IRC-Galleria

Sharr

Sharr

Not smart enough to be scared

Blogi

- Vanhemmat »

Pakko pistää :DDLauantai 27.05.2006 18:55

Sharon päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä pimeänä aamupäivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli mahtava ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä häntä mulkoiltiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan öylätit, niinpä harrastukseksi tuli aapiset.

Sharon kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin rohkeaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä mustat silmät.
Ilkeistä puheista johtuen hän oli erittäin elämänmyönteinen. Lempiruokaansa sipulipizzaa hän sai työskennellen rikollisena.

Sharon ei tupakoi eikä nuuskaa koska pitää sitä itsemurhana. Alkoholia hän juo puhuessaan politiikasta.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


Sharon synnytettiin maailmaan eräänä sateisena aamupäivänä. Sukkelaan näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli pikkuinen ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häneen ihastuttiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan pakettiautot, niinpä ajanvietteeksi tuli mammutit.

Sharon kehittyi kuudennellakymmenellä varsin ihastuttavaksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä siniset silmät.
Ergonomiasta johtuen hän oli aika sekopäinen. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kalapuikkoja hän sai työskennellen kokkina.

Sharon tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan mopon kyydissä. Alkoholia hän juo ettei olisi nysverö.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se.



http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm

no joo jooLauantai 27.05.2006 17:30

Laita playlist sufflelle ja anna biisien vastata kysymyksiin.

01 Missä asut: FASTER PUSSYCAT - HOUSE OF PAIN


02 Kuvaile ensirakkauttasi: SCORPIONS STILL LOVING YOU

03 Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: THE DARKNESS - FRIDAY NIGHT

04 Mikä on haasteesi: IRON MAIDEN - GATES OF TOMORROW

05 Ketkä ovat ystäviäsi: SLIPKNOT - VERMILLION

06 Kuvaile ulkonäköäsi:SOUNDGARDEN - BLACK HOLE SUN

07 Mitä teit viime yönä: AUDIOSLAVE - HYPNOTIZE

08 Mikä on elämäsi tavoite: HOPEANUOLI THEME XD

09 Milloin harrastat seksiä:HIM - JOIN ME

10 Miten haluat kuolla: IRON MAIDEN - CLAIRVOYANT

11 Mitä sanot vanhemmillesi: CELINE DION - MY HEART WILL GO ON

12 Missä vietät aikaasi: KISS - HEAVENS ON FIRE

13 Mitä ajattelet yhteiskunnasta:TERÄSBETONI - VOITTAMATON

14 Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi: LAPKO - PISTOL IN A WAY

15 Mikä on selityksesi kaikelle: P.O.D - YOUTH OF THE NATION

16 Mitä ajattelet perjantaisin: LAPKO - THE PASSERS BY

17 Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: GNR - WELCOME TO THE JUNGLE

18 Mikä on lempivärisi: THE 69 EYES - AUGUST MOON

19 Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: HIM - THE FUNERALS OF HEARTS

20 Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: DIABLO - OMERTA

21 Kuvaile parasta ystävääsi: SONATA ARCTICA - WOLF AND RAVEN

22 Mitä on sänkysi alla: THUNDERSTONE - TOOL OF THE DEVIL

23 Mikä on ollut suurin saavutuksesi: MAJ KARMA - SODANKYLÄ

24 Mihin menet häämatkalle: FIVE FIFTEEN - JESUS WENT TO N.Y (AGAIN) (??wtf.MISTÄTOLLASEBIISIREPÄSIN??)

25 Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: BLOODPITT - OUT TO FIND YOU

26 Missä olisit mieluiten juuri nyt: APULANTA - MAANANTAI

MuhaahahhaLauantai 27.05.2006 16:43

- Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
- Oisko Sininen mitään.

- Minkä värinen paita sinulla on päällä?
- Mulla on yökkäri mikä on liila xD <3

- Lempivärisi?
- Musta

- Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
- Pentagrammi

- Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
- Children Of Bodom - In Your Face

- Mikä susta tulee isona?
- Rock Stara <3 :D

- Ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
- Erästä.. <3 ;D

- Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
- öö. menin nukkuu joskus yhe aikoihi ja heräsin öö.. puol 11. laske ite :)

- Tuorekurkku vai suolakurkku?
- Kumpiki. :P

- joululoma vai kesäloma
- Kesä todellaki<3

- mikä on toinen nimesi?
- Älä naura. okei? Thuy

- Mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
- Ai nii sori.

