IRC-Galleria

Sir_Ratti

Sir_Ratti

jesus didn't tap

jatkojen jatkot.Sunnuntai 16.03.2008 21:43

Joo, heräsin tänään tosiaan nassen sohvalta. Oli ihan kovat jatkot, pelattiin fight nightia johonki puoli seittämään aamulla ja laitettiin sitten kuorsaamaan. Heräsin joskus tunnin nukkumisen jälkeen ja piti hetki miettiä että missähän sitä ollaan. Jeh

Vaan jos meillä oli menoa niin vielä enemmän sitä oli ollut yläkerrassa. Ncen kanssa siinä aamulla otettiin kahvista huikkaa kun alko kuulua rymyämistä sieltä rappukäytävästä. Joku asukas siellä sanaili joidenki ensihoitajien kanssa, sanoi, että fasistit ei saa tulla sen ovelle koputtaan ja että "minulla on vain yksi laki ja se on jumalani" jne.

Sitten kun ensihoitajat (tai jotku, en tiiä) koitti saada sitä asukasta mukaan alkoi tapahtumaan.
Mentiin siihen kytikselle siihen oven maastoon ja vakoiltiin vuorotellen ovisilmästä mitä tapahtui. Alkoi kuulua käskytystä mm. "RAUHOITU! laita se puukko pois!" käskytys ei toiminut ja sitten alko painit. Hirveä ryminä vaan kuului kun tyhjät kaljapullot (oletettavasti kaljapullot) kilisi siellä. Jossain vaiheessa pihaan oli pamahtanut pari poliisiautoa ja skoudet sai sen riehujan sitten taltutettua.

Matkalla pihalle se raudoissa ollut mies huusi että "kengät mukaan naapurit, ja raamattu! Peace to all you motherfuckers" :D

Heinäpää on mielentila.

Joku ukko sitten lähti vissiin paareilla sieltä pois tai ainakin näin me pääteltiin.

Vois selailla nettikalevaa, että mitä sitä on sattunut.

pizzajatkot nassellaSunnuntai 16.03.2008 08:21

Saatans Fittan!

Perkele, pelattiin nassen kanssa vähän fight nightia, otteluista 85% loppui diskaukseen eli puhdasta oli.

Oltiin kaarlessa vähän juomassa ja meikällä oli laukussa sangriaa, sangriat juotiin pihalla ja nasse kävi saatilla vaan selvis puhumalla. Meikä osti jostian syystä pizzeriasta kaks pizzaa kerralla (intuitio) ja annoin nasselle toisen kun se selvis huudeille sormet jäissä.

No me siellä eessä kärkyttii että oisko mitään jatkohommia vaan yks jukkis (HOMO) oli kerenny mennä nukkuun niin sinne ei voinu mennä kattoo jasso laamasta youtubesta eikä syömään pizzaa niin tultiin sitten tänne. Meikä asuu tuossa naapurissa, vaan oon valmiiksi bokserit jalassa ja... PÄISSÄÄN niin en jaksa mennä kämpille, meen tuonne sohvalle ottaan asioista selvää.

Jos tämä jää viimeiseksi kirjoituksekseni, niin nassella oli jotain tekemistä katoamiseni kanssa. Nassen oikea nimi on Jani Rautio ja se asuu heinäpäässä. Tunnistaa esim parrasta ja naamasta.

täältä tähän, toivotti arttu eemil vahera.

PS: että tuota, jos on jotain asiaa koskien hengissä olemistani niin voi soittaa myös numeroon 0503545481


pps: oon melko varmasti hengissä vielä huomennaki, voi silti soittaa.


PPPS: haistakaa paska

PPPPS: kuvassa on nasse (jos tämä vitun paska toimii?)

JooLauantai 15.03.2008 02:04

Sain tosiaan nyt ne kuvat sieltä reissusta tähän koneelle, ja voin sanoa, että jos se karaoke kuulosti pahalta siitä kameran kaiuttimesta, niin se oli varmaan 10x pahempi kun sen katto ihan kunnon seteistä :D

No joillekki annostellaan se laulutaito suoraan pullosta ja joillaki se menee ns. sivu suun.

Aivan sama, en oo koskaan edes halunnut osata laulaa.

