IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

Sharr

Sharr

Not smart enough to be scared

Pakko pistää :DDLauantai 27.05.2006 18:55

Sharon päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä pimeänä aamupäivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli mahtava ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä häntä mulkoiltiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan öylätit, niinpä harrastukseksi tuli aapiset.

Sharon kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin rohkeaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä mustat silmät.
Ilkeistä puheista johtuen hän oli erittäin elämänmyönteinen. Lempiruokaansa sipulipizzaa hän sai työskennellen rikollisena.

Sharon ei tupakoi eikä nuuskaa koska pitää sitä itsemurhana. Alkoholia hän juo puhuessaan politiikasta.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


Sharon synnytettiin maailmaan eräänä sateisena aamupäivänä. Sukkelaan näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli pikkuinen ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häneen ihastuttiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan pakettiautot, niinpä ajanvietteeksi tuli mammutit.

Sharon kehittyi kuudennellakymmenellä varsin ihastuttavaksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä siniset silmät.
Ergonomiasta johtuen hän oli aika sekopäinen. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kalapuikkoja hän sai työskennellen kokkina.

Sharon tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan mopon kyydissä. Alkoholia hän juo ettei olisi nysverö.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se.



http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.