IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

Seregi^

Seregi^

feels like new irc-galleria is disturbing. concentrates on facebook

kissa vahtii hiirtäSunnuntai 28.05.2006 18:57

Väsy!

En pe saanut enää unta aamukahdeksan jälkeen joten lähdin salille. SItten menin kasviruokalaan. Tuntui että olin saanut tarpeekseni terveellisyydestä joten ostin suklaata. AIemmin söin suffeli puffia kaksikin pussia,nyt jaksoin vain kourallisen. Hyvä mari!

Töihin kolmeksi. Satoi vettä joten menin linkulla. Siellä oli kaamea kaaos päällä. Uuni oli hajonnut ja asiakkaat eivät kuulema tajunneet ettei sille vaan voi mitään jos uuni on rikki eikä munkkeja saa. Oh well. Heti kun oli hiljentynyt niin minä kaadoin kerman salin lattialle. Siinä sitten sitä luututtiin. Olin kaksi tuntia yksin. Eka kerta kun mun piti lopettaa yksin. Varsinkin ko oli tottunu lopettaa Tanjan kaa joka on valmis jo varttia ennen yhdeksää. Minä pöljä aloitin tekee salaatteja puoli kasilta. Melkein panikoinkin yhdes vaiheessa ,mutta vartin yli olin onneksi valmis. Ja ehdin viimeiseen linkkuun. Kiitokset tepolle joka auttoi :)

Aamulla meni sitten kassakone rikki juuri kun minä olin kassalla. Toiv kukaan ei yhdistä sitä muhun. Eli kaikki menee pieleen kun mari on hommissa. Kukaan ei ollu kertonu et lauantaisin on kahdeksn tunnin vuoroja seitsemän sijaan ja se viimeinen tunti väsytti mut täysin.

Nyt menen kohta nukkumaan ja lukemaan. En yhtä aikaa. Tepsu on muuttoapuna ja ropettamassa, jotenn rauhaa olis. Mutta niinhän se on ettei kukaan pole vahtimassa mua...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.