Laitan nyt kuiten sen linkin tähän näkyville, että näin.


http://www.facebook.com/video/video.php?v=22635197808



PS: tiedän olevani paras.

pidin taukoa.Torstai 13.03.2008 22:34

Joo ja näin,

Nyt ollaan täällä suomessa turvallisesti jo toista päivää. Reissun loppu oli ihan normaali, harmittaa kun ei käyty Jean from parisin hiussalongissa eikä gay steam bathissa, vaan jäipähän jotain seuraavaan kertaan.

Jännästi huomas kuinka hiipi semmonen perusvitutus päälle heti kun nousi koneesta loskaiseen suomeen. Oulunsalon lentokentällä kun jonotettiin matkalaukkuja niin alko heti vituttaan ihan SAATANASTI, kun siinä hihnalla törötti jotaki emäntiä lapsiensa kanssa. Tietysti siinä saa seisoa ja jonottaa laukkua, ei siinä mitään, mutta niillä naisilla oli miehet siinä hihnalla ottamassa niitä laukkuja eli periaatteessa ne akat ja ne penikat (välillä on pakko sanoa asiat siten miten ne on) oli siinä vaan muurina.

Koitin sitten varovasti sieltä takaa ottaa siskonpojan rattaita ja satuin epähuomiossa hipaisemaan (ja se ei todellakaan ollut mitään muuta, kuin sievä hipaisu) yhden permanenttiämmän olkapäätä, kun helvetti repes. Se eukko katto meikää siihen tyyliin, kuin olisin koittanut tappaa sitä ja voivotteli ja hieroi olkapäätään. Filmausta.

Tilanne helpottui kun sain laukut ja huomasin kotona, että tullissa ei ollu rokotettu meikän vino-varastoja. Viikonloppuna vois tehdä sangriaa.

Mutta niin, tänään oli töissä ja oli aika helppoja rasteja. Piti ajella rukkia ja tehdä miesten__hommia.

Ette te naiset ymmärrä.

PS: Kuvia reissusta tulee kunhan saan selitettyä siskolle, miten kuvia poltetaan levylle.

saatana safarillaLauantai 08.03.2008 23:17

Taalla sita ollaan sivistyksen kehdossa, gran canarialla siskon ja aitteen kanssa.

Kovaa on ollut meno, meikaa on luultu ruotsalaiseksi ja oon laulanu karaokessa Titaniccia, PERKELE.
Eilen oltiin tosiaan vahan keitolla niin perkeleen baarimikot ei tajua, etta jos tilaa yhden kaljan niin haluaa myos yhden kaljan.

Eilen kavin nimittain tilaan pienessa sievassa olutta niin antoivat kaks olutta, shotin ja drinkin. Ajattelin etta sama juoda nama pois vaan kun menin tilaan niin sama paska vaan toistui. Meika ajattelin, etta jos sama ruljanssi jatkuu niin meika heraa aamulla jonku pappahomon vieresta (taalla on paljon homoja), lievasti tulistuneena totesin kyypparille loistavalla kielitaidollani, "UNO kalja POR FAVOR saatana!" niin sain kuin sainkin sen yhden kaljan.

Toisaalta pahin oli jo tapahtunut ja alkoholi vei miesta kuin ... nooh.. lasta pulkassa tai passia narussa. Siina tuli sitten parit tanssit vedettya ja muutama baari katsottua.

Kylla taalla meno on kovaa, mutta tosiasia on se, ettei norjalaiset,saksalaiset,ruotsalaiset eika englantilaiset osaa tanssia. Ja tama on totuus.

Tanaan taalla meidan hotellilla on joku Drag Show, joten odotukset on aika korkealla..

Ja niin, kavin tosiaan testaamassa kamelin lahtonopeuksia, voin sanoa, etta oli aika suuri pettymys. 22e siita, etta sai istua kamelin selassa 10min ja haistella paskaa. Mutta maisemat oli ihan siistit. Miinusta tulee myos siita, etta en saanut suudella kamelivauvaa. Paikallinen Manolo huusi "NO NO NO SENOR! only senoritas".. pahempia natsisaantoja, enta ystavallani Jukka-Matilla on kamppansa suhteen.. Etta tuota..

