IRC-Galleria

Lomalla toista päivää. Puolet kotona asuvista lapsista matkalla Helsinkiin. Yksi lapsista Mefistofelen harjoituksissa linnassa ja toinen, pienin vimpuloi jaloissa. Mökillä, sauna pian lämmin. Istun ulkona ja lapsi kantaa minulle rauduskoivun oksia, joista pitäisi tehdä vihta. Teen sen, en osaa sitoa oksalla en tehdä pantaa vaan kalastajanlangalla solmin nippuun. Pääsemme saunaan, ihana koivun tuoksu ja lempeä löyly. Saunomme kolmisin rauhassa. Jospa tänään uimaan, onhan jo heinäkuu ja vesikin hieman lämminnyt. Uskalsin, uin poijulle ja takaisin.
Saunan jälkeen kahvit porisemaan ja pyyhe ympärillä mökin terassille ihailemaan auringon punaamia puita vastarannalla. On tyyni ilta. Hyttyssavu tuo oman arominsa iltaan. Vastaleivottu pulla ja muki kahvia. Katsomme miehen kanssa toisiamme, pieni hymähdys, molemmat taas muistimme miksi olemme täällä. Juuri näiden pienien onnen hetkien takia.

Tämä kevät ja alkukesä on mennyt ilman kirjoja. Huomaan olevani uupunut enkä jaksa niistä kiinnostua. Pää tuntuu olevan täynnä niin paljon muuta. Toisaalta lukeminen olisi helpottanut uupumista, tiedän kuinka paljon kirjoista saa voimaa ja lohtua arkeen. Niimpä päätinkin aloittaa taas lukemisen vaikka vain vähän kerrassaan.

Nyt yöpöydällä on Nunna Kristodulin kirja "Rukouksen virta". Etenen hitaasti en aseta itselleni tavoitteita, luen sen mitä jaksan. Alkulehdillä kerrotaan hyvistä ajatuksista. Verrataan hyviä ajatuksia lammaslaumaan, jota itse kukin meistä kaitsee. Hyvä ajatuspaimen johdattaa ajatukset korkealle pois pikkumaisuuksista. Voimme säädellä ajatustemme sisältöä. Joku jopa väittää, että Onni olisi peräisin tyytyväisistä ajatuksista. Voi ollakin.

Ortodoksi isä Paisios jakaa tarinassaan ihmiset kärpäsiin ja mehiläisiin. Kauniilla kukkaniityllä kärpäset näkevät vain siellä olevan lantakasan, mehiläiset taas kaatopaikalla kiinnittävät huomionsa vain siellä kukkivaan kukkaan, vaikka se olisi yksin roskaläjien keskellä. Onneksi me voimme valita olemmeko kärpäsiä vai mehiläisiä. Voimme valita olemmeko osa kärpäs- vai mehiläisparvea.
Itse lisäisin tähän vertaukseen vielä itikat. Jatkuva ininä kaikesta myrkyttää myös ajatukset ja saa toimimaan verenhimoisesti.
Osaisimpa rakentaa sellaisen mehiläispesän, jossa parvi pysyy hengissä ja kaikilla olisi paikkansa. Mehiläiskuningattareksi minusta ei taida kuitenkaan olla.