- kenelle sen sanoit?
- Systerille

- Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- Sua? :DD emt.

- Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
- Metrolla

- Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
- Emt. Et kampaaja leilaa mut kaljuks ku meen koht kampaajalle :DD

- Mikä on toiveammattisi?
- Rokkistara? :DDD xDD . no emt

- Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
- No Thanks

- Minkälaista liikuntaa harrastat?
- Salibandy

- Mitä kuuntelet juuri nyt?
- Telkkarii Ja CRUCIFIELD BARBARA - LOSINGT THE GAME<3

- Montako lävistystä sinulla on?
-Kaksi

- Missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
- korvissssa

- Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
- Kermavaahto;D

- Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
-emt. Pirkka?

- Minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
- Mirame

- Onko tylsää juuri nyt?
- Emt

- Keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
- Leilalta? emt. emmä jaksa kattoo.

- Minkä väriset hiukset sinulla on?
- Emt. tumman vihreet. eiku ruskeet sellaset melkee mustat?

- Mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
-DARIN kaikki biisit :)

- Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- Joo?

- Kuinka usein käyt saunassa?
- Emt

- Minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
-öö. venaa käyn katoo..Sartano

- Minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
- Emmä käytä ;DD no ei läppäläppä. jotai hyvän hajusta tuu ite haistaa ;DD

- Minkä värinen hiusharjasi on?
- Mul on moontaaa

- Ilkka, Pete vai Katri?
- No vittu Joulupukki :D

- Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
- Systeri tos viereises huonees

- Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
- öö. 7- bilsan pistari jos lasketaa :D. No joo joo en luntannu ;D

- Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen."
- APULANTA - ILONA<3

- Mikä on tavoitteesi?
- Päästä koulusta vähintään 5 arvosanoil :DD

- Mitä katsoit viimeksi telkkarista?
- ööö. Nrj top 10 katon täs samal mut sit kakkoselt Nuori Nainen berliinistä :DDD

- Mitä kanavaa katsot eniten?
-Kolmonen nelonen

- "Oletko koskaan maistanut raakaa bambia?"
- Jep. tänään taas ruokana ;D

- Mihin maahan haluaisit matkustaa?
- Uudestaan amerikkaan<3 Tai Lontooseen.

- Mitä söit viimeksi?
-Hampparin sellase saarioisten. kana hampparin :D vai olikse saarioinen. emt.

- Oletko ikinä jäänyt luokallesi?
-en. ja toivon et en jää koska en kestä noit maikkoi enää yhtä vuotta ylimääräst :P

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi?
- Joo. nytki yhtee meiän koulu opeen :D. ;DD JOO VITTU NÄHÄÄN.!! No hyi saatana en tod.

- Lempieläin?
- Karhu :DD ? ollu pienest asti. emt.

- Kuka on paras ystäväsi:
- Mira. onko enään? MIRAA!!

- Oletko koskaan hakannut ketään:
- Jep.

- Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
- Janinan sanoin. "varmaan sen tuut äänen"

- Vietätkö paljon aikaa internetissä:
- Jep 24/7

- Vihaatko koulua:
- Khyllä vain

- Onko sinulla sosiaalista elämää:
- Joo?

- Pidätkö matkustamisesta:
- No Jaa

- Oletko hemmoteltu:
- Joo?

- Juotko paljon vettä:
- Emmä tiiä :D

- Mitä hammastahnaa käytät:
-Pepsodent

- Onko sinulla kännykkää:
- Jep

- Jos on, niin minkä merkkinen:
- Siemens

- Onko sinulla rusketusta:
- Ei enkä haluisikaan.

- Ärsyynnytkö helposti:
- emt

- Miten purat vihaasi:
- V*ttuilemalla.?

- Oletko töissä:
- lNöyp mut haluisin mä tarviin rahaa. löytyiskö joltain kesätöitä mulle???

- Haaveiletko paljon:
- Joo kai?

- Millaisen tatuoinnin haluaisit:
- Sellane KISS : in Logo olis kyl nätti<3 tai 69 eyes:in

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
- emmä muista. Kerro sä yks ;DD

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
- Jeap

- Milloin oksensit viimeksi:
- Emmä muista mut paikan kyl voin kertoo :D Kirkon eteen. tai siihe nurkalle tai siis siihe :D

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
- Kurkku vähä kipee eilisest

- Mainitse yksi huono puolesi:
- öö?.

