IRC-Galleria

Hän toisteli: "Minulla on rakastaja! Minulla on rakastaja!" riemastuttaen itseään tuolla ajatuksella kuin olisi uudelleen tullut sukukypsäksi. Hän saisi siis vihdoin päästä nauttimaan tuota rakkauden iloa, tuota lemmen kuumetta, jota hän jo oli lakannut toivomasta. Hän oli joutunut ihmeelliseen pyörteeseen, missä kaikki oli intohimoa, kuumetta, kiihkoa. Hänet ympäröi sinertävä äärettömyys, tunteen huiput säkenöivät hänen ajatuksissaan, ja tavallinen olemassaolo oli häipynyt kauas, oli aivan alhaalla, varjossa, noiden kukkuloiden välimailla.



Gustave Flaubert

Ajatuksissaan hän käytti aina merestä sanaa l a m a r, kuten ihmiset sitä nimittävät espanjaksi, jos rakastavat sitä. Joskus nekin, jotka sitä rakastavat, puhuvat siitä pahaa, mutta aina ikään kuin se olisi nainen. Jotkut nuoret kalastajat, sellaiset, jotka pitivät poijuja siimojensa kohoina ja olivat ostaneet moottoriveneen saatuaan paljon rahaa hainmaksoista, käyttivät siitä nimitystä e l m a r, joka on maskuliini. He puhuivat siitä kilpailijana, jopa vihollisenakin. Mutta vanhuksen ajatuksissa se oli aina nainen, joka antoi suuria suosionosoituksia tai kielsi, ja jos se hurjaksi tai ilkeäksi äityikin, se ei mahtanut sille mitään. Kuu vaikutti siihen samalla tavoin kuin naiseenkin, hän tuumi.


Ernest Hemingway

Joku oli varmaankin panetellut Josef K:ta, sillä eräänä aamuna hänet vangittiin, vaikka hän ei ollut tehnyt mitään pahaa.

* * *

- Luulen, että puheisiinne sisältyy ristiriita. [- -] Äsken te lausuitte, että mitkään todistelut eivät vaikuta tuomioistuimeen, sitten rajoititte väitteenne koskemaan julkista tuomioistuinta, ja nyt te sanotte, että syytön ei tarvitse mitään apua tuomioistuimessa. Se on kai ristiriitaista. Sitä vastoin te aikaisemmin lausuitte, että tuomareihin voi vaikuttaa henkilökohtaisesti, mutta väitätte nyt, että todelliseen vapauttamiseen, joksi te sitä sanotte, ei koskaan voi päästä henkilökohtaisen vaikutuksen avulla. Siinä on toinen ristiriitaisuus.

- Nämä ristiriitaisuudet on helppo selittää. Tässä on puhe kahdesta eri asiasta, siitä, mitä laissa sanotaan, ja siitä, mistä minulla on henkilökohtaista kokemusta, niitä ette saa sekoittaa toisiinsa. Laissa, jota tosin en ole lukenut, sanotaan tietenkin toisaalta, että syytön vapautetaan, mutta toisaalta siellä ei sanota, että tuomioihin voisi vaikuttaa. Nyt minulla on kuitenkin kokemusta vain päinvastaisesta. Minä en tunne yhtäkään tapausta, jossa syytetty olisi todella vapautettu, mutta useita tapauksia, joissa tuomioihin on vaikutettu. On tietenkin mahdollista, että syyttömyyttä ei esiintynyt minun tuntemissani tapauksissa. Mutta eikö se ole epätodennäköistä? Eikö niin monissa tapauksissa olisi ollut ainoatakaan syytöntä? [- -] - Milloinkaan - se minun täytyy myöntää - en ole ollut näkemässä tai kuulemassa ainoatakaan todellista vapauttamista.


