotain kaunoja). Mm. äitini on samaisen inssin "uhri", jonka kuulin vasta jälkeen päin.

Nyt on harkinnan paikka mitä tehdä. Sen tiedän että minun autokouluni on nyt ohi. Tämän kokemuksen jälkeen minua pelkuria ja epäsosiaalista yksilöä ei auton ratin takana nähdä. Siihen ei vaan pääni kapasiteetti enää riitä, jokin raja ylittyi. Mutta asiaa en jätä tähän. Yritän estää ettei kukaan muu joudu saman kohtelun kohteeksi. Kaivan kyllä Ajoneuvohallintokeskuksesta sellaisen ihmisen, joka voi asialle jotakin. Ja käyn autokouluni kanssa ison keskustelun perusteista, olenko saanut sellaista opetusta, jonka pitäisi riittää. Tämän autokoulun kun valitsin juuri laatukriteereiden perusteella, ja onhan omistaja Autokoululiiton koulutusvastaava Helsingissä, uskon hänen kyllä tietävän mitä on laadukas opetus. Jossain nyt mättää.

Nyt ajattelen, että olisimpa tehnyt ajaessani oikean töppäyksen, ajanut päin punaisia tai jotain vastaavaa, olisin vain ottanut muutaman lisätunnin ja sillä sipuli. Se olisi ollut ymmärrettävää. Epäsosiaalisuuden takia minun vaikea hyväksyä tätä ratkaisua, sillä en koe olevani epäsosiaalinen, tai sitten en vaan tunne itseäni.

Tämä on viimeinen kirjoitukseni ja puheeni tästä aiheesta. Kiitos kun olette olleet kannustamassa ja tukemassa tässä projektissa. Aina ei asiat vaan mene niinkuin tahtoisi.

Olen useana Jouluna saanut lahjaksi kalenterin, mutta tämän vuotinen on kyllä huippu. Kalenteri sinänsä on ihan tavallinen mappikalenteri, siis sellainen seinällä pidettävä, jossa näkyy yksi kuukausi kerrallaan ja siinä alla on tasku, johon voi laittaa laskuja ja muuta sälää, jotka yleensä unohtuu.
Tällä kertaa taskut olivat jo tavaraa täynnä ja niitä ei kyllä unohdeta.

Jokaisesta taskusta, siis joka kuukausi löytyi yksi Villasukkapäivä, jonka saan itse valita milloin sen vietän. Villasukkapäivä tarkoittaa sitä, että minulla on yksi päivä/kk, jolloin olen kaikista velvotteista vapaa, ei arkea, vaan ihan mitä itse haluan (tiettyjä haluja ei kyllä saa toteuttaa, kuten siivoamista jne...)

Tammikuussa oli lisäksi liput Jyväskylän kaupungin teatteriin katsomaan Reko Lundanin (yksi mieli kirjailijoistani) näytelmää "Aina joku eksyy".
Helmikuussa on tiedossa Juhlaillallinen (kolme ruokalajia, jotka saan itse valita), jonka mies valmistaa silloin kun minulle sopii.
Maaliskuussa on tiedossa Anna Eriksonin konsertti.
Huhtikuussa saan taas Juhlaillallisen ja pääsen Joensuun Areenalle isoon viihdekonserttiin, jonka liput taskussa.
Kesäkuussa minä saan tulevalle autolleni oman kodin, eli autotallin.
Heinäkuussa pääsen nauttimaan Giuseppe Verdin oopperaa "Aida" linnaan, liput taskussa.
Elokuun kuutamoiltana saan nauttia taas hyvää ruokaa upeassa seurassa.
Syyskuussa minua ja miestä odottaa erämaakämppä syntymäseudulla Muoniossa, jossa olisi tarkoitus vaeltaa viikon verran ainakin Keimiötunturille, kämppä varattu.
Lokakuussa saan taas herkutella hyvän ruoan ja viinin kera.
Marraskuussa ja Joulukuussa keksimme jotakin kivaa kotona.

Eikös vaan olekin ihana lahja ? Olin aivan mykistynyt. Nyt on elämässä mitä odottaa. Minulla on ihana mies.
Huomenna on ensimmäinen Villasukkapäivä ja otan siitä kaiken irti. Yksi pieni kurja juttu täytyy tehdä (ajotunti), mutta sitten eikun Ellun kanat.

Viikonloppu alkaa pian olla takana päin. Sateinen ja räntäinen viikonloppu ja raskas, huolien täyttämä, yhtä harmaa kuin mielikin.

Anoppini kunto mietityttää, sairaalaan, palvelutaloon, sairaalaan...mikä on oikea paikka vanhukselle, jonka kunto rapistuu viikko viikolta ? Nyt on alkanut muistikin pettää.

Perjantaina sain ikävän viestin, tätini ja kummitätini reilut 75 v. oli jäänyt auton alle lähellä kotiaan tullessaan kotiin kaupasta, suojatietä pitkin kävellessään. Ajokortiton nainen oli ajanut yli ja nyt täti on Töölössä jalka kolmesta kohtaa poikki ja päässä sisäistä vuotoa, ruhjeita ja mustelmia.
Onneksi ei ole hengenvaaraa ja täti on hyvä kuntoinen ja sisukas täti-ihminen. Pelästytti uutinen silti ja harmittaa sekä mietityttää miten kuntoutuu ja selviytyy yksin, kun on perheetön.