- Menisitkö naimisiin rahan takia:
- Nöyp

- Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
- öö. emt

- Kirjottavatko ihmiset nimesi väärin?
- Joo joskus. Sukunimen suunilleen aina. osaatko sä kirjottaa sen oikein?

- Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa?
- öö?

- Henkinen ikäsi?
- Siin jossai 5-10 välil? :DD

- Oikea/Vasen/Molemmat kädet?
- öö?

- Puhutko muita kieliä?
-Jep. vietnamii. enkkuu. pari sanaa ruotsii :DD

- Elätkö elämääsi juuri nyt?
- TODELAKI (?)

- Vihaatko itseäsi?
-Jooenjooen? joo? en?

- Onko sinulla pahoja tapoja?
- Jep

- Jos elämästäsi tehtäisi elokuva, mikä sen nimi olisi?
- Paskaa läpää jo vuodesta 92 ? :DD

- Osaatko laulaa?
- Joo jos oot kuuro ni laulan sulle.

- Tykkäätkö viettää aikaa yksin?
- harvoin. Joskus

- Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä?
- emt

- Oletko muiden mielestä kaunis?
- Tuskin. No olenko?

- Oletko itsevarma?
- emt

- Tajuavatko muut sinut aina väärin?
- JOO

- Poltatko?
- Harva tietää muille ei kerrota :)

- Luetko sanomalehtiä?
- Jep

- Käveletkö sateessa?
- Jep. Se on kivaa :)

- Oletko satuttanut itseäsi?
- Ai niinku?

- Ollut rakastunut?
- Jaa -a joo? oon edelleen? en kerro se ei oosun asias.

- Uinut alasti?
- Jep :DD

- Ollut leikkauksessa?
- en?

- Nukkunut ulkona?
- Joo

- Ollut syömättä yhtenä päivänä.
- Jep

- Nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
- Joo.

- Nukkunut koko päivää?
- Joo melkeen koko päivä

- Ollut TV:ssä tai radiossa?
- Jep

- Onko sinulla yhtään homoseksuaalista ystävää?
- Ei tietääkseni :)

- Paras inside-vitsinne?
- Emt. Mikro-jäätelö vitsi :DD noo iit on monii :)<3

- Kenen luona olit viimeksi?
- ööö. venaa ei muistaöö.

- Kenelle nauroit viimeksi?
- Pauliinalle eilen? :) Siskolle tänään?

- Kuka nauroi sinulle?
- Kaikki nauraa mulle.

- Kuka sai sinut kuumaksi?
- ;D

- Ketä ajattelit?
- Hahaa. :D enpäs kero :DD

- Kenen kanssa katsoit elokuvan viimeksi?
- Joulupukin<3

LORDI<3Lauantai 27.05.2006 14:45

Kiitos Lordi. Aivan mahtava ilta. Kurkku Iha paskana.:) Oltiin joo Siis Pauliinan, Sannan ja Janinan kanssa kattomassa <3 No oli siel Pate ja Nikiki :) Karaoke<3 Aiva mahtava fiilis oli kokoajan <3 Pauliina Teki SEN merkin <3 ;DD Pauliina on meiän hevari.<3

Siel oli eile iha vitusti porukkaa muute. iha sinne aukiolle asti ja viel pidemmälle :) <3

Kuoltii tulos metrol itiksee ni se metro vaa sammu keske sille et valot meni pois päältä sit metro hidastu mut sit valot tuli takas ja se lähti taas ajaa. Ei se metro kyl päässy kovaa vauhtii ku mä istuin siin ;DDD


Kiitos kaikille illassta<3 Otetaa joskus uusiks<3 :D

Hey<3 :)Torstai 25.05.2006 22:26

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä (!),
ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi,
jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Seiska on PASKATorstai 25.05.2006 02:15

Tuli ja paljasti Lordin siviili kasvot SAATANA.

http://www.adressit.com/ansku69 <--- Nimeä sinne vaan!

Sry LeilaKeskiviikko 24.05.2006 20:21

Kirjoita 21 tuntemasi ihmisen nimet alle. Älä lue jäljessä tulevia kysymyksiä ennen nimien kirjoittamista! Tehtävään saa haastaa myös muita, jos haluaa.