Taalla vino on halpaa mutta naiset karvaisia. Ja taalla ei ole suuria eika pienia rintoja, pelkastaan pitkia tisseja tai sitten paahtuneita rusinoita.

deus e fiel, ciao

ja jos..Tiistai 19.02.2008 15:08

On jotain tarvetta tulla ostaan esim variaattorihihnoja niin kyllä löytyy.
Laitetaan ensalkuun bombardierin 166 rypyläistä ja kylkiäiseksi partnerin 382 moottori_saha.

Saatavilla myös kuulosuojaimia joissa FM-radioa sisäänrakennettuna. Että ei muuta ku katotaan oikeen tiukka tarjous ja sähköpostilla kuvia.

Meikä on kehittymässä myyjäksi, että ei muuta kuin lisää paskaa housuun.

Ystävällisesti teitä palveli Arttu Eemil Vahera.

Kiitos ja Hei Hei

päivää päivääMaanantai 18.02.2008 23:00

Tässä on jo maanantai pitkällä ja ajattelin avata sanaisen arkkuni tuosta viikonlopusta ja tunnelmista.

Voi jessus. Meno oli kovaa vaan niin oli miehetki, perjantai meni aika huolella penkin alle, oli tarkoitus mennä lauantaian töihin vaan eihän niitä töitä ollut missään niin piti sitten tupen kanssa vähän käydä juomassa. Oltiin kaarlessa ja meikää alko väsyttään niin lähin hitoille, matkalla kämpille yks kaveri soitti, että tuu onnelaan. Kaveria en tosiaan onnelassa nähnyt mutta muutamat fisut taisin juopasta, samapa tuo. Tanssilattialla oli sanaharkkaa jonkun 90-luvun tuotoksen kanssa, mm. siitä, että mitä sekään tietää mistään mitään, ja siitä että voisko se painua vaikka hevoh__ vittuun.

Olen tunnetusti hieno ihminen.

Perjantaista johtuen lauantai meni esim. sohvalla maatessa ja kylpyharjoittelussa. Istuin kylpyammeessa väärinpäin, että ei ois palellu olkapäitä kun niitä ei saanu upotettua veteen silloin kun istu siellä normiasennossa. Että näin.

No tupe sitten tuli lauantaina meille ja toi finrexiniä ja kaliaa, niin lähettiin sitten etenemään kohti linnamaata kun siellä oli yhdet tuparit. Käytiin matkalla hakeen kolmas amigo messiin ja autettiin häntä valitseen kenkiä, kyseessä oli siis Milla (jolle on tarkoitus hommata mies kesäksi 2008) bussia jonottaessa käytiin gloriassa ottamassa oluet ja yhdet lakut ja sitten lähettiin matkaan sinne linnanmaalle jossa puhuttiin mm. variaattorihihnoista, venytellystä ja tanssihommista. Juotiin ilmaista boolia ja tehtiin penkkiä keittiössä (myös milla teki) sitten katottiin youtubesta parit videot joissa jotku kaks nehrua steppas ja hyppi munat eellä kenttään. (se oli aika cool)

Lähettiin sitten baaria kohti (tässä tapauksessa kaarle) jokainen enemmän tai vähemmän päissään (allekirjoittanut ihan kohtuullisesti) baarissa teemana oli nuuskaaminen ja hornat, nuuskaa ei tosin saatu mistään mutta hornaa siitäkin edestä. Milla alko humaltuun ja niin alko muutki konkarit. Meikä hoilas One hit to the bodya ja nasse sai kärsiä. DJ ei soittanut jostain syystä Will smithin Getting jiggy with ittiä eikä oikeastaan mitään muutakaan.

Siellä oli draamaa ja fiktiota, ihan kaikkea en tosin muista johtuen nestetasapainottelusta, mutta kotimatkalla poikettiin tupen kanssa ostaan kebabia ja sitten bussipysäkillä eräs nainen halus meikältä Fantasta huikkaa ja alko inttämään sumuisten vuorten gorilloista jotain settiä, joka johti sitten loppujen lopuksi siihen, että menin kuunteleen The Soundsia niiden mukana ja tupe meni yksin meikän kämpälle nukkumaan.