Toki viikonloppuun sisältyy mukaviakin juttuja. Varsinkin kaksi lasta on intoa täynnä kuin kaasupallot. Ensimmäiset tämän talven pilkkikisat ovat takana päin, ja Kerimäeltä tuli saaliiksi Tytölle 15v. 4 kalaa ja Pojalle 10v. 1 kala. Näin on yksi osakilpailu aloitettu ja keväällä saamme tietää mikä on lopullinen tulostilanne. Into on kuitenkin kova, josta osoituksena tämä kamala keli, sohjoa, märkiä kenkiä, vaatteita ja silti tuntitolkulla reiällä kykkimistä. En jaksaisi.

Ensi viikko alkaa taas kirpparipöytää täydentäen, on villasukkapäivää, Mikkelin reissua, ajotunteja ja kai se inssikin on ensi viikolla...taitaa tulla unettomia öitä...

Jotenkin tuntuu, että kun ensi viikosta selviän olen aikamoinen mestari. Muutoksen kourissa eläminen on raskasta, mutta toisinaan välttämätöntä. Elämä vie eteenpäin, nyt mennään aika reippaasti, kaasua vähän liikaa näihin elämänmutkiin.

Härkäviikot alkoivat, eli jos suomentaa niin tarkoittaa sitä, että alkoi oikein oikein arki. Ennen vanhaan ruoka ja juoma oli vähissä näin Joulun jäljiltä ja pitkä lopputalvi ja kevät edessä. Oli pakko säästää kaikkea. Ei tekisi pahaa meille tämänkään päivän eläjille.

Meillä nämä viikot näkyy sillä lailla, että herkut on vähissä ja arvossa on kotiruoka, mahdollisimman paljon itsetehty. Minulla on 8 viikon ruokalista, joka kiertää. Toki sovelletaan, mutta pääsääntöisesti noudattelen sitä. Lista on hyvästä keittokirjasta, joten ohjeetkin ovat lähellä, ei tarvitse etsiä.
On paljon helpompi tehdä kaupassa ostoksia, kun tietää mitä hakee. Ostan viikon perustarvikkeet kerralla ja lisukkeita silloin tällöin. Ei tarvitse miettiä mitähän sitä taas tänään tekisi ruoaksi. Ja joskus voi tehdä parin päivän ateriat valmiiksi, ei tarvitse kun lämmitellä. Aikaa ja rahaa säästyy paljon, kun ei tule tehtyä impulssiostoksia, eikä puolivalmiita tai valmiita pöperöitä ilmesty jääkaappiin homehtumaan. Ja yllätys yllätys jääkaapissakin on paljon enemmän tilaa, kun siellä on vain tarpeellista ja silti mitään ei puutu.

Pakastin on myös oiva apu. Eilen kaivoin sieltä uunikalaan kalafileitä, tänään sienikeittoon kanttarelleja ja puolukoita kiisseliin. Ja mitä kaikkea sinne vielä jäikään.

Nuukailla voi niin monella tavalla, että olen ihan innolla perehtynyt tähän teemaan. Yllättävän paljon voi säästää mm. ottamalla omat kassit kauppaan ja unohtamalla muovipussit, ottamalla työpaikalle omat eväät, kävelemällä työmatkoja ja ajaa autolla vain välttämätön, unohtamalla kuukaudeksi Heset, Macit, ja muut ulkona syömiset, tekemällä herkkulakon, tupakkalakon, pitämällä tipattoman tammikuun jne...
Keksitkö lisää säästämiskeinoja ?

Kun helmikuu koittaa on kasassa rahaa, jonka voi käyttää itsensä hemmotteluun, kampaajalle, kosmetologille, hierojalle tai jalkahoitoon. Kerron helmikuussa paljonko sain kasaan ja mitä tein.

Hyviä alkaneita härkäviikkoja.

En mummoja, enkä seinää vaan uutta superhienoa kilpapotkuria, jossa oli hiilikuitujalakset, superohuet, hienot.

Olimme loppiaistapahtumassa, jossa oli mahdollisuus kokeilla mm. jäällä potkuttelua sekä retkiluistelua. Minä jäin nalkkiin potkimiseen. Jää oli loistava ja keli aurinkoinen. Vehje luisti kovaa ja vaatetta oli sopivasti päällä, ei paleltanut. Jos olisi ylimääräistä rahaa, niin ostaisin tuon ihanuuden, joka maksaa reilun toistasataa ekeä.

Muutenkin oli mukava tapahtumapäivä. Retretin luolassa oli Joulupukki, ohjelmaa, pomppulinna, tyynysotaa, puhallustikkaa, sisäcurlingia, piparinpaistoa ja mukinmaalausta.
Ulkona oli heppoja, kirveenheittoa (meni kyllä ihan metsään) ja ulkojääcurlingia, joka oli painavaa ja vaikeata. Useampi tunti vierähti, kivaa oli ja happea tuli haukattua.

Loppu loppiainen sujuukin tavallisen lauantain tapaan, saunaan, telkkaria ja nukkumaan. Ehkä muutama sanasota siitä, kuinka kauan kukin valvoo, mitä tekee ja kenen kanssa. Siis ihan normaalia lauantai-iltaa.