IRC-Galleria

Näin Vapun kunniaksi toivottelen kaikille lukijoille hauskaa kevättä ja alkavaa kesää !!!! Kyllä ne säätkin tästä lämpenee ja lumisateet vähenee.

Kiitos kaikista kommenteista ja kannustuksista joita olen kirjoituksistani ja kuvistani saanut. Useat niistä ovat saaneet minut hymyilemään ja uskomaan huomiseen. Nyt on kuitenkin muutoksen aika. Lähipäivinä lopettelen näitä sivujani ja siirryn muihin kiinnostuksen kohteisiin. Joten ei muuta kun kaikkea hyvää sinulle lukijani ja kiitos yhteisestä kuljetusta matkasta, vaikka vain näin virtuaalisesti.

Kiitos !

Minusta on kiva kun lasten kavereita käy meillä kylässä. Lapset rauhoittuvat ja heillä on tekemistä, keskinäinen kähnäily jää vähemmälle.

Kavereita on myös mukava jututtaa, heiltä saa hyviä näkökulmia myös omien lasten juttuihin. Pieni perspektiivin laajennus ei tee pahaa, paitsi jos oma lapsi näyttää kaverin rinnalla aivan toopelta ja tumpelolta. Niinkin joskus käy, vaikka sanonta "omista rakkaista lapsista ja naapurin karseista kersoista" elääkin voimakkaasti, ainakin täällä meidän kylällä.

Erään lapsemme ystävä on rehti ja reilu kaveri, kala-ja metsämies konsanaan. Hän katsoo reilusti silmiin puhuessaan, kysyy ja pyytää jos tarvitsee jotakin ja tarttuu asioihin ilman suurempia kehoituksia.
Pojat lähtivät kalaan ja saaliina oli kiloinen hauki. Ylpeitä poikia. Kaveri siivosi kalan ja lupasi opettaa taidon myös meidän pojalle. Lupasin valmistaa kalasta pojille aterian ja mikä oli fileoidessa kalaa, mikä oli siivottu ja suomustettu niin hienosti. Kala ruokki neljä perheenjäsentä ja maukasta oli tuore kala.
Kehuin pojan äidille, miten reilu ja rehti hänen poikansa on ja miten toivoisin näkeväni omassani samoja piirteitä. Pahin murrosikä painaa päälle ja pojan rehtiys on kyllä niin kadoksissa, että sen löytäminen olisi jo arkeologinen ihme. Toki ihmeitäkin tapahtuu.

Olen fyysisesti aika puhki. Olen osittain tarkoituksella ja osittain pakolla siirtänyt vuorokausirytmiäni enemmän aamuvoittoiseksi, eli aiemmin ylös ja hommiin. Ihanan valoisia aamujahan nämä kevätaamut ovat ja lintujen konsertti on huumaava, mutta mutta...
Olen kuitenkin ihminen joka tarvitsee aika reilusti unta, mielellään sellaiset 9-10 tuntia/yö. Ja kun aamut ovat aikaistuneet, niin illastapa pitäisi painaa pää aiemmin tyynyyn, jotta tuo tarve täyttyisi. Mutta kun ei malttaisi millään...silmät luppaa mutta ei sittenkään malttaisi. Ja tästä seuraa, että päivisin väsyttää, vähän kun olisi jetlakkia...

Toki tänään väsyttää vähän muukin, ihana ilma ja pihatyöt ja uintikeikka koko perheen voimin, kyllä tuntuu.
Viikko on ollut kiireinen, mutta antoisa. On ollut kahdetkin yövieraat. Vieraat toki teettävät ylimääräistä työtä, mutta antavat myös paljon kun heistä näkee, miten kiitollisia he ovat saadessaan olla meillä. Ja kyllä keskustelut ja pohdinnat heidän kanssaan selkeyttävät monia omassa päässä pyörineitä ajatuksia. Olenkin sitä mieltä, että yksi ystävyyden merkkipaaluista on se, että ystävät voivat olla peilejä toisilleen, joista rehellisesti näkee oman ja toisen kuvan, joskus selkeämpänä ja joskus kirkkaampana. Aina kuva ei ole omien toiveiden mukainen, mutta ystävyys kestää senkin. Jos peilin peittää on kyse tuttavuudesta ja ainakaan minä en sellaista nyt kaipaa.