On hieman ryytynyt olo. Tämä kesä on alkanut melko vauhdikkaasti. Heti kärkeen oli lakkiaiset tiedossa, ei omassa perheessä, mutta ystäväperheessä Helsingissä. Ei kun perhe ja koira autoon ja kohti etelää. Samalla päätimme tehdä kesälomareissun ja kuopuksen synttärireissun samalla matkalla. Lakkiaisjuhlat oli komeat, väkeä paljon, ilma suosi ja puutarha oli täynnä iloisia juhlijoita. Tarjoilut hyviä ja juomat myös. Viihdyimme. Illan suussa kuitenkin palasimme majapaikkaan, mökille "Espoon korpeen", jossa saunoimme, söimme hyvin, istuimme terassilla pitkään ja juttelimme. En muista milloin meillä olisi ollut perheenä yhdessä niin hauskaa kuin silloin. Nukuimme aamulla pitkään ja koira hyppeli sängystä toiseen, nukkui hetken, vaihtoi taas sänkyä. Hänen lomansa oli siinä kun pääsi sänkyyn nukkumaan, vielä peiton alle.
Aamulla lähdimme vesipuisto Serenaan. Ei ihan minun paikkani virtoineen ja liukumäkineen, mutta mies ja lapset tykkäsivät. Siellä meni muutama tunti. Ja mitä siitä seuraa, kokeneet tietävät, että aivan kamala nälkä. Tytöt halusivat shoppaamaan, eli ei kun Jumboon ja tarpeet tuli täytettyä. Kuopus sai kauko-ohjattavan synttärilahjaksi ja tytöt vaatteita. Vielä pikainen käynti Ikeaan ja sitten kotimatkalle. Hitaasti mutta varmasti. Kiva reissu, katkaisi arjen ja aloitti loman ja miten mukavaa meillä oli.
Tämä kulunut viikko on mennyt töiden ohessa Power Cupissa, eli maailman suurimman lentopallotapahtuman talkoohommissa. Lähes 10 000 ihmistä osallistui tähän tapahtumaan, siis tosi paljon. Olimme neljä päivää "Pelasta pallo" neuvojina, miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen. Kierrätys oli päivien teema. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa kierrätettiin jätteet ja siihen tarvittiin meitä neuvomaan, miten se tapahtuu. Mies puki päällensä maapallopuvun ja pomppi se päällä neljä päivää ihan näännyksiin asti. Lapsetkin oli mukana kaikenlaisissa hommissa ja muutenkin tapahtumissa. Vaikka oli raskasta niin oli myös tosi kivaa. Tapasi uusia ihmisiä ja näki kaikkea uutta. Taas sitä huomasi miten mukavaa on tehdä asioita yhdessä, perheenä ja vähän laajemminkin. Vaikka nyt väsyttää, niin samalla yhdessä tekemisestä saa poweria arkeen.
Hyvää kesän alkua kaikille lomalaisille ja työnsankareille !

Heti aluksi on tunnustettava, että käytän tähän kirjoitukseen työaikaa. Jos siis pomo sattuisi tätä lukemaan, niin sovitaan että jätän seuraavan kahvitauon pitämättä.
"Mitä sinulle kuuluu ? ei ole sinusta viime aikoina kuulunut mitään, etkä ole Galleriaankaan kirjoittanut, että pysyisi edes hieman perillä naisen elämästä" Tällaisia kommentteja olen saanut viime aikoina. Ehkäpä olisi hyvä pysähtyä miettimään ajankäyttöään ja tärkeysjärjestyksiään.

Teistä varmaankin moni tietää/muistaa tarinan professorista joka opetti oppilaita käyttäen havaintovälineinä lasikippoa, eri kokoisia kiviä ja hiekkaa. Professori sanoi osoittaen lasikippoa, "tämä kuvaa elämänne rajallisuutta". Hän laittoi kulhoon isoimmat kivet ja sanoi "nämä kuvaavat elämänne tärkeimpiä asioita, kumppania, lapsia, terveyttä. Sitten hän kaatoi kuppiin pieniä kiviä, jotka asettuivat isojen kivien väleihin, "nämä ovat elämänne toiseksi tärkeimpiä asioita, työ, harrastukset, ystävät. Lopuksi hän kaatoi kulhoon hiekkaa, mikä valui isojen ja pienten kivien väleihin täyttäen kulhon. "Tämä hiekka kuvaa kaikkea sitä pientä vähemmän tärkeää, joka täyttää elämänne raot. On tärkeää täyttää elämä ensi isoilla ja tärkeillä asioilla ja antaa pienten asioiden vain olla täytteenä. Jos kaadat kulhoon ensin hiekan ja pienet kivet, ei suuret ja tärkeät enää sinne mahdu"
Prosessorin lopettaessa luentoaan tuli yksi opiskelijoista kulhon luo ja kaatoi siihen pullon siideriä, se imeytyi hiekkaan. Mitä tästä opimme ?
Aina elämässä on tilaa pullolliselle siideriä.
Pitäkää huolta isoista kivistä. Minäkin yritän.

