Ratsastus on naisten laji, ja siksi täditön tallikin olisi kuin Linnanmäki ilman lapsia. Ja tämän päivän lapset ovat huomisen tätejä.
Tuntomerkit:
Tätejä on kolmenlaisia.
Alkuperäistädistö on muotoutunut niistä naisharrastajista, jotka 60-70-luvuilla ratsastivat perinteisissä ratsastuskouluissa. Niissä opettajat ja hevoset olivat yhtä vihaisia, aina oli pakkanen eikä koskaan saanut laukata tarpeeksi. Harrastus jäi, kun nämä jaanat ja sarit kohtasivat Hurriganesin keikalla kohtalonsa.
Kasvatettuaan lapset siihen pisteeseen, että niiden suusta purkautuu muutakin kuin kuolaa (eli haistatteluja), tädiksi kasvaneet Jaana ja Sari ovat aloittaneet harrastuksen uudestaan. Kun he ovat selvinneet opettajan, anteeksi, asiakaspalveluvastaavan, iloisen tervehdyksen aiheuttamasta shokista, he käyvät uskollisesti viikkotunnillaan säilyttäen realistisen näkemyksen omista kyvyistään ratsastajana.
Kouluratsastaja
Kun risteytetään viulunkieli, pajunvitsa ja verotarkastaja, saadaan kouluratsastaja.
Kouluratsastaja on neuroottisen pikkutarkka hinkkaaja, jonka tunne-elämä on niin hyvin kontrolloitua, että kun hevonen astuu hänen sormilleen, kouluratsastaja tokaisee hillitysti ”Krhm.”
Kouluratsastajan intohimona on – ja nyt tarkkana – ”saada hevonen rennoksi, että sen voi ratsastaa takaisin jännittyneeksi.” Haastavaa. Ei ihme, että maailman tunnetuin kouluvalmentaja Sjef Janssen on kuulemma raivohullu.
Kouluratsastajien eliittiä ovat kansainvälisesti menestyvät, pitkäjalkaiset kaunottaret, jotka valmentautuvat ulkomailla ja puhuvat siitä mitä aikovat tehdä, eli käytännössä siitä, minkä Kyra on jo tehnyt 20 vuotta sitten
Omistaja
Osti hevosen ja ulkoisti sen asiat niille, jotka ”tietävät paremmin.” Kunpa omistaja tietäisi paremmin.
Hevosenomistajaksi lähdetään useista syistä. Ravipuolella yleisiä ovat: voittorahojen toivo, mäkihyppääjyys, kun kaveri houkutteli, taisin olla kännissä tai epätodennäköisin vaihtoehto: minua kiinnostavat hevoset.
Ratsupuolella syitä on yksi: minua kiinnostavat hevoset, haluan tunnesyistä syytää rahaa siihen niin paljon kuin minulta vain ikinä kehdataan nyhtää.
Ratsupuolen ihmiset koittavat yleensä tehdä kaiken itse. Jos tähän ei kyetä, hevonen viedään jonkun taitavan ratsuttajan luo. Taitava tarkoittaa sitä, että ratsuttaja kehuu omistajalle tämän hevosta ja sanoo, että kaikki eivät vain tunnista GP-hevosta sen nähdessään.
Omistaja maksaa hevosen kulut ja päälle pitkän pennin siitä, että tämän tulevan grand prix-ihmeen koulutus edistyisi merkittävästi. Todellisuudessa hevonen saa suhteellisen monta vapaapäivää kuukaudessa, ja kun se on liikkeessä, sitä liikuttavat ratsuttajan naapurin lapset.
Tallin tyypit kirjasta