Tämä tarina on tosi ja tapahtui lauantai aamuna Jyväskylässä, hotelli Aleksandran aamiaistarjoilussa.

Pöytään saapuu pieni perhe, isä, äiti ja noin vuoden ikäinen taapero. Lasten syöttötuoli löytyy ja äiti jää pienen tytön kanssa pöytään odottamaan kun isä lähtee hakemaan aamiaispöydästä syömistä. Eihän pientä voi yksinkään jättää. Pian isä tulee lautasen kanssa pöytään. Lautanen on täynnä aamiaisherkkuja. Äiti nousee ja on lähdössä hakemaan omia aamiaistarpeitaan kun isä sanoo, että tässä on sinulle aamiaista. Äiti katsoo todella kauniisti miestään ja sanoo "voi kun ihanaa". Mies olisi voinut sulaa siihen paikkaan. Miehen hymy oli loistava ja ilme kertoi että hän olisi voinut tehdä mitä tahansa vaimonsa eteen jos tämä olisi vain pyytänyt. Ja vain tuon pienen lauseen ja katseen ansiosta. Minua alkoi viereisessä pöydässä itkettämään ja tuli kiire selittää tyttärelle, etten vetistele minkään surullisen asian takia, liikutuin vain.

Jäin miettimään kuinka usein itse olisin valmis palvelemaan/hemmottelemaan toista keskellä arkea ja osaanko itse ottaa palvelua/hemmottelua oikein vastaan. Tunnen piston sydämessäni, sillä liian usein pidän asioita itsestään selvyyksinä, en palvele/hemmottele lähimpiäni tarpeeksi, enkä varsinkaan huokaa, että "voi kun ihanaa"

Ehkä oli jokin tarkoitus sillä, että tapasin tuon pienen perheen Jyväskylässä, jossa olimme yhden vuorokauden "lomalla", mies, minä ja tytär.

Monissa kulttuureissa lapselle annetaan nimi jolla on joku merkitys, tarkoitus tai toive. Nimen toivotaan olevan joskus myös enne tai kunnianosoitus. Kuulemma Namibiassa on useita Martteja, Ahtisaaren merkittävän työn kunnioittamiseksi. Ja onhan Suomessakin muutama Brooke ja Ridge...; )

Sukututkimusta tehdessä näihin nimijuttuihin tulee kiinnittäneeksi enemmänkin huomiota. Vuosisatojen ajan suvuissa on kulkenut samoja nimiä ja melko usein ne ovat tulleet raamatusta tai muista pyhistä kirjoista. Sukutukijalle nuo "sukunimet" tuottavat ongelmia. On vaikea erottaa eri ihmisiä toisistaan ja sekaannuksia sattuu. Toisaalta on hienoa, että on perinteitä ja nimen myötä voi olla mukana sukupolvien ketjussa. Minullakin Sofia nimi on jo neljännessä polvessa.

Ystäväni lasta odottaessaan oli ajatellut antaa mahdolliselle tyttölapselle nimen Emma. Kun lapsi sitten syntyi, hän ei näyttänyt yhtään Emmalta. Musta pystytukka ja hirveä huuto saivat äidin päättämään, että ei Emmaa, joka edusti hänelle pienen hiljaisen ja suloisen tytön nimeä. Piti keksiä räväkämpi nimi, niin tytöstä tuli Vilma.