Viime viikonloppu oli vauhdikas. Perjantaina reissuun, kohti Helsinkiä. Mukana mies ja kuopus. Aikataulu oli leppoisa, joten pysähdyimme Vantaan Heurekaan ihmettelemään tekniikan hienouksia, oli Formulan hurmaa ja Laivat ja meri näyttelyä. Kuopus innostui ajelemaan simulaattoreilla ja me aikuiset muista teknisistä vempeleistä. Yö vietettiin hotellissa ja siellä oli amme, kuopus nautti vaahtokylvystä, hauskoista kotivideoista ja sipsestä, me aikuiset olemisen ihanuudesta.

Lauantai aamu ei valjennut kovin toiveikkaissa tunnelmissa, eikä päivä tuonut siihen helpotusta. Tapasimme tuttuja ja kävin esikoisen luona halimassa häntä ja prinsessaa. Oli päivä jonka olisin vaihtanut pois, jos joku olisi vain ehdottanut.
Illan ja yön vietimme kuopuksen kummien luona, jonne kokoontui koko lähisuku, miehen sukulaisia. Ihana perhe. Söimme hyvin ja vähän joimmekin. Toista kymmentä henkeä jutteli, katseli vanhoja valokuvia ja vieraskirjoja, joita veimme isoäidin perintönä heille. Osa mukuloista pelasi ja ovi kävi, omia ja vieraita lapsia lappasi koko ajan. Kysyinkin aamulla tietääkö perheen äiti keitä kaikkia talossa yönsä vietti, ei tiennyt. "Tuttuja kyllä kaikki on" hän vastasi.

Sunnuntaina haimme prinsessan mukaan kun lähdimme ajamaan kohti AhkulaMuhkulaa. Nyt on Muhku saanut keksiä ohjelmaa prinsessalle, kun minä olen tehnyt pitkää päivää töissä. Saan sitten Vappuna vähän pidemmän vapaan kun esikoinen Antteineen tulee vapun viettoon. Hyvin on prinsessan kanssa kuulemma mennyt, paljon ulkoilua, Muhkun tekemää kunnon ruokaa ja pitkiä unia. Tyttö on kuin enkeli.

Huomenna lyhyt päivä töissä ja sitten vapun viettoon. Onneksi on perhe kasassa.

Hyvää Vappua sinulle !

Viikonloppuna, tarkemmin lauantaina oli ihana ilma puutarhatöiden aloittamiseen. Pihamme alkaa keväisin kuivaa pienen kumpareen päältä, jolla kasvaa ainakin 200 vuotta vanha mänty. Tämän puun ympäriltä alkaa kevättyöt joka vuosi, yleensä haravoimisella, niin nytkin.
Kun olin saanut haravoimisesta rakot peukalotaipeisiin, siirryin vähän terävempiin hommiin. Suojaverkot saivat kyytiä omenapuun ja luumupuun ympäriltä. Hanskoista huolimatta verkkoaidan piikit pistivät sormet verille. Enää ei ollut muuta vaihtoehtoa kun ruveta savolaiseksi piällysmieheksi, sen verran kädet olivat hellinä.
Tänä leutona talvena on useat kompostimme pöhisseet täydellä teholla. Lämpökompostorissa oli valmista tavaraa pensaille, joten ei muuta kun miehelle ämpärit käteen ja tuota tehopakkausta kantamaan pensaille ja liljapenkeille. Kyllä saivat ravinteita tulevaan kesään kaikista meidän jätteistä ja ihan ilmaiseksi.

Illalla juttelin erään ystävän kanssa ja mietimme miten sitä osaisi olla oikein murkkujen kanssa, jotta pahemmilta yhteenotoilta välttyisi ja ettei ihan itseänsä nolaisi lasten ja miehen silmissä. Ystävä oli ollut jossakin koulutustilaisuudessa, jossa oli ollut puhumassa lastenpsykiatri Raisa Cacciatore. Hän oli kehoittanut vanhempia jättämään murkut kompostoitumaan omiin huoneisiinsa. Olipa hyvin sanottu. Ehkäpä siitä kaikesta rojusta, likaisista vaatteista, ruoan tähteistä, karkkipapereista, paperisilpusta, hylsyistä, kynsilakkapulloista, marsunheinistä, nuoteista ja lukemattomista muista jutuista tulee vielä aikanaan sellainen tehopakkaus, jota voi aikuiseksi kutsua. Eli kuiviketta joukkoon ja sekoitusta säännöllisesti, eiköhän se siitä. Siitä olen kuitenkin aivan varma, ettei se kuitenkaan ilmaiseksi tule.

