IRC-Galleria

Sir_Ratti

Sir_Ratti

jesus didn't tap

Kuumeessa houreiltua pt. 2Tiistai 11.12.2007 13:12

Vittu täällä oli kylmä kun heräsin. Tuli aamulla joku kloppi mittaamaan kuumetta meikältä. Olin kuulemma sille päivitellyt suureen ääneen sitä tosiasiaa, että en ollut tehnyt päivääkään töitä ja olin silti saanut veronpalautuksia. Olin sitten koittanut tivata mistä moinen johtuu, mutta jäänyt ilman vastausta.

Otin sitten päivemmällä vähän lepoa, niin näin unta jostain lyhyestä tytöstä joka sitten piti jotain saarnaa jossain kirkossa missä kuuntelijoina oli pelkkiä mallinukkeja. Pakenin paikalta ja heräsin jostain tunnelista missä seilasin sängyllä. Ainoa asia mikä mua siellä paskaisessa ja saastaisessa tunnelissa otti pattiin, oli se tosiasia, että meikällä oli unohtunut varusmieskortti toisen takin taskuun enkä saanut varusmiesalennusta(?!)

siitä vaan rohkeasti analysoimaan sedän unia.

Kuumeessa houreiltua pt. 1Tiistai 11.12.2007 02:10

Sain siskolta lahjaksi tuommoisen kirjan kuin elämän ohjeet. Eli suht kevyttä lukemista näin kuumeen paranteluun, not. Kerkesin ehkä kaks kappaletta lukea niin lähdin jo semmoiselle henkiselle vaellukselle omaan psyykkeeseen ja aloin pohtimaan omaa elämää ihan yleisesti. Siis tietysti tuon kirjan on varmaan tarkoituskin herättää tuommoisia tuntemuksia, mutta kuinka vahvasti niin sitä en osaa sanoa. Meikällä oli lähteä taju, mm.

Siinä kirjassa oli eritelty semmoisia ihmistyyppejä mitkä yleensä menettää elämässä (noin niinku elämisen ja kokemisen kannalta eniten) eniten. Yks niistä oli etäältä elävä, siis sellainen tyyppi joka elää omaa elämäänsä vähän niinkuin etäältä, ei ota riskejä ei rakastu rekkamieheen, vaan pikemminkin haaveilee, tyyliin "vähän ois ollut mahtavaa jos oisin sanonut tuolle noin ja sitten oisin mennyt sen kanssa treffeille...". Meikä voi kyllä sanoa, että syyllistyn itse moiseen, mutta ehkä se johtuu siitä, että kun ihailee ihmisiä kaukaa (nyt ei ole kyse kyttäämisestä/ahdistelusta, meikällä on niistä jo käräjillä ihan tarpeeksi puhuttavaa.. :D__\._| ) niin niistä voi kuvitella kaikenlaista, ja niistä tavallaan tulee siellä omassa ajatusmaailmassa täydellisiä, haisi niiden henki sitten oikeassa elämässä kuinka pahalta tahansa.

Meikä ei enää muissta mista aloitin, täällä on kuitenki aika kylmä täällä meikän kämpässä, mutta silti hikoiluttaa. Ruoka on hyvää, joten eiköhän täällä pärjätä. Hauskaa loppusotaa. Terveisin FeverBoy85

Tutulla turffillaMaanantai 10.12.2007 19:01

Meikä ei ois ihan heti uskonut, että tänne päätyisin vielä. Meikä kirjoittelee tätä viestiä kännykällä täältä varuskuntasairaalan osastolta. Hieno paikka. Meikällä oli viikonloppuna vähän juhlan tynkää ihan yli-ihmisyyteni johdosta. Sain päätökseen erään projektin, missä minulla kului noin 5 vuotta elämästäni, samapa tuo. Meno oli siis viikonloppuna rajua, mutta osasin silti jostain syystä käyttäytyä ihmisiksi. Kukaan ei esimerkiksi virtsannut missään julkisella paikalla minkään ravitsemusliikkeen ikkunaan, eikä kenenkään nimeltämainitsemattoman varusmiehen päälle.