Minun vanhempani nimeäni miettiessään tuskin olivat ajatelleet mitä nimeni merkitsi tai olisiko se jotenkin enteellinen. Seija on lappilaisnimi ja se on varmasti vaikuttanut valintaan. Äitini on vuosikymmeniä väittänyt, että nimi valittiin siksi, että isälläni olisi ollut samanniminen suuri rakkaus joskus muinoin. Tiedä häntä.
Nimelläni on kuitenkin suurempi merkitys, tarkoitus, selitys. Opetusneuvos Yrjö Karilas 1900 -luvun alussa keksi tyttärelleen uuden nimen Seija. Nimi on sekoitus roomalaista oraiden jumala Seiaa ja Sees sanaa. Sofia nimi on taas vanhempaa perua, kreikasta ja se tarkoittaa viisasta. Eli minun varmaankin pitäisi olla seesteisen viisas ihminen. Taisi vanhemmilla käydä samalla tavalla kun ystävällenikin, he eivät vaan huomanneet muuttaa nimeä ennen kuin totuus paljastui. Nyt olen yrittänyt elää nimeni velvoitusten mukaisesti, mutta aika huonolla menestyksellä.

Tiedätkö sinä, mitä nimesi tarkoittaa ?

Kotona jälleen. Pieni miniloma takana ja voipunut olo. Olimme miehen kanssa Helsingissä katselemassa ja kuuntelemassa kevättä kaksi vuorokautta. Nurmet viheriöi ja sipulikukat availivat versojaan, skillat jo kukkivat Diakonilaitoksen pihassa (niitä on valtavasti). Kaksi yötä hotellin sängyssä, kylpyammeessa ja ruokapöydässä. Siis jonkun toisen petaamassa, pesemässä ja valmistamassa. Ylellistä ja harvinaista herkkua.

Pidämme Hotelli Helsingistä, joka on niin keskellä kaupunkia, kuin vain olla voi, 20 metriä Aleksille ja reilu 100 Espalle. Kaikki ihanat kahvilat, kaupat ja muut kohteet kävelymatkan päässä.

Kiersin vähän kauppoja, mutta pelkäksi shoppailuksi ei tämä reissu mennyt. Löysimme Helsingin kierrätyskeskuksen Kyläsaaresta ja sieltä löysimme vanhat pitserian tuolit (6 kpl), jotka pienellä kunnostuksella ja verhoilulla tulee päätymään Aapiskukon keittiöön. Milloin ? sitä en vielä tiedä...
Pienestä kierrätysmyymälästä löytyi myös uutta tavaraa ja varsinkin hopeakorut tekivät vaikutuksen. Hinnatkaan eivät olleet pahoja. Mutta ei meidän Savonlinnalaisten pidä mitenkään väheksyä omaa kierrätyskeskustamme, päinvastoin, se on paljon suurempi, hienompi, siistimpi ja halvempi kuin Helsingin. Pari päivää sitten siellä ollessani, samaan aikaa siellä oli Turkulainen perhe ostoksilla, voi sitä ihastelua ja huokailua, ettei autoon mahdu enempää tavaraa ja mitä kaikkea ihanaa he olivat löytäneet ja mitä kaikkea ei saa mukaan mahtumaan.

Tapasimme reissussa myös esikoista ja pikku prinsessaa, joka oli taas kasvanut valtavasti ja aluksi vierasti meitä ahkua ja "puhkua". Pian kuului "Puhkuu puhkuu" tasaisesti, milloin saunan oven takaa, milloin ulkoterassilta. Paljon oli näytettävää ja kerrottavaa pienellä. Esikoinen näytti ammattitaitonsa ja sai minustakin hyvin edustavan ladyn ja niinpä lähdimme Vihdin kunnan 500 vuotis juhliin, jossa oli paljon vanhoja tuttuja vuosien varrelta. Heitä oli mukava tavata. Juhlat muuten olivat kyllä ihan kamalat ja tylsät ja voin paljastaakin teille, että karkasimme niistä kesken pois, ihan vaan huomaamatta siinä vaiheessa kun väki siirtyi ruokailemaan. Me ajoimme Helsinkiin ja nautimme laatuaikaa kahdestaan nauttien loistavasta illallisesta : )
Mekin vanhat kääkät vielä jaksamme katsella ja kuunnella toisiamme ja jopa nautimme siitä, kummallista.