Franz Kafka

kaikilla
pelokkailla ahdistuneilla
kaikilla raivoavilla huutavilla
häiriintyneillä
kaikilla itseensä teljetyillä
tyhjiksi kutistuvilla
kivettyneillä
piinatuilla kelvottomilla
kielletyillä
kieltävillä
kaikilla jotka hakkaavat päätään
kiviseiniin tahtovat tappaa
ja tuhota tahtovat kuolla
kaikilla jotka itkevät yössä

on ollut
on äiti


Märta Tikkanen

Ei kukaan
ole voinut alkaa elämäänsä turvallisemmin
kuin minä

Ei kukaan
ole voinut olla toiveikkaampi
kuin minä

Ei kukaan
ole voinut rakastaa alttiimmin
kuin minä

Ei kukaan
ole voinut olla tietämättömämpi
kuin minä

Ei kukaan ei kukaan
ole voinut olla
kohtalokkaampi
toiselle
kaiken käsittävässä ymmärtämyksessään
itsensä tuhoavassa anteeksiantamuksessaan

kuin minä

* * *

Sinä puristit minut koteloon
mihin en lainkaan kuulunut
asetit kasvoilleni naamion
jolla oli ne ilmeet joita tarvitset
vastauksiksi itsellesi

mutta minun ilmeitäni ne eivät olleet
naamion takana en ollut minä

Kun sanasi rummuttivat naamiota
ripustin sen tuoliin
sinun eteesi
ja menin laulaen tieheni
piilouduin sanoiltasi
ja ne kimposivat mykkinä
lempeästä hymystä
joka riippui tuolin selkänojassa

Milloin sinä huomaat
että tuolini
on tyhjä?


Märta Tikkanen

Kun ikkunapuitten varjo ilmestyi uutimiin kello oli seitsemän ja kahdeksan välillä ja minä olin jälleen ajassa ja kuulin kellon käyvän. Se oli isoisän ja kun isä antoi sen minulle hän sanoi: Quentin, annan sinulle kaikkien toiveiden ja halujen hautakammion. On kiusallista mutta varmaa että sen avulla tulet sinäkin hankkimaan itsellesi kaiken ihmiskokemuksen mielettömän summan joka soveltuu yksilöllisiin tarpeisiisi yhtä huonosti kuin hänen tai hänen isänsä tarpeisiin. En anna sitä sinulle jotta muistaisit ajan vaan siksi että silloin tällöin voisit unohtaa sen hetkeksi etkä käyttäisi viimeisiä voimiasi yrittääksesi voittaa sen. Sillä mitään taistelua ei koskaan voiteta hän sanoi. Niitä ei edes käydä. Taistelukenttä vain paljastaa ihmiselle hänen oman mielettömyytensä ja epätoivonsa, ja voitto on filosofien ja narrien kuvitelma.


Isä ja minä me suojelemme naisia toisiltaan itseltään naisiamme
Naiset ovat sellaisia he eivät opi tuntemaan ihmisiä me olemme sitä varten heillä on synnynnäinen epäluuloisuuden runsaus joka tuottaa satoa usein ja yleensä osuu oikeaan heillä on vetoa pahuuteen täydentämään sitä mitä pahuudelta puuttuu vetämään sen ylleen vaistomaisesti kuten ihminen unessa vetää ylleen vuodevaatteet tehdäkseen mielen sille otolliseksi kunnes pahuus on tehnyt tehtävänsä olipa se olemassa tai ei


William Faulkner

Then, summoning the wild courage of despair, a throng of the revellers at once threw themselves into the black apartment, and, seizing the mummer, whose tall figure stood erect and motionless within the shadow of the ebony clock, gasped in unutterable horror at finding the grave cerements and corpse-like mask, which they handled with so violent a rudeness, untenanted by any tangible form.

And now was acknowledged the presence of the Red Death. He had come like a thief in the night. And one by one dropped the revellers in the blood-beweded halls of their revel, and died each in the despairing posture of his fall. And the life of the ebony clock went out with that of the last of the gay. And the flames of the tripods expired. And Darkness and Decay and the Red Death held illimitable dominion over all.