Jostain syystä meikällä oli sunnuntaina herätessä kuitenkin sellainen olo, kuin olisin kiskonut tulilientä kaksin käsin koko viikonlopun. Pollaa kivisti ja suussa maistui siltä, kuin sinne olisi lauennut hevonen (en tiedä miltä se maistuu kokemuksesta). Mutta eniveis, tein kuten jokainen itseään kunnioittava 22v suoraselkäinen suomalainen mies, eli soitin äiteelle.

Kotiin päästyäni alkoi kuulustelu "sitä ollaan kuitenki taas juoksenneltu ilman vaatteita ja esitelty mulkkua kaikelle kansaa" ajattelin, että kyllä meidän äiti omansa tuntee. En sitten jaksanut lähteä oyssiin hakemaan matkustuskieltoa niin tulin suoraan tänne osastolle. Menee se loppusota täälläkin.

tanskanen auton kyytissä piste aviSunnuntai 02.12.2007 06:41

Tanskanen tosiaan pääsi polliisien kyytiin.

Kaikkihan alkoi siitä kun oltiin rauhassa meikän kämpillä juomassa, kera poikien.
Aluksi mentiin kaarleen, jossa meininki kuitenni oli aika nollissa. Otettiin siitä olutta mieheen ja lähettiin sitten onnelaan. Siellä meikä törmäs vahingossa naisiin ja pojat joi wiinaa. Hyvä reissu tiijossa siis.


ulos päästyämme mentiin ninween jossa tilattiin ruokia. Jonnelle tuli sitten jostain syystä tarve virtsata, jonka mies toimitti ninwen nurkalle, jota skoudet (paskalakit, poliisit, rakkaalla lapsella on monta nimeä) ei arvostanut ja anto jonnelle sakkoja julkisella paikalla virtsauksesta/ulostuksesta ja muiden terveyden vaarantamisesta. Kova meno.


Päästiin sitten meille, tai ainakin ovelle asti. Ja jostain syystä joku kusi jonkun lahkeille.

KRAPULA-EDIT: Kaarlessa tosiaan törmättiin johonki vanhaan patuun joka osas laulaa sillain että sen ääni vibras. Se oli hc.

Ja sitten täällä meidän kämpillä oli myös tuossa ennen viittä pientä painia. Löin tanskasen jonnea jostain syystä kapustalla päähän?

Ei kummempia.,

vempan päivilläTiistai 27.11.2007 21:46

Vittujee, lähettiin neljältä aamulla pommittaan kohti kajaania.

Käytiin mm. metsässä leikkimässä joillaki tyhjillä koreilla ja purkamassa pommia joillaki naruilla ja pulloilla. Loppuhuipennuksena osa meistä sokeutui ja osalta meni käsistä työkyky ja meidän piti rakentaa vammaisina paarit ja evakuoida yks pahasti vammautunut tuominen sairaalaan (joka sijaitsi jossain puiden keskellä).

Kaikkien näiden pelien piti muka vahvistaa jotain tiimihenkeä yms. mutta meikällä ainaki vaan kasvo vitutus kun piti seistä hangessa ilman hanskoja.

Tyhjä arpa koko paska. Hienoja nämä sotaväen hommat.

lähti vähän lapasesta..Maanantai 19.11.2007 09:56

Tekis mieli ampua itseä päähän.

Olen aloittanut tämän tilityksen useaan otteeseen ja huomannut, että jokainen sepostus päättyy tuohon edellä mainitsemaani asiaan. Nyt on kyllä niin paha GC-morkkis, että kyseisen asian suorittaminen ei ole kovin kaukana.

Mikä siinä on kun ei osaa koskaan käyttäytyä ja jos rahaa jostain syystä on, niin tuntuu sen polttavan housuun reiän (tai tässä tapauksessa pankkitilille).

Viikonloppuna näin mm. humalaisen papin ja vittuilin puhelimessa 020202-numerosta tavoitettavalle henkilölle, syytä nyt en muista.

