IRC-Galleria

Shamaniac

Shamaniac

Someone for you to ignore

Uusimmat blogimerkinnät

KELA osa 2Tiistai 20.01.2009 19:07

OSA 1 Shamaniac

Nyt tuli sitten päätös, että mulle on maksettu joulukuussa
liikaa asumislisää. En ollut ilmoittanut kämpässämme asuvista
kahdesta näkymättömästä ja äänettömästä asujasta heille.

Pitänee varmaan kutsua helevetisti kavereita kylään ja käyä
koko kämppä läpi järjestelmällisesti keppien ja soihtujen kans
jättämättä yhtäkään kohtaa tutkimatta, että saadaan lopulta
ne loputkin asukkaat luvulle ja virallisesti myös vuokrasopimukseen.

Huomenna kai pitäs myös soittaa VVO:lle, että täytyy uusia sopimus
ettei sieltäkin tule lisämaksuja ylimääräisten asukkaiden takia.

Toivoisin todella että kelalle ois vaihtoehtoja. Asiat tuntuu olevan
pakko käydä aina pisimmän ja vaikeimman kautta.

Minkähän ihmeen takia vuokrasopimus ei muuten vielä todista
että kämpässä asuu vain kaksi ihmistä kun siinä niin kerran
lukee ja asian voisi vielä varmistaa VVO:lta?

Pitääkö olla joku äitin käsinkirjotettu lappu että "kyllä se meijän
Tapani asuu ihan vaan Heidin kanssa kahdestaan"..

Järki sanoisi muutenkin että maistraatin tai väestörekisterin
tiedot VOI muuttaa IHAN MIHIN TAHANSA osoitteeseen jos
niin vain haluaa, kun taas vuokrasopimus yleensä ON voimassa
vain niiden osalta joiden nimi paperissa lukee..

Kun joskus vanhempana on kyllästyny valittamaan nuorille
äänekkäästä musiikista, kenkien äänestä rappusista ja
ties mistä, niin vois yhtenä vaihtoehtona tosiaan vaikkapa
sitte muuttaa maistraatin kautta osoitetiedot jonneki nuorten
opiskelijoiden kämppään. Hieno idea! Tekemistä ja viihdettä
vanhuuden päiville!

Kiitos kela taas postista.

KelaSunnuntai 04.01.2009 16:52

"Käytettävissä olevien väestörekisteritietojen mukaan
asunnossa, johon haette asumislisää, asuu 4 henkilöä."

Jaahas. Eli tämmöstä sitte tällä kertaa. Tyhymintähän tässä
on se että Heidi haki samaan asuntoon omalle vuokran
puolikkaalle asumistukea ja sai sen. Samassa kirjekuoressa.

Kelalle on soitettu asiasta. Vastaus oli että pitäisi ottaa
yhteys väestörekisterikeskukseen ja kysyä voisivatko sieltä
poistaa aiemmat asukkaat pois osoitteestamme.

Onko tuosakaan nyt mitään helevetin järkiä! Kelan virkailija
vielä sanoi, että näkee itsekin vuokrasopimuksesta että tässä
asunnossa asuvat minä ja Heidi kaksistaan! Mutta ei, kun kerta
väestörekisteritietoihinsa ovat edelliset reikäpäät jättäneet
tietonsa meidän osoitteeseen niin ei voi Kela antaa tukea.

Tai itse asiassa voi. Mutta tuki jaetaan ilmeisesti niin, että
saan tukea neljäsosavuokran osiolle. Tähänkö ottaa vielä
huomioon sen, että tyypit luultavasti ovat molemmat töissä
ja kun asunnossani "asuu" työssäkäyviä ihmisiä, niin eikö
silloin tuet laske vielä roimasti meikäläisen osalta muutenki.

Tuosta viimeisestä en ihan varma ole, enkä jaksa sinne
helevetin esikartanon sivuillekaan lähteä tarkistamaan asiaa.

Hienoa toimintaa joka tapauksessa.

WanahaTorstai 16.10.2008 12:42

Mutta entä sitte, nii oot sääki.
http://www.youtube.com/watch?v=uWlUu54muOs

LinkTubePerjantai 15.08.2008 13:53

Tään vois vielä tehä niin että näyttelemässä ois
enemmän oikean videon näköiset tyypit jne, mutta
toimiihan tämä näinki sen verran et linkittää voi:
http://www.youtube.com/watch?v=7TouNMfFtwk

EristäytyminenTorstai 14.08.2008 01:16

Millon galleria laajenee niin että ku pistän
tuolta eristäytymis-osiosta ruksin siihen
'näkyy vain irccaajille', niin en näkyis tuolla
kadullakaan ku niille?

Tai niin että ku rajaan itteni vaan näkymään
tutuille tai kavereille nii muut ei tiiä ees meikän
olemassaolosta..

Ajatelkaa kui siistiä ois esim. Oulussa kikkailla
menemään ku koko kaupungissa ois jotain
10-30 ihmistä kerralla liikenteessä? :D

Meikä oottaa tätä päivää. Parempi alakaa
tekemään sitä. Mutta meikä oottaa kyllä
eka sen lottovoiton sun muut ennen tuota.

Eikkai siinä, imekää leipää.

It's beerzing, freeze's so coldPerjantai 08.08.2008 17:05

Niihä sitä semmostaki.

It's freezing, beer's so coldTorstai 07.08.2008 20:13

Niihä sitä semmosta!

Hi I can finnishMaanantai 02.06.2008 19:28

Tapani sanoo:
******* *** *********-****** ************! jaetaan sitte asialliselle ne
Hela sanoo:
juu
Tapani sanoo:
*asiasille
Tapani sanoo:
*asiallisille
Hela sanoo:
aaseille
Tapani sanoo:
vittu ku suomi on hankalaa
Hela sanoo:
aasialaisille
Tapani sanoo:
nii
Tapani sanoo:
xD
Tapani sanoo:
tarpeeksi lähellä

PS. Vitty. Pistin sitte fiksuna tän näkymään vaan itelleni :D
Mikään ei oikein toimi meikän pääsä tänää x)

EIIVVVSunnuntai 20.04.2008 17:36