IRC-Galleria

SemeNemesis

SemeNemesis

Elän vain hetken verran...

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Elokuvia ja vieraitaMaanantai 21.01.2013 01:23

Tänään tuli taas pidettyä pieni elokuva sessio kun ei muuta keksinyt. Ensimmäisenä oli vuorossa Wall-e, varmasti monelle tuttu eikä siihen mitään ihmeellistä sanottavaa, hauska katsella animaatio elokuvia ihan ajan kuluksi.

Seuraavana vuorossa olikin aivan jotain muuta, sain pyynnön katsoa suomalaisen lyhyt elokuvan nimeltä Uninvited Guest.
Ensimmäiseksi mieleeni tuli jonkunlainen riehumis komedia, mitä suurin osa Youtuben videoista on, mutta tällä kertaa kyseessä olikin Kauhu/draama.

Kyseisessä elokuvassa oli itselleni jollain tapaa jo tuttu tarina, jossa naapuri tulee kyselemään olisiko lainata aineksia ruoan laittoon. Eihän siitä mitään pahaa tapahdu jos toiselle lainaa ystävällisesti jotain, vai tapahtuuko?

Omasta mielestäni elokuva on melko hyvin tehty ottaen huomioon, että kyseessä ei ole mikään miljoona budjetin elokuva vaan on kaytetty sitä mihin on pystytty ja silti saatu aikaan melko hyvä tunnelma.
Ensimmäisessä osassa kuvaus on saatu suht hyvin ilman liikoja liikkeitä mikä on monelle harrastelijalle ongelma, mutta videon leikkaamisessa on jonkin verran harjoittelemista, koska osa videosta hyppii välillä vähän liikaa paikasta toiseen ilman mitään selvempää kuvaa, että missä mennään ja miksi.

Toinen osa oli onnistunu huomattavasti paremmin. Pakko kyllä myöntää että ihan katsomisen arvoinen!
Tosissaan elokuva ei ehkä ihan riitä vielä siihen kategoriaan että etsisin ensimmäisenä juuri tämän, mutta ihan pieneksi illan viihteeksi sopii kyllä mainiosti :)
Jos asteikoista on helpompi saada selville niin kyllä se menisi 2/5. Hauska katsoa, mutta parantamisen varaa vielä löytyy :)

Joten katsokaa, mutta älkää ottako asioita liian vakavasti.
Osa 1 ja Osa 2

Huom! Tämä on oma mielipiteeni ja jokaisella on oikeus omaansa. Muistakaa käytös vaikka elokuva ei mielestäsi olisikaan niin hyvä kuin luulit :)

~Nemmy~

Lonely one needs comfort<3Sunnuntai 20.01.2013 01:15

Okei, en oikein tiedä mitä pitäs kirjotella, mut koitan nyt saada jotain aikaan.

Elikkäs olen tälläinen yksinäinen nuori nainen Jämsänkoskelta ja seuraa kaipailisin. Mielessä olisi jotain hieman vakavampaa, mutta ystävyys suhdekin riittäisi kun tässä alkaa yksinäisyys vaivata.

23 vuotta on tullut kuljeksittua täällä maailmalla ja harrastuksiin kuuluu Elokuvien katselu, Cosplay ja figuurien keräily riippuen aina siitä millainen hahmo/sarja fanitus on menossa. Katselen myös mielelläni kauhu elokuvia ja Simpsoneita. Erilaisia elokuvia on kuitenkin tullut katseltua monelta genreltä. Tykkään myös pelata, lähinnä nintendo Wii pelejä, mutta katselen mielelläni kun muut pelaa. Valitettavasti ns. First person shooter pelit eivät itselleni sovi, koska kamera liikkuu usein liian nopeasti ja onnistun saamaan siitä vain huonon olon ^^'

Luonteeseen on hankala vastata itse, mutta kukaan ei kuitenkaan koskaan osaa kuvailla jos sitä kysyy. Omasta mielestäni olen kuitenkin todella ujo, paitsi sitten kun on tutustunut ja meno alkaa olemaan rennompaa niin sitten tulee se pirteämpi osapuoli näkyviin. Olen myös välillä hyvinkin mustasukkainen, usein syystä, että aina on joku minua "parempi" enkä vain osaa arvostaa itseäni.
Olen myös aika riippuvainen ja huomion kipeä, en läheskään aina mutta sanotaan että usein.

Joten jos vain siellä enää vapaita löytyy ja tälläinen "villikortti" kelpaa tai edes kiinnostaa niin lisäile Skypeen. Olen siellä päivittäin yleensä 12 jälkeen. Tykkään nimittäin nukkua pitkään.

Mitä itse oikeastaan haen on mukava, ymmärtäväinen ja pirteä tyttö joka pitää huomiosta ja osaa ottaa muutkin huomioon. Tahdon tytön jota voisin suojella tältä pahalta maailmalta parhaani mukaan ja kutsua häntä omakseni<3

Ps. Vakava halipula.
« Uudemmat - Vanhemmat »