Elämä on pilalla ja kaikki on paskaa.

Tekis mieli ampua itseä päähän.

Onni on silti misfitsin paita.

sekava meno jatkuuSunnuntai 11.11.2007 17:53

Tultiin tänne isän bileisiin. Meikällä vieläki vähän rapulan poikanen kehissä. Menin sitten saunaan istuun siskonpoikien kanssa. Tuli yhtäkkiä semmonen olo, että "mitä vittua" , oli jotenki niin epätodellinen olo, kun istuin siellä lauteilla kahden kääpiön kanssa heittämässä löylyä.

Pojilla oli jotku omat jutut mihin en päässyt sitten sisään. Laulettiin me siellä myös misfitsiä. Tulee vielä kovia miehiä niistä pojista, suorittajia ja suunnannäyttäjiä, suoraselkäisiä vanhan kaliiberin jannuja.. sotaväen miehiä.

Sitten vittu, että syö miestä tuo facebookin vampyyritaistelu-juttu. Meikällä on siinä joku sankari jolla pitäs muka pistää virtuaalisesti kavereiden virtuaalisia vampyyreja ja zombeja nippuun, vaan tuntuu vähän siltä että on koko ukko pelkkää puhetta. Sen tappelusta ei tuu lasta eikä paskaa.

Meikä voi vissiin päivässä hyökätä joku kuus kertaa ja en oo oikeen saanu tuloksia näkymään. Pitää jotaki amatöörejä kurmottaa kun ei muille pärjään. About sama ku meikä menis jonnekki tarhan pihalle pitään fight clubia.

EI mitään uutta auringon alla

onnea isäSunnuntai 11.11.2007 13:18

Jeh, mahtava herätä uuteen päivään kun vieressä makaa joku lääkintämies joka haisee hirveälle oksennukselle ja joka puhaltais varmaan vieläkin laittomia lukemia jos sille joku poliisimies pistäis pillin suuhun.

Eilisestä merkinnästä tulee hyvin selväksi, mitä sitä eilen tuli tolskattua.
Tänään on kanjoni. GC-jätkät lähti jo Utahiin meikä täällä heräilee vielä.
Tanskasella oli kulma mustana kun Vellu löi sitä nyrkillä ottaan.

Miksi sitä pitää olla aina niin hulluna päissään?

päissään juomassa.Sunnuntai 11.11.2007 07:24

Vittu vellu meikän sängyllä makaamassa.avissa juomassa, kännissä varastamassa autossa.

Jonne sanoo, että tupe on hyvä jätkä ja sen veli on kova soittaan SKEBAA! untorokissa, kehissä, naamoissa, päissään nälkäsenä.

En tiiä mistä puhutaan mutta pointti on se, että tutori oli kehissä KOLMESTI, VIIESTI kaarlessa. Siellä heitettiin settiä, kännissä. Joku eukko oli sielä myös (nimeltään ojakosken Maria.) sen kanssa sovittiin, että pidetään semmonen mettässä sijaitseva leiri missä otetaan miehestä mittaa ja katotaan kuka on mies ja kuka hiiri. Paarissa oli kovat menot.

MUTTA, baari jäi kakkoseksi verrattuna siihen mitä tapahtui sen jälkeen. Kaikki alkoi vellusta ja kaikki loppuu velluun. Vellu on ALPHA ja OMEGA, vellu on kaiken alku ja juuri. Vellu ON.

Tuolla se makaa sängyllä ja sekoilee omiaan. Kukaan ei saa puheesta selvää, äksen puhui jotain "kikkelikokkelista". Matkalla tänne baarista koitti varastaa about kymmentä autoa jne. RENTOA on elämän kevät. Painittiin tuossa pihalla myös ja jonnella meni ilmat pihalle. Meikästä se oli hauskaa. Samoin oli hauskaa hakata jonnea päällä käteen. Meikä se rules. :D

ASGDASFGGG

Kahella jätkällä on ainaki hikka täällä, HEY KYLE.