Kova on meno ja kovia on myös ratkaisut.

Sunnuntaina kävin ärrältä ostaan smurffilimukkaa niin myyjä kysy, että haluanko koiratarroja. Jos kerää kolmekymmentä niin saa kuulemma koiran. Meikä ei sitten tiedä, että onko se koira ihan oikea.

Täältä tähän, toivotti Arttu Eemil Vahera

PS:
18.02.08 21:09 <XXxxXX> sähä olit lopettanu juomisen?

- sen voin sanoa, että mies voi lähteä viinamäeltä, mutta viinamäki ei miehestä. Ja jos tili tulee niin se tili kans menee. - vanha viidakon sananlasku

normipäiväLauantai 16.02.2008 19:51

Tänään oon mm. istunut kylpyammeessa ja makoillu sohvalla.

Eilen oli puhetta, että hakattais meikään joku tatulointi vaan sekin tais jäädä suunnitteluksi, tänään piti olla töitä vaan ei ollu.

Eilen myin viilasarjan ja terän moottorisahaan. Annoin reiluna ukkona 1% alennusta.

Näinhän se menee, että yks tyytyväinen asiakas tuo ainakin kymmenen lisää. Nimen ommaa.
Löysin myös variaattorihihnan moottorikelkan peräboksista, en tiiä mitä sillä tekee, mutta sama niitä on löytää. Siis eilen löysin, koska tänään en oo löytänyt juuri mitään.

globalisaatiosta se johtuuSunnuntai 10.02.2008 22:13

Niinpä,

Olin tosiaan eilen siskolleni kuskina kun kyseessä oli lähes joka kuukautinen työporukan "virkistymis" -ilta.

Ilta oli alkanut jo varsin kosteissa merkeissä ennen virallista ateriaa (joka syötiin lakutsassa siinä sarkan vieressä), siskoni ja hänen ystävänsä olivat vetäneet aperana vinkkua pullon. Siihen perään vielä aterialla nautitut virvkoikkeet ja sulattelujuomat alkoi humalatila siskollani olla ainakin tarinoista päätellen varsin tukeva. Ruoan loputtua siskoni ja ystävät olivat päättäneet siirtyä loogisesti sulattelemaan ruokaa strippibaariin (josta siskoni on joskus aikasemminkin lentäny pihalle puhuttuaan turhan suoria tanssijoille).

Tunnelma oli ollut rattoisaa siihen asti kun jostain syystä siskoni piti ottaa selvää muutamasta strippareita koskevasta seikasta mm. heidän elämäntilanteestaan sekä kotimaastaan. Johtopäätöksien jälkeen kaikki oli huoria ja sen jälkeen olikin paikan kyyppärit ja portivartijat ohjanneet siskoni ja seurueen pihalle. Käteen oli jäänyt elinikäinen porttikielto.

Humalatila oli ollut jo tuossa vaiheessa aika vahva kun seurue oli hajaantunut kukin minnekkin, siskoni päätyi erään trukkikuskin kanssa cafe kulumaan nauttimaan margaritoja ja huojumaan tiskille. Allekirjoittaneen saapuessa paikalle, oli humalatila jo niin kova, että siskoni kuljettamiseen autolle tarvittiin kaksi raavasta miestä, toinen raahaamaan kädestä ja toinen poimimaan pudonneita esineitä, joita lenteli hankeen 2-3 per kuljettu metri.

Automatkalla alkoikin tilitys. Tissibaarit ovat ihmiskauppaa ja kaikki johtuu globalisaatiosta, miehet on sikoja kun ne tukee tuollaisia yrityksiä ja jos on huono olo niin omaan autoon saa oksentaa. Sitten tulikin jo uni silmään ja loppu matka oulusta salonpäähän oli hiljainen.

Sisko oli heränny aamulla eteisestä koiran vierestä.

Kaikki johtuu globalisaatiosta.

hehTiistai 05.02.2008 10:13

asia mitä ei monesti romanin suusta kuulu pamahtaa seuraavasti..

Meikä lähtee töihin.

Kohta mennään.

PS: tulkaa ostaan moottorisahoja, siellä on hyviä tarjouksia.