Hyvää viikkoa sinulle !

Lähes tasan 16 vuotta sitten tapasin tulevan anoppini ensimmäisen kerran. Menin tulevan mieheni kotiin kihlattuna morsiamena tapaamaan tulevia appivanhempia. Anoppi kapsahti kaulaan ja onnitteli, toivotteli tervetulleeksi sukuun ja tiputti timanttikorvakorut käteeni. Appiukko esitteli itsensä ja sanoi: "en ole vihainen, olen hämäläinen". Ajatteli tehdä heti selväksi vähäpuheisuutensa, etten ymmärrä väärin. Onnitteli hänkin.

Olemme eläneet noista 16:sta vuodesta valtaosan anopin kanssa joko samaa taloa tai ainakin samaa pihapiiriä. Mies teki heti alusta asti selväksi äidilleen, että sympatiat ovat vaimon puolella jos kränää tulee, siinäkin tapauksessa että vaimo olisi väärässä (no sehän nyt ei ollut mitenkään mahdollista ainakaan siihen aikaan). Kränää ei pahemmin ole ollut eikä tullut, ihan vain jotain pientä nitinää, tavallista. Minulla oli nimittäin fiksu anoppi. Hän ei puuttunut elämäämme millään tavalla, ei kävellyt kotiimme omilla eikä vierailla avaimilla, ei puhunut minusta naapurin ämmille pahaa selän takana, eikä edessä. Hän kuunteli murheitani ja yritti auttaa aina kun pystyi. Ja mikä parasta hän ei koskaan arvostellut keitto-taikka siivoustaitojani. Täytyy tunnustaa ettei hänellä olisi siihen ollut oikein varaakaan. Anoppi ei ollut kummassakaan taidossa kovin hyvä, ihan vaan näin meidän kesken.

Nyt minulla ei ole enää anoppia. Hän nukkui tänään aamuyöllä ihan sananmukaisesti ikiuneen 84 vuoden ikäisenä. Perheessä surraan, kuka mitenkin. Minulla on haikea olo, mutta samalla olen iloinen ja onnellinen siitä, että olen saanut elää juuri tuollaisen anopin kanssa näin monta vuotta. Naapurin Ullan sanoja lainaten "Sirkka-Liisa antoi sinulle tilaa kasvaa miniänä, se on suuri lahja". Toivottavasti minäkin osaan olla joskus fiksu anoppi, joka annan miniöille ja vävyille tilaa kasvaa.
Nangijalassa tavataan anoppi !

Taas kotona. Reissu pääkaupunkiin sujui hyvin, ihan kuin ulkomailla olisi käynyt, niin suuri ero säässä tällä hetkellä on. Jos pääkaupungissa viheriöi nurmikot ja pihoissa kukkii krookukset, ihmiset kulkevat kävelykengissä ja kevättakeissa, niin täällä vajaan 400 km:n päässä on täysi talvi, lumineen ja pakkasineen (tosin ei paljon, mutta kuitenkin).

Kiva oli tavata vanhoja ja uusia tuttuja. Hämmentävin tapaaminen oli kuitenkin hotelli Helsingin aamiaispöydässä lauantaiaamuna. Helsingissä oli jonkin sortin laulajastaran (joku Rihanna, Rohanna, Rehanna, kuka tietää) konsertti perjentaina, joten hotelli oli melko täynnä nuorta väkeä. Jouduimme aamiaispöytään erään n. 40 kymppisen naisen kanssa. Hyvät huomenet ja silleen...jossain vaiheessa ihmettelimme ääneen väen paljoutta ja sitten nainen huokasi miten ihanaa on tulla valmiiseen pöytään ja kuinka harvinaista herkkua se on suurperheen äidille. Minä utelemaan lasten määrää ja hän sanoi niitä olevan kuusi. Sanoin että samoin, no tarinaa riitti sen jälkeen arjen sujumisesta, ajankäytöstä jne.. hetken juteltuamme selvisi että tämä nainen asui täällä meillä päin myös 30 km päässä kaupungista, sanoin että samoin ja tarinaa riitti taas eteenpäin. Hänen lapsensa harrastavat paljon ja taas huomasin sanovani samoin. Kun vielä selvisi, että tämä nainen sekä hänen miehensä ovat hyvin yhteiskunnallisesti aktiivisia, sanoin jo neljännen kerran että samoin. Tuntui, että jotenkin toistin itseäni. Tässä vaiheessa aloimme kaikki jo uskoa jonkinlaiseen johdatukseen ja vaihdoimme sähköpostiosoitteita. Nyt on kyllä ihan pakko jatkaa jutustelua ainakin sähköisellä tasolla.