Loppu on lopullinen,

suuria tunteita.Lauantai 10.11.2007 19:01

Jumalauta, eilen oli |--| noin lähellä etten tehnyt elämäni suurinta munausta ja käynyt syömässä Hesburgerissa.

Kaikkihan alkoi siitä kun (takautuma...)

Olin noussut lomakyydistä täällä oulun korvilla poissa (katsottiin autossa kummelia ja joku rajajääkäri nukku meikän olkapäätä vasten) ja hyppäsin nassen urheiluautoon jolla porhallettiin sitten tuonne oulunsalon hoodeille hakemaan meikälle mm. rahaa, olutta, ruokaa ja läppäri. Kotona kävin kyselemässä myös koiralta kuulumisia ja pyytelin anteeksi valmiiksi jo sitä, kun tiesin käyttäytyväni illalla huonosti.

Noniin, mentiin sitten nasselle pelaamaan fight nightia ja nyrkkeilemään päissään, mikä on meikästä ihan hyvä tapa aloitella. Normaalisti ois tietenki oltu tupella juomassa ja pelaamassa, vaan tupe oli saanut avopuolisoltaan porttikiellon niiden yhteiseen kämppään jostain minulle tuntemattomasta syystä, no samapa tuo. Harjoitettiin tupen kanssa sitten pugilismia nassen katsoessa teeveestä die hardia. Iskuja sateli ja vuorollaan kumpikin alistui ja aneli.

Hienoa tämä elämä.

No sitten niin, pojat ei lähtenyt paariin vaan minähän lähdin, ja GC:n poikien kanssa vielä tarkemmin. Meno oli kovaa, Tanskanen koitti pistää mystery methodia käytäntöön huonolla menestyksellä, mikä oli mielestäni ihan hyvä asia, koska siinä se sisu kasvaa.

Kuitenkin, päästään siihen loppuhuipennukseen jossa jostain syystä havahduin hesburgerin jonosta lompakko kädessä, aikomuksenani oli ottaa joku teeveessä mainostettu taco-ateria, mutta onneksi tulin järkiini ja lähdin ravitsemusliikkeestä kuin kuppa töölöstä (sanonta muuten tulee kuulemma jostain siitä, kun töölössä oli joku sairaala ja sitten siellä oli kuppa, tai jotenkin noin se meni. En ole kyllä oikeastaan enää yhtään varma, että oliko se sittenkään noin. Kirjoitan myös tätä tuubaa tänne sulkuihin siksi, että teitä hyvät herra, mikko moilanen, jani pitkänen ja matias säkkinen alkaisi vituttamaan) kebabtowniin tilaamaan normisettiä.

Kebabtownissa oli about samanlainen meininki kuin villissä lännessä, heti kättelyssä päästyäni sisään joku asiakas nakattiin pihalle, koska hän oli alkanut avautumaan ravintelin omistajalle hänen kansalaisuudestaan. Fiksua. Kai se nyt järkikin sanoo, että jos on nälkä ja tilaamassa ruokaa, niin kokille ei kannata haastella. Saatuani rullan menin pihalle nortille jossa minua lähestyi aikaisemmin kesällä mainitsemani homoseksuaali (sama mies jolla oli whitney houston muovipussissa). Keskusteltiin mm. parisuhteista, mies tilitti minulle hänen parisuhteestaan toisen miehen kanssa, heillä oli ollut aikaisemmin illalla riitaa ja tämä kyseinen homoseksuaali ei ollut varma yöpaikastaan. Katsoin viisaimmaksi liueta paikalta.

Ja tosiaan, Sauli ja Tanskanenhan yöpyivät kempeleessä jonkun 30v naisen talossa. Talossa oli myös 10v lapsi (tai ainakin sänky, minulla meni puhelinkeskustelun aikana muutama lause ohi)

On se vaan niin mahtavaa olla päissään.

ps: tuossa se aikaisempi merkintä siitä muovipussimiehestä


pps: paitsi että ei olekaan, se löytyy tuolta jostain kesäkuun kohdalta. Linkitys ei toimi.