1. Leila
2.Janina
3.Moona
4.Vekselin Milla
5.Jori
6.Jeppe
7Valtsu
8.Reiska
9.Ronja P.
10.Sanna
11.Pakru
12.Ronja V
13.Saija
14.Jasmin
15.Nora
16.Mira
17.Timi
18.Tuomo
19.Antti
20.Ville
21.Milla P




Nyt vastaa kysymyksiin niin, että vastaukset koskevat aina kyseistä numeroa vastaavaa ihmistä.

Missä ja milloin tapasit ensimmäisen kerran 10?
Koulussa

Mitä tekisit, jos et olisi koskaan tavannut 16?
Kuollut<3

Oletko koskaan nähnyt 4 itkevän?
Hmm. Joo<3

Olisivatko 13 ja 21 hyvä yhdistelmä/pari??
Joo. Kummatkin sellaisia naurajia<3 ÄLKÄÄ MUISTELKO PAHALLA<3

Mikä tekee 7 erityisen?
Hauska?

Kuvaile 9:
Ihqqqq <3 :)

5 lempimusiikki?
TEKNOPASKA

Voisitko koskaan asua 19 kanssa samassa kämpässä?
EI KIITOS!

Onko 15 vapaa vai varattu?
Varattu<3

Mitä 17 ajattelee sinusta?
No siis et oon ihanaa<3<3 Jooei WTF? Emt. :DD

Mikä on 20 toinen nimi?
ää. ei tuu nyt mielee. kyl oon sen joskus kuullu :)

Oletko koskaan halunnut vakavaa suhdetta 6 kanssa?
Joo joka päivä ;DDD :'DD

Missä 3 asuu?Roskiksessa ;DD no ei :D Talossa?

Mitä mieltä olet 18?
Siis ihq. Joo ei kiitos nähään tästä ei sitte puhutakkaan

Mikä on parasta 14?
emt . sen tyhmät jutut

Voisitko kuvitella riiteleväsi verisesti numero 8 kanssa?
Eiku reiska ei osaa lyödä ni ei oikee voi:D<3 Sry Reiska

Miten tapasitte 11 kanssa viimeksi?
Koulussa jotenkin joo kiva moiii

Onko sinulla sisarellinen suhde 2 kanssa?
WOOOT?

Paras luonteenpiirre 12?
Sen tyhmät jutut :) Sry Ronja

Luuletko pitäväsi yhteyttä 1 kanssa koko loppuelämäsi ajan?
Kuule ihan koko ajan:D sharon i love you;DD as the life goes on we will get married!!xD0 <---- Niin kuin leila totesi omassa päiväkirjassaaaan :)<3 paitssi että ollaan jo naimisissa <3<3<3<3<33<3<3<3<3<3


LEILA I LOVE YOU

Joo niin varmaan :DDKeskiviikko 24.05.2006 20:03

"Kuu on kuin hyttysen kuse valtameressä" Fysiikan maikka toteaa! Ei helvetti :DD Ei rekele nyt toi oikeen puoleinen nuolinäppäin jäi jumiin saatana.

Fysiikan kokeesta 7- :DD Kirjotin kokeeseen jotai että auringon pimennys on sitä ku kuu tulee auringon ja maan väliin :DD Sit Janina sanoi että sama ku pihvi tulis hampparin väliin ja Vekseli kiksuli (milla v) totes että sama ku nakki tulis hodarin väliin &lt;sydän&gt; niin ja sitä enne fyssan maikka totesi että "Kuu on kuin hyttysen kuse valtameressä" tai jotai. okeiokei. saatte mitettii iha itte mitä selitän:DD toivottavasti löytyy mielikuvitusta :'DD

Viel pitäis lähtee Grillille hengaa ku siel on kaikki :D

Kuvaus päivä 12.30-17.00Keskiviikko 24.05.2006 00:16

Joo kuvattiin tänään sellane video Cafe Avarassa. Olin Joku ihmeen Studioemäntä ja juoksutin mikkii :)
Joo koulussa en ollu. Oltais juostu 1500 mut en ollu koulus ni ei tarvinnu :) no okeiokei ei nekää sitä kyl juossu jotka oli koulus, ku oli nii suoraa sanoe paska ilma :P No mut huomen kouluu ja sit torstai ei kouluun :D Perjantain kattoo Lordii torille ja luvassa muuta kivaa frendien kanssa ;D


HEVILLÄ EMME HÄVIÄ \,,/ &lt;sydän&gt;
- Vanhemmat »