Pääsiäisviikko edessä. Keskiviikkona lähtee neljä lasta kohti Kittilää, Leviä ja Yllästä. Viikko lautailua ja muuta mukavaa tiedossa. Kotiin jää yksi lapsi, mitenkähän me osaamme olla. Pääsiäisvalmisteluja en ole tehnyt yhtään. Eiköhän tässä vielä jotakin ehdi.
Yksi lapsista tulee kahdeksi viikoksi TET-jaksolle työpaikalleni, heti kaikki hyöty irti puolin ja toisin.
Hyvää alkavaa viikkoa ja pääsiäisen odotusta.

Tänään tulin ennen iltaa kotiin. Pakkaamista ja saunaan. Huomen aamulla kello soi ennen viittä. Matka kohti pääkaupunkia alkaa. Ensimmäinen tapaaminen Espoossa on jo ennen puoltapäivää. Onneksi illalla näkee esikoisen pitkästä aikaa, onkin jo ollut ikävä.
Yö Helsingissä, lauantaina tapaaminen ja sitten kotiin. Ajattelin ajaa osan matkaa, joten lähdemme pablo pallerolla liikenteeseen.
Mutta nyt lähden saunaan, jonka jälkeen minua odottaa saunakahvit tuoreen pullan kera, muru muruliini on taas leiponut. Ei paha arki-ilta...

Tässä on ehtinyt kuukausikin jo vaihtua viime kirjoituksesta. Ensimmäinen työviikko on takana, melko raskas sellainen, kun ei ole oikein tottunut....kolmena iltana pääsin kotiin vähän vaille yhdeksän illalla, söin ja kaaduin sänkyyn. Yhtenä iltana olin tyttären kanssa konsertissa kuuntelemassa Anna Eriksonia, joka muuten oli aivan loistava, suosittelen, jos juhlakonsertti sattuu kohdalle, mutta myöhään meni silloinkin.

Viikonloppu on mennyt nyt toipuessa. Mies on hoitanut viikon arjen todella hyvin. Kun yhtenä aamuna satuin petaamaan sängyn sain siitäkin noottia, että se on hänen hommansa ei minun. Hyvä että hoitaa, mutta rajansa kaikella, kai minäkin nyt jotain saan tehdä. No kyllä tämä tästä tasaantuu, kunhan totumme uuteen rytmiin.

Ainut katraasta jolle on tuottanut pieniä ongelmia poissaoloni on koira. Onni etsii ja ikävöi ja riemu on suuri kun saavun kotiin, meinaa lirutkin tulla ihan vahingossa.

Olen päättänyt rajata selkeästi aikani, työaikaan ja vapaa-aikaan, mutta ajatuksia on joskus vaikea ohjailla. Väkisinkin ajatukset pyörii jonkin työjutun parissa, vaikka haluaisi ajatella jotakin muuta. Ehkä tämä menee alkuinnostuksen piikkiin...

Tänään tehdään hyvää ruokaa ja syödään feministikakkua (naistenpäivä), jonka tytöt tekivät. Mistähän kummasta ovat tuollaisia höpsötyksiä saaneet päähänsä ?
Toki olen aina ollut sitä mieltä, että naisen pitää olla sellainen, että hänet nurkasta erottaa, kuten kovin ihailemani Riitta Uosukainen on joskus sanonut.

Hyvää alkavaa viikkoa sinulle !