IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 01.03.2008 14:03

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi;

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua

[Ei aihetta]Tiistai 26.02.2008 22:11

Poikamainen puolesi:

[x] Rakastat huppareita
[x]Rakastat farkkuja
[x] Koirat on parempi kuin kissat
[x] Olet vahingoniloinen
[x] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[ ] Shoppailu on kidutusta
[x] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat xboxin
[ ] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[x] Olet halunnut olla palomies
[ ] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
[x] Katsot urheilua TV:stä
[x] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[ ] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[x] Roikkuvat farkut ovat makeita
[x] On outoa pitää pyjamabileitä
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[x] Urheilu on hauskaa
[x] Puhut ruoka suussa
[x] Käytät boksereita

Total: 16

Tyttömäinen puolesi:

[½] Käytät huulikiiltoa
[ ] Rakastat shoppailua
[x] Käytät eyelineria
[ ] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[ ] Pukeudut pinkkiin
[x] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[ ] Mielestäsi cheerleading on urheilua
[ ] Inhoat pukeutua mustaan
[ ] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[ ] Tykkäät käydä manikyyreiisä/pedikyyreissä
[x] Tykkäät pitää koruja
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[ ] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[x] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[ ] Olet harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[x] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[x] Naurat paljon
[ ] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[x] Välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[x] Käytät hajuvesiä
[x] Käytät tyttöjen alusvaatteita
[x] Leikit pienenä nukeilla
[ ] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
[ ] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsäää

Total: 10½

Siinähän se taas nähtiin<;

Elämäni paras viikonloppu !Maanantai 04.02.2008 23:34

Vitsi että on haikee olo !
Tahdon teidät takaisin, Perkele !
<3

V I I K O N L O P P U !Perjantai 01.02.2008 19:05

Jeiiiij.. Se olis taas perjantai<:

Kohta lähden hakemaan poikia
Malminkartanosta, kun he tulevat
sinne Lahdesta<:

Sit vaan Alkoon ja taas on
valmistautunut viikonlopun viettoon<3

Khii.

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA SIIS KAIKILLE ! <3
Ps. Olkaa nätisti !!

Vuosi Vaihtuu Tahtomattakin..Tiistai 01.01.2008 01:44

Kaikille tasapuolisesti
ERITTÄIN räiskyvää &
alkoholipitoista UUTTA
VUOTTA ! <3

I`m lovin it<3



" Sä huolehdit suotta musta/
en petä sun luottamusta/
vaik riitely tuottaa tuskaa/
en päästä irti susta/

Ei jaksa riidellä enää/
voitaisko sopii jo tää jo tänään/
ovet paukkuu ja taas kerran pyydän sua jäämään/
ei riidellä enää/
sovitaan tää tänään/
ovet paukkuu/
joopa joojoojoo/ "


<3 Loistokipale <3

P u s s y c a t d o l l s !Keskiviikko 10.10.2007 00:59

Eilen oli PCD:n konsertti..
Fiilikset olivat aivan katossaan<:

Oli niin päheetä !!
<3

Jeij !

P i p e f e s t - 0 7 T a k a n a . .Tiistai 07.08.2007 02:34

Oli helvetin loistava reissu..
Ne artistit jotka ehdin nähdä
olivat mahtavia ja ihmiset
olivat mukavia<3

Ensi vuonna uudestaan !!

Autopysähdykset rokkas ! <;

Kiitos kaikille jotka lähti
mukaan ja jotka tekivät
tästä reissusta ikimuistoisen !
<3

Jeeeij !Torstai 02.08.2007 12:27

Pipeen.. <; Kohta alkaa pitkä ajomatka kohti
vuokattia kahdella autolastilla veijareita<; <3

TÄNÄÄN ON SE PÄIVÄ !

Nyt valmistautuu..
See you later<3

Jeij !!Keskiviikko 04.07.2007 21:52

My Chemical Romance +
Billy Talent <3

Oijeij.. !!

Oli niin upea keikka ettei
mitään rajaa ! <:

Kannatti maksaa hunajaa ! <;