IRC-Galleria

Sir_Ratti

Sir_Ratti

jesus didn't tap

globalisaatiosta se johtuuSunnuntai 10.02.2008 22:13

Niinpä,

Olin tosiaan eilen siskolleni kuskina kun kyseessä oli lähes joka kuukautinen työporukan "virkistymis" -ilta.

Ilta oli alkanut jo varsin kosteissa merkeissä ennen virallista ateriaa (joka syötiin lakutsassa siinä sarkan vieressä), siskoni ja hänen ystävänsä olivat vetäneet aperana vinkkua pullon. Siihen perään vielä aterialla nautitut virvkoikkeet ja sulattelujuomat alkoi humalatila siskollani olla ainakin tarinoista päätellen varsin tukeva. Ruoan loputtua siskoni ja ystävät olivat päättäneet siirtyä loogisesti sulattelemaan ruokaa strippibaariin (josta siskoni on joskus aikasemminkin lentäny pihalle puhuttuaan turhan suoria tanssijoille).

Tunnelma oli ollut rattoisaa siihen asti kun jostain syystä siskoni piti ottaa selvää muutamasta strippareita koskevasta seikasta mm. heidän elämäntilanteestaan sekä kotimaastaan. Johtopäätöksien jälkeen kaikki oli huoria ja sen jälkeen olikin paikan kyyppärit ja portivartijat ohjanneet siskoni ja seurueen pihalle. Käteen oli jäänyt elinikäinen porttikielto.

Humalatila oli ollut jo tuossa vaiheessa aika vahva kun seurue oli hajaantunut kukin minnekkin, siskoni päätyi erään trukkikuskin kanssa cafe kulumaan nauttimaan margaritoja ja huojumaan tiskille. Allekirjoittaneen saapuessa paikalle, oli humalatila jo niin kova, että siskoni kuljettamiseen autolle tarvittiin kaksi raavasta miestä, toinen raahaamaan kädestä ja toinen poimimaan pudonneita esineitä, joita lenteli hankeen 2-3 per kuljettu metri.

Automatkalla alkoikin tilitys. Tissibaarit ovat ihmiskauppaa ja kaikki johtuu globalisaatiosta, miehet on sikoja kun ne tukee tuollaisia yrityksiä ja jos on huono olo niin omaan autoon saa oksentaa. Sitten tulikin jo uni silmään ja loppu matka oulusta salonpäähän oli hiljainen.

Sisko oli heränny aamulla eteisestä koiran vierestä.

Kaikki johtuu globalisaatiosta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.