IRC-Galleria

Tänään koin jotain mitä kukaan ei ole koskaan vaivautunut minulle tekemään.

Tuossa muutama kuukausi sitten marras-tammi olin hieman hukassa itseni kanssa ja yritin kehittää itselleni persoonaa joka ei selvästi minulle sopinut, olin jotain tai lähinnä surkeasti yritin olla jotain mitä en todella ollut.

Olen kai jäljessä sen itsensä etsimisen kanssa, minkä muut suorittivat jo yläasteella.

Tänään kuitenkin puhuin kaverin kanssa jonka kanssa meillä on ollut hieman etäisyyttä jonka syytä en tiennyt.
Hän kertoi minulle aivan suoraan että olen viimeaikoina ärsyttänyt häntä suunnattomasti, niihin rajoihin asti ettei hän ole halunnut viettää aikaansa kanssani. Tiesin heti mistä tämä johtui. Epätoivoisesta yrittämisestäni tuntea itseni tasa-arvoiseksi muiden seurassa.

Pahoitin mieleni ja aluksi piiskasin itseäni virheistäni.

"Halusin oikeesti kertoo sulle ennenkun alan puhumaan seläntakana ja en halua muutenkaan että meen välit menee koska olet oikeasti ihana ihminen niin haluisin tehdä tälle asialle jotain ennen kuin se märehtii mädäksi ja meen kaverisuhde kuolee."

Kyseisen henkilön suusta tuskin koskaan kuulee mitään positiivista. Tämä sai minut tajuamaan virheeni jotka olin kyllä tiedostanut mutta en selvästi ymmärtänyt.
Päivän keskustelu myös avasi silmäni muille asioille, uusille ongelmille. Ehkä pystyn pian rentoutumaan ja lopettaa sen alituisen muiden miellyttämisen.

Mutta on ihailtavaa että ihminen uskaltaa oikeasti kertoa kun jokin on huonosti. Se saa minut tuntemaan itseni oikeasti tärkeäksi ja ehkä tällöin voin myös yrittää korjata lohkeamia itsessäni.

---

Aikani elettyäni tajusin, en hukannut minääni vaan yritin sovittaa itseäni palapeliin jonka pala olin joskus ollut.

En minä muuttunut, vaan sinä.