Tänään vielä hoidimme pari pikku työasiaa tai oikeammin mies hoiti, minä vaan suunnittelin mitä ostan IKEAsta. Jotain löysinkin, lasipurkkeja, tuoksukynttilöitä ja peltipurkkeja. Erityisen tärkeä ostos oli reilun euron muovinen lokerikko keittiön laatikkoon, jossa säilytetään ruokaluvälineitä. Tähän saakka ne ovat seilanneet edestakaisin pitkin laatikkoa. Nyt on järjestyksessä. Ainakin ruokailuvälineet.

Pari päivää arkea ja sitten taas työmatkalle Jyväskylään. On tämä kummallista menoa.

Viikonloppua pukkaa. Kumma viikko kun meni niin nopeasti, kunnes muistin, että maanantaihan meni vielä mämmiä lusikoidessa.

Tänään oli jo sellainen päivä, että olisi tehnyt mieli kaivaa harava puutarhavarastosta ja alkaa sillä rapsuttaa pihanurmea. En kuitenkaan saanut sitä tehdyksi. Aamupäivä meni luuhaillessa kaupassa, kirppareilla ja muilla asioilla kaupungissa. Kivaa oli miehen kanssa. Kotona odotti perinteinen viikkosiivouksemme iltapäivällä ja loppupäivä meni ruokahommissa, kun päätin tehdä lapsille valmiiksi ruokia pakkaseen parin päivän "loman" ajaksi. Ja poltin yhden soossin pohjaan, jo toinen kerta tällä viikolla !

Äidilläni oli tänään syntymäpäivä. Hän jo hyvissä ajoin ilmoitti ettei aio niitä juhlia. Minä kun olen tunnetusti ilkeä ihminen, päätin saada mamman elämään edes jotain säpinää, niinpä ostin hänelle ja hänen miesystävälleen liput teatteriin. Ei mitään avoimia lahjakortteja, vaan oikeat liput 24.4. olevaan näytökseen, jossa menee Niskavuoren naiset. Oikein sopiva näytös äidilleni, joka on itsekin varsinainen Loviisa toisinaan. Katsotaan saako mamma aikaiseksi lähteä, kun pääsääntöisesti elää sellaista sitku ja mutku elämää. Eli nössöttää kotona.

Erään ystäväni kanssa puhuimme arjesta ja ehkä vähän valittelimmekin elämäämme ja nämä jutut osittain kuultuaan eräs lapsistani tokaisi, että hanki äiti oma elämä. Osuipa naulankantaan taas tuo mukula. Ehkä olisi korkea aika tietoisesti raivata tilaa omalle elämälle ja jättää liika huolehtiminen vähemmälle. Antaa lapsillekin omaa vastuuta ja tilaa, vaikka sitten mokaillakin. Kaikkea kun ei voi tehdä puolesta eikä tasoittaa tietä loputtomiin.

Hyvää viikonloppua sinulle ja eikun haravat heilumaan, kauniita kelejä on luvassa.

Tämä päivä on niitä päiviä, jolloin ei olisi pitänyt tehdä muuta kuin leikata matonkuteita tai ehkei sitäkään, olisin vain leikannut käteeni.

Lähes kaikki mihin olen tänään tarttunut on mennyt päin mäntyä. Tytöt tuli aamulla Lapista ja ajattelin leipoa rahkapiirakan muropohjalla. Pohja jämähti vuokaan kuin sementti ja jäi vielä raa aksikin. Voi itku. Päätin tehdä herkkuruokaa, poronkäristystä ja muussia. Pieleen meni sekin, mautonta kun mikä...
Uunikaan ei suostunut syttymään, vaikka puut oli ihan kuivia ja tuohtakin löytyi, ei vaan. Piti miehen sytyttää...pahus.

Tietsikka temppuili, en saanut musiikkia MP3:lle, että olen tumpelo näiden teknisten vehkeiden kanssa.

Oikeastaan ainut asia jossa onnistuin hyvin oli pyykin pesu. Koneet toimivat ja keväinen tuuli, navakka sellainen kuivasi pyykin ennätysajassa.