Edgar Allan Poe

Äärimmäisen uupuneena ja vihlovaa päänsärkyä potien Albinus loikoi sohvalla tuossa kammottavassa huoneessa ja ajatteli: "Jotakin sanomattoman hirveää on tapahtunut, mutta minä olen oikeastaan aivan tyyni. Elisabethin tajuttomuus kesti kaksikymmentä minuuttia, ja sitten hän huusi; luultavasti sitä oli kauhea kuulla; ja minä olen aivan tyyni. Hän on yhä minun vaimoni ja minä rakastan häntä ja tietysti minä ammun itseni, jos hän kuolee minun takiani. [- -] Friedan kuvaamana se oli inhottavaa: 'ja rouva huusi, ja rouva huusi'... Kummallista, sillä Elisabeth ei ole eläissään korottanut ääntään."

--

"Kuolema", hän oli sanonut toisen kerran, "tuntuu olevan pelkästään huono tapa, jota luonto ei vielä toistaiseksi pysty voittamaan. Minulla oli kerran rakas ystävä - kaunis poika, joka oli täynnä elämää, jolla oli enkelin kasvot ja pantterin lihakset. Hän sai haavan avatessaan tölkkiä, jossa oli säilöttyjä persikoita - tiedäthän, sellaisia suuria, pehmeitä, liukkaita, jotka lotsahtavat suussa ja livahtavat alas. Muutaman päivän kuluttua hän kuoli verenmyrkytykseen. Älytöntä, eikö olekin? Ja kuitenkin... niin, on kummallista mutta totta, että taideteoksena hänen elämänsä muoto ei olisi ollut niin täydellinen, jos hän olisi saanut elää vanhaksi. Kuolema on usein elämän kaskun huippukohta."



Vladimir Nabokov

Hän katsoi kylmästi valokuvan silmiin ja ne vastasivat kylmästi. Kyllähän ne kauniit olivat, ja kasvotkin olivat kauniit. Mutta hän huomasi jotain rahvaanomaista niissä. Miksi ne olivat niin ilmeettömät ja torjuvat? Silmien levollisuus ärsytti häntä. Ne karkottivat hänet luotaan ja torjuivat hänet: niissä ei ollut mitään intohimoa, ei mitään ihastusta. Hän ajatteli mitä Gallagher oli sanonut rikkaista juutalaisista naisista. Tuollaiset mustat itämaiset silmät, hän ajatteli, miten ne ovatkaan täynnä intohimoa, aistillista kaipausta!... Miksi hän oli mennyt naimisiin noiden silmien kanssa? Hän hätkähti kysymystään ja silmäili hermostuneena ympärilleen huoneessa. Hän huomasi jotain mautonta kalustossa, jonka hän itse oli ostanut kotiinsa vähittäismaksulla. Annie oli valinnut sen itse ja se muistutti häntä vaimosta. Kaikki oli siroa ja pikkusievää. Hänessä heräsi tylsä katkeruus elämäänsä kohtaan. Eikö hän voisi paeta pienestä talostaan? Olisiko liian myöhäistä hänen yrittää elää kuten Gallagher? Voisiko hän lähteä Lontooseen? Huonekalut olivat yhä maksamatta. Jos hän vain pystyisi kirjoittamaan kirjan ja saisi sen julkaistuksi, se avaisi hänelle tien.


James Joyce - Dublinilaisia

"Ja koeta löytää jokin ala, josta pidät, ja harrasta sitä - kunnes huomaat sen ikävystyttävän sinua." Hänen tummissa silmissään oli pieni tuike. [- -] Äkkiä, ilman mitään käsitettävää syytä, tunsin suurta sääliä häntä kohtaan ja halusin sanoa jotakin todellista, jotakin missä olisi ollut sekä siipiä että sydäntä, mutta kaipaamani linnut asettuivat olkapäilleni ja pääni päälle vasta myöhemmin, kun olin yksin enkä tarvinnut sanoja.


Vladimir Nabokov