Tänään on selvitetty ja suunniteltu ensi kesää. Kalenteriin alkaa kertyä lasten menoja, leirejä ja matkoja. Pari perhejuhlaakin mahtuu joukkoon. Yritin tunkea väliin parisuhdeaikaakin miehen kanssa. Näillä näkymin saisimme kaksi kokonaista päivää laatuaikaa kesäkuussa.

Onneksi pari seuraavaa viikkoa tuo pari pientä reissua pääkaupunkiseudulle ja keskisuomeen. Vähän vaihtelua, vaikkei ihan kahdestaan päästäkään lähtemään.

Yksi isoista haaveistani olisi kirjoittaa joskus kirja. En tiedä millaisen tai miten, mutta haluaisin uppoutua tekstiin ja sen tuottamiseen niin, että unohtaisin tämän olemassa olevan, edes vähäksi aikaa. Eli jos vanhaa ajattelijaa lainaisi, niin tärkeämpää olisi itse matka kuin päämäärä. Eli kirjoittamista kirjoittamisen vuoksi.

Ei pelkästään, vaan kyllä tuotoksellakin pitäisi olla arvoa. Mielellään jollekin muulle kuin vain minulle. Haluaisin jakaa ajatuksiani, tunteitani ja mielipiteitäni. Haluaisin antaa jollekin voimaa ja lohdutusta, ehkä iloakin.

Yksi idea on minua viime viikkoina piinannut. Se liittyy persoonapronomineihin ja elämään. Eri elämänvaiheissa ovat eri pronominit vahvoilla ja toiset heikoilla. Ikä ja elämänkokemukset vaihtavat pronominien roolia elämässä, mutta kaikkia niitä tarvitaan koko elämän. Tästä haluaisin kirjoittaa.

Nykyään tuo tekstin kirjaksi saattaminen on helppoa ja melko edullistakin. Ei tarvita suuria kustantajia ja mainoskampanjoita. Teksti koneelle ja tulostukseen. Kirjan muotoonkin tekstin saa ja kopioden määrä on kukkarosta kiinni. Jopa alle 10 kappalettakin onnistuu.
Tässä hyvä joululahjavinkki. Oma kirja jokaiselle sukulaiselle, ystävälle ja yhteistyökumppanille.
Ei kun töihin !

Pääsiäisviikko on alkanut aikamoisen paaston merkeissä. Keltaista Jaffaa ja erilaisia Valion marjakeittoja on kulunut kiitettävästi. Pari päivää on mennyt sängyssä loikoessa, lukiessa ja TV:tä katsoessa, niin ja välillä vessassa vieraillen. Tuli katsottua yksi kotimainen elokuvakin Aku Louhimiehen "Kuutamolla", joka on odottanut vuoroaan jokusen kuukauden. Ihan oli katsottava kuva, mutta ei se paljon jälkimaininkeja jättänyt. Minna Haapkylä oli suorituksessaan melko hyvä ja Peter Frantzen komea. Odotin vähän enemmän.

Nyt illalla raahauduin jo pystyyn ja kävin kahden suurimman tytön kanssa läpi pakatut tavarat, rahat, liput ja laput. Typsyt ovat huomenna lähdössä Leville ja Ylläkselle lautailemaan vajaaksi viikoksi. Meillä jo kohta perinteinen pääsiäisreissu. Me muut jäämmekin sitten kotiin, tiirailemaan pääsiäispupun liikkeitä ja syömään mämmiä. Jotenkin pääsiäinen ei tunnu samalta, kuin ennen. Ehkä lasten kasvaminen vaikuttaa asiaan. Ei ole enää munien piilottamista ja pääsiäisaamun muita rituaaleja.

Jos vatsa suo, niin huomenna suunnistamme Mikkeliin. Mies työkokoukseen ja minä hummailemaan, ties minne. Kauppahallissa ainakin piipahdan ja Henkassa ja Maukassa, niitä kun ei Savonlinnassa ole. Ja torikahville tietenkin kuuntelemaan ukkojen juttuja. Iltapäivällä kotiin ja tyttöjä saattamaan matkaan. Nyt jo tuntuu haikealta.